Talouskriisin hinta: vauvoja hylätään ympäri Eurooppaa
Euroopan velkakriisin syventyessä ja säästötoimien iskiessä ihmisten arkeen hylättyjen vauvojen ja nuorten lasten määrä on kasvanut, kertoo Cnbc.
Näkyvin esimerkki ongelmasta on vauvojen luovutuspisteiden ruuhka. Niissä otetaan vastaan ei toivottuja lapsia luovuttajien pysyessä nimettöminä.
Lastenhylkäämisilmiö on aiemmin korostunut lähinnä maahanmuuttajien keskuudessa, mutta siitä on kovaa vauhtia muodostumassa ongelma tavallisten eurooppalaisten keskuudessa.
Vauvojen luovutuspisteitä on kaikkiaan 11:stä Eurooppalaisessa maassa, muun muassa Saksassa, Italiassa ja Portugalissa.
Uutiskirjeestä saat muutkin uutiset päivittäin.
Tilaa uutiskirje
Lastensuojelujärjestö SOS-Lapsikylän mukaan lapsia hylättiin Kreikassa viimeisen vuoden aikana kaikkiaan 1 200 ja Italiassa 750. Määrä on kasvanut merkittävästi, sillä edellisvuonna Italiassa hylättiin 400 lasta ja vuonna 2003 Kreikassa 114 lasta.
Myös adoptioiden määrä on kasvanut molemmissa maissa 20 prosentilla kahdessa vuodessa. kasvu on olut linjassa talouden heikkenemisen kanssa.
Kommentit (3)
ja ahdinko että oman vauvansa hylkää :( Surullista että Euroopassakin tällaista tapahtuu että ihmiset joutuvat lapsia hylkäämään taloudellisten syiden takia.
ja ahdinko että oman vauvansa hylkää :( Surullista että Euroopassakin tällaista tapahtuu että ihmiset joutuvat lapsia hylkäämään taloudellisten syiden takia.
Onhan Suomessakin joka vuosi 10 000 aborttia
"hylätään" ( eli käytännössä annetaan adoptioon) kaikkialla normaalistikin, mutta tämä että määrä on valtavasti talouskriisin myötä noussut viittaa siihen, että sellaisetkin ihmiset, jotka todellakin haluaisivat kasvattaa oman lapsensa, joutuvat vasten tahtoaan olosuhteiden aiheuttaman pakon edessä luopumaan lapsestaan, etteivät nämä joutuisi kärsimään esimerkiksi vilua tai nälkää.
SE on surullista, ei se että joku ihminen joka tajuaa ettei ole voimavaroja vaikka päihdeongelman takia pitää lasta, tekee abortin tai antaa lapsen adoptioon.
ja ahdinko että oman vauvansa hylkää :( Surullista että Euroopassakin tällaista tapahtuu että ihmiset joutuvat lapsia hylkäämään taloudellisten syiden takia.