Suhde avohoitopotilaan kanssa?

Haaveiletko perheestä/lapsista? Itse en tuollaisen miehen (keskittymis-, elämänhallintaongelmia jne) kanssa haluaisi perustaa perhettä. Onko sinulla "aikaa" jäädä kokeilemaan mitä suhteesta tulisi?

En ole perhettä miehen kanssa perustamassa, niin kuin kirjoitin, en halua saman katon alle missään tapauksessa muutenkaan.

Lapsia en halua. Henk.koht.en oikein usko, että mies kovin radikaalisti muuttuisi enkä sitä oletakaan, pidän hänestä tuollaisenaankin.

Sosiaaliset paineet lähinnä stressaa..

-ap

Eilen täällä oli monta ketjua, joissa naiset sättivät asperger/luuseri/mitälieongelmaisia miehiään. Sinä jo tiedät, että toinen ei ole ns. normikamaa. Ei se tuosta kummene, avohoidon tietäen vaan pahenee, eli älä odota, että kaveri ns. normalisoituu perheenisätasolle.

Miksi te naiset haalitte näitä reppanoita???

Perheenisää en haluakaan.

Helppohan reppanoita on haalia, ihastuminen tai siis ihastumatta oleminen sellaisiin onkin sit vähän vaikeampi juttu.

-ap

onko mies isäsi kaltainen.

Mä en ole koskaan niistä välittänyt. Olen seurustellut juuri sellaisen miehen kanssa jonka kanssa itse haluan, vaikka koko muu maailma olisi sitä mieltä että se on hullua. Mm. isäni ikäisen arabimiehen kanssa pari vuotta :)



Kyllä minä sinuna vaan kokeilisin. Voihan sen suhteen lopettaa jos tulee liikaa varjopuolia esiin.

onko mies isäsi kaltainen.

Oma isäni on raivoraitis, menestyvä yrittäjä.

En ole saanut mallia lähipiirissä ikinä tuollaisiin ongelmiin millaisia ihastuksillani tuppaa olemaan.

En ymmärrä. Voisi olettaa, että taustojeni vuoksi viehättyisin menestyvistä miehistä, mutta mua sen sijaan etoo sellaiset.

-ap

en lähtisi. Surullisen kyynistähän se on ajatella näin, mutta on niin isot riskit siihen että pidemmän päälle itselleen saa enemmän stressiä ja taakkaa kuin voimavaroja suhteesta, jos toisella noin isot pulmat omassa päässään ja elämässään. Tuolla taustalla on myös mahdollista että henkilön persoonasta saa alkuun aika erilaisen kuvan kuin mitä pidemmän päälle sitten osoittautuu, ts voi olla hieman persoonallisuushäiriöistä piirrettä helposti mukana.

Onko ap:lla ns. realistisia mahdollisuuksia saada "parempaa" tai "terveempää" miestä? Karkealtahan tuollainen kuulostaa, mutta elämä on...

Minusta tuossa tilanteessa on ehdottoman positiivista se, että kyseinen mies on kuitenkin hoidossa eli ongelmat on tunnustettu ja niitä ei salailla. Jos suhde kestää pidempään niin puolison tai seurustelukumppanin kannattaa osallistua hoitokokouksiin tai ainakin jutella lääkäreiden kanssa jos potilas siihen suostuu. Tällä tavalla lääkärit saavat myös muiden ihmisten tietoa siitä, miten siviilielämässä sujuu. Jos miehellä tapahtuu lipsahdus pahempaan niin ainakin on tiedossa selkeä osoite, mistä voi kysyä ammattiataitoista neuvoa - nimittäin hoitava lääkäri.

Jos oireisiin kuuluu väkivaltaisuutta niin olisin varuillani mutta jos ei niin mikä jottei.

Vaaleenpunaisia rillejä ei oo näkynyt, tullut niin pahasti takkiin aikaisemmissa suhteissa. Ehkä siksikin pelkään ja olen epävarma. Minulle on muutenkin vaikeaa antaa itselleni "lupa" ihastua ja heittäytyä, saati sit et toinen osapuoli ei ole edes yleisesti "hyväksyttyä" kumppanimatskua. -ap

Tuota nyt sinuna pysähtyisin miettimään, että miksi aiemmissa suhteissa on niin pahasti tullut takkiin - mikä sut on saanut hakeutumaan suhteeseen juuri niiden ihmisten kanssa? Ja toteutatko nyt samaa kuviota?

Tuota minäkään en ymmärrä, miksi muiden mielipiteillä olisi väliä. Sinun elämästäsihän on kyse, muiden mielipiteet pitäisi olla se pienin huolenaihe. Mutta jos yleensäkin tunnet vetoa ongelmaisiin renttutapauksiin, siihen voi olla syynsä jotka olisi hyvä itselleen selvittää ennen mitään uutta suhdetta.

Jos saat mitä haluat, niin eihän tuossa ole ongelmaa.



Aikuisten ihmisten suhde, jossa seurustellaan ja asutaan kumpikin omalla tahollaan ja nautiskellaan itsenäisyydestä ja seurustelusta ja maittavasta seksistä.



Löysempi suhde voisi olla hyvä, ettei tarvitse olla kuin paita ja peppu, jos ja kun miehelle tulee vaikeampia aikoja.



Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta; haluaisiko mies enemmän vai riittääkö miehelle seksi/seurustelusuhde.



Riski on siinä, että mies tarrautuu ja pahimmassa tapauksessa miehestä eroon päääseminen eron kohdatessa ei helpolla onnistu, mutta ei se aina onnistu "terveillekään".

Vaaleenpunaisia rillejä ei oo näkynyt, tullut niin pahasti takkiin aikaisemmissa suhteissa. Ehkä siksikin pelkään ja olen epävarma. Minulle on muutenkin vaikeaa antaa itselleni "lupa" ihastua ja heittäytyä, saati sit et toinen osapuoli ei ole edes yleisesti "hyväksyttyä" kumppanimatskua. -ap

Tuota nyt sinuna pysähtyisin miettimään, että miksi aiemmissa suhteissa on niin pahasti tullut takkiin - mikä sut on saanut hakeutumaan suhteeseen juuri niiden ihmisten kanssa? Ja toteutatko nyt samaa kuviota?

Tuota minäkään en ymmärrä, miksi muiden mielipiteillä olisi väliä. Sinun elämästäsihän on kyse, muiden mielipiteet pitäisi olla se pienin huolenaihe. Mutta jos yleensäkin tunnet vetoa ongelmaisiin renttutapauksiin, siihen voi olla syynsä jotka olisi hyvä itselleen selvittää ennen mitään uutta suhdetta.

Kyllä mä taidan jotain kaavaa toistaa. Ystävätkin ovat joskus todenneet, että mun "tyyliset" miehet ovat jossain katkolla tai suljetulla. Ystävilleni se on kauhistus, tuttavapiirini eivät koostu ongelmatapauksista.

En vain tiedä, mistä tämä johtuu?

Ja kun joku tässä ketjussa väläytti, että onko minulla edes realistisia mahdollisuuksia "parempaan" tai "terveempään" mieheen...

En oikein usko, että on. Käytännössä kun en edes ihastu niihin "normaaleihin", kunnollisiin miehiin.

Ehkä tuonkin takia en halua muuttaa kenenkään kanssa yhteen, jakaa arkeani, kun tiedostan, että mieheni tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän ongelmaisia.

-ap

Tekstisi on niin lyhyt, etta on vaikea tietaa, miten asia on. Katso ensin, miten menee.

Voisiko tuota sanontaa hiukan muokata? Jos se kuuluisi, että rakastuminen ei katso ulkoisia puitteita?



Et muuten vaikuta hieman ihastuneelta. Vaikutat ihan kunnolla ihastuneelta! Siitä huolimatta taidat osata hiukan analysoida tuota uutta suhdettasi. Koska näemmä et tuijottele tilannetta pelkästään vaaleanpunaisten rillien läpi, niin pohdi nyt, mitkä asiat saivat sinut ihastumaan siihen mieheen. Kun selvität ne asiat itsellesi, sinulla voi olla myös keinot suhtautua pelkäämiisi ympäristön reaktioihin.



Ihmisillä on eroja. Parisuhteiden osapuolillakin on eroja. Joillakin pariskunnilla on ikäeroa niin että av-mammat pyörtyvät, ja silti jotkut niistä suhteista kestävät ja toimivat. Toiset ovat löytäneet kumppaninsa vieraista kulttuureista, jotkut taas vallan toisista sosio-ekonomisista asemista. Jotkut saavat tehtyä siitäkin ylenpalttisen ongelman, että nainen on miestä pitempi. Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joiden seurauksiin pystyy vaikuttamaan. Niistä pitää puhua avoimesti, vaikkei se aina helppoa olisikaan. Ja sinun pitää myös olla inhottava realisti: mies voi myös ratketa uudelleen pelleilemään päihteiden kanssa. Mieti etukäteen, mihin asti siedät niitä ongelmia ja millä keinoin pystyt pitämään asettamistasi rajoista kiinni. Yhteen muuttamisen välttäminen on minusta oikein fiksu esimerkki oman turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamisesta tuossa asiassa.



Tuskin täällä kukaan voi sanoa, että älä jatka suhdetta tai jatka vain. Tai on tietenkin äärettömän helppo sanoa, että älä jatka, ei tule onnistumaan, turha vaiva jne. Mutta vaikuttaako se päätökseesi ja toimintaasi? Olisiko siitä mitään apua, että perehtyisit omatoimisesti miesystäväsi ongelmiin ja siihen, kuinka niiden kanssa yleensä tapaa käydä. Osaisit sitten arvella tilanteita realistisesti, kun niitä kuitenkin tulee vastaan.

et voi tietaa, jos et kokeile.

Tekstisi on niin lyhyt, etta on vaikea tietaa, miten asia on. Katso ensin, miten menee.

Hmm, unohtuiko minulla mainita aloitusviestissä jotain olennaista?

Sitä lähinnä mietin, et onks tässä mitään järkee..ei viitsis ruveta kattoon mitä tästä tulee kun siinä sit ihastuu kuitenkin liikaa..

Ja järkee siis juuri tuolta kannalta, et mies on jonkinlainen moniongelmainen..

Pidetäänköhän sitä yleisesti kuinka "paheksuttavana" jos sellasen kanssa styylaa ja itse on ihan tavallinen, koulutettu, tunnollinen ihminen?

Oonko mä täys hullu jos tähän rupean?

-ap

seuraisin vain sydamen aanta. voihan sitten olla etta ns. ihastuu liikaa, mutta se riski on muutenkin olemassa.

Voisiko tuota sanontaa hiukan muokata? Jos se kuuluisi, että rakastuminen ei katso ulkoisia puitteita?

Et muuten vaikuta hieman ihastuneelta. Vaikutat ihan kunnolla ihastuneelta! Siitä huolimatta taidat osata hiukan analysoida tuota uutta suhdettasi. Koska näemmä et tuijottele tilannetta pelkästään vaaleanpunaisten rillien läpi, niin pohdi nyt, mitkä asiat saivat sinut ihastumaan siihen mieheen. Kun selvität ne asiat itsellesi, sinulla voi olla myös keinot suhtautua pelkäämiisi ympäristön reaktioihin.

Ihmisillä on eroja. Parisuhteiden osapuolillakin on eroja. Joillakin pariskunnilla on ikäeroa niin että av-mammat pyörtyvät, ja silti jotkut niistä suhteista kestävät ja toimivat. Toiset ovat löytäneet kumppaninsa vieraista kulttuureista, jotkut taas vallan toisista sosio-ekonomisista asemista. Jotkut saavat tehtyä siitäkin ylenpalttisen ongelman, että nainen on miestä pitempi. Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joiden seurauksiin pystyy vaikuttamaan. Niistä pitää puhua avoimesti, vaikkei se aina helppoa olisikaan. Ja sinun pitää myös olla inhottava realisti: mies voi myös ratketa uudelleen pelleilemään päihteiden kanssa. Mieti etukäteen, mihin asti siedät niitä ongelmia ja millä keinoin pystyt pitämään asettamistasi rajoista kiinni. Yhteen muuttamisen välttäminen on minusta oikein fiksu esimerkki oman turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamisesta tuossa asiassa.

Tuskin täällä kukaan voi sanoa, että älä jatka suhdetta tai jatka vain. Tai on tietenkin äärettömän helppo sanoa, että älä jatka, ei tule onnistumaan, turha vaiva jne. Mutta vaikuttaako se päätökseesi ja toimintaasi? Olisiko siitä mitään apua, että perehtyisit omatoimisesti miesystäväsi ongelmiin ja siihen, kuinka niiden kanssa yleensä tapaa käydä. Osaisit sitten arvella tilanteita realistisesti, kun niitä kuitenkin tulee vastaan.

Tässä oli monia hyviä pointteja!

Tottahan se on, etten mä voi tietää mitä tapahtuu, enkä toimi välttämättä niin kuin muut parhaaksi näkevät.

Vaaleenpunaisia rillejä ei oo näkynyt, tullut niin pahasti takkiin aikaisemmissa suhteissa.

Ehkä siksikin pelkään ja olen epävarma. Minulle on muutenkin vaikeaa antaa itselleni "lupa" ihastua ja heittäytyä, saati sit et toinen osapuoli ei ole edes yleisesti "hyväksyttyä" kumppanimatskua.

-ap

Ei ole uskossa.



-ap

"yleisesti hyvaksyttya kumppanimatskua". keiden mielipiteesta on kyse? onko kyseisilla henkiloilla varmasti riittavasti arvostelukykya? miksi valitat heidan mielipiteestaan?

"yleisesti hyvaksyttya kumppanimatskua". keiden mielipiteesta on kyse? onko kyseisilla henkiloilla varmasti riittavasti arvostelukykya? miksi valitat heidan mielipiteestaan?

Kai se on joku sellanen vertailu ihmisten kesken, mihin mäkin sorrun. Pidetään jotenkin epäonnistuneena sellaista naista jonka kumppani on moniongelmainen "spurgu".

Pitkälti tää on varmasti mun päänsisäistä, vaikka onhan se totta, että nyky-yhteiskunnassa menestymisen paine on kova.

Tosin siihen voi itse vaikuttaa, ottaako ne paineet harteilleen vai ei....eli taas tullaan siihen mun omaan ajatusmalliin.

Jotenkin pitäisi pyristellä irti tästä miellyttämisenhalusta tai mitä onkaan ja antaa mennä, tai tiedän, että tulen katumaan.

Etenkin kun ihastun äärimmäisen harvoin..

-ap

täällä tavallaan hieman samanlainen tilanne. Tosin se olen minä, joka on ongelmainen ja mies, joka on "normaali".

Omaan siis masennusdiagnoosin ja syömishäiriöoireilustakin kärsin. Näiden ongelmien takia, en ole pystynyt hankkimaan itselleni vielä ammattia ja olen pienituloinen. Olen tosin aloittamassa opiskeluja.

Mies ei tiedä vielä näistä ongelmistani ja pelkään miten hän reagoi. Ihmettelen kyllä, että jos hän ei ole kuullut vielä juoruja, että olen kouluttamaton lintsari ja laiska ja urheiluhullu. Tällaisia juoruja kun ystäväni ainakin on kertoneet minusta kuulleen.

Mies on minua kymmenisen vuotta vanhempi ja ollut jo muutaman vuoden päästä 20v työelämässä. Pelkään, että mies menettää kiinnostuksensa kuultuaan ongelmistani. Emme ole vielä puhuneet mitään koulutuksestani tai työstäni. Mies varmasti kuvittelee minua aivan erilaiseksi, koska vaikutan ulospäin kiltiltä, kunnolliselta ja hyvinvoivalta...

en lähtisi. Surullisen kyynistähän se on ajatella näin, mutta on niin isot riskit siihen että pidemmän päälle itselleen saa enemmän stressiä ja taakkaa kuin voimavaroja suhteesta, jos toisella noin isot pulmat omassa päässään ja elämässään. Tuolla taustalla on myös mahdollista että henkilön persoonasta saa alkuun aika erilaisen kuvan kuin mitä pidemmän päälle sitten osoittautuu, ts voi olla hieman persoonallisuushäiriöistä piirrettä helposti mukana.