lapsen rikkoma esine, vanhempien vastuu?

Mutta, on kyllä hirveään kiusallista olla kylässä ja miettiä, kehtaako nostella isäntäväen tavaroita syrjään. Siis jossain on sohvapöydällä monen sadan euron lamppu, niin tekisi mieli nostaa se syrjään ihan varmuuden vuoksi. Ihan koska rikkoutumisesta tulisi todella kiusallista, varsinkaan kun itselläni ei tuommoista rahaa olisi kuukaudessa tai kahdessakaan antaa. Mutta siitäkin toiset pahastuu, jos alan tavaroita siirtelemään.



Tätä ei yleensä lapsiperheissä, mutta lapsettomissa perheissä ja isompien lasten kodeissa voi joskus olla leikki-ikäisen äidistä aika viritelmiä. Omat vanhempanikin pitävät keinutuolia lasiovisen kaapin edessä, niin lähellä, että jos keinutuolia ei siirrä ensin keskemmälle vaan kiipeää vain keinumaan, niin lasiovet paukkuu rikki..



Eli joku kohtuus isäntäväelläkin, mikäli rikkoutuva esine on kovin varomattomassa paikassa, josta se saattaa helposti särkyä lasten NORMIleikeissä. (en todellakaan tarkoita että riehuminen pitäisi hyväksyä).

Kyllä se on vanhempien tehtävä kieltää lapsia koskematta toisten tavaroihin ja olevan varovainen, ettei mitään mene rikki.

Kaikille voi sattua vahinkoja, mutta jos lapsi ei edes yritä olla rikkomatta ja vanhemmat ei edes mene katsomaan mitä lapsi tekee, onko mm isännän verstaassa vaarallista, vaan päästää lapset tutkimaan ominpäin, niin vika on vanhemmissa jos jotain sattuu. Ja näitä tyhmiä vanhempia on tosiaan olemassa.

Siis kyse oli n. 70 eur maksavasta lampusta, joka oli nurkkapöydässä eteisessä. Meidän lapset eivät koskaan ole saaneet sitä nurin, vaikka ovat siinä ympärillä pyörineet ja hyörineet. Siinä on kunnon paksu jalusta, eli kaataminen vaatii kyllä pöydän kunnollista töytäisyä. Eli ei ollut monen sadan arvoinen esine sohvapöydällä tms. keskellä lattiaa. Meidän eteisessä ei ole kattovaloa, ja kyllä lapsiperheessäkin sitä valoa tarvitaan. Meillä ole mitään ns. ylimääräisiä koristetavaroita missään.

Eli ap tulkitsee, että vahingon aiheuttaneen lapsen äiti oli välinpitämätön, vaikkei näin välttämättä oikeasti olekaan asian laita. Kyllähän hän kuitenkin kysyi, että kuinka voi korvata vahingon.

Jos haluat, että vahinko oikeasti korvataan, ota yhteys vakuutusyhtiöön (kai sulla kotivakuutus on?). Muussa tapauksessa unohda koko juttu.

Ei mua korvaus kiinnosta...

Ei siis kysynyt korvauksesta vaan pyysi anteeksi. Mutta silti olen sitä mieltä, että tässä on kyse siitä mikä on totta ja mikä ap:n tulkintaa. Voihan se äiti olla aidosti pahoillaan. Jos et korvausta halua, unohda. Muutoin käänny vakuutusyhtiön puoleen.

Ihan esimerkkinä kerron: tyttöni kolhaisi naapurin autoa, johon jäi tuskin havaittava naarmu. Sanoimme tästä naapurille, joka viittasi kintaalla ja totesi "mitäs tuosta". Kävi kuitenkin niin, että heidän auto oli menossa suojateippien laittoon, koska puskuri oli hieman aiemmin saanut kipeää mutta teipit oli jäänyt laittamatta. Teippejä ei voinut laittaa ennenkuin se meidän aiheuttama naarmu oli korjattu. Otettiin yhteyttä vakuutusyhtiöön ja homma hoitui sui sait, ei tarvinnut alkaa kenenkään ketään kyräilemään moisen pikkunaarmun takia ja edelleen ollaan puheväleissä. Hyvä, että tulivat asiasta sanomaan.

Oli ensimmäistä kertaa tällä asunnossa. Lösähti lähimmälle ruokapöydän tuolille ja höpötti taukoamatta. Ei käynyt katsomassa minkälainen asunto meillä on, mitä huoneissa on EIKÄ mitä lapset tekevät ja missä. Siinä sitä hetken mietti, että ollako kohtelias kuuntelija vai viereiden lasten lastenlikka.

Oletusarvo kun on, että mitään ei rikota eikä sisällä riehuta. Jos jonkun lapsi ei tätä tajua, niin on kyllä tasan vanhempien vika.