Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
lapsen rikkoma esine, vanhempien vastuu?
15.07.2012 |
Ystäväperheemme oli meillä hiljattain kylässä lasten kanssa. Kävi niin, että heidän 3v poikansa rikkoi lampun, jonka arvo on n. 70 euroa (tsekkasin kaupan sivulta). Lapsillehan vahinkoja sattuu (meillä on myös omia pikkuisia), mutta minua jo ennen tapahtumaa häiritsi se, että ystäväni vain juoruili muiden äitien kanssa eikä katsonut lapsensa perään ollenkaan. Vahingon satuttua ystäväni torui hieman lastaan ja sanoi nolosti anteeksi, ei silmiin katsoen mutta selvästi häntä hävetti. Totesin automaattisesti että "no eihän tuo mitään". Ja olin ensisijaisesti helpottunut, ettei lapselle käynyt mitään. Jäi kuitenkin häiritsemään se, ettei ystäväni missään vaiheessa tarjoutunut korvaamaan lapsensa tekemää vahinkoa. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ainakin kysynyt, miten voisin sen korvata. Jos ystäväni kysyisi, varmaan sanoisin, ettei tarvitse korvata mitään; ei kyseessä ollut mikään perintöesine. Mutta häiritsee vain tuollainen käytös; mennään kylään, ei katsota lapsen perään, ja kun jotain hajoaa, ei edes kysytä, voisiko sen korvata... Kaikki tarjoilut oli myös meidän piikkiin...
Kommentit (26)
Eli korvataan, kuten kuuluukin korvata. Tosin ei ole vielä tullut mitään sellaista, mutta siksihän tuo vakuutus on otettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että vahingoista ei tarvii korvata? Aika yllättävän moni on sitä mieltä näköjään täällä, että lapsen tekemiä vahinkoja ei tarvii korvata!
70 euron lamppu on kyllä jo sen verran arvokas, että se pitäisi ehdottomasti korvata! Minä sanoisin kyllä tuon lapsen äidille ihan suoraan, että haluan korvausta.
Ja vaikka olisi kuinka vahinko, niin se korvataan SILTI. Ei siinä pitäis olla mitään epäselvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahinkoja sattuu ja en varmaan kehtaisi ottaa mitään korvausta, silti v''taisi jos lapsen perään ei yhtään katsota ja kun se vahinko sitten tapahtuu, ei edes tarjouduta korvaamaan vahinkoa.
Olen niin kyllästynyt näihin äiteihin, jotka eivät kiellä etukäteen ja kun lapsi jotain räpeltää, sanotaan korkeintaan ohimennen 'älä viitsi' ja meno jatkuu. Jos joskus edes kerrottaisi MIKSI ei saa koskea toisten tavaroihin tai riehua. Meilläkin on jo teini-ikäisiä ja heillä omat huoneet, ärsyttää kun mammat ei käy edes katsomassa mitä ovia lapset availevat ja mitä tekevät. Teinien pöydillä on jo sellaista tavaraa, mihin ei tarvitse koskea ollenkaan (ei tarvitse mennä toisten huoneeseen ilman lupaa lainkaan, vaan kun itse emäntänä häärii keittiössä, ei voi vahtia vieraiden lapsia kokoajan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yleensä viitsi edes lähteä kyläilemään. Joko kuljen villin lapsen perässä koko ajan, tai lapsi rikkoo houkuttavasti esille jätetyn kalliin esineen.
Anoppi ruikuttaa, miksen tuo lasta kylään... mutta siinä posliinikaupassa joudun vararikkoon alta aikayksikön...
Vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaa vasta 15 vuoden iässä, vahingonkorvausvastuu alkaa periaatteessa heti, kun ihminen syntyy. Jos oikein ankarasti tulkitsee tuota, niin tuo pieni lapsi on sen lampun arvon velkaa korkoineen, kunnes se on maksettu. Nyt lienee kuitenkin syytä ottaa kohtuullinen arkijärki käteen.
On täysin kohtuullista keskustella lapsen vanhempien kanssa ja pyytää kauniisti heitä korvaamaan särjetyn esineen. Ainoa, mistä jotenkin tunnen tarvetta sanoa on, että ei niitä vanhempiakaan tarvitse syyllistää. Itse kunkin tarkkaavaisuus herpaantuu, milloin missäkin asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lamppu, herranjestas, ei siihne kukaan kuollut, loukkaantunut ja vaikka joku jäi valoa vaille, niin ei, tuollaisesta ei ole korrektia laskua lähettää (kun se nyt mikään ns. korvaamaton ei ollut, ja korvaamatontahan ei voi korvata). Eri asia sitten on, että miten ystävyytesi itse punnitset, rahalla vai inhimillisyydellä. Ja kaikilla ei varmasti ole kykyä onnettomuustilanteessa toimia, kuten sinä tekisit, ns. oikein, huomioi sekin. Shit happens.
Mä olen antanut lasten leikkiä ihan vapaasti ystäväperheissä, ei 3v:n perässä tartte enää koko ajan olla. Ymmärrän, jos oikeasti riehuisi, esim. menisi aikuisten makuuhuoneeseen tai pomppimaan sängyllä tms, niin niistä pitää kieltää. Mut jos vahingossa rikoisi lampun, niin en varmaan tajuaisi heti rahaa tarjota eikä itselle tulisi mieleen myöskään pyytää rahaa. Leluja yms. meillä on mennyt rikki niin omien kuin muidenkin lasten toimesta, on myös oksennettu matolle jne, mutta enpä ole koskaan kuullut, että joku pyytäisi pesulalaskua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis minua ei tosiaankaan taloudellinen hyöty tai menetys tässä kiinnosta pätkän vertaa. Voin ostaa uuden lampun, en sure sen perään, enkä tee konkurssia sen takia. Kyllä meidänkin lapsiperheessä tavaroita rikkoutuu. En koe mitään kaunaa jonkun lampun rikkoutumisesta sinänsä.
Se mikä mua ärsyttää on välinpitämätön ASENNE. Mutta jos oma lapseni jotain rikkoo, niin ainakin kysyn, että hei, voinko korvata tämän jotenkin. Ja yritän ainakin katsoa lapsen perään, vaikkei vahinkoja aina voi välttääkään.
Mä en kyllä ole oman lapseni tuhoja tarjoutunut korvaamaan. Jos pyytää lapsiperheen kylään, niin ei ehkö kannata niitä posliiniesineitä jättää keskelle lattiaa?
Mun lapsen tuhotyöt on onneksi ollut reippaasti alle 100e arvoisia ja nämäkin ystävän luona. Ja jos ystävä alkaa jostaiin lampusta kitisemään niin ei se kyllä mikään ystävä ole...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun meillä käy vieraita, minä määrittelen rajat: mitä saa tehdä, minne saa mennä, mihin saa koskea, yms. Kun menen lasten kanssa kyläpaikkaan, oletan, että isäntäväki kertoo, miten heillä rajat menevät. Kun nuorempi on jo kolmen ja yleensä uskoo puhetta, en enää koko ajan ole niin skarppina, mitä olin yksi tai kaksivuotiaan suhteen.
Lapsettomat ovat asia erikseen: lapsettomien luona olen aina nostelemassa rikkoutuvia koriste-esineitä ylähyllyille, mutta tavallisessa lapsiperheessä oletan, ettei lasten ulottuvilla ole mitään sellaista, mikä lapsia kiinnostaa, mutta mihin ei missään nimessä saisi koskea. Tai jos on, niin luotan että joku isäntäväestä uskaltaa avata suunsa ja kieltää.
Eli ap tulkitsee, että vahingon aiheuttaneen lapsen äiti oli välinpitämätön, vaikkei näin välttämättä oikeasti olekaan asian laita. Kyllähän hän kuitenkin kysyi, että kuinka voi korvata vahingon.
Jos haluat, että vahinko oikeasti korvataan, ota yhteys vakuutusyhtiöön (kai sulla kotivakuutus on?). Muussa tapauksessa unohda koko juttu.
meillä ei ole oikeastaan esillä mitään sellaisia esineitä, joihin ei saisi koskea. Ei mitään design-kotia todellakaan. Kun meille tulee lapsivieraita, olen aina ensisijaisesti huolissani siitä, että lapsille sattuu jotain! Enkä siis tarkoittanut että kolmivuotiaan perässä pitäisi juosta koko ajan, mutta voisi välillä edes hieman vilkaista, mitä lapsi tekee, sen sijaan että kolme tuntia istuu juttelemasssa ystävien kanssa katsettaan kohottamatta, mitä nyt viiniä haetaan välillä lisää. Onhan siinä jo lapsen turvallisuudestakin kysymys. Vai onko oletuksena, että isäntäperhe hoitaa kylässä olevat lapset...?
Meillä asutaan meidän tapojen mukaan, mutta en ala purkamaan koko huushollia sen takia, ettet osaa ITSE kertoa lapsellesi, ettei meidän tavaroita saa särkeä.
Aika noloa on ottaa pikkuvieraat vastaan ja alkaa pitään opetustuokiota siitä, kuinkamin?2 oletan heidän käyttäytyvä kylässä.
Kyllä se on lapsen vanhemmat jotka tuon kertoo ja huolehti ettei tavarat mene rikki.
Kun meillä käy vieraita, minä määrittelen rajat: mitä saa tehdä, minne saa mennä, mihin saa koskea, yms. Kun menen lasten kanssa kyläpaikkaan, oletan, että isäntäväki kertoo, miten heillä rajat menevät. Kun nuorempi on jo kolmen ja yleensä uskoo puhetta, en enää koko ajan ole niin skarppina, mitä olin yksi tai kaksivuotiaan suhteen.
Lapsettomat ovat asia erikseen: lapsettomien luona olen aina nostelemassa rikkoutuvia koriste-esineitä ylähyllyille, mutta tavallisessa lapsiperheessä oletan, ettei lasten ulottuvilla ole mitään sellaista, mikä lapsia kiinnostaa, mutta mihin ei missään nimessä saisi koskea. Tai jos on, niin luotan että joku isäntäväestä uskaltaa avata suunsa ja kieltää.
Eli ap tulkitsee, että vahingon aiheuttaneen lapsen äiti oli välinpitämätön, vaikkei näin välttämättä oikeasti olekaan asian laita. Kyllähän hän kuitenkin kysyi, että kuinka voi korvata vahingon.
Jos haluat, että vahinko oikeasti korvataan, ota yhteys vakuutusyhtiöön (kai sulla kotivakuutus on?). Muussa tapauksessa unohda koko juttu.
Ei mua korvaus kiinnosta...
koska hyviin tapoihin kuuluu se, että edes TARJOUTUU korvaamaan. Tuskin kellään mitään posliinikauppaa ole mutta mieti itsekin ja katsele ympärille: löydät taatusti vaikka mitä, minkä voisi rikkoa. Miten sitten toimisitte jos lapsenne rikkoisi jotain? Ettekö tosiaan edes tarjoutuisi? AP:n jutun pointtihan ei ollut se, että lamppu hajosi vaan SE ETTÄ vieras ei edes tarjoutunut korvaamaan. Itselläni on sen verran heikot hermot tuollaisissa tilanteissa, että vieras olisi saanut kuulla kantani jo paikan päällä.
Alue: Aihe vapaa
Eli sun ystävyyden kriteeri on se, että kaverin luona lapsesi voi tehdä mitä huvittaa eikä sun tarvitse edes tarjoutua korvaamaan mitään. Oletpa itse loistava ystävä.
Hieman kasvatusta peliin, please...