Lue keskustelun säännöt.
Miksi joku rakentaa talon pikkulapsivaiheessa?
15.07.2012 |
Kysyn tätä nyt aivan tosissani. Muutama perhe on siinä tilanteessa, mutta en suoraan sanoen edes kehtaa kysyä suoraan, miksi juuri NYT on pakko rakentaa ja uhrata pienten lasten tarpeet omien toiveiden alttarille. Onko kyse siitä, ettei mieti asiaa loppuun saakka? Vai eikö ymmärrä lasten tarpeita?
Kommentit (52)
Me aloitettiin juuri rakennusprojekti. Tytär 3 v ja uuden vauvan laskettu aika 30.12.
Ja mun mielestä juuri loistava aika rakentaa.
Mies ja lapsi nyt kesälomalla ja kun menen töistä kotiin mies menee käymään tontilla. Pääasiassa sielä tehdään kuitenkin viikonloppuisin ja tyttö on aivan innoissaan aina lähdössä viemään isille ja vaarille kahvia ja syötävää.
Itse kun olen joulukuun jo poissa töistä, pääsen hyvällä tuurilla tekemään jo sisähommia talossa ja tyttö on kuitenkin vielä joulukuun hoidossa, (hoitajan pyynnöstä, ei tietenkään olisi pakko).
En näe tässä ongelmaa. Lapsi saa viettää aikaa vanhempiensa kanssa ja pääsee mukaan tekemään, aina löytyy joku palikka mitä voi maalata tai kopsutella siellä, lapselle on vaan siistiä päästä tekemään vanhempien kanssa "aikuisten juttuja" ja olla mukana.
Mutta tietysti jokainen tyylillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja aika rauhallista tahtia, eikä vieläkään ole valmista, vaikka uudessa kodissa asutaankin. Alettaisiin varmaan olla liian vanhoja saamaan lapsia, jos vasta viimeisen listan jälkeen oltais alettu lasta yrittää. Ja toisaalta jos oltais odotettu, että perhe on täysilukuinen ennen kuin oltais alettu rakentaa, niin olisi mennyt aika monta rakennusvuotta hukkaan, kun ei niitä lapsia sitten tullutkaan ihan ensi yrittämällä. Ei kaikkea voi suunnitella, asiat on otettava niin kuin ne tulee.
Siis sen ihmettelyn, että miksi juuri silloin on rakennettava, kun on 2-3 alle 4-vuotiasta, rahat tiukoilla äitiyslomien ja hoitovapaiden takanan jne. Ja tämä ihmettely juontaa juurensa siitä, että tunnen kolme pariskuntaa, jotka rakentavat juuri nyt, kahdella on kolme lasta (4v, 2v ja vauva ja toisella 2v kaksoset ja 9 kk:n ikäinen) ja yhdellä pariskunnalla on kaksi lasta (2v ja 1v). Ihan järjellä voisi kuvitella, että aika rankka vaihe on meneillään, ja kyllä heidän kuuntelemisensa laittaa ihmettelemään.
Miehet ovat ihan totaalisen puhki ja loppu. Kun tulevat kylään, niin nukahtavat sohvalle. Vaimoilla on silmäpussit ja keittiössä kuiskaillaan, miten rankkaa on, kun ei saa nukuttua ja isovanhemmat eivät suostu enää ottamaan hoitoon, voisitkos sinä, kun en ole saanut nukuttua eikä ole kahdenkeskistä aikaa eikä rahaa... Rahasta puhutaan koko ajan. Lisää lainaa, jotta saadaan ostettua ikkunat tai lisää puuta tms. Osa on lainannut isovanhemmilta.
Tätä kun kuuntelee, niin on ihan pakko ihmetellä, miksi juuri tuohon rankimpaan vaiheeseen oli se taloprojekti saatava. Hyvä ystäväni aloitti rakennusurakan, kun nuorin oli 5-vuotias ja isompi 8-vuotias. Heillä sujui hienosti, kun lapset olivat välillä apuna, välillä äiti hoiti harrastukset, uimiset, kaverivierailut yms. ja välillä sitten isä, kun äiti meni työmaalle. Lapset nukkuivat hyvin yöt, pärjäsivät hyvin itsenäisesti työmaalla ja kavereiden kanssa kylässä jne. Lisäksi sitä rahaakin oli ehditty jo hankkia sukan varteen.
Kaikkea ei voi suunitella, sen ymmärrän. Ihmetyttää vain se, että kun elämä on rankinta pikkulapsivaiheessa, niin miksi juuri silloin siitä on tehtävä tuplasti rankempaa.
Noista harrastuksista vielä sen verran, että pikkulapsivaiheessa aika moni lopettaa muutenkin harrastuksensa, ihan vain viettääkseen aikaa lasten kanssa enemmän. Näin ainakin meillä.
Pienten lasten tarpeitahan uhrataan jatkuvasti, vaikka taloa ei rakennettaisikaan. Lapset ovat päiväkodissa melkein kellon ympäri viitenä päivänä viikossa, kun vanhemmat luovat uraa tai makaavat kotona ja pitävät lapsensa virikehoidossa. Eikö tällöin ymmärretä lasten tarpeita?
Me rakensimme talon, kun olin kolmannesta lapsesta äitiyslomalla ja kotona oli hoidossa myös 1v ja 2v sisarukset. Rakensimme talvella ja mies yrittäjänä jätti työnsä sivuun muutamaksi kuukaudeksi. Oli rakennustöissä 8-16 eli kuten normaalisti töissä eikä perheemme kärsinyt rakentamisesta mitenkään.
Ihan sama tosin, kun jotktu miettivät, miksi sitä uraa pitää tehkota juuri silloin, kun lapset on pieniä.
Joidenkin varmaan tyäytyy ja he siihen pystyvätkin. Toiset taas eivät mieti omia tarpeita ja jaksamisia, vaan tekevät, niin kuin muutkin tekevät.
Kova tuntuu olevan eroprosentti perheissä, joissa rakennetaan pikkulapsiaikaan ja muutenkin pyritään saamaan kaikki saman tien. Mutta silti monelle se voi olla fiksu, harkitty ja perhttä yhteen hitsaava kokemus. Ei voi yleistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- alettiin rakentaa kun lapset oli 2v ja 4kk. Asuttiin kerrostalossa vuokralla, ja etsittiin isompaa omistusasuntoa. Omistusasuntojen hinnat komioista ylöspäin rivareissa väh. 180 000e. Laskettiin että jos rakennetaan itse, lainaa tarvitaan vähemmän kuin tuo ja saadaan iso talo
- edellä mainituista syistä ei haluttu väliaikaisratkaisua, haaveena kuitenkin omakotitalo loppupeleissä
- valmiit, uudehkot omakotitalot tuhottoman hintaisia joten siksi pakko rakentaa - pääsee halvemmalla
- haluttiin lapsille pysyvyyttä, niin ettei tarvitse vaihtaa kaveripiiriä ja koulua heti ekan vuoden jälkeen
- rakennusaika meni mukavasti, olin lasten kanssa tosi paljon raksalla mukana ja lapset tykkäsi tosi paljon
- nyt ollaan asuttu 5v, lainaa 170 000e ja asutaan 200 neliön talossa, lapsilla kavereita ympärillä, koulu vieressä yms.
- lapset ei missään nimessä haluaisi mennä kerrostaloon, ne säälii ihan tuhottomasti muutamaa kaveriaan jotka heidän mielestään joutuu asumaan kerrostalossa
Joten ap, miksi EI olisi rakennettu taloa silloin kun kaksi vanhinta oli pieniä? Ai niin, kaksi vuotta muuton jälkeen aloin odottamaan kolmatta. Nyt neljäs yrityksessä. Asutaan nyt jo valmiiksi siis omakotitalossa. Olisiko meidän pitänyt kaikki nämä vuodet sekä vielä 5v tähän päälle jotta mahdollinen 4. lapsi olisi isompi, ni asua kerrostalossa ahtaasti jotta lasten elintärkeät vuodet ei menisi rakentamiseen???
Tajusin palstalta poistuttuani, että mehän ei olla tehty tätä rakentamista ihan samalla tavalla kuin muut. Rakentaminen alkoi ennen lasta, sitten minä jäin äitiyslomalle ja mies olisi halunnut jäädä töistä palkattomalle rakentamaan, mutta ei saanut. Puolen vuoden päästä mies jäi työttömäksi kun koko firma lopetettiin. Oli vuoden työttömänä, kouluttautui lisää ja rakensi taloa, oli kotona saman verran kuin normi työssäkäyvä isä. Mies sai uuden työpaikan, josta jäu vuoden kuluttua hoitovapaalle minun mennessäni vuorostani töihin. lapsi oli tuossa kohtaa jo sen verran iso, ja raksa edistynyt että siellä pystyi jotain touhuamaan lapsen kanssa. Ekana valmistui lapsen huone, jossa pystyi leikkimään ja nukkumaan päikkärit. Pääsimme muuttamaan kun lapsi oli kolmen, siitä eteenpäin olemme molemmat olleet osittaisella hoitovapaalla ja lapsi kokonaan kotihoidossa. Ihan en hahmota miten lapsi on kärsinyt siitä, että on kohta 4 vuotta saanut olla koko ajan vanhempiensa kanssa? Kun vertaa pitkiin päiviin hoitopaikassa? Tämä oli meidän tapa, luulisin että kaikki muutkin osaa miettiä mikäon oikea ajan kohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapset ovat syntyneet 14 vuoden sisään. Miten olisi voitu rakentaa ilman pikkulapsiaikaa???
Ohiksena mutta miten pienet lapset osaa sääliä kerrostaloasujaa? Mun kokemus on, että lapset haluaa aina sitä mitä itsellä ei ole - elleivät toistele vanhempiensa sanoja.
Mä asuin isossa omakotitalossa lapsuuteni. Olisin halunnut kerrostaloon että olisi saanut ajaa hissillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
silloinhan sitä taloa tarvitaan kun laspet ovat vielä kasvamassa. Olisi tyhmää, jos lapset muodostaisivat tärkeät ystävyyssiteet jossain kerrostalolähiössä ja sitten muutaman vuoden päästä pitäisi muuttaa.
Kysymys voisi ennemminkin kuulua: kuinka paljon on järkevää rakentaa itse (jotta lapset eivät jää liian vähälle)! Tottakai rakensimme avaimetkäteen periaatteella. Nyt olisi kiva rakennuttaa uusi, isompi (vaikka on tssäkin tarpeeksi makuuhuoneita) mutta leikki-/alakouluikäiset lapset eivät kyllä suostuisi muuttamaan mihinkään (ihana alue, kivoja kavereita..) Emmekä ole niiin itsekkäitä, että pakottaisimme heidt niin isoon muutokseen tässä tärkeässä iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on ihan trendi, että talo pitää rakentaa joko ennen lapsia tai sitten kun esikoinen on syntynyt ja toinen tulossa. Melkoista rumbaa, en ymmärrä miten ihmiset jaksaa... Sit tulee rakennettua liian pieni talo, kun tehdään se 4h+k, ja sit halutaankin 3 lasta eikä kaikille riitä omaa huonetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin tarvitaan sitä taloa nyt, kun lapset on pieniä. Ei viiden vuoden päästä. Ja toisaalta, kun oltiin kahdestaan, haluttiin asua keskustassa.
Ja kyllä meillä ihan pystytään vastaamaan lasten tarpeisiin, vaikka taloa rakennetaankin. Ehkä me ollaan sit jotain yli-ihmisiä.
Lapset eivät tarvitse neliöitä, vaan vanhempiensa läheisyyttä. Se on illuusio, että lapset tarvitsevat juuri NYT ne omat huoneet.
Silloin voi ruveta miettimään rakentamista. Esim lähempänä kouluikää.
Ja kun joku kirjoitti, että ihmettelee kuinka ne vanhemmat jaksavat.. minusta se on yksi paskanhailee kuinka sellaiset itsekkäät vanhemmat jaksavat. Lapsia siinä pitäisi miettiä ja heidän jaksamistaan - vain ja ainoastaan sitä. Ja sen nyt voi äkkiä päätellä, miltä tuntuu pienistä lapsista kun isä käy sohvalla nukkumassa ja äiti on jatkuvasti kireänä eikä perheen yhteistä aikaa yhtään tärkeimpinä kehityksen vuosina.
Meille tulossa yllärivauva ja talosta loppuu tila. Siksi. En minä ala isännän kanssa olohuoneessa asumaan. Ja tähänkin mennessä kaikki lapset on samassa huoneessa, noin pienet ei omaa tarvitse.
lasta ja kolmas tulossa. Eipä sitä kauheasti mietitty, vaan toimittiin. Onneksi olin kotiäitinä.
Lapset eivät tarvitse neliöitä, vaan vanhempiensa läheisyyttä. Se on illuusio, että lapset tarvitsevat juuri NYT ne omat huoneet.
Silloin voi ruveta miettimään rakentamista. Esim lähempänä kouluikää.
Ja kun joku kirjoitti, että ihmettelee kuinka ne vanhemmat jaksavat.. minusta se on yksi paskanhailee kuinka sellaiset itsekkäät vanhemmat jaksavat. Lapsia siinä pitäisi miettiä ja heidän jaksamistaan - vain ja ainoastaan sitä. Ja sen nyt voi äkkiä päätellä, miltä tuntuu pienistä lapsista kun isä käy sohvalla nukkumassa ja äiti on jatkuvasti kireänä eikä perheen yhteistä aikaa yhtään tärkeimpinä kehityksen vuosina.
Meillä on perheen yhteistä aikaa ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Eikä meillä mies nuku sohvalla vaan sängyssä, enkä minä ole kireä.
Me emme halunneet enää neljän lapsen kanssa asua kaksiossa, joten oli järjetöntä yrittää löytää jotain väliaikaisratkaisua, kun siltä alueelta, mistä tontti on saatu hommattua ei löytynyt mitään perheasunnoksi sopivaa. Rakentaminen oli siis ainoa vaihtoehto. Esikoinen menee kuitenkin jo eskariin, eikä haluttu mitään alueenvaihtoja enää hänelle.
Meillä molemmat vanhemmat ovat rakentamisen ajaksi luopuneet kaikista harrastuksistaan, että pysyy elämä tolkuissaan. Ja minä olen vielä kotona, jään kohta viimeiselle äitiyslomalleni.
En mä nyt ihan oikeasti ymmärrä, mitä ihmeellistä tässä on. Kohta on oma koti ja uusi vauva ja kaikki ovat onnellisia.
Meidän lapset (nyt 7v ja 6v) kyllä säälii kerrostaloasujia. Lapset ahdistuu ahtaasta tilasta sisällä, siitä että ulos ei voi mennä yksin (kesäisin lapset suorastaan asuu ulkona, siitä että kerrostalojen pihat on niin paljon ankeampia kuin meidän oma piha (heidän mielestään). Ovat tosiaan ikionnellisia siitä, että he saavat asua omakotitalossa. Ja niin on kyllä vanhempansakin :)