Kauanko voi elää ilman nestettä?

Ja varmasti, valitettavasti, kärsiikin jos on jo viikon mennyt ilman ravintoa ja nesteitä..miten hän edes on elossa enää:/

Varmasti on viimehetken ja ajat nyt menossa, olen pahoillani!

Isä ollut huonossa kunnossa jo pitkään, eli odotettavissa on ollut. Mutta tuo kärsiminen tosiaan on ahdistavaa, kun ei tiedä miten paljon kipuja ja miten pitkään vielä joutuu kestämänn.



Asun itse vielä n 200 km päässä isästä, enkä oikein millään pysty järjestämään niin, että olisin koko ajan vierellä. Eli pelottaa sekin, että isä lähtee täältä silloin kun on ihan yksin. Ihan hirveä olo, ja pitää vielä jaksaa yrittää olla lasten kanssa ja hoitaa kotia :(

Kävin itse samaa läpi muutama vuosi sitten, äitini oli sairastanut jo 4v ajan ja se viimeinen vuosi ollut silkkaa kuoleman odottelua:´(

Lapseni olivat silloin juuri 4v täyttänyt esikoinen ja 2,5v kuopus.

Omituista, että sattuikin nyt tämmöinen aihe mihin kommentoin, koska eilisilta oli ensimmäinen kerta varmaan pariin vuoteen kun en saanut unta vaan mielessä pyöri äidin viimeinen ilta, yö ja seur aamu kun jätin hänelle Hyksin syöpäklinikan kylmiössä hyvästit..

Varmaan 2h kelasin kaikkia mahdollisia asioita tuosta ajasta, äidin ilmeitä, ääniä ja vaikka mitä. Sitä miltä jo kylmennyt käsi tuntui kun otin sen käteeni, kun annoin suukon otsalle ja kuinka itkin huoneesta poistuttuani kuin pieni tyttö niin että koko vartalo vavahteli.

Äiti oli sen viimeisen vuorokauden jossakin muualla, jo poissa. Pari kertaa kävi parin sekunnin ajan tajunta "tällä puolen" mutta vaipui takaisin. Muistan kuinka hän havahtui ikäänkuin ärtyneenä siihen kun taputtelin poskiaan ja kerroin rakastavani, äiti vastasi että "minäkin si..." ja vaipui takaisin sinne jonnekin.

Oli vaikeata kestää se, että 47v ihminen lähtee, mutta eihän nämä asiat omissa käsissä ole.



Toivotan sinulle kovasti voimia kohdata tuleva, se on helpotus isällesi ja usko pois myös sinulle+teille muille läheisille.

Ja kipulääkitystä kannattaa vaatia surutta lisää ja lisää, kuolevan ihmisen ei ole tarkoitus kärsiä.



-2-

Kävin itse samaa läpi muutama vuosi sitten, äitini oli sairastanut jo 4v ajan ja se viimeinen vuosi ollut silkkaa kuoleman odottelua:´( Lapseni olivat silloin juuri 4v täyttänyt esikoinen ja 2,5v kuopus. Omituista, että sattuikin nyt tämmöinen aihe mihin kommentoin, koska eilisilta oli ensimmäinen kerta varmaan pariin vuoteen kun en saanut unta vaan mielessä pyöri äidin viimeinen ilta, yö ja seur aamu kun jätin hänelle Hyksin syöpäklinikan kylmiössä hyvästit.. Varmaan 2h kelasin kaikkia mahdollisia asioita tuosta ajasta, äidin ilmeitä, ääniä ja vaikka mitä. Sitä miltä jo kylmennyt käsi tuntui kun otin sen käteeni, kun annoin suukon otsalle ja kuinka itkin huoneesta poistuttuani kuin pieni tyttö niin että koko vartalo vavahteli. Äiti oli sen viimeisen vuorokauden jossakin muualla, jo poissa. Pari kertaa kävi parin sekunnin ajan tajunta "tällä puolen" mutta vaipui takaisin. Muistan kuinka hän havahtui ikäänkuin ärtyneenä siihen kun taputtelin poskiaan ja kerroin rakastavani, äiti vastasi että "minäkin si..." ja vaipui takaisin sinne jonnekin. Oli vaikeata kestää se, että 47v ihminen lähtee, mutta eihän nämä asiat omissa käsissä ole. Toivotan sinulle kovasti voimia kohdata tuleva, se on helpotus isällesi ja usko pois myös sinulle+teille muille läheisille. Ja kipulääkitystä kannattaa vaatia surutta lisää ja lisää, kuolevan ihmisen ei ole tarkoitus kärsiä. -2-

vaikuttaako isäsi kipeältä. Luulisinpa että on vaipunut tajuttomuuteen jos noin pitkään on ollut ilman nesteitä. Uskoisin ettei myöskään ole siis kivulias. On myös niin että jos kuolevaa nesteytetään, hän turpoaa usein aika pahan näköiseksi. Mutta viisainta on kysyä suoraan hoitohenkilöstöltä ja pyytää vaikka hoitava lääkäri puhelimeen, niin ei tarvitse miettiä ahdistuneena tuota asiaa. Voimia ap:lle.