Mistä tiedät, että sinä ja aviomiehesi ette tule eroamaan?

me olemme perfect match.

Mutta uskon ettemme eroa!

Se onkin jo toinen näkökulma.

Ei ole ollut mitään viitteitä siitä, etteikö tämä kestäisi, ei meillä ole edes riitoja ollut koskaan. Tottakai joskus saatetaan väitellä vaikkapa sohvan väristä, muttei koskaan mene riitelyksi asti, siinä on eroa.

Meillä on hyvin samanlaiset katsantokannat asioihin, yhteenkuuluvuuden tunne ja huumoria, romantiikkaa sekä seksiä... Mitä muuta vielä pitäis toivoa parisuhteeseen, en tiedä!

VAIKKA rakkaus loppuisi, oltaisiin yhdessä koska



Minä:

- Lapset on etusijalla kaikessa ja haluan heille hyvän ja turvallisen kodin, mies on joka tapauksessa hyvä isä

- Taloudelliset "edut" ovat tässä suhteessa hyvät

- Olen äärimmäisen järki-ihminen ja katson yhdessä pysymisen käytännössä parhaaksi vaihtoehdoksi



Mies:

- On todella turvallisuushakuinen ja perhekeskeinen, ei yksinkertaisesti ole luonteeltaan seikkailija

- Hänelle on jonkinlainen kunnia-asia että perhe pysyy koossa



Tietysti plus rakastetaan toisiamme jne. mutta olen järkeillyt että vaikka mitä tapahtuisi, pysyisimme todennäköisesti yhdessä.

Meilläkin miehen kanssa pitkä suhde johon mahtunut parempia ja huonompia aikoja, joskus vaikeuksien keskellä oli puhetta siitä ettemme eroa kuitenkaan. Siihen oli hyvä luottaa.



Mutta niin vain tuli ero 23 vuoden jälkeen, mies käytti kaunista ilmaisua "aika on tehnyt tehtävänsä" kun kertoi asiasta puhelimessa vanhemmilleen. Ei painaneet lapset enkäminä vaakakupissa kun tuli halu viettää omaa aikaa ja elää "omaa elämää".

Erosta on jo yli kaksi vuotta ja elämä lasten kanssa on hyvää. Silti, vieläkin, joskus tulee mieleen että kävikö meille todella näin. Tiedän, kuullostaa tyhmältä.

;-) Te avioliittoonne sokeasti uskovat eroatte ihan yhtä todennäköisesti kuin me enemmän elämää nähneetkin.

sinisilmäinen hupsu ja uskon avioliittooni ja olen maailman onnellisin nainen kuin että

olen kyyninen pari kertaa eronnut, elämää nähnyt ruttusuu, jonka onnellisuus pohjautuu tilastoihin ja aikaisempiin virheisiin.

enhän todellakaan tiedä. Kukapa voisi? Mutta toivon, että kimpassa ollaan loppuelämä. Nyt on yhteistä taivalta takana 16 vuotta.

Meillä on ihana avioliittto, teemme paljon yhdessä ja ERIKSEEN, lapsien kanssa tietty eniten:).



Se helpottaa, kun on myös "omat" elämät.



T. Aviovaimo, äiti ja NAINEN 45v., aviomies 48v. Lapset 13, 9 ja 5.

mutta toistaikseksi en ajattele, että ero olisi koskaan vaihtoehto. Vaikea on kuvitella toisen muuttuvan niin paljon (esim. rikolliseksi tai narkkariksi tms.) että hänet jättäisin... Meidän eteen on kyllä heitetty vähän väliä vastoinkäymisiä, mutta ne ovat vain vahvistaneet suhdettamme.

Minun vanhempani ja mieheni vanhemmat ovat myös edelleen yhdessä, olleet yli 30 vuotta. Eroamisen tai yhdessä pysyminen malli tulee myös lapsuudenkodista.

Meillä molemmilla vanhemmat ovat olleet yhdessä toisella kuolemaan asti ja toisella yli 40+ avioliitto takana.

Meillä myös yhdessäoloa takana 20v ja edelleen rakastamme toisiamme tosi paljon. Lapsia meillä 4. Kerromme joka päivä toisillemme rakkaudesta tekstiviestein, sanoin ja teoin. Kuuntelemme toisiamme ja tuemme toisiamme. Kasvatamme lapsia yhdessä toisia tukien. Riitelemme äärettömän harvoin. Seksiä harrastamme noin 3-5krt/vko. Yllättävää, että tämän mainitsi aika harva, koska seksi on minusta erittäin tärkeä osa parisuhdetta.

työpaikalle, no- jotenkin aika lapsellista, jos kyse vielä pitkästä avioliitosta takana.



Jos minulle kävis näin, niin ajattelisin, että onko miehellä ihan kaikki kotona?



Kovaa ja raskasta työtä näyttää joillekkin olevan ns. avioliiton "hoito"

Mutta niin vain tuli ero 23 vuoden jälkeen, mies käytti kaunista ilmaisua "aika on tehnyt tehtävänsä" kun kertoi asiasta puhelimessa vanhemmilleen. Ei painaneet lapset enkäminä vaakakupissa kun tuli halu viettää omaa aikaa ja elää "omaa elämää".

Erosta on jo yli kaksi vuotta ja elämä lasten kanssa on hyvää. Silti, vieläkin, joskus tulee mieleen että kävikö meille todella näin. Tiedän, kuullostaa tyhmältä.

Minun exäni perusteli omille vanhemmilleen meidän eroa, että "me emme sovi yhteen". Minulle hän perusteli eroa, että hän haluaa vapautta.

Meilläkin on erosta pari vuotta ja elämä on hyvää. Silti vieläkin ihmettelen, miten on mahdollista, että meille kävi näin? En koskaan osannut aavistaa. Vielä pari vuotta ennen eroa podin miehelleni, että en ole tienannut omaa eläkettä, koska olen mennyt miehen työn mukana. Mies totesi, etteihän se haittaa, koska meillähän on hänen tuleva eläkkeensä.

No ei tuollaista voi tietää. Nyt ei ole näköpiirissä mitään sellaista, että olisi ero tulossa, mutta eihän sitä tarvitse muuta kuin jomman kumman muuttua oleellisesti, niin sit voi ero tullakin.

kuuntele, ymmärrä eikä välitä niin

suhde toimii

-Wagner-

Mä en keksi mitään syytä miksi erottais.. Ollaan samanlaisia, arvostetaan toista ja ollaan käyty läpi tosi vaikeita juttuja. Niiden asioiden kautta ollaan opittu arvostamaan toista uudella tapaa. En voisi kuvitella, että kukaan muu mies olisi minulle yhtä hyvä match.



Noh, meillä ei ole lapsia joten katotaan sitten uudestaan. Mutta tällä hetkellä uskon että vain kuolema meidät erottaa.

Onnea teille. Me emme ole olleet niin onnekkaita.

Olemme olleet naimisissa 16v ja on sattunut

-vauva syntyi keskosena ja sairastui sen jälkeen vakavasti ja oli kuolla

-minä jouduin työpaikkakiusatuksi ja sairastuin burnouttiin

-miehellä oli vakava sairaus

-talossamme oli iso tulipalo

-miehen äiti sairastui vakavasti ja jouduimme auttamaan häntä todella paljon, mikä vei voimia meiltä kaikilta

Olemme kyllä myös niin laiskoja, että emme enää jaksa tapella mistään. On hyvä olla toisen kanssa kun tietää, että kaiken paskankin keskellä toinen tukee. Kun makaa ensiavussa sydänfilmissä ja mies seisoo vieressä ja pitää kädestä ja hokee, että toivottavasti selviät, toivottavasti selvitä, me rakastamme sinua, alkaa uskoa, että se kestää kun kaikkea paskaa on käyty läpi.

Mieluummin olisin itsekin ottanut paskattomamman elämän. Se ei ole herkkua seisoa vauvan vierellä sairaalassa kun lääkäri sanoo, että parin tunnin sisällä nähdään, selviääkö se hengissä.

ollaan oltu yli 20v yhdessä ja matkalle mahtuu niin paljon paskaa josta on selvitty, etten osaa kuvitella mitä voisi tapahtua että vielä eroamme.

kun noi missä kerrotaan täydellisestä parisuhteesta. Mun mielestä vaikeudet lujittaa parisuhdetta jos suhteen on tarkoitus kestää.

Siis olet sitä mieltä, että jos ei tule paskaa niskaan niin parisuhdekaan ei ole kestävä? Kyllä kuule on onnellisia, onnekkaita ihmisiä, joille ei tule paskaa koko ajan jostain suunnalta vaan elämä sujuu hyvin ihan sinne vanhuuteen asti.

mutta ole luvannut miehelleni, lapsillemme ja itselleni, että taistelen liittomme ja perheemme puolesta viimeiseen tippaan. En suostu antamaan periksi vaikeinakaan aikoina, ennen kuin kaikki keinot on käytetty.



Malli on lapsuudenkodistani, jossa äitini taisteli liittonsa puolesta niinä vuosina, kun vaikutti, ettei toivoa enää ole. Nyt vanhempani ovat eläkkeellä ja avioliittoa takana liki 40 vuotta ja ovat erittäin onnellisia ja rakastuneita, vaikka silloin joskus tuntui, että kaiveltiin jo ämpärinpohjia.



Mieheni vanhemmat erosivat hänen ollessaan teini-iässä ja olen joutunut opettamaan hänelle riitelyä ja ennen kaikkea riitojen sopimista, koska ei ole mallia lapsuudenkodissaan saanut.

me toisessa liitossa olevat enää ollakaan niin naiiveja, että luultaisi tietävämme, ettei eroa koskaan voi tulla. Ekassa liitossa minäkin vielä kuvittelin tietäväni kuten te muutkin ekassa liitossanne olevat.

Mä olen ekassa liitossa (ja varsin tuoreessa, vajaa 7v aviossa), enkä kuvittele yhtään mitään. Elämässä voi tapahtua kaikenlaista, mutta tavoite on, että emme eroa. Saa nähdä, toteutuuko. Se minun tosin on sanottava, että jos mieheni minut toiseen vaihtaisi, hän ei olisi se mies jonka kanssa kuvittelin meneväni naimisiin. Hän ei vain kertakaikkiaan ole sitä pettäjätyyppiä. Mutta tässäkin ketjussa on tietysti joitakin, jotka kuvittelivat omista miehistään samoin kuin minä omastani. Eli mistä sitä koskaan tietää.

Vaikka nyt vahvalta tuntuu, niin kaikki on mahdollista aina. Ei pidä sanoa ei koskaan tai luottaa sokeasti, liitossakaan.

koko kysymys on jotenkin ihan älytön. En ainakaan minä omassa parisuhteessani pohdiskele tuollaisia ja todistele koko ajan itselleni, miksi emme koskaan eroa tai etsi merkkejä siitä, ettei ero tule koskaan olemaan todellisuutta. En yleensäkään ajattele eroa. Emmekä keskustele erosta. Me elämme yhdessä nyt tätä elämää ja olemme yhdessä pariskunta ja perhe - ei ero-ajatuksella ole mitään roolia yhdessä olossamme.