Miksi esim. Natasha Kampush selvisi hyvin kaikesta kauheasta?
Ja jotkut ei pienestä sanomisesta tai kiusaamisesta?
Kommentit (48)
miten "hyvin" Natascha on selvinnyt. On ihan mahdollista että hän selviää päivittäisestä elämästä vain rauhoittavien avulla ja on muutenkin vahvalla lääkityksellä. Tai saa paniikkikohtauksia koko ajan eikä nuku kun näkee painajaisia. Ei se että pystyy kertomaan kokemuksistaan julkisuudessa tai se, että seurustelee, kerro mitään siitä miten ihminen voi.
Moni pahoja ja vaikeita asioita kokenut ei selviä ikinä, mutta jos on asenne ja tahto elää vaikeat tapahtumat ja selviydyt mistä vaan.
se on jäätävä (siis to-del-la jäätävä) tunne kun tulee joku muistutus niistä karmivista tapahtumista yhtäkkiä kun luulee että painajainen on jo ohi. Se voi olla mikä tahansa joku tuoksu, ääni tai musiikinpätkä. Eikö sillä ollut siellä tv tai radio? Tuskin se siitä kokonaan yli koskaan pääsee, mutta pääasia että sen painajaisen kanssa voi elää kun pakko on. Nuo äkilliset muistutukset on karmeita.
Moni pahoja ja vaikeita asioita kokenut ei selviä ikinä, mutta jos on asenne ja tahto elää vaikeat tapahtumat ja selviydyt mistä vaan.
arvelet persoonallisuuden muodostuvan?
MUN mielestä se on niin, että geenit vaikuttaa siihen, kuinka pahasti huono ympäristö vaurioittaa ja aina siihen ei auta edes vahva tahto ja hyvät aikeet, koska se persoonallisuus alkaa muodostua jo alle 3- vuotiaana, ja jos silloin rupeaa ajattelu vääristymään niin 25- vuotiaana ei edes tajua, mikä on normaalia ja mikä ei, koska ei ole koskaan kokenut normaalia.
Mikä on normaalia? Huonoissa oloissa elävälle se missä se on on normaalia. Ei se osaa parempaa ajatella olevankaan. Eikä se ole sille huonoa. Esim. afrikan köyhät eivät tiedä paremmasta.
Vain se kuka kuvittelee eläneensä normaalia elämää voi mennä arvostelemaan ja väittämään toisen elämää epänormaaliksi. Miksi kaikki suomalaiset pitää itseään parempina ihmisinä ja vain suomessa on normaalia ja esim. "ryssillä on ihan kauheaa venäjällä". Ja silti moni sieltä tänne tullut haluaa mennä takaisin koska siellä on paremmat olot. Ei se aineellinen hyvä vaan ne ihmissuhteet ja yhteishenki. Ne eivät arvosta yhtään suomen hyviä oloja koska henkinen hyvinvointi on suomessa ihan perseestä niiden mielestä.
Perheessä on 6 lasta. Kaikilla samat geenit. Miksi jostakusta tulee huumehörhö joka tappaa itsensä, toinen lukee itsensä fiksuksi ja muut on siltä väliltä. Kaikilla samat geenit ja sama kasvuympäristö. Eikö pitäisi olla 6 kloonia?
Perheessä on 6 lasta. Kaikilla samat geenit. Miksi jostakusta tulee huumehörhö joka tappaa itsensä, toinen lukee itsensä fiksuksi ja muut on siltä väliltä. Kaikilla samat geenit ja sama kasvuympäristö. Eikö pitäisi olla 6 kloonia?
niillä nyt täsmälleen samat geenit ole. Muutenhan ne olisi 6 kloonia. Ei identtiset kaksosetkaan edes näytä täsmälleen samanlaisilta, saatika ole täsmälleen samanlaisia luonteeltaan.
No normaali on toki suhteellista, mutta tarkoitin normaalilla sitä, että jos pienestä asti ajattelee esim. olevansa paha ihminen (koska esim. vanhemmat on hakanneet) niin sitten aikuisena tämä alitajuinen uskomus voi näkyä vaikka itsetuhoisuutena, ja hlö ei välttämättä edes tajua, mistä se itsenä pahaksi tuntemisen olo tulee ja että kaikki muut eivät koe niin.
Afrikan köyhät on WHO:n tutkimuksen mukaan maailman masentuneimpia, joten kyllä niillä varmaan on sen verran mielikuvitusta, etteivät ajattele nälän ja tautien ja kuolevien vauvojen olevan parasta mitä on.
http://articles.nydailynews.com/2008-06-12/news/17899624_1_elizabeth-sm…
Kidnapattiin tosin 14-vuotiaana.
kauheista asioista, niin mitenkähän ihmislaji olisi säilynyt elossa. Ei varmaan kovinkaan hyvin. Kyllä sitä voi selvitä hyvinkin kamalista asioista, sellaisista, mistä ei etukäteen voisi ikinä kuvitella selviävänsä. Kokemusta on yhdestä kamalasta menetyksestä, mutta olen siitä selvinnyt ja jatkanut elämääni.
Ei lajin selviytymiseen tarvita onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä. Siihen riittää että osaa panna ja saa ruokaa sen verran että kaikki jälkeläiset ei kuole ennen sukukypsää ikää. Muuten voi olla sekaisin kuin seinäkello, ja niinhän ihmiset on suuren osan historiastaan "normaaliuden" nykykriteereillä mitattuna olleetkin.
Toinen selviää sodasta traumoitta, muttei ikinä toivu avioerosta. Toinen taas eron jälkeen jatkaisi eteenpäin, mutta sodan karmeudet tekivät kasvikseksi. Joku olisi lamaantunut ja kuollut sieppaajan käsissä traumansa takia.
Natasha tuskin on aivan traumaton, mutta pystyy julkisuudessa olemaan tyyni.
vaan osasi kääntää sen voimavaraksi. Tämä kokemus oli läpi käytävä ja mitä tästä voi oppia. Ja katse eteenpäin ja liikkeelle. Eikä jäädä pillereissä kotiin pyörimään sängyn pohjalle että voi kauheata mitä kävi.
Noin yleisesti ottaen paskat kokemukset eivät ole mikään "voimavara" tai joku, josta ihminen "voi oppia jotain". Ilmeisesti tämä ketju pohjimmiltaan viittaa koulukiusaamiseen ja tähän yhteen tapaukseen - no, minuakin kiusattiin koulussa. Ne asiat on silti jätetty taakse, kiusaaminen ei vaikuta elämääni nyt aikuisena. Mutta ei se nyt helvetissä mikään VOIMAVARA ole minulle, että luokallani oli jotain kusipäitä ja että minua kiusattiin henkisesti. Minulle päinvastoin ovat voimavaroja tuona samana ajankohtana elämässäni olleet HYVÄT asiat. Eikä minun ole täytynyt "oppia" mitään koulukiusaamisesta. Ihan kuin se olisi sinusta jokin karman läksy.
Mistä sinä tiedät, että Natasha Kampush selvisi? Se, että näyttää ulospäin suht koht tasapainoiselta ei tarkoita sitä, että olisi tasapainoinen sisältäkin.
Ja mistä tiedät, mitä kaikkea muuta nuo "pientä" sanomista tai kiusaamista kokeneet ovat kohdanneet?
Ihan turha yrittää arvioida tällaisia asioita tietämättä koko kuvaa.
ulkoisesti Natascha selvisi, sisäisesti ei tiedetä. Suomalainen koulukiusattu eroaa Nataschasta siinä, että N. sai paljon rahaa ja tulee toimeen hyvin, kun taas koulukiusattu lamaantuu ja elää miten kuten tukien varassa.
että ne tyypit joita koulukiusataan, ovat jo valmiiksi herkkiä ja omalaatuisia. Ehkä masentuisivat myöhemmin ilmankin kiusaamista. ... Mulla on eräs ystävä, joka puhuu aina kovaan ääneen koulukiusatuksi tulemisestaan, asia ihmetyttään, koska olin ala-asteella hänen luokallaan ja silloin jo kaveri, enkä huomannut mitään erityistä kiusaamista. Luokan pojat saattoivat huudella jotakin välitunnilla, niin kuin huutelivat kaikille tytöille.
arvioida ulkoisten tekijöiden perusteella. Tunnen erään, joka on niiiiiiin kaunis, tyylikäs, vahva ja hyväkäytöksinen. Ihminen, jollainen jokainen meistä haluaisi olla.
Hän ei kuitenkaan ole tasapainossa, vaan koko elämä on selviytymistä, että tämä tyylikkyys pysyy kasassa. Jos hänen tyyliikkyytensä romahtaa, koso elämä romahtaa, koska hänellä ei sisäisesti ole mitään.
Mutta ulkopuoliset eivät sitä tiedä.
Siksi totean, että Natashasta ei kukaan tiedä.
Ensiksi: kun kuulin ekan kerran hänen tarinansa, niin itkin.
Natascha selvisi koska hänellä oli päämääsiä. Hän halusi karata ja se onnistui.
Jos mulle itselleni olisi tapahtunut jotain tuollaista, en olisi selvinnyt.
olen mies.
Ensiksi: kun kuulin ekan kerran hänen tarinansa, niin itkin.
Natascha selvisi koska hänellä oli päämääsiä. Hän halusi karata ja se onnistui.
tässä on jo todettu, että kukaan ei voi tietää, onko Natascha selvinnyt vai ei. Hän on elossa juu, mutta mistä sitä tietää, kuinka kamalaa hänellä on päänsä sisällä.
Sevittiinhän keskitysleiriltäkin.
no ei sieltä kyllä useinkaan kovin hyvin selvitty. Nekin jotka elivät sota-ajan yli tekivät itsareita vielä pitkälle 60- ja 70-luvuille asti.
Luulis että ihmiset olisivat jo vähitellen sivistyneet tässäkin asiassa. Koskaan me ei voida tietää toisen ihmiset taustoista. Minä ihmettelin miksi, oi miksi, omasta äidistäni ei ole koskaan oikein tullut tasapainoista, vaikka kaikki hänen sisaruksensa ovat. Sattumalta kävi ilmi, että silloin kun äitini oli taapero, äidini vauvaikäinen sisarus kuoli, eikä ädinäiti koskaan enää toipunut siitä ihan ennalleen. Seuraavaan sisarukseen mennessä pahin oli kuitenkin jo ohi. Omassa elämässäni olen saanut kärsiä siitä, että äitini uskoutui minulle asioissa, jotka olivat aivan liian ahdistavia lapsen kantaa. Tämäkään ei olisi tullut ilmi, jos en olisi sattumalta sanonut sisarelleni, että muistatko kuinka äiti aina kertoi sitä tarinaa miten... Ja sisareni oli ihan että aijaa, en minä ole tuota koskaan kuullut. Päällisin puolin äiti varmasti kohteli meitä samoin, mutta mä en oikein kestänyt tuota äitini uskottuna olemista, josta kenelläkään ei tietysti ollut mitään tietoa. Minäkin luulin että sellainen on ihan normaalia, ja vasta joskus kolmikymppisenä mulla kävi ekan kerran mielessä ajatus, että en olekaan vastuussa äitini elämästä. Näin jälkeenpäin tuntuu ihan käsittämättömältä, että siihen asti pidin sitä samalla lailla itsestään selvänä asiana kuin hengittämistä.