Onko oikeasti yleistäkin nykyään, että vanhemmat maksaa aikuisten lasten elämisen?

Olen 21v ja asun vielä kotona, käyn koulua 25km päässä, kuljen omalla autolla. Vanhemmat ostavat ruuat ja maksavat autoni vakuutukset (tosi kallis, koska kuulun ikäni puolesta riskiryhmään), mutta auton olen ostanut itse, sekä maksan bensat, verot ja vaatteet ynnä muut, mitä itse haluan/tarvitsen.

Itse olen sitä mieltä että kellä varaa on, voi tukea lapsiaan niin paljon kun haluaa. Parempi antaa ennakkoon ja silloin kun sitä oikeesti tarttee. Harva tarttee 50-60 vuotiaina. Muutenkin nuorilla on niin hankalaa nykyään. Pitää muistaa että oikeaan aikaan annettu apu voi parantaa elämänlaadun hurjasti. Ihmisen aktiivisin aika on 20-30 v jolloin tarmoa riitää mihin tahansa ja pesämunan voisi moninkertaistaa. 

Minun kaveripiirissäni tämä on yleistä, koska moni on jäänyt työttömäksi ja joutunut opiskelemaan perheellisenä ja asuntovelallisena uuden ammatin. Opintotuella ei elä, pitkien harjoittelujen vuoksi töitä ei voi tehdä niin että tulot riittäisivät, ja useammassakin kaveriperheessä isovanhemmat ovat jelpanneet läpi sen tiukimman ajan suorastaan avokätisesti. Meillä myös näin, ja voin sanoa että ilman isovanhempien apua kyllä olisi ollut opiskeluaika taloudellisesti joko erittäin tiukkaa tai täysin mahdotonta. Kiitos isovanhempien avun, minulla on nyt hyvä työpaikka ja hyvä työtilanne koska pystyin opiskelemaan. Minä koen ja vanhempani kokevat, että koska heillä on kuitenkin runsaasti ylimääräistä rahaa eikä mitään mihin sitä käyttää, niin tämä on ollut hyvä kohde siihen. Olen siitä kiitollinen. Itsestäni on luonnollista ajatella, että jos itselläni jäisi joka kuukausi esimerkiksi kolmisen tonnia ylimääräistä pätäkkää, ja samaan aikaan omat lapset tarvitsevat rahaa, niin ilman muuta avustaisin.

Yksi sana PERINTÖVERO!

Melkeen jokaiselle tutulle on vanhemmat kustantaneet ainakin sen ajokortin, jos on ollut varaa. Monilla vanhemmat tai puoliso auttaa lainojen takaisinmaksussa. Helpottaa elämää. Itsekin auttaisin lapsia varallisuuden mukaan, vaikka koko elämää ei kannata kustantaa. Köyhien yh-äitien lapset voi helpommin syrjäytyä, jos ei saa apua mihinkään, eikä tärppää työelämässä.

Totta kai vanhempien pitää maksaa lapsiensa eläminen. Mitäs teette niitä mukuloita jos ette ole valmiita huolehtimaan niistä.

Olen suurituloinen ja tuen aikuisia lapsiani taloudellisesti mm maksamalla heidän laskujaan yms. Siitä huolimatta matkustelen, sijoitan, säästän ja teen mitä haluan. Tässä iässä kuitenkin asuntolaina on maksettu ja kotiin hankittu kaikki, mitä tarvitsee. Myöskin vaatteita käyttää pidempään, kun ei ole enää muodin perässä. Tienaan moninkertaisesti sen, mitä itse tarvitsen, joten minusta on pelkästään luonnollista tukea lapsiani taloudellisesti. Euroakaan kun en täältä mukaani saa.

Mieluummin auttaa eläessään pikkuhiljaa, kuin jättää kuollessaan ison potin verottajalle.

Olen ikuisesti katkera ihmisille, joiden vanhemmat ovat kustantaneet elämää pitkälle yli 20 vuotta. Minulle eivät edes mopokorttia maksaneet. Ite on pitänyt tehä töitä 13-vuotiaasta lähtien sukulaisen maatilalla, että on saanut elättyä. Ruokaa kotona toki sain ja puhelinlaskun maksoivat. 16-vuotiaana kun lähdin opiskelemaan, niin opiskeulaikana eivät maksaneet vuokraa, ei maksaneet silmälaseja, vaatteita, harrastuksia. Ei ole puhettakaan, että maksaisivat (tai edes lainaisivat) nyt yhtään mitään mistään vaikka työttömänä joutuu kärvistelemään paskalla päivärahalla ja jos tulee joku isompi meno (pesukone, puhelin, silmälasit) niin sitten syödään kananmunia ja kaurapuuroa.

Odotan todella ensimmäistä palkkaani.

Varakkaat vanhempani, jotka ovat molemmat perineet omat varakkaat vanhempansa, eivät avusta mitenkään. 10 € saattaa tulla synttärikortin välissä, näin 4-kymppiselle se onkin valtava potti! Eipä siinä, omillani olen tullut aina hyvin toimeen, mutta perintöveroja on tiedossa rutkasti aikanaan.

En ole ikinä apua pyytänyt, mutta vanhemmat antavat välillä rahaa "niin saat sinäkin opiskelija jotain kivaa joskus". Käyn siis koulun ohella töissä ja on mulla säästöjäkin. Perustelevat rahan antamista sillä, että sisarukseni ei pärjää ilman heidän avustuksiaan, ja ei olisi reilua antaa rahaa vain toiselle.

Olen tosi kiitollinen vanhemmilleni heidän panostuksestaan, vaikka en ole rahaa pyytänytkään. Vanhemmatkin ovat kuitenkin hyvillään, että olen säästellyt rahaa, joten ei tarvitse apua pyytääkään, kun on "puskurirahastoa".

Ymmärrän kyllä jos aikuisen lapsen vanhemmat ovat niin varakkaita että voivat auttaa taloudellisesti, niin mikä etteivät auttaisi. Toisaalta en ymmärrä sellaista jotenkin outoa asennetta että tuo apu on joillekin ihan kuin itsestäänselvyys, että näinhän sen kuuluukin mennä. Samat tyypit, jotka saavat huomattavan paljon taloudellista apua vanhemmiltaan, ovat niitä, jotka eivät millään ymmärrä miksi joillakin toisilla asiat ovat ihan toisin. Itselläni on aivan tosi kivat vanhemmat, mutta hyvin pienellä eläkkeellä, olivat työelämässä tavallisissa duunariammateissa. He pystyvät juuri ja juuri maksamaan oman asumisensa, suurehkot lääkekulut ja tavallisen vapaa-ajan harrastukset, ei varmaankaan oikeastaan yhtään jää yli kuukaudessa rahaa, mutta ovat silti ihan onnellisia tuossa tavallisessa arjessaan. Ei tulisi mieleenkään edes ajatuksen tasolla kuvitella että he minua auttaisivat taloudellisesti, muuta apua sitten saankin, sillä ovat kiinnostuneita viettämään silloin tällöin aikaansa lasteni kanssa ja meillä on muutenkin mukavat välit. Olen kiitollinen hyvästä lapsuudenkodista ja siitä henkisestä yhteydestä, joka säilyy läpi elämän heihin! Koen, että saan jopa enemmän kuin jotkut varakkaiden vanhempien lapset, joilla voi puuttua täysin yhteys vanhempiinsa, sillä surullista kyllä, joillekin ne omat vanhemmat ovat vain maksuautomaatteja, mutta ei tietenkään kaikilla ole näin, onneksi!

No ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla ja muutin pois kotoolta jo 17v

Olen opiskelija, ja nykyisin vanhempani maksavat vuosittaiset vakuutusmaksuni ja antavat 150 e kuussa "vuokra-avustusta", jota en todellakaan ole pyytänyt tai tarvitsisi. Olin kolme vuotta yliopistossa käymättä ohessa töissä, joten selvääkin oli että silloin se puuttuva raha tuli vanhemmilta. Kaikki laskut, stocka-kortti, matkat... Kandia viimeistellessäni aloitin työt opintojen ohella ja sen jälkeen olen todella pyrkinyt olemaan mahdollisimman itsenäinen rahan kanssa. Vaikka olen edelleen opiskelija, ei tulisi mieleenkään lähettää puhelin- yms. laskuja kotiin. Itse asiassa nauratti, kun poistin vanhoja meilejä ja siellä oli vuosien takaa isälle lähetettyjä laskuja jotka pyysin maksamaan. Enää ei kehtaisi. 

Oon miettinyt samaa, kun tuntuu lähipiirissä ja tuttavissa olevan yllättävänkin paljon aikuisia työssäkäyviä ihmisiä, joille vanhemmat kustantavat suurimman osan elämästä.

Toisaalta sen ymmärtää siinä mielessä, että suurilla ikäluokilla on enemmän varallisuutta. Palkkakehitys on ollut yleensä hyvä (ylipäätään ollut olemassa) ja heillä on vakaat eläkkeet. 1960-luvulla syntyneistä eteenpäin emme pääse koskaan samanlaisiin etuihin kiinni. Perinnöstäkin joutuu maksamaan veroja sen verran, että harvempi pääsee rikastumaan. On siis sama antaa rahaa elinaikana verottomana.

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin auttaa eläessään pikkuhiljaa, kuin jättää kuollessaan ison potin verottajalle.

Hyvä pointti tuokin. Minä en ole saanut mitään, mistä en ole yhtään katkera. Enkä kovin paljoa ole saanut itsekään haalituksi, mutta jotakin lapsille ehkä joskus jää.

Eräs lapsuudenkaverini sensijaan sai isältään kaiken, ei tarvinnut penskanakaan huolehtia mopoista, motskareista eikä muusta, isä maksoi. Äitikään ei käynyt töissä vaan keskittyi kotiöihin miehensä haukkumisen lomassa.

No, lopulta isä sitten kuoli aika nuorena, vaimolle ja jo aikuisille, omilleen toimeentuleville lapsille  tipahti melkoinen perintö ja siitä alkoi alamäki. Ostettiin Mersuja ja Bemareita, taloja ja kaikkea kivaa, otettiin loparit töistä ja perustettiin omia firmoja joissa ei ollut päätä ei häntää. Parissa-kolmessa vuodessa oli ulosottomies ovella, myös lesken perintö oli haaskattu.

Tämä mielestäni kertoo siitä kuinka hyvää tarkoittavat vanhemmat voivatkin  tehdä karhunpalveluksen jälkikasvulleen antamalla rahaa liian löysästi. Nämäkään ressukat eivät ilmiselvästi olleet koskaan joutuneet ajattelemaan, että raha täytyy oikeasti ansaita, heille sitä oli oman palkan päälle virrannut niin, että he elivät kuvitellen, että näin jatkuu ikuisesti, ostanpa mitä tahdon, rahaa tulee faijalta.

Miehen ja minun vanhemmat eivät auta meitä taloudellisesti lainkaan, eivätkä lastenhoidossakaan. Minä olen vielä äitiyslomalla, mies menetti työpaikan kuukautta ennen kun nuorimmainen syntyi. Itse menetin työpaikan aikoinaan ja aloin opiskelemaan uutta ammattia. Opinnot vielä kesken mutta elokuussa jatkuu. Meillä siis kaksi alle 4v lasta. Vanhemmillamme olisi huomattavia summia rahaa ja voisivat auttaa jos vain haluaisivat, eivät vaan halua. Heillä periaatteena "jokainen tienatkoon itse" Minulle ei ole maksettu ajokorttia, miehelle vanhemmat kustantivat sen kun täytti 18. Välillä on tiukkaa ruosta ja menoista, laskut/velat kun tulee joka kuukausi ja eläminen maksaa. Olen onnellinen ystävien puolesta joiden vanhemmat auttaa, näin on jokaisessa ystäväperheessä. Vaikkakin se on välillä rankkaa nähdä kuinka "helppoa" toisten elämä vierellä on. Omat vanhemmat voisivat taakkaamme helpottaa mutta ei... Itsellä vielä selän operointi tulossa, välilevynpullistuma selässä. Esikoinen sairastellut kuukausitolkulla ja isot tutkimukset menossa mikä on vialla, loppuviikosta onneksi taas liuta lääkäreiden käyntejä. Kyllä sitä välillä miettii että miten se elämä potkii persuksille, hengissä ollaan silti selvitty. Nuori perhe olemme mekin, 24 & 27 vuotiata. Juurikin eilen miehen kanssa juteltiin kuinka rankka tämä meidän elämän jakso nyt on kun joutuu tukirahoilla elämään vaikka ei todellakaan haluaisi. Mies sanoi illalla että jos jotakin positiivista tästä keksii niin sen että voi viettää enemmän aikaa lasten kanssa. Muuten tämmöinen tukirahoilla eläminen on ihan perseestä, ei voi toteuttaa mitään ja joka sentti ruokakaupassa täytyy laskea. 

Mulla on yks 31-vuotias kaveri, joka on opiskellut koko aikuisikänsä. Sen vanhemmat vieläkin maksaa sen vuokraa ja ulkomaanreissuja. Vähän kummallista mun mielestä. Toki kiva kun vanhemmilla on varaa auttaa, mutta eikö olisi jo aika katkaista napanuora? Tää kaveri pitää auttamista itsestäänselvyytenä. Mistään ei voi tinkiä. Täytyy asua kaksiossa kantakaupungissa yksityisellä vuokranantajalla. Ei voi tehdä kesätöitä yms.

Luitteko sen uutisen vähän aika sitten (ehkä Kauppalehti tms), että pikavippejä ottavat myös eläkeläiset, jotka ottavat niitä antaakseen aikuisille lapsilleen rahaa! Tuntuu ihan kamalalta, että on niin vaativia aikuisia lapsia, että eläkeläisvanhemmat joutuvat antamaan rahaa, vaikka oikeasti siihen ei ole varaa....

Eli kyllä selkeästi lapsissa on sellaisiakin, jotka VAATIVAT avustusta.

Mieheni suvussa on selkeästi sellaista, että "vähän heikommin menestyneitä" lapsia tuetaan, vähän hyssytellen toki koska tavallaan sitä hävetään (siis sitä, että kaikki lapset eivät menestykään). Sitten vastapainoksi muillekin lapsille annetaan jotain pientä.

Vierailija kirjoitti:

Varakkaat vanhempani, jotka ovat molemmat perineet omat varakkaat vanhempansa, eivät avusta mitenkään. 10 € saattaa tulla synttärikortin välissä, näin 4-kymppiselle se onkin valtava potti! Eipä siinä, omillani olen tullut aina hyvin toimeen, mutta perintöveroja on tiedossa rutkasti aikanaan.

Toi onkin aika kauhea juttu jämittää  perintöjen kanssa. Ei siinä ole mitään järkeä. Mitä iloa eläkeläisellä tai vanhuksella on pitää kaiken omassa hallussaan ja vain itsellään. Ennakkoon niitä pitää antaa. Niin minä olen saanut ja niin minä tulen antamaan niitä.