Antaisitteko hyvälle ystävälle anteeksi,

Ohareiden tekeminen on hyvin rasittavaa. Toinen yhteinen ystävämme on sanonut kauniisti ja rumasti tavasta hänelle useamman kerran - ilman mitään vaikutusta.



Koskaan ei selitä mitään, eikä pyydä anteeksi. On vain kuin ei mitään olisi tapahtunut. Hänellä tuo tapa liittyy jotenkin siihen, että ei osaa sanoa ei, tai perua sovittua. Myös siihen, että hän elää elämäänsä niin, ettei ole täysin avoin kenellekään - hänellä on paljon salaperäisiä ystävyyssuhteita, joista hän ei muille puhu.



Usein on suututtanut paljon, varsinkin aiemmin, kun olin varannut aikaa hänelle, mutta mitään ilmoittamatta tapaamisemme ei onnistunutkaan, eikä hän vastannut puhelimeen. Kävi myös niin, että hän pyysi minua mukaan hyvin tärkeään paikkaan, jonne pääseminen vaati minulta melkoisia erityisjärjestelyjä, mutta jossain vaiheessa tajusin, että hän oli mennytkin sinne erään toisen kanssa - ilmoittamatta mitään.



Välillä olen itsekin ihmetellyt, miksi siedän tällaista huonoa käytöstä. Ehkä se johtuu siitä, että ymmärrän häntä liikaa, ja tiedän, että menetän hänet, sillä hän ei muutu, vaikka kuinka ottaisin asian esiin. Olen alkanut tulla toimeen hänen kanssaan niin, etten enää sovi mitään yli parin tunnin päähän. Näin on toiminut hyvin. Ei tule pettymyksiä.



Toisaalta olen myös sallinut itselleni luvan tuottaa pettymyksiä hänelle. Kerran olimme menossa kahdestaan illanviettoon. Minulle tuli alkuillasta mielenkiintoisempaa tekemistä, joten peruin tapaamiseni hänen kanssaan vain paria tuntia ennen kuin minun olisi pitänyt mennä hänen luokseen (ilmoitin kuitenkin, toisin kuin hän) - tiedän että hän pettyi, vaikka ei näyttänyt sitä. En koskaan olisi tehnyt noin kenellekään muulle ihmiselle, mutta tässä tapauksessa annoin itselleni luvan toimia noin itsekkäästi - hänhän on tehnyt minulle aina niin.



Sillä lailla hän on reilu, ettei ollenkaan kritisoinut minua, kun käyttäydyn samoin kuin hän...



Jotenkin ajattelen, että haluan säilyttää muuten hyvän ystävyytemme, vaikka hänellä on tämä puutteensa. Teen vain rajan siihen, etten sovi mitään aikojen päähän, enkä pidä kiveen kirjoitettuna hänen lupauksiaan. Näin suhteemme on alkanut toimia ihan hyvin.

teillä on sellainen epäsuhta, että kaipaat häntä enemmän, kuin hän sinua? Silloin sinä unohdut häneltä helposti tai jäät muiden juttujen jalkoihin. Tämä ei välttämättä johdu siitä, että hän ei pohjimmiltaan pitäisi sinusta yhtä paljoa kuin sinä hänestä, vaan ehkä elämäntilanteenne ovat erilaiset. Itse olen huomannut, että kaipaan eniten ystävien seuraa, kun elämäntilanteessa ei muilta osin tapahdu niin paljoa. Silloin tulee helposti yksinäinen olo, jos ystävillä on koko ajan muuta menoa. En tiedä onko muuta ratkaisua kuin yrittää jutella asiasta.



Tosin jos meininki on aina ollut tuo, niin ehkä hän on vain huonotapainen tai sitten haluatte ystävyyssuhteelta eri asioita. Jos kuormittaa, niin lopeta yhteydenpito, ja jos ystäväsi ihmettelee, kerro rehellisesti miltä kommunikoinitinne on sinusta tuntunut.

Olen tajunnut, että hän on aika itsekäs ja lapsellinen monessa suhteessa. Meillä on kuitenkin antoisia keskusteluja ja muuten mukavaa yhdessä. En kuitenkaan voi sietää sitä, että minua kohdellaan ajattelemattomasti. Aiemmin olen sietänyt muilta vaikka mitä, nykyään haluan pitää puoleni. Toisaalta eihän minun välejä tarvitse pistää poikki vaan voin mainita asiasta ja pitää vaikka vähän etäisyyttä. t. ap

En antaisi anteeksi SINULLE joka nipotat kello kourassa ja muistelet vanhoja pettymyksiä. Liian tiukkapipoista seuraa olisit, emme sopisi yhteen.

Ystävät on vähän sama juttu kuin miehetkin, she's just not that into you. Ystävyyssuhteissa pidetään yhteyttä vähän väkisinkin innottomamman osapuolen tahdissa, eikä sille voi mitään. Oharit ja myöhästely ovat törkeää käytöstä, mutta moni nainen haluaa kontrolloida ystäviään kuten varmaan miestäänkin. Yksikin, joka tuolla kirjoitti ystävästään, kertoi tällä olevan muita salaperäisiä ystävyyssuhteita. Kaikki eivät halua ystävyyssuhteiden olevan huonon parisuhteen kaltaisia, jossa loukkaannutaan, ollaan mustasukkaisia ja pyritään symbioosiin.

ohareitten tekijöillä on tuskin pitemmän päälle ystäviä lainkaan.

Eihän kukaan jaksa olla yhteydessä "ystävään" jolla ei ole käytöstapoja.

ehkä ne haluaakin olla vapaita eikä kenenkään talutushihnassa. Parempi yksin kuin toisen tossun alla ja silleen.

jos tämä peruisi jatkuvasti sovittuja puhelintreffejä (asuu ulkomailla, jutellaan skypessä) ja välillä "katoaisi" siten, että ei ilmoittaisi itsestään mitään kun on sovittu, että lähipäivinä jutellaan? Sitten vaan muutaman viikon päästä muina miehinä lähettää sähköpostia, eikä selitä mitenkään muuten kuin että on ollut kiire tms. 13-vuotiaasta asti ollaan tunnettu, mutta nyt olen saanut tarpeekseni, ollaan yli kolmekymppisiä ja mulla ei ole aikaa tällaiseen. Kai sitä jotain kunnioitusta pitäisi saada?

SIis tuo tarina on täysin mun jokaista yksityiskohtaa myöten, ollaan tutustuttu 13-vuotiaana, asuu ulkomailla, ollaan yli 30-vuotiaita nyt...

Mutta mä olen tehnyt jo vuosia sitten päätöksen asian suhteen. Ja se on se, että mä en enää IKINÄ soita tuolle kaverilleni. Kun hän soittaa, olen iloinen, me tapaamme kun hän käy suomessa jne. Mutta mä en ikinä sovi hänen kanssaan mitään etukäteen, en ikinä sovi että mä soitan hänelle, en ikinä pistä ylös mitään hänen kertomiaan päivämääriä suomeen tulemisistaan, vaan reagoin vasta kun hän soittaa.

NÄin säästyn suurelta määrältä mielipahaa, ja voin silti pitää itselle tärkeän ystäväni.

. Mutta mä en ikinä sovi hänen kanssaan mitään etukäteen, en ikinä sovi että mä soitan hänelle, en ikinä pistä ylös mitään hänen kertomiaan päivämääriä suomeen tulemisistaan, vaan reagoin vasta kun hän soittaa.

NÄin säästyn suurelta määrältä mielipahaa, ja voin silti pitää itselle tärkeän ystäväni.

turha on sitoutua tulevaisuuteen. Tätä eivät kaikki tajua.

Toinen oli bestikseni lukioaikoina. Muuten oikein hauska ja fiksu likka, mutta teki ohareita aika usein siten, ettei vain saapunut paikalle, kun oli sovittu jostain menosta. Selityksenä oli aina, että "ei kai me niin varmasti mitään sovittu". Ja hän siis ei lähtenyt jonkun muun kanssa samaan aikaan jonnekin, vaan jäi kotiin nysväämään mitä nysväsikin. Tunnen hänet vielä nyt aikuisiällä ja hänen kunniakseen täytyy sanoa, että hän on jämäköitynyt - enää en voi kuvitellakaan, että hän jättäisi ilmoittamatta, jos tapaamisemme ei toteudukaan. (Tosin tapaamme nykyään niin harvoin, että se nostanee tapaamisten arvoa.)



Toiseen oharien tekijään tutustuin yhteisten tuttujen kanssa aikuisiällä. Hänellä oharien syy on se, että hän on kertakaikkiaan niin yltiösosiaalinen, että hänellä on aina monta rautaa tulessa eikä hän sitten ehdi/muista kaikkea, mitä on kenellekin luvannut. Hän on sen verran hömppä, että on helppo antaa anteeksi.



Ehkä sun Ap pitäisi vain hyväksyä ystäväsi eikä koskaan jättää mitään vain sen varaan, mitä hän on luvannut? Tai pidät yhteyttä vain sähköpostitse ja hän sitten vastailkoon omaan tahtiinsa? Onkohan teilläkin jotenkin erilainen käsitys siitä, miten tarkkaan lukkoonlyötyjä sovitut asiat ovat olleet (niin kuin tuossa mun ekassa esimerkissä)...?

Jospa huomaisi, kuinka inhottavalta tuntuu.