Mitä mieltä Länsiväylän Armi Suojasen kolumnista "lapset ovat monille välttämätön paha"?

"Lapsia pidetään sisustuselementtinä, kuin koristetyynynä trendikkäässä lastenhuoneessa."



"Useat vanhemmat kohtelevat lapsiaan välinpitämättömästi, huonommin kuin monet lemmikkejään. Lasten riittävästä ja kunnollisesta ruuasta ei huolehdita, vaatteet eivät vastaa sääoloja eivätkä lapset tunne oloaan turvalliseksi."



"Lapset tuntuvat monille olevan kuin välttämätön paha, joka nyt vain kuuluu parisuhteeseen tietyssä vaiheessa."





"Varmimmin lapsista kasvaa onnellisia ja tasapainoisia, jos äiti, isä ja muut läheiset ovat lämpimän rakastavia ja huolehtivat lapsen perustarpeista. Vähennetään lelukrääsää ja lisätään huolenpitoa."



Suoraa puhetta,onko totta?

toisaalta lapset voivat vastata ja antaa ymmärtää kaikenlaista, mikä ei ole aivan totta. Tiedän lapsia, joita pidetään kuin kukkaa kämmenellä, mut jotka huutaa ostoskeskuksissa "äiti älä lyö minua!" kun äidillä menee hermo lapsen temppuiluun ja lapsi napataan syliin. Varmaan karmean kuuloista sen korviin joka ei tunne lapsia/juuri tätä perhettä.



Meillä lapset keksivät paljonkin tarinoita omasta päästään. Hirveä nälkä yllättää heti kun mennään kahvilan ohi, ja itkua tuhertaen valitetaan, että on niin nälkä että vatsaan sattuu. Kun bussi ajaa eläinlääkäriaseman ohi, lapsi kailottaa suureen ääneen, että meidän koiralla on korvat kipeänä olleet KOKO KESÄN ja milloin me viedään se lääkäriin? Siinä vois oudompi kuvitella, että meidän koiraa ei hoideta, vaikka koira on terve kuin pukki, sille vaan on varattu kesän lopulle rutiinitarkastus tuohon eläinlääkäriasemalle. Ja näin päin pois.:)

rajua tekstiä,mutta tuli mieleeni kysymys että mitäs sitten? Ennenvanhaan (siihen hyvään aikaan) lapset olivat miehen jatke,ja nainen synnytti lapsia omalla hengellään niinkuin anoppikin oli synnyttänyt 10 lasta joista 4 jäi henkiin.



Nykypäivänä pitää lapsille olla virikkeitä ja baby einstein pyörii dvd:llä,ettei vaan jää kehityksestä jälkeen.Ennenvanhaan lesoiltiin sillä,kuinka monta lasta jäi ylipäänsä henkiin.



Hyvä että näitä sisustuselementtejä syntyy joka vuosi lisää,ettei suomen kansa kuole sukupuuttoon.

Vihaan koko perheen kanssa ostoksilla käymistä. Minullla ja pojalla (11 v) Olisi kyllä paljon tekemistä yhdessä kauppakeskuksen jossain elektroniikka, videopeli tai urheiluliikkeessä, mutta kun vaimo ei halua päästää meitä kahdestaan niihin kun ei muka löydä meitä mistään. Me miehet taas emme halua rättikaupoissa käydä ollenkaan koska siihen menee aikaa tolkuttomasti.Jos me ostamme jotkut farkut itsellemme niin siihen ei koko päivää mene.

Näet tuntemattoman lapsen, joka tuhertaa itkua ja sanoo että hänellä on nälkä. Johtopäätös: uraäiti on jättänyt aliravitun lapsen heitteille ja shoppailee itselleen.



Eipä tullut mieleen ne muut mahdolliset vaihtoehdot:

- kotona lähtiessä oli ruokaa tarjolla, mutta lapsi kenkkuili eikä halunnut syödä.

- perhe on tulossa ravintolasta, jossa lapsi kenkkuili eikä halunnut syödä.

- perhe on menossa ravintolaan, päiväohjelman takia ostoksen on kuitenkin saatava ensin pois alta.

- lapsi on monkunut koko reissun ajan hampurilaista, jonka äiti on kietänyt ja lapsi itkee sen takia. Lapsi ymmärtää jo vedota nälkään.



En tunne KETÄÄN, joille lapsi olisi sisustustavara tai statussymboli. Sellaisista ihmisistä kuulee kuitenkin puhuttavan hyvin usein, kuten tässäkin kirjoituksessa. Todennäköisesti ongelmaan laajuus on lähinnä tällaisten sosiaalipornopäiväunia näkevien kukkahattutätien päässä. Kai siitä jotain kiksejä saa, että kuvittelee kaikkien muiden olevan tosi paljon huonompia ihmisiä.

Näen liikaa vanhempia, jotka suhtautuvat lapsiinsa välinpitämättömästi, kylmästi ja vihamielisesti. He kävelevät pokkana jossain ostarilla ja pari-kolmevuotias lapsi taapertaa jossain kaukana takana kuin olisi pelkkää ilmaa, kuka tahansa voisi vaikka kaapata lapsen. Äiti pihalla huutaa polvenkorkuiselle halveksuvasti ALA TULLA SIELTÄ. He kiroilevat lapsille vee vee vee. Ruokakaupassa isä sähisi noin 10-vuotiaille pojille "hiljaa tai mua alkaa vituttaa ja mitä enemmän mua vituttaa sitä...", pojat tuijottivat apeina lattiaan.



Mikä helvetti näitä lapsenhankkijoita vaivaa?

Tosta kokemuksesta en juuri vetäis mitään johtopäätöksiä. Tosin niin ei ole tehtykään.

Satoja jollei tuhansia kertoja on "käsketty" vaihtamaan lelut läheisyyteen. Ihan niinkuin se olisi se ongelma.

Näen liikaa vanhempia, jotka suhtautuvat lapsiinsa välinpitämättömästi, kylmästi ja vihamielisesti. He kävelevät pokkana jossain ostarilla ja pari-kolmevuotias lapsi taapertaa jossain kaukana takana kuin olisi pelkkää ilmaa, kuka tahansa voisi vaikka kaapata lapsen. Äiti pihalla huutaa polvenkorkuiselle halveksuvasti ALA TULLA SIELTÄ. He kiroilevat lapsille vee vee vee. Ruokakaupassa isä sähisi noin 10-vuotiaille pojille "hiljaa tai mua alkaa vituttaa ja mitä enemmän mua vituttaa sitä...", pojat tuijottivat apeina lattiaan.

Mikä helvetti näitä lapsenhankkijoita vaivaa?

Lapsi tulee jossakin kaukana,ei katsota taakse ja häntä hoputetaan,pitäisi hieman miettiä kannattaako tuollaista tehdä.

Kovasti kieltoja kieltojen perään ja äidit puhuvat lapsilleen todella ilkeään,tiukkaan sävyyn.

Toki rajat pitää olla,mutta sitten mielestäni pitäisi pysähtyä ja asiallisesti ja rauhallisesti selittää miksi jotakin ei osteta,ei saa tehdä tms.

(Juu lapselle keskustelu ei varmasti auta aina,mutta ei sekään että tuijotetaan kännykkään naama puhelimeen ja toisella silmällä tiiraillaan lasta ja komennetaan ottamatta sen parempaa kontaktia lapseen)

Mielestäni vuorovaikutus on kadonnut kokonaan lasten ja vanhempien välillä eli lapset tuntuvat todellakin olevan vain ilmaa kunnes oikeasti suututaan ja mennään esim. ottamaan lapsi vihaisena manaillen syliin jos hän ei itse tule.

Lapsi tulee jossakin kaukana,ei katsota taakse ja häntä hoputetaan,pitäisi hieman miettiä kannattaako tuollaista tehdä.

Kovasti kieltoja kieltojen perään ja äidit puhuvat lapsilleen todella ilkeään,tiukkaan sävyyn.

Toki rajat pitää olla,mutta sitten mielestäni pitäisi pysähtyä ja asiallisesti ja rauhallisesti selittää miksi jotakin ei osteta,ei saa tehdä tms.

(Juu lapselle keskustelu ei varmasti auta aina,mutta ei sekään että tuijotetaan kännykkään naama puhelimeen ja toisella silmällä tiiraillaan lasta ja komennetaan ottamatta sen parempaa kontaktia lapseen)

Mielestäni vuorovaikutus on kadonnut kokonaan lasten ja vanhempien välillä eli lapset tuntuvat todellakin olevan vain ilmaa kunnes oikeasti suututaan ja mennään esim. ottamaan lapsi vihaisena manaillen syliin jos hän ei itse tule.

Minä olen nähnyt enemmän sellaisia vanhempia, jotka eivät saa kiukuttelevaa lastaan pois kaupasta, koska rauhallisesti vain neuvotellaan ja neuvotellaan loputtomiin.

Lapsi tulee jossakin kaukana,ei katsota taakse ja häntä hoputetaan,pitäisi hieman miettiä kannattaako tuollaista tehdä.

Kovasti kieltoja kieltojen perään ja äidit puhuvat lapsilleen todella ilkeään,tiukkaan sävyyn.

Toki rajat pitää olla,mutta sitten mielestäni pitäisi pysähtyä ja asiallisesti ja rauhallisesti selittää miksi jotakin ei osteta,ei saa tehdä tms.

(Juu lapselle keskustelu ei varmasti auta aina,mutta ei sekään että tuijotetaan kännykkään naama puhelimeen ja toisella silmällä tiiraillaan lasta ja komennetaan ottamatta sen parempaa kontaktia lapseen)

Mielestäni vuorovaikutus on kadonnut kokonaan lasten ja vanhempien välillä eli lapset tuntuvat todellakin olevan vain ilmaa kunnes oikeasti suututaan ja mennään esim. ottamaan lapsi vihaisena manaillen syliin jos hän ei itse tule.

Minä olen nähnyt enemmän sellaisia vanhempia, jotka eivät saa kiukuttelevaa lastaan pois kaupasta, koska rauhallisesti vain neuvotellaan ja neuvotellaan loputtomiin.

Sontaa? Jos tuo on omaa havaintoani niin miksi se oikeuttaa sinua sanomaan sitä sonnaksi? 90% kaikista lapsiperheistä joita näen niin aina vanhemmilla jotakin marmattamista,siksi lapsiperheiden arki silmissäni näyttää sellaiselta johon en ikinä halua ryhtyä,pelkkää negatiivisuutta ilmassa,surullista katsottavaa..Ennen kännyköitä ja tietokoneita aika annettiin lapsille,nyt samaa aikaa vahdit lasta,näpyttelet kännykkää/puhut kännykkään ja työnnät vaunuja,se on oma kokemukseni.

että pitkälle vedetyt johtopäätökset



-mutta toisaalta eihän kirjoittaja suoraan sanonut, että tämän lapsen vanhemmat ovat sellaisia, vaan tapaus nyt muistutti häntä siitä...

Ja ne asiat, joista hän puhuu, pitää musta paikkaansa monen kohdalla. Monen kohdalla taas ei. Ehkä "aiempaan" verrattuna tilanne on se, että jos ennen suurin osa oli sellaista keskimassaa nyt on ääripäitä enemmän ja enemmän, niitä todella rakastavia vanhempia ja niitä itsekkyyden takia heitteille (varsinkin emotionaalisesti) jättäviä...

Lapsi tulee jossakin kaukana,ei katsota taakse ja häntä hoputetaan,pitäisi hieman miettiä kannattaako tuollaista tehdä.

Kovasti kieltoja kieltojen perään ja äidit puhuvat lapsilleen todella ilkeään,tiukkaan sävyyn.

Toki rajat pitää olla,mutta sitten mielestäni pitäisi pysähtyä ja asiallisesti ja rauhallisesti selittää miksi jotakin ei osteta,ei saa tehdä tms.

(Juu lapselle keskustelu ei varmasti auta aina,mutta ei sekään että tuijotetaan kännykkään naama puhelimeen ja toisella silmällä tiiraillaan lasta ja komennetaan ottamatta sen parempaa kontaktia lapseen)

Mielestäni vuorovaikutus on kadonnut kokonaan lasten ja vanhempien välillä eli lapset tuntuvat todellakin olevan vain ilmaa kunnes oikeasti suututaan ja mennään esim. ottamaan lapsi vihaisena manaillen syliin jos hän ei itse tule.

Minä olen nähnyt enemmän sellaisia vanhempia, jotka eivät saa kiukuttelevaa lastaan pois kaupasta, koska rauhallisesti vain neuvotellaan ja neuvotellaan loputtomiin.

Sontaa? Jos tuo on omaa havaintoani niin miksi se oikeuttaa sinua sanomaan sitä sonnaksi? 90% kaikista lapsiperheistä joita näen niin aina vanhemmilla jotakin marmattamista,siksi lapsiperheiden arki silmissäni näyttää sellaiselta johon en ikinä halua ryhtyä,pelkkää negatiivisuutta ilmassa,surullista katsottavaa..Ennen kännyköitä ja tietokoneita aika annettiin lapsille,nyt samaa aikaa vahdit lasta,näpyttelet kännykkää/puhut kännykkään ja työnnät vaunuja,se on oma kokemukseni.

joka on sontaa lapsiperheessä elävän näkökulmasta. Kas kun ne lapset ei ole mitään jalustalle asetettavia pikkukeisareita, vaan perheen jäseniä siinä missä aikuisetkin. Lasten kanssa ei voi välttyä ristiriidoilta. Sinä et todennäköisesti huomaa sitä positiivista puolta, kun näet kaiken noin pessimistisessä sävyssä.

Up

Kummasti meidänkin 5-vuotias tuntee itsensä aina nälkäiseksi siellä vaikka ois syöty tunti sitten.

Näin ulkona talitiaisen inisemässä titityy ja päättelin heti siitä, että yhteiskunta on mätä, kun ei pidä huolta pienimmistään.

Eräässä ulkotapahtumassa oli äiti ja kaksi tyttöä kaikki vitivalkoisissa silitetyissä pellavahousuissa ja vaaleissa neuletakeissa. Hiukset niin siististi lettikampauksilla, että todennäköisesti oli kiinnitysaineilla käsitelty. Aika surullinen näky.

Kummasti meidänkin 5-vuotias tuntee itsensä aina nälkäiseksi siellä vaikka ois syöty tunti sitten.

Sama juttu meillä. On kerran alkanut kovaan ääneen huutamaan ja itkemään "mulla on nälkä, mikset äiti huolehdi musta!?" kun ei saanut jätskiä. Täytyy vähän varauksella suhtautua aina näihin kun ei ne asiat ole niin mustavalkoisia.

Kyllä se vaan on joskus äiti-ihmisenkin ostettava vaatteita, eikä kyse ole välttämättä mistään shoppailusta. Ruokaakin ostetaan, niin myös vaatteita.

Ja näen tuossa tekstissä paljon totta.



On niitä lapsia, jotka ovat tarhan aukaisusta tarhan sulkuun siellä. Heidät haetaan aikaisemmin, vain jos tulossa on vieraita joille heitä pitää esitellä.



Kun vanhempi hakee lapsen, niin lapseen ei kiinnitetä mitään huomiota. Ei halia tai suukkoa, vaan huomio kiinnittyy kännykkään tai muihin läsnäoleviin aikuisiin.



Lapset ovat jopa kehityksestä jäljessä, koska heille ei kotona anneta virikkeitä eikä mahdollisuuksia kehittyä. Ei riitä, että viisivuotiaalla on leluja, vaan pitää olla myös joku joka opastaa niillä leikkimään.



Olen tavannut nelivuotiaan joka toisesta tarhasta tullessaan osannut piitää, kuin sotkua, eikä tehdä palapeliä. Äiti kovasti ihmetteli, etteikö lapsi muka opi niitä itsestään. Pienellä kannustuksella muutamassa kuukaudessa lapsi oppi nämä taidot ja sain sitten kuunnella, kuinka niitä oli esitelty kaikille..

No mä en nyt ihan heti osaa nähdä surullisena näkynä huoliteltuja ja hyvinpuettuja lapsia mutta kaikki tietysti tyylillään... Tekikö ne asut siitä äidistä huonon?

Taattua aaveeta.

Eräässä ulkotapahtumassa oli äiti ja kaksi tyttöä kaikki vitivalkoisissa silitetyissä pellavahousuissa ja vaaleissa neuletakeissa. Hiukset niin siististi lettikampauksilla, että todennäköisesti oli kiinnitysaineilla käsitelty. Aika surullinen näky.