Hääkutsussa vain miehen nimi
Saimme kutsun avopuolisoni serkun häihin. Ovat nuoria ja olleet vasta vuoden verran yhdessä. Morsiammen olemme mieheni kanssa tavanneet kerran. Serkkunsakaan kanssa mies ei ole juuri minkäänlaisissa tekemisissä, mitä nyt mummulassa kerran, pari vuodessa tapaavat. Olen nyt hieman hämmentynyt, sillä mielestäni minua ei kutsuttu häihin ollenkaan, sillä kutsussa ei ollut minun nimeäni, ei lukenut avec tms. Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä pitempään kuin nuori hääpari ja asuneet jo vuosia yhdessä, joten kyllä tasan tietävät nimeni. Miehen mielestä asiassa ei ole mitään outoa, tottakai mennään yhdessä häihin. Pitäisikö soittaa hääparille (tai kaasolle jolle rsvp) ja kysyä, että oliko kutstu tosiaan vain miehelleni tarkoitettu?
Kommentit (31)
jos esimerkiksi ovat niin nuoria, että ajattelevat vaikka rajaavansa kustannuksia toimimalla noin. Tuskin nuorten ihmisten kohdalla on siitä, että haluavat syrjiä jonkun avopuolisoa vaan paremminkin täydellisestä ajattelemattomuudesta.
Tuntuu et sekin on vaan pakosta kutsuttu.
Jos soitatte, ei minusta saa kysyä suoraan, muuten eivät kehtaa kieltää tulemasta, eikä mahdollisesti kuitenkaan ole tilaa tms. Meillä mies menisi yksin, en minä vieraiden häihin kaipaa.
juuri esim. jos haluavat rajata väkimäärää. jos olisitte olleet naimisissa niin olisin todella ihmetellyt toimintaa, mutta nyt en niinkään.
kävi niin, että kaverinsa meni naimisiin ja oli kutsunu vaan exän kulujen karsimiseksi. Pari viikkoa ennen häitä soittivat ja kutsuivat minutkin, kun olikin tullut paljon peruutuksia. Exä valehteli sujuvasti mun kuullen, että mulla ei oo vaatteita juhliin.. Ei tajunnu edes, miksi loukkaannuin...
Mutta ihmettelen kyllä suuresti tuollaista kutsua, että vakiintuneessa parisuhteessa elävistä vain toinen kutsutaan.
Näin minäkin sen tulkitsin, että kutsu on vain miehelleni. Oudolta se tuntuu, mutta eikai sille mitään voi. Mies saa mennä yksin, jos tahtoo noihin juhliin osallistua.
Ehkä se on uskovaisille liikaa, että olen kerran jo eronnut ja nyt asuttu nyksän kanssa vuosia susiparina :D
Mies meni siis paikalle yksin ja morsian suuttui minulle, kun en hänen häihinsä vaivautunut tulemaan.
No tottakai olisin tullu jos kutsu olisi ollut avec-kutsu! :D
Ystäväni taas kertoi lapsettomista häistä, jossa kaikki perheelliset vieraat olivat ottaneet lapsensa mukaan koska kutsussa oli lukenut tyyliin Maija & Matti Meikäläisen perhe tms :D hääpari oli tarkoittanut sillä perheellä perheen aikuisia ihmisiä pelkästään.
rohkeesti otat puheeksi että kutsuitte sitten vaan miehen..
Meillekkin tuli hääkutsu miehen ja mun nimellä ja oletin että lapsia ei ole kutsuttu mutta selvisi sitten että tottakai lapsetkin olivat tervetulleita, ei ollut hääpari tiennyt että pitäs olla nimet kutsussa..
Etiketin mukaan juhliin on kutsuttu vain miehesi. Käytännössä taas moni perhe ja suku on niin junttia että kuoreen kirjoitetaan vain yksi nimi vaikka tarkoitetaan koko perhettä.
Minä tekisin niin että mies saisi soittaa kaasolle. Mies itse saisi päättää sanoisiko ettei ole tulossa koska puolisoakaan ei kutsuttu TAI jos hyväksyy kutsun, tekisi jotenkin selväksi että on yksin tulossa. Kaaso ehkä sitten ihmettelisi miksi puoliso ei ole tulossa johon mies tietysti vastaisi että eihän sitä edes kutsuttu, kuoressakin luki vain hänen nimi... Luulis menevän viesti perille...
Kutsu, joka tulee vain yhdellä nimellä, on periaatteessa tarkoitettu vain sille nimeltä kutsutulle. Näin siis etiketin mukaan. (Mun mielestäni on vähän tökeröä kutsua vain toinen puolisoista, mutta koska joillakin on budjetti tosi tiukka, niin tätäkin näkee, varsinkin jos kumppani ei ole hääparille juurikaan tuttu.)
Käytännössä on kyllä mahdollista, että kutsun lähettäjillä on voinut käydä itsellään etikettifloppi ja tarkoitus on kutsua teidät molemmat. Aika epätodennäköistä se on, mutta sattuuhan tätäkin, ajatusvirheestä tai tietämättömyydestä johtuen.
Itse ottaisin ihan hyvässä hengessä kyllä yhteyttä ja tarkistaisin. Ei se ole kutsun kerjäämistä. Kysyisin että ymmärsinkö oikein että kyseessä on siis yhden hengen kutsu.
Ei sitä muuten kannata ottaa henkilökohtaisesti. Häävieraat maksaa nykyisin paljon per nuppi, ja jos joka serkulta kutsutaan puolisotkin, siitä tulee nopeasti isot kestit ja kallista lystiä. Ei se kutsumatta jättäminen tarkoita sitä, että heillä olisi jotain sinua vastaan - lähinnä kaiketi vaan, etteivät he tunne sua (vielä). Elämä on kumman paljon helpompaa, kun päättää olla loukkaantumatta liian nopeasti.
onhan siinä voinut käydä niin, että kutsukortit kirjoittanut ei ollut ollut varma sinun etu- tai sukunimestäsi ja jättänyt sen odottamaan, mutta sitten iski kiire tai unohdus ja kortti lähti postiin täydennystä vailla.
Minusta on tyhmää briljeerata tällaisissa tapauksessa siitä, kun etiketti sanoo niin ja etiketti sanoo näin. Tyhmää ei ole kysyä, tyhmää on olettaa ja vielä suuttua omista oletuksistaan.
kävi niin, että kaverinsa meni naimisiin ja oli kutsunu vaan exän kulujen karsimiseksi. Pari viikkoa ennen häitä soittivat ja kutsuivat minutkin, kun olikin tullut paljon peruutuksia.
Mä en edes tajua miten ihmiset viitsii. Luokitellaan ihmiset paremmuusjärjestykseen ja kutsutaan sitten "huonompaa porukkaa" jos A-luokan tyypit ei pääsekään ja enää ei voi esim. pitopalvelun laskussa vähentää...
Itsellekin kävi noin. Kaveri sai esikoisensa ja järjestivät hillittömän isot ristiäiset. Kutsuivat kaikki kaukaiset sukulaisetkin. Ylläri pylläri, moni perui tulonsa juuri edellisenä päivänä. Kaveri sitten soitti mulle 4 tuntia ennen ristiäisten alkua ja pyysi juhliin koska "muuten suuri määrä pitopalvelulta tilattua ruokaa menee roskiin". !!! En edes kiittänyt kutsusta ja totesin ettei jakseta tulla. Suuttui mutta ihan sama...
Kun olin asunut omillani 7v, niin tätini loukkaantui minulle, kun en tullut serkkuni häihin. Omaa kutsua en saanut ja vanhempieni saamassa kutsussa lukivat vain heidän nimensä.
Nyt kun olen perheellinen, niin meidän perhe on saanut kutsuja virheellisesti seuraavasti vuosien varrella:
Nimi pelkästään minun nimelläni. Tästä olisi jotenkin pitänyt päätellä, että kutsu koski koko perhettä.
Miehen nimi: Olisi pitänyt ymmärää, että kutsu koski myös puolisoa, ei lapsia.
Minun nimeni ja miehen nimi ja liäksi oli kirjoitettu kutsuun avec. Tämä avec tarkoitti kuulemma lapsia.
Minun nimeni ja avec. Tarkoitti kuulemma koko perhettä.
Minun nimeni ja perheineen. Menimme lasten kanssa, mutta kuulemma tarkoitti vain minua ja miestä.
Minun ja miehen nimet. Kuulemma olisi pitänyt olla itsestään selvää, että lapsetkin ovat tervetulleita. Kuulemma myös miehen äiti ja isä kuuluivat saman kutsun pariin, vaikka asuvat meistä vain noin 400km päässä.
Olemme kuitenkin vastanneet ja toimineet kutsujen mukaan. Yleensä meille on suututtu, kun emme ole osanneet arvata, että nuo kutsut ovatkin tarkoitettu eri porukalle, kuin kuoressa lukee.
Suurin osa tietenkin lähettää ne kutsut ihan oikein. Siksi ei oikein voi tarkistaakaan joka kerta, että kenelle kaikille se kutsu nyt olikaan tarkoitettu.
Pitäisi varmaan kysyä, että onko kutsu todella vain miehelle. Olisin mielelläni osallistunut näihin juhliin vaikka en hääparia oikeastaan tunnekaan. Voi olla että he eivät ole tietoisia etiketistä ja kutsu on tarkoitettu molemmille. Tai sitten säästösyistä tms ovat vain kutsuneet miehen. Anyway, mies voi osallistua jos tahtoo ja ilmoittautumisen yhteydessä tiedustella asiaa jos haluaa. ap
Minusta on tyhmää briljeerata tällaisissa tapauksessa siitä, kun etiketti sanoo niin ja etiketti sanoo näin. Tyhmää ei ole kysyä, tyhmää on olettaa ja vielä suuttua omista oletuksistaan.
Samalla kun mies ilmoittaa osallistumisesta(tai ettei osallistu), niin varmistaa tuon asian. Kaikki ei tosiaan ajattele etiketin mukaan ja väärinkäsityksiä tulee puolin ja toisin.
Aika kökköä, jos sut on tarkoituksella rajattu ulos.
Ei sitä muuten kannata ottaa henkilökohtaisesti. Häävieraat maksaa nykyisin paljon per nuppi, ja jos joka serkulta kutsutaan puolisotkin, siitä tulee nopeasti isot kestit ja kallista lystiä. Ei se kutsumatta jättäminen tarkoita sitä, että heillä olisi jotain sinua vastaan - lähinnä kaiketi vaan, etteivät he tunne sua (vielä). Elämä on kumman paljon helpompaa, kun päättää olla loukkaantumatta liian nopeasti.
tuo että häävieraat maksavat paljon per nuppi. Mutta jos on oikeasti läheinen esim. serkun kanssa, ei kyllä hevillä jätä tämän puolisoa kutsumatta, vaikka ei puolisoa tuntisikaan.
Ja vielä etiketin tuntemisesta. Itse tulen duunariperheestä, jossa ei todellakaan etikettiä sillä tavalla tunneta. Mutta netti on tietoa täynnä ja kyllä nykyään jokaisessa perheessä on edes jonkinlainen alkeellinen tietous noista asioista. Tai olisi jos kiinnostaisi tietää...
kyllä se sillä lailla selviää. on hyvin mahdollista että häävieraita voi kutsua vain rajalline määrä ja sinun avomiehesikin on kutsuttu vain koska sulhasen vanhemmat tms ovat "pakottaneet" kutsua serkut. jos ei miestäsi huvita mennä häihin yksin niin hä voi olla menemättä.
Mies meni siis paikalle yksin ja morsian suuttui minulle, kun en hänen häihinsä vaivautunut tulemaan.
Meille tuli siis kutsu pelkästään miehen nimellä miehen kavereiden häihin ja minä jäin kotiin lapsen kanssa ja oikeastaan olin helpottunutkin koska tiesin että kyseessä oli kirkkotilaisuutta lukuunottamatta ryyppyjuhlat (odotin siis toista lasta ja oksensin aina kun haiston alkoholin hajun).
No kuitenkin. Illalla sain sa*****n äkäisen puhelun morsiammelta että "et sitten S******* lehmä voinut tulla paikalle!" Olin vähän aikaa h-moilasena ja kun morsian rauhottui hetkeksi sanoin että a) kutsussa luki vain miehen nimi, ei avecia eikä muutkaan mainintaa minusta ja b) mies ilmoitti tulevansa yksin jo aikapäiviä sitten.
Tuo nainen kantaa vieläkin kaunaa minulle vaikka hänen miehensä kaivoikin sen mailin arkistosta, jossa mieheni ilmoitti tulevansa yksin ja tapahtuneesta on nyt 5 vuotta =D
On mielestäni vähän noloa soittaa ja "kerjätä" kutsua. Tekisin niin, että mies menee ja jos kysyvät missä sinä olet niin vastaa rehellisesti että kutsu oli osoitettu vain hänelle niin sinä et voinut tulla.