Moni hankkii lapsen egon jatkeeksi, koska niin kuuluu tehdä,
tai painostuksesta. Uravanhemmille etenkin lapsi on hyödyke, joka näyttelee rooliaan menestyvän perheen idyllissä. Monet miehet (tietysti moni nainenkin) suostuvat painostuksesta useamman lapsen hankintaan, koska ovat niin nössöjä tai joutuvat huijatuiksi. Lukemattomat ihmiset eivät pohdi kohdallaan resursseja lapsenhoitoon, vaan luulevat, että tullakseen yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi heillä on oltava lapsia.
Tulokset näkyvät lastensuojelussa ja perheneuvoloissa.
Kommentit (2)
Saattaa loppua keneltä vaan ja elämässä tapahtua asioita joita ei jaksa.
Saattaa toinen pettää ja jättää eikä sitä jaksa vaan nuppi sekoaa.
Ei kenenkään tartte hankkia lapsia että kelpaa yhteiskuntaan. Tunnen lapsettomia pareja joilla menee hyvin elämässään. Osa tehnyt valinnan ettei tee lasta ja osa joutunut lapsettoman osaan tahtomattaan.
En ole koskaan kuullut että joku tekee lapsia kulissiksi. Mutta sellaista on että ihmisillä on oltava kulissit, ne olisivat heillä vaikkei olisi lapsia.
Egon jatke vie lastensuojeluun.