Lue keskustelun säännöt.
Onkohan yksinkertaisilla/tyhmemmillä ihmisillä helpompaa?
01.07.2012 |
Tai miten tän nyt muotoilis..Tarkoitan sellasia vaikka hyväntahtosia hömelöitä, jotka ei analysoi ja pohdi kaikkea, niin kuin minä ja muutama kaverini, jotka ollaan niin hemmetin filosofisia ja tiedetään muka niin paljon. Kaikki pitää miettiä joka kantilta ja tieto lisää tuskaa.
Mulla on yks ystävä joka on aina hyväntuulinen, sellanen tyypillinen nätti blondi, ihana positiivinen ihminen, muttei mikään järjen jättiläinen eikä lukuihmisiä, 'vain' kaupan kassa eli ei akateeminen. Hän esim laittoi vauvalleen hyttysmyrkkyä suoraan iholle ja vietti stressittömän juhannuksen hyttysettömän vauvan kanssa, kun taas minä tiesin ettei vauvalle saa laittaa iholle sellaista ja ahdistuin juhannuksena kun hyttysiä ei vaan saanut pysymään poissa taaperostani.
Toinen tuntemani 'tyhmempi' tapaus on kouluttautumaton, rääväsuinen ja rahvaanomainen, eikä hänkään tosiaan paljoa mieti. Minä en vienyt vauvaani ihan ensimmäisenä päivänä ulos (pakkasta) enkä ratikkaan (bakteerit), tämä lontoossa asuva vei vauvan sairaalasta kotiin metrossa halki koko kaupungin...
Kun ei myöskään mieti mitä muut ajattelee kun on itse vaan niin räväkkä ja vaikka haukkuu toiset pystyyn, ei tule otettua henkisesti turpiin niin kuin mun joskus, kun en saa sanottua rumasti.
Monessa asiassa, esim lainan otossa, mietin ja stressaan ja pohdin, tää ihana blondiystäväni on niin luottavainen eikä osaa ajatella taloudellisia asioita, joten häntä ei jännitä lainan otto.
Ymmärsikö kukaan mitä meinaan? En siis sitä että minäpäs olen fiksu ja ystävä tyhmä, vaan sitä, että jos ON vaan oikeasti vähän ulalla, onko silloin helmpompaa?
Kommentit (27)
Kun ei myöskään mieti mitä muut ajattelee kun on itse vaan niin räväkkä ja vaikka haukkuu toiset pystyyn, ei tule otettua henkisesti turpiin niin kuin mun joskus, kun en saa sanottua rumasti.
mutta itsekin toivoisin, ettei aina tarvitsisi niin miettiä mitä muut ajattelee. Raivostuttaa kun on kasvatettu liian kiltiksi, eikä kehtaa sanoa joillekin tietyille ihmisille suoria sanoja. Kohteliaisuus on hyve, mutta liian pitkälle vietynä se altistaa kynnysmattona olemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Juuri noin se menee.
Narsisteilla on helppoa ja niillä jotka ei koskaan epäile että itse olisi tehnyt mitään väärin.
jotka on aina suuna päänä räväkkänä haukkumassa ja syyttämässä muita.
No johan on juttu! Eihän tuo tee ihmisestä älykästä vaan stressantuneen, jolta valuu elämä hukkaan. Sydäri tai hulluus tuollaisesta jatkuvasta "pohtimisesta" ennen pitkää seuraa. Ei elämää voi elää "mitä jos"-asenteella.
Edelleen, ämpyily ei ole älykkyyden merkki, mut lue se mun hyttyskarkote-esimerkki, sellasta lähinnä tarkotan. Tiedostava ja lukeva ihminen tietää esim vaaroista, kun joku laalalaaladiipadaapa- blondi taas ei edes tiedä = ei stressaa. Ja kun on opiskellut vaikka psykoanalyysiä, on tietoinen omista ajatuskiemuroistaan, ja kun lukee vaikka tiedejulkaisuja, miettii eri asioita kun seiskaa vain lukevat. Tieto lisää tuskaa, ignorance is bliss, monesta on vaikeampi valita. T. Ap
näkökulma ihmisen ajatuskiemuroihin. Kannattaisi tutustua vaikka kognitiiviseen tai voimavaralähtöiseen lähestymistapaan. Jäisi vatvominen vähemmälle, sillä se ei paranna ratkaisujen laatua.
taas tuntuu, että sellaisilla ihmisillä on helpompaa, jotka osaavat työntää traumansa taka-alalle vaistonvaraisesti. Esim. monia miehiä ahdistaa läheisyys ja ollaan sitoutumiskammoisia, mikä saattaa aiheuttaa jonkinmoista ahdistusta ja sitoutumiskammoa, mutta koska se läheisyys ja sitoutuminen on vielä ahdistavampaa, niin sitten ei mietitä, että mikä heidän päässään onkaan vialla, vaan jatketaan sitä naisesta toiseen hyppimistä huolettomina. Tai vaikka jos yksinoleminen aiheuttaa ahdistusta, niin sitten vaan ollaan ihmisten parissa niin usein kuin mahdollista, eikä mennä sen syvemmälle.
Huolettomimmat tietämäni ihmiset ovat tällaisia, tyhmät ja älykkäät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ihan älykäs, akateemisesti koulutettu ja entinen krooninen murehtijakin, mutta olen elämän myötä oppinut sellaisen elämää helpottavan asenteen jonka aloittaja näyttää yhdistävän virheellisesti älylliseen yksinkertaisuuteen.
Eli en analysoi analysoimisen vuoksi, en vatvo entisiä asioita joille ei enää mitään voi vaan eteenpäin kuin mummo lumessa, en mieti mitä muut minusta ajattelee, luotan enemmän vaistoihini kuin jatkuvasti muuttuviin terveys-, lastenhoito- tms suosituksiin "asiantuntijoilta". Kyllä mulla näin on tosi paljon helpompaa kuin oli ennen, mutta en ole sen tyhmemmäksi muuttunut vaikka asenteitani olen muuttanutkin ja ottanut ajatteluni kontrolliini enkä anna sen enää hallitsemattomasti velloa ja aiheuttaa minulle ahdistusta.
No johan on juttu! Eihän tuo tee ihmisestä älykästä vaan stressantuneen, jolta valuu elämä hukkaan. Sydäri tai hulluus tuollaisesta jatkuvasta "pohtimisesta" ennen pitkää seuraa. Ei elämää voi elää "mitä jos"-asenteella.