Lue keskustelun säännöt.
Huomiota voimakkaasti hakeva 9,5v. poika
01.07.2012 |
Olen ollut yksinhuoltaja ja asunut poikani kanssa kahden jo kuusi vuotta. Hän on kovin kiintynyt minuun ja minä tietysti häneen.
Olen kuitenkin toivonut suhdetta ja kokonaista perhettä ja vajaa vuosi sitten tapasin ihanan miehen. Poikani tykkää myös miehestä. Meillä on ollut kivaa.
Poikani hakee kuitenkin (on ennenkin) aivan valtavasti huomiotani, hän haluaa koko ajan pitää katse- tai ainakin kuuloyhteyden minuun. Hän höpöttää ihan koko ajan ja suuntaa vuorovaikutuksen yleensä vain minuun. Hän kyselee turhia kysymyksiä, vain saadakseen huomiota. Hän myös kiukkuaa ajoittain aika paljon. Olen tosiaan antanut hänelle tosi paljon huomiota ja rakkautta, mutta siitä huolimatta hän vaikuttaa turvattomalta ja takertuvalta.
Enempää positiivista huomiota en voi enää antaa. Elinolomme ovat jo vuosia olleet tasaiset ja muuttumattomat, sitä ennen ja eron jälkeen tosin muutoksia tuli niin paljon, että turvattomuus saattaa juontaa sieltä.
Mieheni kokee, että hänelle ei ole tilaa tässä perheessä, poikani vie niin suuren tilan.
Mitä neuvoja antaisitte? Olisiko vertaistukea?
Kommentit (26)
viikonlopuksi vaikkapa mummolaan? Tekisi hyvää vähän irrottautua kotoa ja sinäkin saisit hieman parisuhdeaikaa. Itsenäistääkään häntä ei oikein mihinkään kulmakunnan poikaporukkaan voi, kokee sen varmaan pelottavana/pakottamisena ja jopa hylkäämisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joissa äiti ei joudu seisomaan kentän laidalla tms. Joku harrastus mikä sitouttaisi ja kiinnostaisi.
Tai välillä vaikka ihan pleikan peluuta ja äitille ja miesystävällä sitä kautta vaikka tunti keskusteluaikaa.
Pieniä juttuja mutta jeesaisivat ehkä arkea. Tosin harrastuksiin joutuu kyllä kuskaamaan...
Ettei koe, ettei häntä haluta enää kotiin, tai että hänestä yritetään päästä eroon. Sitten voi epätoivoissaan ajautua johonkin ihme jengiin. Ei sekään kovin hyvä ole. Etenkään jos ei ole tottunut sellaiseen menoon, jää helposti "kasan pohjimmaiseksi" ja sekään osa ei ole helppo.
Kuule kyllä se sut unohtaa, kun kaverin saa. Satsaa niihin kavereihin.
painajainen aralle pojalle. Esim. seurakunnalla on erilaisia puuhakerhoja, mm. pienoissähköautokerhoja, sählykerhoja ym. joita voisi pehmeämpänä vaihtoehtona kokeilla alkuun.
Ne tosin ovat isä-poikakerhoja, mutta eikö poikasi voisi kokeilla niitä vaikka miesystäväsi kanssa? Siten hekin saisivat jonkun yhteisen jutun eikä poika kokisi miestä ehkä enää kilpailijaksi.
Lopeta turhiin kysymyksiin vastaaminen. Älä anna pojan hallita keskustelua ja olla koko ajan mukana. Meillä ainakin välillä lapsille ilmoitetaan, että nyt omiin huoneisiin vaikka lukemaan/rakentamaan legoja, äiti ja isä haluavat keskustella rauhassa.
Eli pistät tilanteen poikki ja poika vaikka omaan huoneeseen/pihalle puuhaamaan omiaan. Ei tietysti koko ajan näin, mutta välillä.
Ja voit myös jättää tuonikäisen pojan esim. yksin tunniksi kotiin jos lähdette vaikka uuden miehesi kanssa kävelylle, niin saatte jutella rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa että sinä olet keinoton hänen kanssaan, ja nyt yrittää olla välimiehenä ettei uusi miesystävä "vie" hänen äitiään.
Niinkuin edellinen sanoi, REIPPAASTI komennat pojan tekemään jotain muuta. Et suostu jatkuvaan lapsentahtiseen vedätykseen.
Itse opetin lapset jo 4-vuotiaina siihen että aikuisten puheen päälle ei huudeta omia juttuja. Että jos juttelen jonkun tutun kanssa, lapsi ei höösää puheen päälle omia juttujaan. Oppivat sen nopeasti että on epäkohteliasta vaatia huomiota tauotta ja puhua päälle. Sulla nyt ap on jäänyt tuo tavoille opastaminen vähän myöhään, mutta nyt on aika alkaa yrittämään.
Nainen yksin on liian helläkätinen, annetaan liikaa periksi. Lapselle täytyy osata olla myös päättäväinen ja luja ja tarvittaessa ihan kovastikin komentaa. Turvattomuus voi tulla myös siitä että lapsi vaistoaa aikuisen olevan neuvoton hänen kanssaan. Lapsi vaistoaa että hän johtaa tilannetta. Ei hyvä. Nyt uuden miehen kans uusi komento taloon ap.
Lopeta turhiin kysymyksiin vastaaminen. Älä anna pojan hallita keskustelua ja olla koko ajan mukana. Meillä ainakin välillä lapsille ilmoitetaan, että nyt omiin huoneisiin vaikka lukemaan/rakentamaan legoja, äiti ja isä haluavat keskustella rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tähän vielä lisäisin sellaisen huomautuksen, että koska tämä vaihe, joka yleensä on paljon pienemmillä, tulee vasta nyt uuden miehen astuttua kuvioon, niin hoidathan sen itsenäistymisjutun silloin,kun mies ei ole paikalla. Eli pistät stopin turhille kysymyksille silloin, kun olette kahdestaan. Ja jos olet vaikka lukemassa lehteä ja poika änkää kysymyksineen siihen, niin sanot, että minä luen nyt tämän lehden, juon tämän kahvin jne. Jos lemppaat sen silloin, kun mies on käymässä, niin koko kurjuus menee miehen tilille eikä normaaliksi kasvuasiaksi. Tietysti turhat höpinät voi lopettaa myös miehen paikalla ollessa, mutta se pitää tehdä muulloinkin ja ehkä ekat kerrat niin, että mies ei ole paikalla.
Luotatko lapseen muuten? varoitteletko kaikesta, annatko tehdä asioita yksin, koska luotat että onnistuu? Jossain lasten kasvatusopuksessa oli juttua siitä, että terve lapsii luottaa, että asiat on hyvin jos ei tule noottia. Ja on ylpeä luottamuksesta, kun koko ajan ei kyylätä niskassa. Jos tässä jutussa on häikkää niin lapsi hakee huomiota koko ajan, koska hänen pitää saada varmistus, että se mitä tekee on ok. Kaikkeen lapsen tekemiseen ei siis pitäisi mennä sekaan ja kommentoimaan joka käännettä. Koska tällöin lapsi alkaa odottaa sitä kommentointia elinehtona homman sujumiselle.
Ja tsemppiä vielä, noin ison lapsen kanssa homma voi olla haastava, mutta ehdottoman tarpeellinen lapsen itsensä kannalta.
Asian vierestä haluan muistuttaa et kai se olet ap sinä, joka määrää/komentaa lasta? Poikasi on liian iso siihen että ulkopuolinen tulee pitämään kuria. Se tulee olla aina sinun tehtäväsi. Jos lapsi olisi 3-4 niin ulkopuolinen voisi vielä ottaa komentajan roolia mutta ei enää noin vanhana.
Oletkin jo varmasti huomannut saamistasi viesteistä että olet ollut pojallesi "liikaa" läsnä. Eli et ole osannut vetää normaalia rajaa vaan olet mennyt pojan turhiin höpinöihin mukaan ja antanut pojalle vallan. Vielä ei ole myöhäistä muuttaa toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakaan lapsen ei pidä antaa pompottaa liikaa, ei se ole lapsenkaan etu, eikä ainakaan päättää aikuisten asioita. Olen myönteisesti yllättynyt, sillä useimmiten näissä keskusteluissa uusperheitä pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena ja tässäkin tapauksessa äidin pitäisi omistautua lapselleen loppuiäkseen ja antaa lapsen päättää, seurusteleeko äiti kenenkään kanssa, ja jos, niin kenen. Olen itse sitä mieltä, että lapsillekin luo turvallisuuden tunnetta, kun aikuinen osaa päättää omista asioistaan (toki aina huomioiden lapsen edun) eikä jää kyselemään lupaa lapselta, jonka ei kuulukaan vielä osata isoja päätöksiä tehdä.
mielenkiintoinen keskutelu ja tärkeä, monia koskettava aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lopeta liika varmisteleminen. Luota siihen että kyllä hän suoriutuu ja osaa. On jo iso lapsi ja on aika alkaa vähän ottamaan vastuuta myös omista asioista. Ettei koko ajan äiti varmista ja touhota perässä että "tuliko se nyt varmasti oikein tehtyä". Tosin en tiedä onko siitä kysekään, mutta tuosta takertuvasta epävarmuudesta tuli vaan mieleen.
maitopurkkiesimerkki on aika extremeä.
Minullakin on äiti-äiti-kato-mua lapsia, mutta tuosta noin 4-vuotiaasta ovat leikkineet koko ajan pidentyviä aikoja itsekseenkin.
Tosin kyllä jos minulla / meillä on vieraita, joilla ei ole omia lapsia mukana niin hirveästi alkaa kiinnostaa aikuisten jutut ja äiti varsinkin, koko ajan olisi jotain asiaa toimitettavaksi.
Eikö poika asetu mieleiseenkään tekemiseen yksikseen esim. tietokone, legot, leffat, pallon peluu tms?
Ensin varmaan hänen pitää tosiaan oppia olemaan ilman jatkuvaa huomioita vaikka olettekin kahden kesken, esim. mennä omaan huoneeseen leikkimään pyydettäessä, tai ulos pyöräilemään tms. Ei kaikkeen kaveria tarvita, vaikka se varmaan helpottaisi asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain paljon ajattelemisen aihetta! Kun olen ollut ilman parisuhdetta pitkään, niin olen ihan huomaamatta antanut kaiken huomion pojalleni. Ja kokenut jopa syyllisyyttä siitä, että olenko tarpeeksi läsnä.. Yritän ottaa hänet kaikkeen kodin tekemiseen mukaan, mutta en tiedä, onko sekin sitä suhteen tiiviyttä, siivoamme, tiskaamme, pyykkäämme yhdessä.
Kunhan vain saan heräteltyä itseni tilanteissa, niin voin niihin varmasti tomerasti tarttua. Olen jutellut poikani kanssa siitä, että lapsilla ja aikuisilla on omat jutut sekä siitä, että toisten päälle ei puhuta. Hän sitten odottaa taukoa puheessa ja alkaa taukoamaton turhien kysymysten esittäminen. Hän ei ole koskaan oikein tykännyt leikkiä omassa huoneessaan, jonkun verran kasaa Legoja, mutta tietenkin mielellään pelaa itsenäisesti tietokoneella ja katsoo tv:a. Kaikkein mieluiten hän lukee kirjoja, siihen saattaa mennä montakin tuntia päivässä.
Pojalla on kyllä paljonkin kavereita, mutta he eivät asu tässä lähellä, kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Hän on käsittääkseni ihan suosittu koululuokassa kavereiden kesken, välillä keksii koulussa jäyniä, mutta yhtään negatiivista palautetta koulusta ei ole vielä tullut. Hänellä on liikuntakerhoharrastus koululla ja nyt kesällä kävi omatoimisesti eräällä päiväliikuntaleirillä. Tänään just juteltiin, että syksyllä voisi jatkaa liikuntaharrastuksia ja aloittaa ehkä myös partion. On ihan reipas menemään niihin, eli ei ole kovin arka tai ujo.
Viikonloppuisin laitan hänet ulkoilemaan yksin, viikolla koulun jälkeen menee ihan oma-aloitteisesti. Miesystäväni kanssa käymme kävelyllä, kaupassa kahdestaan.
Kiitos vielä!
ap
joka osaa toimia ihan just samoin :D
jos ei muuta keksi niin pitää "äänen avaus harjoituksia" vessan pöntöllä!!
Ja ihan reilusti välillä käsken olla hiljaa, että muutkin saavat puhua ja asiat selviksi. Ei kannata tehdä liian syvällisia analyyseja aina ;)
Ja lapsi on oppinut että on aina huomion keskipiste, perheen prinssi. Eli kuulostaa piloille lellitylle eikä osaa siksi käytöstapoja milloin annetaan muille rauhaa jne.
ja ytimekkäästä vastauksesta. Tilanne voi hyvinkin olla myös tuo..
ap
Etkö voisi puhua pojan kanssa asiasta kahden kesken? Ettei koko ajan saa vaatia huomiota ja höpöttää ja että aikuistenkin pitää saada jutella omia juttujaan välillä.
Eikö poika voisi välillä mennä ulos kavereiden kanssa jne jotta saisitte vähän kahdenkeskistäkin aikaa?
Tottumus vain. Poika on tottunut saamaan tauotta jakamattoman huomiosi eikä nyt oikein ymmärrä että uusi mieskin pitäisi mahduttaa perheeseen. Mutta jotain asialle olisi tehtävä. Asuuko mies teillä?
On ikävää jos suhde karahtaa kiville tuon asian takia, eli mies nostaa kytkintä kun kyllästyy. Yritä selittää asia pojalle, että aikuistenkin täytyy saada jutella välillä omiaan. Hän voi vaikka pelata pleikkaa tai tehdä jotain muuta välillä.
Eikö tuo ole sinullekin raskasta olla tauotta "kuulolla"?
Itselläni myös introvertti perhepoika. Tosin olen naimisissa ja meillä on muitakin lapsia, jotka ovat sosiaalisuudeltaan ns. normaaleja.
Tämä 10v vaan viihtyy kotona perheen kanssa. Kotipiirissä ei kavereita ole eikä lapsi niitä tunnu kaipaavankaan. Kulkee aikuisten perässä ja höpöttää.
En kyllä vakavissani uskokaan että hän mitään kotikavereita enää saa. Ikää jo 10v ja ilman kavereita. Jos sitä sosiaalistumista ei ole tapahtunut tuohon mennessä niin tuskin enää tapahtuukaan. Tuntuu että useimmat tuonikäisten poikien jutut häntä lähinnä ärsyttävät. KOulussa on kavereita ja harrastaa, mutta ei muuta.
Ap, jos poika on arka ja takertuva on erittäin epätodennäköistä että hän noin vain solahtaisi ikäiseensä poikaporukkaan jossa jutut ja tekemiset on usein aika rajujakin. Omalla pojallani esim. välituntipelit koulussa on hankalia koska hän on niissä huono ja saa kuulla siitä mitä rumimmin sanakääntein. Ei paljon kannusta yrittämään mihinkään peliporukoihin. Pitäis olla ihan pro tai saa kuulla olevansa paska. Tosi kannustavaa:(
Ja sille joka sanoi että panosta kaverisuhteisiin. Ei tuonikäisten kaverisuhteista enää aikuiset päätä ja sovi. Itse ne hoitavat niitä tai eivät hoida, kyse on kuitenkin lähes 10-vuotiaista.
Neuvoja en osaa antaa, neuvoton olen itsekin. Ja välistä hemmetin väsynytkin.
t. samaa kokenut