Huomiota voimakkaasti hakeva 9,5v. poika

Meillä on kyllä paljon kavereita ja sosiaalista elämää, mutta kyllä me olemme tosi paljon olleet kahdestaankin ja saanut jakamattoman huomion.



Olen yrittänyt selittää juuri noin, että turhia ei tarvitse höpöttää, eikä hänen tarvitse saada koko ajan huomiota. Näyttää kuitenkin siltä, ettei poika hahmota koko tilannetta ja unohtaa puheet pian.



Mieheni ja minä emme vielä asu yhdessä, mutta ymmärrettävästi häntä arveluttaa yhteenmuutto, kun sitten koko arki pyörii pojan ympärillä.



ap

niin tottunut, etten edes huomaa vastaavani tauotta kysymyksiin, selittäväni turhanpäiväisiä asioita.



Mutta välillä sen itsekin huomaan ja ihan huolestun. Esim. kun nousen ruokapöydästä hakemaan vaikkapa jääkaapista maitopurkkia, niin poika singahtaa heti mukaan. Ja sitten taas torutaan, kun ruoan ääressä pitäisi istua rauhassa.



Meidän lähellä ei oikein asu kavereita ja nyt kesälomalla heitä on vaikea tavoittaa. Mutta se kyllä auttaa, kun kaveri on käymässä, tilanne on ihan toisenlainen.



Haluaisin löytää keinoja tukea "isoa poikaa" oppimaan uuden asian ja lopettamaan huomion hakemisen. Keinot vaan on lopussa, enkä osaa muuta kuin hänen kanssaan jutella edellä mainitusti.



ap

Kuule kyllä se sut unohtaa, kun kaverin saa. Satsaa niihin kavereihin.

Ei oikein vaikuta normaalilta. Yleensä tuon ikäiset pojat jo puuhaavat paljon omineen tai kavereiden kanssa ja eivät todellakaan ole kiinni äidissään. Poikalapsille ei ole tervettä liian kiinteä äiti-poikasuhde. Aika monessa häiriintyneen miehen tapauksessa on kyseessä juuri tästä, kesken jääneestä oidipuskompleksin läpikäymisestä (esim. Breivikillä oli kiinteä äitisuhde). Oikeastaan miesystäväsi mukaantulo saattaa olla pelastus, koska nyt pojallasi on myös miehinen samaistumiskohde ja hän näkee äidin sekä miehen välisen suhteen (samaistumiskohde sitten omissa tulevaisuuden suhteissaan).



Toki pojan oikean isän suhde on tärkeä, mutta jos se on selkeästi erillään äidin ja isän parisuhteesta (eron takia), ei kehitystä välttämättä tapahdu oikeaan suuntaan:



Wikipedia kertoo:

Oidipuskompleksi on Sigmund Freudin psykoanalyyttisen teorian mukaan 3–6-vuotiaan lapsen psykoseksuaalinen kehitysvaihe, jossa tämä tuntee vetoa toista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Kaksivuotiaana lapsi jo havaitsee sukupuoliset erot mutta ei vielä välitä niistä. Kolmivuotias lapsi kuitenkin alkaa kiinnostua sukupuoliasioista ja havaitsee vanhempiensa välillä jotakin, mistä hän jää ulkopuolelle. Raivo, kateus ja mustasukkaisuus ovat tavallisia tunnereaktioita tässä vaiheessa. Lapsi olettaa menevänsä toista sukupuolta olevan vanhempansa kanssa naimisiin ja pyrkii vanhempien väliin. Hän yrittää voittaa toisen vanhempansa toivoen toisen katoavan.



Lapsi saattaa ilmaista ajatuksensa hyvinkin suorasukaisesti. Vanhempien liian ankara suhtautuminen tähän kilpailuun ja toisaalta liiallinen periksi antaminen voivat häiritä kehitystä. Lapsen on myös nähtävä vanhempiensa hellyydenosoituksia, jotta hän myöhemmin tunnistaisi nämä ominaisuudet myös itsessään.



Oidipuskompleksi on sekä lapsen seksuaali-identiteetin että sukupuoli-identiteetin perusta. Se voi vaikuttaa siihen, kumpaan sukupuoleen lapsi suuntautuu ja millaisena seksuaalisena olentona hän itsensä kokee.



Viisivuotias lapsi tajuaa ettei voi saada toista vanhempaansa, ja hän samaistuu samaa sukupuolta olevaan vanhempaansa.

Meillä on perusperhe ja samanikäinen poika päpättää koko ajan. Muutaman vuoden nuorempi tyttö ei vaadi huomiota puoliakaan tuosta pojasta.



Nimim. Mikään ei riitä ;-)

Ikä on varmaan yksi syy, muutenkin ollut uhmaa enemmän viime aikoina.



Juuri tänään miesystäväni kanssa puhuimme siitä, että poikani tulisi normaalin kehityksen puitteissa alkaa itsenäistyä ja irrottautua minusta, tai tosiaan olisi jo pitänyt. Minun puoleltani liian suurta kiintymystä ei ole, otan sopivasti omaa aikaa, nautin parisuhteesta. Poika pitäisi nyt vain "sysätä" turvallisesti mutta päättäväisesti omiin juttuihinsa..



ap