APUA!! Unohdin että mulla on huomenna suolen tähystys ja söin PIZZAA
Joo, unohdin että tähystys onkin jo huomenna (piti olla keskiviikkona alun perin, mutta aikaani siirrettiin ja unohdin sen täysin). Kyseessä on siis paksusuolen tähystys.
No, tilasin tuossa pizzaa hetki sitten ja vasta kun olin syönyt n. yhden pizzapalan verran yli puolet pizzasta, tajusin, että mulla on huomenna se tähystys, jonne tietenkin elimistön pitää olla TYHJÄ! Hitto että voi olla ihminen tyhmä. No, lopetin toki syömisen heti, mutta mitä hittoa teen?
Nuo tyhjennysnesteet odottavat vielä juojaansa. Ajattelin aloittaa niiden juomisen tuossa n. klo 21.30 aikoihin (mulla on tähystys huomenna klo 12) ja sitä tyhjennysnestettä suositellaan juotavaksi n. 1 l/per tunti. Mulla on tätä juotavaa siis n. 01.30 saakka.
Paniikissa luin uudelleen toimenpiteeseen saamiani ohjeita, ja siinä kyllä lukee, että kiinteää ja helposti sulavaa ruokaa saa syödä edellispäivänä ennen tähystystä, mutta syöminen tulee lopettaa hyvissä ajoin ennen tyhjennysnesteiden juontia ja sen jälkeen ruokaa ei syödä enää. No, mikä on "hyvissä ajoin"? Netissä on paljon eri tietoa ja mielipiteitä... Onko siis tuo klo 21.30 juominen ok, jos olen lopettanut pizzan syönnin n. klo 19?
Kysymys nyt siis kuuluu, että ehtiikö kroppani tyhjentyä tähystyskuntoon tässä ennen huomista klo 12, tyhjennysnesteiden juonnin avulla ja täydellä syömättömyydellä?
Auttaisiko, jos poltan röökiä, sillä se saa vatsani aina toimimaan "pikavauhtia"? Siis oikeasti, otan kaikki keinot vastaan, kunhan tämä juttu ei nyt mene pilalle...
Kommentit (205)
Älä juo mitään tummia juomia, ne voi värjätä suolta. Mulle sanottiin näin tähystyksessä. Olin vetänyt kokista edellisenä päivänä mutta onneksi ei sitten kuitenkaan ollut värjännyt. Tsemppiä!
No soitat heti aamulla ja kysyt asiasta, mutta juo se litku joka tapauksessa.
Mä olen käynyt kolonoskopiassa kymmenisen kertaa ja niissä ohjeissa valmistautuminen aloitetaan jo viikkoa aiemmin ruokavaliota muuttamalla ja keventämällä. Mitä tarkemmin ja vähemmän syö, sitä vähemmän tarvii sitä litkua kiskoa. Alkaa nimittäin aikalailla puistattamaan se maku kun juot tahtia lasi kymmenen min välein pöntöllä istuen
Itse join (2x2dl tyhjennyslitkua +7 litraa vettä) ja kävin paskalla varmaan 45 kertaa.. Siitä tietää että tyhjennyksen pitäisi olla onnistunut, jos ULOSTAESSA TULEE VAIN KIRKASTA VETTÄ. Ja siemenet tukkii kameran, sen takia ei niitä.
Eikö sulle annettu mitään ohjeita siitä että koska se litkun juominen pitää aloittaa? 21.30 on mielestäni aivan liian myöhään. Minä olen aloittanut aina noin neljältä iltapäivällä.
Jos ne huomenna sanovat, että tähyä ei voida tehdä, pyydä ensi kerraksi paremmat ja selkeämmät ohjeet siitä mitä saat syödä...ja muista myös noudattaa niitä. Nyrkkisääntönä se, että mitään kuitupitoista ei pitäisi enää loppuvaiheessa syödä. Siemenet tukkivat skoopin.
Huomenta! Sain nukuttua muutaman tunnin, ja join hieman alle sen 4 litraa, sillä jo yöllä klo 05 aikoihin minusta tuli ulos pelkkää keltaista nestettä, eli tyhjennys taitaa olla onnistunut. Toivon todella, että on...
Nyt ollaan juuri lähdössä sairaalalle. Kiitos teille ja mukavaa maanantaita :)
ap
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 19:55"][quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 19:51"]
Ei voi kun ihmetellä..miten ihminen voi olla noin tyhmä??? Vai onko tää provo? Mutta tyhjennykseen valmistautuminen kannattaa alottaa hyvissä ajoin eli jo muutamaa päivää aikasemmin syömällä sosekeittoja tms hyvin sulavaa - on paljon helpompi tyhjentää. Ja miks alotat nesteiden juomisen vasta 21:30? Menee todella myöhäksi..luultavasti litkit noita litkuja vielä aamullaki. Suositeltava tahti on 1h per. litra, mutta kokemuksesta voin sanoa että ei onnistu. On se sen verran pahaa litkua..ja kun paska alkaa lentää istut wc:ssä = tahti hidastuu entisestään. Kuulostaa tuhoon tuomitulta. Henkilökunta on varmasti mielissään, kun av-mamma pamauttaa tähystyspöydälle puoliks tyhjennetyn suolen kanssa..siinäpähän sitten selittelet. T:sh
[/quote]
Joo kiitos sh, nyt itken täällä. Onko sulla parempi fiilis, kun pääset ihmettelemään täällä tyhmyydelleni, kun jo itsekin mainitsin sen itse tietäväni tossa alotuskirjoituksessani? Kiitos hei, taidat olla todella mukava ja empaattinen sh, todellakin toivon että sinun potilaaksesi joskus pääsen.
Mitähän muuta mun pitäisi yrittää tehdä, kun kysyä neuvoja? Ja sitten saan tälläisiä vastauksia?
No, perun koko jutun. Soitan aamulla aikasin ja kerron että en pääse tulemaan, pakko siirtää aikaa, koska mitä se ketään hyödyttää jos tutkimusta ei voi tehdä.
ap
[/quote]
Ei oo, mutta kun potilasta ohjataan, oletaan että hän kuuntelee ja noudattaa sitten ohjeita. Varmasti joku kirjallinenkin ohje tuli mukana? Ja varmasti noista syömisistä/juomisista ennen toimenpidettä on ollu puhetta, sen verran tärkeitä ovat suolen tyhjenemisen kannalta.
Olen työssäni empaattinen, mutta typeryyttä en ymmärrä. Toki on vanhoja ihmisiä joille esim. muistisairauden vuoksi tyhjentäminen on ongelmallista - mutta nämä tapaukset onkin sitten osastolla tyhjentämässä. Kyllä musta normaalin aikuisen ihmisen pitäs osata noudattaa ohjeita.
T:16
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 19:48"]
En todellakaan tiennyt, että tämä olisi näin tarkkaa.
ap
[/quote]
Hauska vitsi, mutta ehkä sun tähystyskin tehdään "vähän sinne päin".
Ihana tää paikka, kun kaikki aina hyökkää kimppuun, vaikka miten päin olisi. Mä en toivo teille paskamaisille kommentoijille mitään hyvää, ja toivon että teitä ollaan kivittämässä, ihmettelemässä kovaan ääneen ja kertomassa kuinka saatanan typeriä olette, kun itse mokaatte seuraavan kerran jollakin tapaa.
Kiitän silti asiallisista kommenteista, ja toivon, että huominen onnistuu. Olen menossa yksityiseen sairaalaan ja toimenpide tehdään nukutuksessa, joten sen vuoksi inhottaa perua aikaa.
Ja ei, en saanut mitään suullisia ohjeita, vain sen lapun ennen toimenpidettä. Siemenet siinä tosiaan mainitaan, muuta ei. Siinä jopa lukee, että toimenpidettä edeltävänä päivänä saan syödä kanaa, pastaa, kalaa yms. ruokia. En siis osannut idioottina ajatella, että esim. ruisleipä olisi kiellettyjen listalla.
No joo, ihan sama, tässä just aloitin juomaan tätä litkua aikaisemmin kuin suunnittelin, kiitos teidän kommentoijien, ja juon tätä juuri nyt itku kurkussa ja toivon, että vatsa toimii ja siemenet eivät haittaa niin paljoa. Jos ei, niin soitan sit aamulla sinne sairaalaan ja varaan uuden ajan.
ap
3. MITEN COLONSTERILIÄ KÄYTETÄÄN
Colonsteril jauhe oraaliliuosta varten (70 grammaa jauhetta) liuotetaan puhtaaseen veteen tasan 1000 millilitraksi eli 1 litraksi. Jauhetölkin repäisyetiketissä on oraaliliuoksen valmistusohje ja lyhyt käyttöohje.
Suoliston tyhjentämiseen Colonsteril-liuoksella tulee varata aikaa keskimäärin 4–6 tuntia. Mikäli huuhtelu aloitetaan aamulla, voidaan toimenpide, esim. paksunsuolen tähystys tai röntgenkuvaus, tehdä iltapäivällä. Aamulla tehtävää toimenpidettä varten ryhdytään suolihuuhteluun yleensä edellisenä iltana.
Suolihuuhtelu
Colonsteril-liuosta juodaan 1–1,8 litraa tunnissa niin kauan, että ripulina ulos tuleva neste on kirkasta. Siihen kuluu aikaa yleensä 2–5 tuntia ja liuosta tarvitaan keskimäärin 4 litraa (3–6 litraa).
Colonsteril-liuoksen voi juoda jääkaappikylmänä, jolloin sen maku on miedompi. Siihen voi halutessaan lisätä tilkan mehua maun parantamiseksi. Rakeista valmistettu oraaliliuos maistuu sitruunalle. On parempi juoda jokainen lasillinen nopeasti kuin vähitellen. Jos kuitenkin alat voida huonosti, hidasta juomisnopeutta. Vatsa alkaa toimia ensimmäisen kerran noin tunnin kuluttua suolihuuhtelun aloittamisesta.
Tärkeää!
Kiinteää ravintoa on vältettävä vähintään 2 tuntia ennen Colonsteril-liuoksen nauttimista.
Kolmeen päivään ennen toimenpidettä ei saa syödä vihanneksia, hedelmiä, marjoja eikä tummaa leipää. Syödä voi esimerkiksi keitettyä lihaa ja kalaa, perunaa ja vaaleaa leipää. Juoda pitää runsaasti (vettä, teetä, mehuja), noin 2 litraa päivässä.
Tutkimuspäivänä saa juoda nesteitä; vettä, mehua, kahvia tai teetä, mutta ei maitoa.
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 20:22"]
3. MITEN COLONSTERILIÄ KÄYTETÄÄN
Colonsteril jauhe oraaliliuosta varten (70 grammaa jauhetta) liuotetaan puhtaaseen veteen tasan 1000 millilitraksi eli 1 litraksi. Jauhetölkin repäisyetiketissä on oraaliliuoksen valmistusohje ja lyhyt käyttöohje.
Suoliston tyhjentämiseen Colonsteril-liuoksella tulee varata aikaa keskimäärin 4–6 tuntia. Mikäli huuhtelu aloitetaan aamulla, voidaan toimenpide, esim. paksunsuolen tähystys tai röntgenkuvaus, tehdä iltapäivällä. Aamulla tehtävää toimenpidettä varten ryhdytään suolihuuhteluun yleensä edellisenä iltana.
Suolihuuhtelu
Colonsteril-liuosta juodaan 1–1,8 litraa tunnissa niin kauan, että ripulina ulos tuleva neste on kirkasta. Siihen kuluu aikaa yleensä 2–5 tuntia ja liuosta tarvitaan keskimäärin 4 litraa (3–6 litraa).
Colonsteril-liuoksen voi juoda jääkaappikylmänä, jolloin sen maku on miedompi. Siihen voi halutessaan lisätä tilkan mehua maun parantamiseksi. Rakeista valmistettu oraaliliuos maistuu sitruunalle. On parempi juoda jokainen lasillinen nopeasti kuin vähitellen. Jos kuitenkin alat voida huonosti, hidasta juomisnopeutta. Vatsa alkaa toimia ensimmäisen kerran noin tunnin kuluttua suolihuuhtelun aloittamisesta.
Tärkeää!
Kiinteää ravintoa on vältettävä vähintään 2 tuntia ennen Colonsteril-liuoksen nauttimista.
Kolmeen päivään ennen toimenpidettä ei saa syödä vihanneksia, hedelmiä, marjoja eikä tummaa leipää. Syödä voi esimerkiksi keitettyä lihaa ja kalaa, perunaa ja vaaleaa leipää. Juoda pitää runsaasti (vettä, teetä, mehuja), noin 2 litraa päivässä.
Tutkimuspäivänä saa juoda nesteitä; vettä, mehua, kahvia tai teetä, mutta ei maitoa.
[/quote]
No, tämän mukaan mulla ei siis ole mitään järkyttävää hätää, koska siemenistä ei mainita mitään (tiedän, että ne ovat silti kiellettyjen listalla kyllä) ja ruisleipää söin aamulla, mutta kaksi palaa ja toivon ettei se haittaa niin paljoa.
Olen kuitenkin nukutuksessa toimenpiteen ajan, niin se voi auttaa asiaa.
ap
Voi sua reppanaa, toivottavasti kaikki menee hyvin. Kyllä asiat voi joskus unohtua jos elämässä on paljon äksöniä kerralla. Tsemppiä sen litkun juontiin, se on minusta toimenpiteen karsein vaihe.
Aika vaikea uskoa ettet muka olisi muistanut tähystystä missään vaiheessa pizzaa tilatessasi.. Siinä kumminkin menee se liki 30min ennenkuin pizza saapuu perille.
Minä olin muutama kk sitten tähystyksessä, ja piti paastota ainakin 24h. Päiviä ennen ei missään tapauksessa ruisleipää tai mysliä... Itselläni oli moviprep jota aloin lääkärin ohjeen mukaan juomaan jo kello 13! Kun tähystys oli samaan aikaan seuraavana päivänä kun sulla. Minulle sanottiin että jos alat vaikka viideltä vasta juomaan niin saat koko yön olla vessassa :/ olin pöntöllä lähes kokoajan siitä noin kahdesta eteenpäin ja 23 menin nukkumaan, pari kertaa kävin silti yöllä! Joten pahoin pelkään ettet saa nukkua ennen tähystystä :/
ja epäilen vahvasti ettei tuossa ajassa todellakaan kerkeä suoli kunnolla tyhjentymään, kun nyt vasta alat juomaan ja kun olet sitäpaitsi syönyt! Noh, voihan ne yrittää tähystää mutta ei se varmaan heillekään kivaa ole huomata että suoli täynnä paskaa ja näkyvyys huono ja tähystys ei onnistu (kunnolla ainakaan). Jos olisin sinä soittaisin ja kertoisin vahinkoni ja varaisin uuden ajan ja hoitaisin asiani ensi kerralla kunnolla, paastoisin ja aloittaisin juonnin ajoissa. Onnea matkaan kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 20:30"]
Aika vaikea uskoa ettet muka olisi muistanut tähystystä missään vaiheessa pizzaa tilatessasi.. Siinä kumminkin menee se liki 30min ennenkuin pizza saapuu perille.
[/quote]
Ja se onkin tässä nyt se oleellisin osa koko asiaa, siis se, ettet Sinä usko että ap on oikeasti unohtanut ettei saa syödä?
Jessus mitä idiootteja täällä nyt pyörii. Tsemppiä ap.
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 19:40"]
Ja kolmonen jatkaa: etkö lukenut ollenkaan ohjeita? Mitään siemeniä ei saa syödä viikkoon ennen toimenpidettä ja sinä vedät mysliä!
[/quote]
Provooooo! Toi toimenpide on ihan helvetin kamala ja ihmiset yleensä hermoilee sitä jo viikkoja etukäteen, joten en vaan jaksa uskoa, että ap:ta ei olis yhtään jännittäny edessä oleva tutkimus. Vielä vähemmän uskottavaa on, että olis ihan kokonaan unohtanut toimenpiteen.
Onko sulla siis joku kakkatesti?
siitä päivällä syödystä myslistä olisin enemmän huolissani kuin siitä pitsasta.