Lue keskustelun säännöt.
Ma oon niin taynna tota mun aitiani. Nyt kun se ilmeisesti yrittaa tosissaan (?) hoitaa alko-ongelmaansa, en edelleenkaan pysty suhtautumaan haneen juuri muuten kuin kylmakiskoisen
23.11.2005 |
epäileväisesti... Eli juuri mistään en pysty enkä haluakaan keskustella hänen kanssaan... Välillä harmittaa lasten puolesta, kun isovanhemmuus on äitini osalta jäänyt vähänlaiseksi, mutta meillä on periaatteet - eli ei humalaisia lasten seuraan...
JA nyt tietysti äitini yrittää ottaa " hukattua aikaa takaisin" . Mä vaan en pysty luottamaan oikein. Olen ihan saletti että repsahtaa ennemmin tai myöhemmin, vaikka nyt on hakenut apua ongelmiinsa. Erityisesti en pysty äidin kanssa puhumaan sanaakaan hänen alkoholiongelmastaan (ja muistakaan), vitutuskäyrä nousee just samassa... Tänään hän kysyi vaikeana, että milloin pystyn luottamaan häneen, ja ainoa mitä pystyin kylmästi tokaisemaan oli, että mitäs luulet, kun olet ensin käyttänyt vuosikausia tehokkaasti romuttaaksesi mun luottamukseni sinuun, äitiini - montako vuotta menee, että saat sen lunastetuksi takaisin.
Niin, meidän suhde on jumissa. Ehkä menee vuosia, että jotenkin pystyn olemaan luonteva hänen seurassaan. Ja jos (kun) repsahdus tulee, luotto vaan huononee entisestäänkin. Pelottavinta on se, ettei edes tunnut missään. Äitini pelkästään säälittää, ärsyttää ja inhottaa minua...
Kommentit (5)
tuntui siltä et oisin itse kirjottanut sen.
Meil on tosiaan ihan sama tilanne ja sama jatkunu 10v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis kasvattavani lapseni...kylmäkiskoisesti..
Olis sit heidän helpompi jatkaa elämäänsä ilman mua kun aika jättää..
Toisaalta en kykene siihen...niillä eväillä olis surkea rämpiä elämää sit jatkossa eteenpäin..
tsori...ei liittynyt ehkä ihan aiheeseen mut tällaisia mietin..
Pakko sanoo viel sen verran et mun äiti on ollu vaikka minkä näkösissä hoidoissa, mut ei.
Mä oon menettäny toivon siinä et se joskus raitistuis..okei se on varmaa et haudas se ei enää juo.
En ole jaksanu panostaa enään meidän suhteeseen moniin vuosiin kun aina olen saanut pettyä. En jaksa enään sitä valehtelua, varastamista yms. Enkä pysty kattoo kun se tappaa itteänsä ja vielä noin hitaasti.
Vierailija:
siis kasvattavani lapseni...kylmäkiskoisesti..
Olis sit heidän helpompi jatkaa elämäänsä ilman mua kun aika jättää..
Toisaalta en kykene siihen...niillä eväillä olis surkea rämpiä elämää sit jatkossa eteenpäin..
tsori...ei liittynyt ehkä ihan aiheeseen mut tällaisia mietin..
Mutta koita jaksaa uskoa että äitisi raitistuu. Jos et usko, niin jo pelkästään se voi aiheuttaa sen että se repsahtaa. Tai älä ainakaan mene epäilyjäsi sille kertomaan.
Sano äidillesi että eletään päivä kerrallaan. Ja jos/kun on selvinpäin ja aikaa kuluu., luottamus palaa pienin askelin, mutta vain hiiren kokoisin askelin! Tee selväksi että myös sinä tarvit aikaa selvitä äitisi törppöilystä. Ei se ole helppoa sinullekaan, jolla on lapsia. Sano ettet tahdo luottaa sokeasti ja taas pettyä! Parempi siis edetä hitaasti joka suhteessa. Mutta ole tukena äidilles! Sano se yös sille!
Alkoholisti on aina alkoholisti. Hän tarvii apua! Yksin se ei onnistu. Jos hän on yksin, se voi ajaa juomaan. Jos hällä on kavereita, ajautuu juomaan. Tekemistä ja kuuntelijaa ja tukijaa hän tervii enemmän kuin pikku lapsi! Kannusta sitä hakemaan elämään iloa muualtakin kuin pullosta! Ja anna äitisi maistaa mummona oloa! Vastuuta! Mutta muista että korostat kuinka hän on vastuussa ja luotat häneen ja vaadit että hän pitää lupauksensa. (JOSSAIN VAIHEESSA) En tarkoita että sinun vielä pitäisi tähän ryhtyä, mutta JOSKUS KUN AIKA ON KYPSÄ!