Pelottavin asia, mikä sinulle on tapahtunut?

[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 22:54"]

Ollessani Fallujassa ja jouduimme Al Quidan taistelijoiden piirittämiksi, silloin todellisuus oli läsnä konkreettisesti, kuolemmeko vai jäämmekö vangeiksi niille vastapuolen taistelijoille. Ehkä se kuolemakaan ei ollut suurin pelko, vaan se vangiksi jääminen sairaiden fundalistien käsiin, sillä sitä olin ajatellut jo aiemmin suurimpana pelkona ja sitä se on edelleen. Kaikki me kuolemme, mutta harva meistä joutuu minkään ääriryhmittymän vangitsemiksi ja sen tietää, että sillloin kohtelu ei ole likimainkaan sellaista jota kukaan toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen.

[/quote]

Millainen ihminen alapeukuttaa tätä? Joku muslimiko?

[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 23:10"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 22:54"]

Ollessani Fallujassa ja jouduimme Al Quidan taistelijoiden piirittämiksi, silloin todellisuus oli läsnä konkreettisesti, kuolemmeko vai jäämmekö vangeiksi niille vastapuolen taistelijoille. Ehkä se kuolemakaan ei ollut suurin pelko, vaan se vangiksi jääminen sairaiden fundalistien käsiin, sillä sitä olin ajatellut jo aiemmin suurimpana pelkona ja sitä se on edelleen. Kaikki me kuolemme, mutta harva meistä joutuu minkään ääriryhmittymän vangitsemiksi ja sen tietää, että sillloin kohtelu ei ole likimainkaan sellaista jota kukaan toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen.

[/quote]

Millainen ihminen alapeukuttaa tätä? Joku muslimiko?

[/quote]

Jotku mamut jotka elävät täällä turvallista elämää ja ihannoivat sitä aavikkokansojen mielipuolista touhua.

Mul on aika tylsä. Intissä vedettiin vähä kovempi lenkki eikä meinannu kunto kestää. No juokson mukana kuitenkin. Kun jouksu loppui niin sain jonkun kohtauksen, että vaikka kuinka vedon ilmaa keuhkoihin, niin mitään ei tapahtunut. Luulin kuolevani siihen paikkaan tukehtumalla. Näin minulle ei ollut aikaisemmin käynyt joten olin todella peloissani.

Lempeän exän paljastuminen erossa aggressiviseksi hulluksi. Ja hän siis jätti minut nuoremman naisen takia.

Hetki ennen kliinistä kuolemaani kun lääkäri karjui samassa lauseessa hätäverta, takykardiaa ja elvytysryhmän hälyttämistä. 

En oikein osaa sanoa, mikä on ollut pelottavinta. Minut yritettiin raiskata, kun olin 8-vuotias, mutta lapsen mieli ei varmaan käsitä, miten pelottava sellainen tilanne oikeasti on. Rimpuilin ja huusin ja juoksin karkuun, enkä edes kertonut asiasta kenellekään. Aikuisena kokemaani keuhkoveritulppaa voisi varmaan myös pitää pelottavana, mutta diagnoosin saadessani olin sairaalassa ja koin olevani turvassa ja hyvässä hoidossa, vaikka jälkeenpäin ajatellen siinä olisi voinut käydä huonosti. Sitten joskus olen pelännyt järjettömästi ilman mitään syytä esim. ollessani teini-ikäisenä yksin omassa huoneessani keskellä yötä, mutta en enää edes muista mitä pelkäsin.

Kun lasta elvytettiin (onnistui). Pelätä tajusin vasta myöhemmin.

Pedofiili lähti sillan alla juoksemaan perääni kun olin 13v

Kun olin palavassa talossa eksäni lukitsemana.

Silloin kun minut 12-vuotiaana yritettiin tappaa.

Persu tuli vastaan keskustassa.

Pistettiin 9mm ohimolle ja painettiin liipasinta. Tyhjä oli patruunapesä, mutta minä en tiennyt sitä.

Varmaan polyradikuliitti neljävuotiaana. Olin n. kuukauden täysin halvaantunut, mutta onneksi toivuin täysin.

Vierailija kirjoitti:

Lempeän exän paljastuminen erossa aggressiviseksi hulluksi. Ja hän siis jätti minut nuoremman naisen takia.

Mulle kävi samoin. En pelännyt, koska olen kokenut kaikenlaista. 

Täytyy miettiä.

Ehkä se ei ollutkaan se kun minua osoitettiin aseella, tai kun kimppuuni hyökättiin kadulla tai kun pommi räjähti lähelläni, vaan se, kun jouduin kolme vuotiaana eroon äidistäni ja muuttamaan asumaan ihmisten kanssa, jotka kutsuivat itseään vanhemmikseni, äidikseni  ja isäkseni. Ilmoitin, että tahdon oikean äitini takaisin, mutta se ei ollut mahdollista, koska hänen terveydentilansa ja myöhemmin kuolemansa.  Näin painajaisunia näistä tapahtumista varmasti 10 vuotta, niin täytyi olla pelottavaa. Ja ei, en menettänyt muistia ajasta ennen kolmea vuotta. Kolme ensimmäistä elivuottani olivat turvallisia.

Lapsena tapahtuneita asioita mitä muistan... isä kännissä, isä vihaisena ja kun hän löi, kun hän sanoi äidistä ja minusta, että meidät tulisi tappaa (äitini ja minut, en itse muista tätä, äiti kertoi, mutta koen sen todella ahdistavana) seksuaalinen hyväksikäyttö mitä koin. Perheväkivalta, kun isä hakkasi äitiä ja äiti itki, enkä voinut tehdä mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Ollessani Fallujassa ja jouduimme Al Quidan taistelijoiden piirittämiksi, silloin todellisuus oli läsnä konkreettisesti, kuolemmeko vai jäämmekö vangeiksi niille vastapuolen taistelijoille. Ehkä se kuolemakaan ei ollut suurin pelko, vaan se vangiksi jääminen sairaiden fundalistien käsiin, sillä sitä olin ajatellut jo aiemmin suurimpana pelkona ja sitä se on edelleen. Kaikki me kuolemme, mutta harva meistä joutuu minkään ääriryhmittymän vangitsemiksi ja sen tietää, että sillloin kohtelu ei ole likimainkaan sellaista jota kukaan toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen.

No miten siinä sitten kävi??