mikä on aikaraja että voi sanoa ASUNEENSA ulkomailla???
kerroin uudelle kaverille asuneeni 3vkoa lontoossa niin hän nauroi ettei se mitään asumista ole. no mitäs sitten, ei se ollut mikään pakettimatka vaan vuokrasimme tuttujen kämpän. eli asuimme siinä!
Kommentit (44)
ulkomaille 5 vuotta sitten, opiskelijaksi. Vakituinen osoitteeni on kuitenkin Suomessa, jotta saan opintotuen normaalisti. Enkö siis ole asunut ulkomailla 5 vuotta? Näiden vuosien aikana olen käynyt Suomessa kerran vuodessa, pitkän viikonlopun verran.
jos vakituinen osoitteesi on Suomessa.
siellä vieraassa maassa, että voi sanoa asuvansa siellä. Minä olen ollut ulkomailla muutamia kuukausia töissä, mutta en sano että olisin asunut siellä. Kuitenkin koko ajan oli tiedossa, että kun työt loppuu tulen takaisin kotiin. Asuminen on jotenkin kunnollista asettumista, minä olin henkisesti vaan pikaisesti käymässä.
minusta 2 kk:a voi juuri ja juuri sanoa asumiseksi. Esim. "Jouduin asumaan Lontoossa 2 kk firmamme erään projektin ajan".
Mutta toisaalta, jos tuon sanoo jälkikäteen "Olen asunut ulkomailla", se ei ehkä vastaa sitä.
Puoli vuotta alkaisi olla oikeaa asumista.
ulkomaille 5 vuotta sitten, opiskelijaksi. Vakituinen osoitteeni on kuitenkin Suomessa, jotta saan opintotuen normaalisti. Enkö siis ole asunut ulkomailla 5 vuotta? Näiden vuosien aikana olen käynyt Suomessa kerran vuodessa, pitkän viikonlopun verran.
jos vakituinen osoitteesi on Suomessa.
Jossain, missä en kuitenkaan oleskele? Ilmeisesti kaikki ne tu tuhannet suomalaiset ulkomailla opiskelevat eivät asu maissa, joissa ovat kirjoilla oppilaitoksessa, jonne postit tulevat ja jonka osoite on pitänyt ilmoittaa Kelalle ja maistraattiin Suomessa, maassa, jossa nukkuvat 99,9% ajastaan. Mielenkiintoista.
Lyhyimmillään olen asunut 2 kk:ta samassa paikassa ja miellän senkin ajanjakson siellä asumiseksi, vaikka todellisuudessa tavaranikaan eivät koskaan ehtineet tuohon osoitteeseen.
No, mika nyt on asumista ja mika ei..
Mutta mielestani 3 viikoa tutun kampassa on aivan lomailua. Asumista on se etta ihan oikea arki alkaa tulemaan vastaan ja siita taytyy selvita.
Kolma viikkoa tutun kampaasa vuokralla on siita kaukana.
Minä olen miettinyt lähes samaa asiaa, kun huomasin entisen opiskelukaverin tiedot eräässä julkaisussa. On kuulemma työskennellyt useaan otteeseen eräissä tietyissä maissa. Hämmästyin, että missä välissä. Sitten tajusin, että noihin maihin kohdistuneet työmatkat (max 2 vkoa kerrallaan, pääsääntöisesti lyhyemmät, ja max 2 kertaa vuodessa eikä välttämättä samaan maahan)ilmaistiin tällä tavalla, mielestäni harhaan johtavasti.
Tiedän myös yhden toisen naisen, joka kertoo CV:ssa asuneensa ja tehneensä töitä 11 maassa, eli hänkin laskee työmatkoja!
Pari viikkoa sitten entinen Nokian työntekijä kertoi entisestä työstään, tai oikeastaan arjestaan. Alaisia oli ollut maapallon ympäri ja matkapäiviä yli 200 vuodessa kaikissa maanosissa. Silti hän puhui, että hänellä on kokemusta vain kahdesta maasta, kun oma tukikohta oli ollut vain kahdessa eri maassa Nokia-uran aikana.
3kk saa oleskella lomaviisumilla joissakin maissa niin se ei vielä ole asumista. Yli 3kk ehkä sitten on vaikka itse en alle 6kk puhuisi asumisena vaan että oleskelin xkk siellä ja siellä.
3viikkoa ei kyllä mun mielestä ole asumista vaan ihan loma. kuukausikin jossain on mulle ainakin normi loma vielä. Enhän mäkään nyt hotellissa voi sanoa asuneeni jos olen ollut siellä 3 viikkoa.
Jos sä olet maistraattiin tehnyt muuttoilmoituksen. Sitten olet kolme viikoa asunut ulkomailla. Kelastakin tuli sulle varmasti tiedustelu kauanko aiot olla ulkomailla jotta tietävät kuulutko suomen sosiaaliturvanpiiriin enää. Noin lyhyen ajan takia sun ei kela-korttia kyllä tarvi palauttaa jos asuminen ulkomailla väliaikaista niin sanotusti.
Jos ei ole kyse lomailusta vaan oikeasta asumisesta työntekoineen päivineen ja integroituminen, niin vuosi vähintään.
Terveisin 15 vuotta ulkomailla
Enkä asunut siellä vaikka majailin asunnossa joka oli oma. Se oli lomareissu suoraan sanottuna. Kyllä saadaan puhua kuukausista ja töissä olosta jos sanoo, että on asunut jossakin toisessa maassa.
oikeasti oikeasti asumisen Suomessa, voi sanoa asuneensa ulkomailla.
Itse olen asunut 16v ulkomailla.
Ei minulla ole Suomessa osoitetta, olen kirjani muuttanut tänne. Töissä en kuitenkaan käy joten ilmeisesti putoan johonkin mielenkiintoiseen palstaväliin :D
En kutsuisi sitä asumiseksi. Yliopisto-opinnot suoritin myös ko. maassa ja sen lasken kyllä asumiseksi, koska se kesti monta vuotta. :D
Mutten silti mielestäni ole asunut siellä, nuo pätkät kun ovat n. kuukauden jaksoissa...
siellä vieraassa maassa, että voi sanoa asuvansa siellä. Minä olen ollut ulkomailla muutamia kuukausia töissä, mutta en sano että olisin asunut siellä. Kuitenkin koko ajan oli tiedossa, että kun työt loppuu tulen takaisin kotiin. Asuminen on jotenkin kunnollista asettumista, minä olin henkisesti vaan pikaisesti käymässä.
Tuolla perusteella minä en sitten ole asunut missään n. 15 vuoteen! En ole nimittäin "asettunut" minnekään. Ihan Suomessa asun (tai "asun"), ja sen jälkeen kun muutin vanhempien kotoa pois 19-vuotiaana, olen muuttanut tosi monta kertaa. Aina on ajatus, että tämäkin asunto on väliaikainen.
Eli ei asuminen ole aina kunnollista asettumista. Kyllä muutaman kuukauden työ tai työharjoittelu tarkoittaa minusta muutaman kuukauden asumista, samoin vaihto-oppilasvuosi. Minustakin kriteeri on se, että oma arki on siellä ulkomailla.
Itsekin asuin toisessa maassa lähes viisi vuotta opiskelujeni vuoksi ja kyllä tämän ihan oikeaksi asumiseksi miellän. Ja kyllä se ainakin Suomen virastoissakin ihan viralliseksi asumiseksi mielletään, vaikkei osoitetta pysyvästi oltu muutettukaan.
Oleskelin myös hetken, 4 kk, eräässä toisessa maassa, jonne jouduin vaihtamaan kirjat että sain avattua pankkitilin. Olin siis kirjoilla kyseisessä maassa kaksi kuukautta, Kela ehti katkaista oikeuden sosiaaliturvaan. Tuntuu kuitenkin jotenkin hassulta sanoa, että asumiseni olisi ollut jotenkin enemmän aitoa tässä paikassa, jossa oleilin 4 kuukautta kuin opiskelumaassa, jossa olin lähes 5 vuotta..
Enkä asunut siellä vaikka majailin asunnossa joka oli oma. Se oli lomareissu suoraan sanottuna. Kyllä saadaan puhua kuukausista ja töissä olosta jos sanoo, että on asunut jossakin toisessa maassa.
vain työssäkäyvät asuvat jossain?
Ja entäs, jos asuu vaikka vuoden ulkomailla, mutta tekee koko ajan töitä Suomeen?