Onko miehesi aiheuttanut sinulle "WAU"-fiiliksen?

Mun mies on WAU!! edelleen kahdenkymmenen vuoden jälkeen, silloin aikoinaan sai multa kirjaimellisesti jalat alta ja edelleen pikkarit märäksi katseellaan/kosketuksellaan. Silti on maailman parhain, luotettavin ja sitoutunein perheenisä myös. Ja mitä teen minä? Haaveilen muista miehistä.

on taas just sitä toista tyyppiä... tiesin vaan tavatessamme että tässä on se mies joka kestää mua ja mä kestän sitä... siis tuulessa ja tuiskussa.



Olihan alkuun ihaniakin hetkiä, mutta eipä tuo nyt erikoisen komea ja hurmaava ollut. Meissä oli paljon samoja piirteitä ja tiesin, että mies ei juo, polta eikä tule koskaan lyömään mua.



Olen tämän jälkeen tavannut muutaman miehen jonka lähellä mun on ollut vaikea jopa hengittää, mutta eihän noita pääse testaamaan kun pitää ukkokullan kanssa olla... jo 15 yhdessä...

Molempia. Sai kyllä ensitapaamisesta lähtien mut ihan veteläksi ja märäksi katseellaan, puheillaan ja kosketuksellaan.. Saa sen aikaan edelleen, ja on myös loistava kumppani ja isä :) Edelleen monesti ajattelen mielessäni että WAU, onneks tuo on tosiaan mun mies. Mieheni oli kyllä mun onnenpotku, olin häntä ennen miehen kanssa joka oli tuttu ja turvallinen. Ja NIIN tylsä. Ihastuminen loppui jossain vaiheessa parin vuoden yhdessäolon jälkeen.. Olisin varmaan masentunut kuoliaaksi, jollen olisi löytänyt nykyistäni.

Saa aikaan wau-fiiliksen ja on myös luotettava kumppani ja isä. Olen onnekas (ainakin kun vertaa miehiin joista täällä kirjoitetaan...).

ja 4 vuoden yhdessä olon jälkeen aiheuttaa sen edelleen toistuvasti. Ja onnekseni on myös erittäin ihana ja luotettava kumppani.



Muistan kun tavattiin baarissa, ensimmäisenä kiinnitin huomioni niihin wau-silmiin. Mies on silti aika tavallisen näköinen, siinä kuin minäkin, silti molemmat ihastuimme heti toistemme ulkonäköön. Jutellessa kolisi aina vaan enemmän, se huumori ja juttujen yhteensopivuus, meillä oli niin tajuttoman hauskaa yhdessä ja helppo jutella.



Sitten koitti ensisuudelman aika (kyllä, ekana iltana... =D ) ja se oli viimeistään menoa...



Olin ollut sinkkuna pitkään ja silloin ajattelin että ONNEKSI, ja syystä. Miten kamalaa olisikaan, jos olisin suhteessa ihan väärän miehen kanssa ihan vain ollakseni jonkun kanssa, tää on se mies jota varten olen pysytellyt yksin. =)



Olen niiiiin onnellinen ja onnekas, että mulla on tämä mies. Jota voisin edelleen tuijotella vaikka kuinka pitkään, jonka ulkonäkö (ja se kroppa, mmm...) saa sukkani pyörimään, joka hymyllään saa mut sulamaan ja jonka kosketus tekee just sen, minkä miehen kosketuksen naiselle kuuluukin tehdä... >=)



Ja kuitenkin hän on samalla se hauska mies johon tutustuin, luotettava ja turvallinen kumppani, paras ystäväni, mukavinta seuraa mitä voin kuvitella, kiinnostunut mun hyvinvoinnistani ja tunteistani ja ajatuksistani (oikeasti!), haluaa mulle hyvää, tykkää hemmotella mua, tekee kaikkensa että mulla on hyvä, rakastaa mua ehdoitta just tämmöisenä kuin mä olen.



Tosin ikää meillä on jo sen verran (neljissäkymmenissä) että yhteisistä lapsista emme haaveile, mutta kumppanina hän on se, jollaista olen aina halunnut ja jollainen muiden naisten harmiksi vain harvalla on kunnia omakseen saada.

Pari kymmentä vuotta yhdessä.Olen tavannut varatun miehen joka tuon tunteen tuo.Se on molemmin puolista.Nyt yritän jäähdytellä ja päästä ajatuksesta eroon.