En ymmärrä miksi ranskalaisia ruokia niin hehkutetaan
nehän ovat ihan tavallisia.
Olimme juuri Pariisissa ja menimme yhteen bistroon tai oliko se brasserie ja tilasimme hienolta kuulostavan annoksen sekä punaviiniä.
Kun annos tuli, niin se olikin paahtoleipää ja toisella lautasella oli paistettua kanamunaa, jonka päälle oli laitettu juustoa.
Ja se juusto haisi kauheasti.
Kommentit (13)
bistro ei anna kuvaa ranskalaisesta kulinarismista, hohhoijaa
Kyllä niita monsieurin ja madamen leipiä hehkuttaa monikin vaikka melko höttöä ovat. Samoin Pariisin kuuluisat leipomot, kovakuorista höttöpatonkia ja mauttomia croissanteja.
Toisaalta ranskalaisen keittiön helmet on ihania, varsinkin vähän tuunattuina.
tilasimme hienolta kuulostavan annoksen
->se on "hieno annos":D
Minä olen kyllä syönyt Ranskassa brasserie'ssa lasagnea, mutta se oli aivan eriomaista.
Niin toki ihmetyttää, miksi Suomessa ei nähdä suomalaisia ruokia hienoina, kuten ranskalaiset osaavat nähdä ihan perusruokansa mahtavana asiana. Siinä on suuri ero.
Kotimainen lihapata, valmistettuna itse alusta loppuun ja vieläpä satokauden juureksista, on jotenkin nolo ja halpa peruskotiruoka.
Mutta niin on myös vaikka burgundinpata :) Ja onhan ne ihan erityyppisiä pataruokia, toinen punaviinillä ja toinen ei, noin alkajaisiksi.
Kotimainen lihapata, valmistettuna itse alusta loppuun ja vieläpä satokauden juureksista, on jotenkin nolo ja halpa peruskotiruoka.
Bouef Bourguignon tai Cassoulet, kuin joku karjalanpaisti
tällä kokemuksellasi arvostelet ranskalaista ruokaa. Buahah hah hahaa
syötiin nauriita. Siinä se ero. Toki Ranskassa ruuan nimi on ranskaksi, ei se tee siitä hienompaa kuin ehkä vain siksi että ranska oli sivistyneistön kieli Ruotsi-Suomessakin vielä 1700-luvulla.
Suomalaisten ruokakulttuuriin lihapadat ovat tulleet vaurastumisen myötä ja eipä meidän ruuissa mitään hävettävää ole. 50-luvulla vedettiin vielä puuroja kun muualla oli hanhenmaksaa. Joku ulkomaalainen sanoi että Suomessa ruoka on parasta ulkona ja tehkääpä loimulohta tai uusia perunoita ja syökää ulkona, eipä parempaa löydy.
ranskalaisesta ruoasta. Tietty on hirweän hienoa osata hyödyntää esim. vasikan koko ruho ruoanlaitossa, maustaa se saippuan makuisilla yrteillä ja jyrsiä kyytipojaksi kovakuorista höttöpatonkia ikenet verillä ummehtuneen viinin kanssa, mutta silti...
en kyllä kaikista, mutta enpä tykkää myöskään kaikista suomalaisista tai intialaisista ruuista. Mutta esim. coq au vin, aioli ja suklaamousse ovat minusta ihania :)
Ihan mielenkiinnosta, mitä ovat saippuan makuiset yrtit ja mitä yrttejä itse tykkäät käyttää?

yrtti, joka löytyy ns. Provencen mausteseoksestakin. Pakko mainita, että toinen vanhemmistani on kokki ja ollut aina älyttömän ihastunut noihin mausteisiin, niitä löytyy kotivisiiteillä sämpylöistäkin..! Äkkiä ajatellen rosmariini, kumina ja timjami (arkisesti)ovat pahimpia.
Mä olen kai sitten moukka, tykkään tulisemmasta ruoasta, chilistä, erilaisista sipuleista, paprikoista jne. Mutta se karjalanpaisti suolalla ja pippurilla on myös in ;)Ja burgundinpata hieman sovellettuna...
-11-
Keittiön perään. Tai no, joku provencelainen maalaisruoka on oikein hyvää mutta nämä klassiset ranskalaisen kulinarismin herkut ei oikein maistu, siis ne ne hienot ruoat. Italialainen keittiö on enemmän minun makuuni koska se on vähemmän hienosteleva ja yksinkertaisempi, maanläheisempi.
Seuraavalla reissulla pyytkää englanninkielinen lista, jos siis haluatte tietää etukäteen, mitä haluatte syödä...