Missä tilanteessa olet nähnyt miehesi itkevän?

Syitä en ala eritellä sen tarkemmin.

Olemme olleet yhdessä 7 vuotta, mutta en ole koskaan nähnyt mieheni itkevän. Olen joskus kysynyt häneltä itkemisestä. On kuulemma viimeksi itsenyt silloin kun eräs läheinen sukulainen kuoli. Että saa nähdä et montako vuotta mun pitää vielä odottaa, että näkisin mieheni itkevän.

lasten syntymät, minun isäni ja hänen isänsä kuolemat ja heidän elämiensä muistelu, valokuvat, musiikki, syvä pahoillaan olo ja anteeksi pyytäminen minulta tai teineiltä, liikutus ylpeydestä (kun lapsi vaikka valmistuu koulusta tai kummilapsi laulaa yleisön edessä)



Itse asiassa hän kyyneltyy aika monenlaisista asioista, mutta harvoin kaikkien vuosien varrella minuun verrattuna. Itse voin itkeä ihan vaan väsymystä.

Häissäni oli lähellä, mutta ei sitten kuitenkaan - sitä ennen, kun perheen koira vietiin viimeiselle piikille joskus 20v sitten



(tai sitten olen vain blokannut kaikki itkut pois mielestäni =)

Lisäksi olen monet monet kerrat kuullut, kun nyyhkii jonkin meidän riidan jälkeen. Se on ehkä maailman kaikkeuden nolointa! :D



Joo tiedän, olen kylmä, mutta muhun ei vaan oikein iske herkästi itkevät miehet.

viime viikolla kattoessaan Ashton Kutcherin elokuvaa... :)

itkettiin kumpikin yhdessä mytyssä kirkkokäytävän päässä. Ihan vain onnesta, siitä että oltiin tehty hyvä ja luja päätös.



Kun lapset oli ihan pieniä, niin itkettiin sekä onnesta että väsymyksestä. Molemmista, yhdessä ja erikseen.



Kun mies teki päätöksen olla koskematta tupakkaan, hän itki. Oli ollut pahassa kehkoputken tulehduksessa ja samaan aikaan myös astamalpsemme oli niin kipeä, että eräänä yönä mieitin näkeekö noi kumpikaan enää aamua. Olin itse niin poikki että vain kuuntelin niiden yskimistä ja yritin nukkua edes pari silmäystä. Syyllistin miestä sen väsymyksen kesekllä aika raakasti. Itkin syyllisyyttäni minäkin kun isä sitten minulle ja pojilleen itki että ei aio enää polttaa. tuosta päätöksestä on nyt jo vuosia: ei tupakkaa, ei kehkoputken tulehduksia, ei astmaa.

itkevän varmaan noin 8 kertaa (olimme 8v yhdessä). Kun meinasimme erota,kun luuli että haluan erota, kun paljastui että äitinsä petti, kun meinasimme erota, isovanhempansa hautajaiset, minun isovanhemman hautajaiset (itkuni laukaisi), kun erosimme (ystävinä ja hyvässä hengessä, mutta kummatkin itkimme kuin viimeistä päivää)



Nykyinen (yhdessä 2v) on itkenyt melkein jo useammin, ei mistään turhasta. Kun mietimme suhteemme tulevaisuutta, kun mietti menneitä ja jo edesmenneitä ihmisiä (mm toista vanhempaansa). On tunteellinen, muttei mikään "nössöneiti".



Minun mielestä mies saa itkeä ja pitääkin itkeä.. Jos esim eksäni olisi ollut itkemättä kun viimeistä kertaa kodistamme lähti (vaikkakin hyvässä hengessä), niin olisi tullut olo että enkö minä mitään muka merkinnyt..?

Toki, jos menee ihan överiksi, että jopa Kauniit & Rohkeat laukaisee ko reaktion, niin sitten en ehkä enää jaksaisi.. ;)

Itkee ehkä kerran vuodessa tai harvemmin. Itkee sitten kunnolla jos menneenä vuosina on jotain tapahtunu, läheisen kuolema, oma uupumus, meidän riidat. Harvoinhan tuo silti on 8 vuoden aikana itkenyt. Toisin kun minä joka olen äitiyden myötä herkistynyt älyttömästi. Uskoisin itkeväni joka päivä. :D Ilosta, liikutuksesta jne. Ainakin monta kertaa viikossa. Isoimmat itkut on mies minun takia itkenyt. (nyt itkettää kun ajattelen asiaa)

Itkee ehkä kerran vuodessa tai harvemmin. Itkee sitten kunnolla jos menneenä vuosina on jotain tapahtunu, läheisen kuolema, oma uupumus, meidän riidat. Harvoinhan tuo silti on 8 vuoden aikana itkenyt. Toisin kun minä joka olen äitiyden myötä herkistynyt älyttömästi. Uskoisin itkeväni joka päivä. :D Ilosta, liikutuksesta jne. Ainakin monta kertaa viikossa. Isoimmat itkut on mies minun takia itkenyt. (nyt itkettää kun ajattelen asiaa)

Mieheni itki, kun ensimmäistä kertaa kerroin hänelle olevani rakastunut häneen.

ja odotetun esikoisraskauden osoittautuessa kuolleeksi kohtuun.

Kun esikoislapsemme osoittautui vammaiseksi ja raskaus piti keskeyttää.Jotkut riitamme ovat myös saaneet molemmat kyyneliin...

minustakin ihan vanhentunut käsitys, ettei itkisi. Se on hyvä ja terve tapa purkaa ulos pahaa oloa ja surua, sekä tietysti suurta iloa ja onneakin.

Kun pahalta tuntuu.

ja sit kun tuo sairastui syöpään, niin itku tuli muutama viikko diagnoosin jälkeen. iski pelko, että joutuu hyvästelemään meidät.

Kun kerroin, etten enää usko, että meillä on tulevaisuutta yhdessä hänen sekoilujensa vuoksi.

Paria tilannetta lukuunottamatta on sellaista kyyneltymistä ja kyyneleiden pyyhkimistä.



- häissä (omissa ja muiden)

- hautajaisissa

- lastemme syntyessä ja jo ilmoittaessa tulostaan

- useaan otteeseen ollessaan ylpeä lapsistaan tai minusta

- monta kertaa ylittäessään maratonin maaliviivan

- elokuvia katsoessa, kirjaa lukiessa

- parisuhdekriisin yhteydessä

- ilosta ja surusta monessa muussakin tilanteessa



Mieheni kyyneleiseen olen tottunut, vaikka liikuttavat minua kyllä joka kerta, mutta koville otti, kun pari kertaa näin oman isäni liikuttuvan niin, että ääni särkyi.

Ensin onnesta ja sitten kun tajusi, että tämä ei olekaan ihan läpihuutojuttu.



Kerran lentokentällä kun sai minut kotiin. Halasi ja tunsin, kun hiukseni kastuivat. Kysyin, että itketkö sinä ja se vastasi omana itsenään, että "ei kun niistin hiuksiisi" ja sen jälkeen, että "sain susta allergisen reaktion". I-HA-NA

+ pari kertaa jonkin riidan yhteydessä...

ja ehkä myös silloin, jos minä itkisin jonkin vuoksi oikein kovasti => myötätuntoitku!