Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen ei halua lähteä ikinä lomalle
18.06.2012 |
Heippa.
Kuinkas monen perheessä on tällainen tilanne, että varsinkin näin kesällä äidin menojalka jo vippasis, mutta miehellä ei?
Meillä on nykymittapuun mukaan suurperhe. Se luo rajoituksia lomailuun, mutta ainahan voi laittaa vaunun auton perään. Mutta kun sekin on kuulemma NIIIN ikävää. Vain pikaisia päivän reissuja lähiympyröihin ollaan tehty.
Kyse ei ole siitä, ettei rahatilanne silloin tällöin antaisi lähteä lomalle. Kyse on jostain käsittämättömästä syystä, jota en vain saa selville, ja alkaa ottamaan päähän.
Olen lasten kanssa sitten yksin jonkin verran reissannut. Osa on jäänyt kotiin. Mutta ei se ole sama asia, kuin että koko perhe lomailisi yhdessä tai että joskus kävisimme kahdestaan lomalla jossain.
Ymmärrän että on helpomaa olla lasten kanssa kotona. Mutta kun on kotona aina, niin kodin seinät alkaa kaatumaan päälle.
Kommentit (14)
ole kohtalotoveri, mutta komentoin silti:) Olen huomannut, että jotkut ihmiset ei vaan halua /välitä lähteä mihinkään vaan kotona on juuri hyvä. Mun isä ei koskaan lähtenyt minnekään, en siis minäkään lapsena. Ajattelin aina, että johtuu ties mistä onglemistä, joita isällä kyllä oli. Mutta nyt aikuisena mulla on pari kaveria ilman mitään näistä ongelmista ja ne haluaa olla aina vaan kotona. Ihan täysipäisiä ihmisiä siis ja eivät koe mitään uutuuden pelkoa tms, mutta eivät vaan halua mihinkään. Niiden 14v lapsi on tainnut päästä elämänsä aikana kerran särkänniemeen (eivät asu pk-seudulla eivätkä tampereella). Muuten ovat olleet kotona tai mummolassa.
Minä ehdotan, että koska sinä haluat mennä niin pakotat miehen joskus jonnekin mukaan, että on myös perheen lomaa. Älä pakota kuitenkaan pitkäksi aikaa. Jos mies ei osaa jättää töitä kotiin niin teidän loma ei ole loma hänelle ja sitten se tuskin on sitä muillekaan. Sitten opettelet reissaamaan lasten kanssa yksin. Ja jos josku onnistuu niin lähde jonkun kaverin kanssa ilman lapsia tai niiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo melko pienenä päätin, etten ikinä ota itselleni tuollaista rasitetta. Me ei siis käyty koskaan missään, kun olin lapsi - ei päässyt lähtemään. Olisin halunnut, enkä voisi kuvitella, kuinka ahdistunut olisin, jos en nyt pääsisi menemään.
Nyt yritän aikuisena kiriä tätä kuilua umpeen. Olen jo kertaalleen yksin asunut ulkomailla ja kohta lähdemme perheen kanssa useammaksi vuodeksi.
Omia vanhempia, kun katson, niin tuo on ihan elämän mittainen asenne. Vaikka eläkkeelle on siirrytty jo 15 vuotta sitten, ei edelleenkään voi lähteä yhtään minnekään, vaan kotona olla jurotetaan. Onko se maatila sinun vai miehesi suvun? Olisiko opittu malli?
Me ollaan aina kotona, kun meillä on maatila.
Mun sedällä ja hänen vaimollaan on maatila,ovat jääneet 10 vuotta sitten eläkkeelle. Nyt olisi aikaa matkustella,edes suomessa:käydä vaix katri-helenan konsertissa tms. teatterissa,tansseissa yms. mutta ei,ei osata enää lähteä kun missään ei olla koskana käyty,kotona kotona kotona vaan. Sanomattakin selvää,että se elämänpiiri on hiukka turhan pieni.Kun setäni täyttää 70v ostetaan sukulaisten kesken loma pärnuun,saa sinne mennä valmiiseen ruokapäytään ja erilaisiin hoitoihin. Jospa sitten innostuu tarvii vaan ensin potkun persauksille.
tuo all inclusive loma. Koeta sopia, että mies saa vain relata, eikä tarvitse kiertaa katsomassa patsaita.
En minäkään sinne ulkomaille hirviästi tässä vaiheessa hingu :D.
Inhoan kertakaikkiaan matkustelua. Lapsena vanhemmat rääpöttivät ulkomailla 2-3 kertaa vuodessa ja aina se oli minusta stressaavaa ja epämukavaa. Aikuisena olen kokeillut matkailua pari kertaa mutta todennut että minä en vaan siitä pidä. Minua stressaa kohtuuttomasti kaikki muutokset maisemanvaihdoksesta ilmaston ja ruokakulttuurin muutokseen. Enkä edes osaa nukkua vieraissa hotellien sängyissä.
Onneksi meillä sitten mies käy vapaaehtoisesti matkoilla kavereidensa kanssa ilman minua eikä painosta minua matkoille.
Ehkä se on ymmärrettävääkin: mies haluaa olla lomalla kotona kun muuten on aina töissä. Itse olen aina kotona joten mielelläni (milloin vaan) menen mihin vain muualle. Mä sitten matkustan lasten kanssa ja mies jää kotiin tai sitten osa lapsista on mun mukana, osa miehen. Esim tänä kesänä jako on niin että ollaan koko perhe yhdessä 2 viikkoa, sitten viikon matkustan yksin lasten kanssa ja lopun ajan (3 viikkoa) ollaan kaikki kotona ja tehdään lyhyitä reissuja. Luultavasti tänä aikana olen myös välillä lasten kanssa mökillä ja mies kotona.
Ei tämä meille mikään suuri ongelma ole vaikka toki olis kivaa että toinenkin haluais tehdä jotain (nytkin mies pakotettiin tuohon 2 viikon lomaan e-euroopassa), saa sitten loppuloman eli 4 viikkoa istua kotona rauhassa koneella (ja tuhlata lomansa, mun mielestä siis)....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan aina kotona, kun meillä on maatila. Käytännössä työn ja vapaa-ajan eroittaminen on vaikeaa, kun työt ovat tässä kokoajan läsnä. Siksikin haluaisin välillä pois. Mies ei vaan tätä ymmärrä.
Lomapäiviäkään ei ole paljon, puhumattakaan viikonloppuvapaista. Eli olisin tyytyväinen ihan pieneenkin lomamatkaan.
Ei tätä asiaa tietenkään täällä palstalla ratkaista,kotona nämä asiat pitää käsitellä. Ja tätä onkin puitu ja monesti. Kysyin vaan, että onko täällä kohtalotovereita :).
Itselleni tulee keskusteluissa aina vain olo, että olen jotenkin "hyvän ajan lapsi", kun vaadin tällaisia elämyksiä kodin ulkopuolella.
ehkä korkeintaan johonkin 100-200 km:n päähän päiväksi.
12 vuotta yhdessä, ei tänä aikana ainuttakaan yhteistä ulkomaanmatkaa.
En tiedä mikä mättää kun mihinkään ei halua lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viikoksi all inclusive-lomalle, niin huomaa, että lomailu on todellakin helpompaa, kuin kotona oleminen lasten kanssa. =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo melko pienenä päätin, etten ikinä ota itselleni tuollaista rasitetta. Me ei siis käyty koskaan missään, kun olin lapsi - ei päässyt lähtemään. Olisin halunnut, enkä voisi kuvitella, kuinka ahdistunut olisin, jos en nyt pääsisi menemään.
Nyt yritän aikuisena kiriä tätä kuilua umpeen. Olen jo kertaalleen yksin asunut ulkomailla ja kohta lähdemme perheen kanssa useammaksi vuodeksi.
Omia vanhempia, kun katson, niin tuo on ihan elämän mittainen asenne. Vaikka eläkkeelle on siirrytty jo 15 vuotta sitten, ei edelleenkään voi lähteä yhtään minnekään, vaan kotona olla jurotetaan. Onko se maatila sinun vai miehesi suvun? Olisiko opittu malli?
Me ollaan aina kotona, kun meillä on maatila.
No miehen tila ja vika tietysti ;). Hih. Ihan tuttua tuo sinun tekstisi on, että mihinkään ei voida mennä, vaikka eläkkeelle on jääty.
Opittu mallihan se on. Ja tottakai tämä vaatii vastuuta työstä, eihän tästä tilanpidosta mitään muuten tulisi. "Tahdon" olen sanonut myös seurusteluaikana kysymykselle, haluanko tulla jatkamaan myös suvun tilaa, mutta enpäs arvannut, että lomat olisi näin tiukasssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mihinkään ulkomaille. Suomessakin on paljon kauniita paikkoja. Laitettaisi se vaunu auton perään ja käytäisi vaikka lasten toivomissa paikoissa.
mun mies on myös maanviljelijä. hän haluaa suosia lähimatkailua. käytännössä telttayö lähikalliolla kävelymatkan päässä.
mut ei se ammatista johdu, tiedän karjatilallisia, jotka matkustaa.
itse pidän matkustamisesta ja se hiertää jonkin verran välejämme.
tuo all inclusive loma. Koeta sopia, että mies saa vain relata, eikä tarvitse kiertaa katsomassa patsaita.