Lue keskustelun säännöt.
Kerrotteko te tyttärillenne, että he ovat kauniita?
17.06.2012 |
Tai pojillene..
Minä en kerro. Enkä ikinä ole. Minusta tuntuu, että heidän itsetunto-ongelmansa johtuvat siitä, etten kehu heitä.
Oikeastaan ongelmat ovat vain isommalla... Mitä teen?
Kommentit (35)
En ehkä joka päivä mutta usein kyllä sekä tytölle että pojalle(poikaa tietty sanon komeaksi tai suloiseksi). Joka päivä sanon jotain kivaa esim. olet ihana tai äidin mussukka.
voihan poikakin olla kaunis. onko siinä jotain vikaa? itse ainakin tykkään kauniista pojista, toivoisin ettei omastanikaan tulisi komeaa, vaan kaunis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en lapsuudessani saanut yhtään kehuvaa kommenttia ulkonäöstäni(kään) vanhemmiltani.
Siksi minun on vaikea pitää itseäni viehättävänä nyt aikuisenakaan. Kiusaannun positiivista kommenteista :(
Joten kehun kyllä säästelemättä lapsiani.
Tyttö 6v. Joka päivä sanon jotain positiivista hänen olemuksestaan ja tietenkin myös ihan vaan yleisesti, että "olen kulta ylpeä susta" tai "kylläpäs osasit hienosti tuon" jne.
Useasti keskustelumme menee näin:
Minä: "muru, sä olet niiiin kaunis"
Lapsi: "äiti, sä olet vielä kauniimpi ja maailman ihanin.
Poika 9v, häntä kehun yhtä lailla, hieman ehkä eri tavoin.
Lapset tarvitsevat kehuja. Parasta mitä voit lapsellesi antaa on hyvä itsetunto. (joka ei tietenkään ole pelkkää ulkonäköä vaan itsensä hyväksymistä, onnistumisen tunteita jo pienestä lähtien.
joka päivä. Ihastelen poikani hiusten väriä ja pisamia, sanon tyttrelleni kuinka kauniit silmät hänellä on, ihastelen heitä eri tavoin, kehun kun on kehumista.
Teen sen tarkoituksella. Itse koin lapsena, etten saanut kiitosta juuri mistään. Äiti on myöntänytkin, että hän ei osannut kiittää ja kehua, koska oli saanut sellaisen kasvatuksen, jossa kehumista pidettiin pahana. Ajateltiin, että se ylpistää ihmisen... No, enpähän tosiaankaan ylpistynyt. Saapa nähdä, tuleeko minun lapsistani nyt ylpeitä. Haluan katkaista tuon kehumattomuuden ketjun ja toivon, että lapseni tulevat pärjäämään oman itsensä kanssa vähän paremmmin kuin minä olen pärjännyt.
ainakin kerron tyttärelleni joka päivä monta kertaa, kuinka kaunis hän on! Olen jopa monesi sanonut, että hän on mielestäni kaikkein kaunein tyttö maailmassa ja niin hän onkin mielestäni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka että
- on kaunis ja sileä iho/ hyvin olet hoitanut ihoa
- paksu ja komea tukka
- komea kroppa, näkee että urheilet ja syöt fiksusti
- ihanat silmät
Riippuu niin iästä. Tuollaisia on voinut sanoa teineille. Pienempänä suukottelin, palvoin, halasin ja ihailin ihan estottomasti.
Mitä tehdäkö? Opettele sanomaan joka päivä jotakin myönteistä, joka sopii suuhusi. Aloita vaikka sanomalla, että laitoit kivasti hiukset tänään. Tai kiitä, kun toinen on täyttänyt tiskikoneen, tuntuu kivalta.
Kehun lapsiani monta kertaa päivässä ihaniksi ja kauniiksi, tyttöä varsinkin kun on juuri prinsessaiässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin kuin myös poikiani,kuinka komeita ovatten!
miksi en kehuisi?
En ehkä joka päivä mutta usein kyllä sekä tytölle että pojalle(poikaa tietty sanon komeaksi tai suloiseksi). Joka päivä sanon jotain kivaa esim. olet ihana tai äidin mussukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kerron myös kuinka ylpeä olen heistä. Lapset ovat jo aikuisia ja melkein aikuisia.
Jokaisen ihmisen täytyy saada kuulla positiivisia ja kannustavia asioita itsestään.
kehun kaikkia tyttäriäni. Jos en ihan joka päivä, niin usein kuitenkin.
t. 3 tytön äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kauniiksi, ja ihan rehellinen olen, samoin poikani ovat kauniita ja komeita. Haluan sanoa siitä usein. Äitini ei minulle sellaisia puhunut, eikä isänikään, ja siinä yritän olla kannustavampi. Ei kai ap siinä auta muu kuin ruveta kehumaan, kyllä se siitä lähtee, kun vain aloitat.
Hän on ihana, hän on kaunis, suloinen, mukava, etevä, aamu meni hienosti, kauppareissu meni hienosti jne.
Joka päivä - monta kertaa.
Pojalleni olen kertonut kuinka empaattinen hän on, kuinka mitä milloinkin. Poikaa vähemmän, kun oli välillä vaikeaa (oli huono koulussa - minä etevä)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ulkoisisa jutuissa ja muutenkin. Niin poikaa kuin tyttöäkin. Toivoisin, että mieskin kehuisi. Luulen, et tytölle voisi erityisen hyvää tehdä isältä saadut kehut ja huomiot.
Sanovat, että lasta pitäisi kehua myös muille niin, että lapsi kuulee. Tuollaisia kehuja oon osannut sanoa vain toiminnallisista jutuista...jotenkin tuntus höntiltä sanoo puistotutuille oman lapsen ulkonäöstä.
Oma äitini oli sitä mieltä ettei lasta saa kehua, jotta tämä ei ylpistyisi. Minua ei siis koskaan kehuttu tai kiitetty yhtään mistään, ja minulla on todella huono itsetunto. Haluan olla siinä mielessä erilainen äiti omille lapsilleni.
Vaikka karu totuus on ettei tyttö mikään kaunis ole :/ perinyt isänsä näköä
Itse koin tosi tärkeäksi, että oma isäni kehui minua aina kauniiksi. Jos olin laittautunut jotain tilannetta varten, niin yleensä isä aina huomasi sanoa kuinka kauniilta näytän. Ei tarvinnut hakea sitä huomita sitten muilta miehiltä. Olen surullisena seurannut, miten isättömät "tytöt" kuten Martina tai Supermarjon Sofia tekevät kaikkensa tehdäkseen miehiin vaikutuksen.
Tämä on erityisesti isille: kehukaa tyttäriänne kauniiksi! Se vaikuttaa tytön itsetuntoon enenmmän kuin ikinä osaisi kuvitella.
kehun ja monta kertaa päivässä. Ja kuinka rakas ja ihana ja paras ja vaikka mitä tyttö on. Ja tämä tulee ihan luonnostaan kun olen sitä aina tehnyt, ihan vauvasta asti.
Ja meillä pussaillaan ja halataan ihan koko ajan.
Minulle ei koskaan sanottu mitään kivaa kun olin lapsi. Pidin itseäni rumana koko ala -ja yläasteen, aikuisena olen vasta alkanut tajuta etten ihan rumilus olekaan.
en olisi ollu teininä niin onnettoman hyväksynnän hakuinen! Surkea itsetunto tulee juuri kannustusten puutteesta...vanha luterilainen paskanlässytys se että kehuminen tekee ylpeäksi...>:((
en kehu ulkonäöstä kovinkaan usein, lähinnä vain jos on laitauduttu juhliin tms. niin silloin totean että näytätpä kauniilta. Söpöksi ja suloiseksi kehun joskus. Toiminnallisista jutuista ja muista ominaisuuksista kehun kyllä päivittäin, aiheesta ja joskus vähän aiheettakin. Ja sanon että rakastan ja että hän on ihana ja tärkeä.
Minua kehuttiin lapsena ja teininä lähinnä vain ulkonäöstä. Varmasti ainakin osittain tämän seurauksena minulla meni vuosia ymmärtää, että ulkonäköni ei ole maailman tärkein asia. Olin siis nuorena hyvin kaunis. Lukion jälkeen lihoin pariksi vuodeksi n. 15 kg ja lihavana(lähinnä pyöreänä) ollessa olin maailman surkein ihminen; en kertakaikkiaan osannut ajatella että minussa olisi jotain muutakin hyvää kuin ulkonäkö. Sitten taas laihduin ja tunsin itseni hyväksi ja kelpaavaksi, mutta jäljelle jäi pelko sen ainoan tärkeän asian menettämisestä eli uudelleen lihomisesta. Seurauksena epätervettä painontarkkailua, bulimiaoireita ym.
Nyt, kun kolmekymppiset ovat takanapäin, olen jo hiukan huolissani tulevasta rupsahtamisesta. Onneksi tilanne on jo helpottanut ja ymmärrän ainakin järjen tasolla että ulkonäkö ei ole kaikki mitä minussa on. Tämä on kuitenkin vaatinut paljon itsetutkiskelua ja siksi toivon että omat tyttöni kasvavat naisiksi, jotka "pätevät" elämässään ja pyrkivät elämässään johonkin muuhunkin kuin näyttämään hyvältä.