Voiko häihin kutsua miehen mutta ei hänen vaimoa?
Eli onko töykeää olla kutsumatta vaimoa häihin?
Tuntuisiko sinusta pahalta?
Kommentit (60)
Siis jos vain mieheni kutsuttaisiin jonkun kaverinsa häihin, en pahastuisi, en todellakaan.
Suurin osa miehen kavereista on sellaisia, joiden kanssa minulla ei ole mitään puhuttavaa ja tuollaisissa jutuissa olisin siis äärimäisen riippuvainen miehestäni ja siitä taas en tykkää. Tarkoitan nyt sitä että olisi todella ärsyttävää roikkua miehen kainalossa koko ilta, koska paikalla ei olisi muita kenen kanssa voisin jotain järkevää jutella.
Mutta, tässäkin asiassa olen av määritelmien mukaan outo. Inhoan olla ns. pakolla kutsuttu, jota siis olisinkin jos johonkin miehen kaverin häihin/illanistujaisiin/synttäreille minutkin kutsuttaisiin.
joskus ei kutsuta vaimoa, joskus ei miestä ja joskus saa lapset jäädä pois. Ei siitä pidä kenenkään pahoittaa mieltään. Monelle pariskunnalle tekee ihan hyvää välillä päästä tuulettumaan ilman sitä puolisoa, joten siksikin häät ilman puolisoa on kiva juttu.
"ohjelmanumeron" niin kutsu ihmeessä myös tuo dram queen, siinä on häävierailla ihmettelemistä ja puhuttavaa pitkäksi aikaa, kun tämä nainen aloittaa shownsa. Taatusti häänne jäävät kaikkien mieleen:)
Toinen vaihtoehto on jättää kumpikin kutsumatta, voivat sitten miettiä, että mistähän moinen johtuu..Haluaisimme kutsua häihimme miehen, joka on meidän molempien hyvä ystävä, mutta hänen vaimonsa on täysin mahdoton. Myrkyttää ilmapiirin ympäriltään, kunnon draamaqueen. Vaihtoehdot ovat siis a) kutsua vain mies, jolloin takuuvarmasti ainakin vaimonsa loukkaantuu, ja onhan se tökeröä, b) kutsua molemmat ja pelätä, että vaimo nolaa itsensä ja miehensä ja pilaa tunnelman, ja c) olla kutsumatta kumpaakaan, jolloin tulee paha mieli kaikille. Jos joku osaa kertoa, miten tämä ratkaistaan, niin luvassa on ikuinen kiitollisuus! ;)
Jos ette halua jättää ko. miestä kutsumatta, niin paras olisi varmaan kutsua se vaimokin. Muuten voi seurata 30-vuotinen sota, jos kyseessä keran on noin hankala ihminen kuin kuvailet.
Mitä jos yrittäisitte suhtautua asiaan huumorilla? Joka juhlissahan pitää olla se yksi kylähullu :)
Jos pelkäätte että nainen jotenkin nolaa teidät (olisi muuten kiva kuulla esimerkkejä siitä miten hän mielestäsi saattaisi käyttäytyä), niin kertokaa asiasta parille läheiselle ystävällenne ja sopikaa, että jos joku kohtaus tulee niin he sitten kuiskivat sopivasti eteen päin että "tätä Minna ja Jouni vähän pelkäsivätkin... No, tuo tekee tuota aina, heh heh". Tämä on kyllä vähän ilkeää ko. miestä kohtaan mutta itse ehkä tekisin niin, JOS siis pelkäisin että nainen tekee jotain todella ikävää. Jos pelkona olisi joku ei niin vakava juttu, kuten vaikka oman miehen kanssa riitely kännissä, niin yrittäisin ottaa tuon ohjelmanumerona. Ainakin näytätte itse sitä sivistyneemmiltä ja kivemmilta ihmisiltä kun joku antaa vähän kontrastia :)
Maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti voi sietää joitakin toisia ihmisiä.
Miksi siitä pitää ottaa henkilökohtaisesti nokkiinsa?
Ei tulisi mieleenkään valittaa jonkun kutsun puutteesta.
No, kun nykyään on paljon lapsettomia häitä, niin voihan sitä olla avio/avopuolisottomat häät, eikös vain :D
Meillä mies ei edes suostu lähtemään muuta kuin vain oman sukunsa juhliin, minne taas minun on aina pakko osallistua. Minun suvun juhliin ei osallistu. Viimeksi käynyt vanhempieni luona noin 10 vuotta sitten. Yksin edustan :D Mies on siis ihan kiva, vähän jörrikkä vain.
Haluaisimme kutsua häihimme miehen, joka on meidän molempien hyvä ystävä, mutta hänen vaimonsa on täysin mahdoton. Myrkyttää ilmapiirin ympäriltään, kunnon draamaqueen. Vaihtoehdot ovat siis a) kutsua vain mies, jolloin takuuvarmasti ainakin vaimonsa loukkaantuu, ja onhan se tökeröä, b) kutsua molemmat ja pelätä, että vaimo nolaa itsensä ja miehensä ja pilaa tunnelman, ja c) olla kutsumatta kumpaakaan, jolloin tulee paha mieli kaikille.
Jos joku osaa kertoa, miten tämä ratkaistaan, niin luvassa on ikuinen kiitollisuus! ;)
Ja valehdella vaimolleen, että menee jonnekin poikien pokeri-iltaan. Eikä hänestä saisi ottaa yhtään kuvaa tilaisuudessa.:)
mulletoi.comissa tai vastaavassa myydään sellaisia sensurointilaseja, jotka siis peittävät käyttäjänsä silmät sellaisella "sensurointipalkilla". Ostatte sille miehelle sellaiset niin pysyy tunnistamattomana. xD
Vaimoni lukiokaveri on menossa naimisiin vissiin tässä syyskuussa ja hänet jätettiin ainoana kutsumatta koko kaveriporukasta. Syytä ei tiedetä. Vaimon puolesta harmittaa...
kyse on esim. työkaverista, eikä tämän puolisoa tunne lainkaan.
Sen sijaan jos on kyse kavereista tai sukulaisista, ei voi.
Hääpari saa kutsua ihan ketä haluaa.
Esim perheen vanhemmat ilman lapsia, miehen ilman vaimoa, sukulaisia joita ei ole nähnyt ikuisuuksiin jne.
Paskoa vaikka naapurin pihalle. Mutta eri asia on, millaisia yhteisiä pelisääntöjä on, jotta kaikilla olisi ok olla. Eri asia on myös, millaiset käytännöt osoittavat kunnioitusta ja millaiset ovat loukkaavia. Vaikka nykypäivän itsekeskeiset, arvottomat minaminäurpot eivät sitä käsitäkkään, niin jotta ihminen voi elää jonkinlaisessa yhteisössä, tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä. ja mitä enemmän ne kunnioittavat toisia, sen korkeampi kulttuuri. Tänä päivänä ongelma on se, et ihmisillä on näennäinen harha kaikkivoipaisuudestaan- ennen olis kuollu yksin metsään jos ei tajua noudattaa yhteisesti hyväksyttyjä sääntöjä ja ottaa muita huomioon. Meni vähän kauas, joo, mutta mulla niin nousee kavrat pystyyn kun lukee näitä uusaivottomien vauvojen minä-saan-mitä-haluan-lässytyksiä. Ja vinkki; jos haluat toisia toisin, lähde siitä että KUNNIOITAT TOISIA.
on läheisempi tuttu. Ehkä ymmärtäisin, jos kyse on jostain työkaverista.
Itse kyllä loukkaannuin aikoinaan, kun tuttavapariskunta meni naimisiin ja kutsuivat vain mieheni (silloin vielä poikaystävä, mutta asuttiin jo yhdessä ja oltiin seurusteltu useita vuosia). Heillä oli syynä se, että tilaan mahtui rajallinen määrä väkeä ja siksi halusivat kutsua "vain molempien läheisimmät ystävät". Ymmärsin kyllä syyn, mutta en minä sen jälkeen ole kuitenkaan halunnut olla heidän kanssaan tekemisissä, aiemmin kyläiltiin ja käytiin lomillakin porukalla. Jos minua ei lasketa mukaan kaveripiiriin, niin en minä sinne aio tuppautua.
on läheisempi tuttu. Ehkä ymmärtäisin, jos kyse on jostain työkaverista.
Itse kyllä loukkaannuin aikoinaan, kun tuttavapariskunta meni naimisiin ja kutsuivat vain mieheni (silloin vielä poikaystävä, mutta asuttiin jo yhdessä ja oltiin seurusteltu useita vuosia). Heillä oli syynä se, että tilaan mahtui rajallinen määrä väkeä ja siksi halusivat kutsua "vain molempien läheisimmät ystävät". Ymmärsin kyllä syyn, mutta en minä sen jälkeen ole kuitenkaan halunnut olla heidän kanssaan tekemisissä, aiemmin kyläiltiin ja käytiin lomillakin porukalla. Jos minua ei lasketa mukaan kaveripiiriin, niin en minä sinne aio tuppautua.
Ei ketään ole pakko kutsua mihinkään juhliin eikä sen puoleen kenenkään ole pakko tulla vieraaksi sen jälkeenkään.
Järjen käyttö on sallittu ja tuo työkaveri-joukko on luonnollinen, jos ei ole työkaverin rouvaa/miestä koskaan nähnyt.
Kaikki eivät ole niin kilttejä, että painavat tuon villaisella + jos ei olla kavereita niin miksi sitten yrittää olla kavereita. Tuosta respektiä kirjoittajalle.
Haluaisimme kutsua häihimme miehen, joka on meidän molempien hyvä ystävä, mutta hänen vaimonsa on täysin mahdoton. Myrkyttää ilmapiirin ympäriltään, kunnon draamaqueen. Vaihtoehdot ovat siis a) kutsua vain mies, jolloin takuuvarmasti ainakin vaimonsa loukkaantuu, ja onhan se tökeröä, b) kutsua molemmat ja pelätä, että vaimo nolaa itsensä ja miehensä ja pilaa tunnelman, ja c) olla kutsumatta kumpaakaan, jolloin tulee paha mieli kaikille.
Jos joku osaa kertoa, miten tämä ratkaistaan, niin luvassa on ikuinen kiitollisuus! ;)
Ja sitten hoida niin, että vaimo "voittaa arpajaisissa" viikonlopun kylpylässä tms. samalle päivälle kun häät on. Eli siis ostat matkan ja postitat hälle lahjakortin. Homma hoidossa:D
Meidän häihin kutsuttiin myös avopuolisoina elävistä molemmat osapuolet.
Minun tuttavapiirissäni on tapana tilanteissa joissa ei olla tavattu puolisoa niin mennään käymään ennen häitä. Ettei sitten olla ihan vieraita naamoja. :)
voi kutsua, jos kutsuttu on pelkkä tuttava esim. harrastusporukasta. Ja muidenkaan harrastusporukkalaisten puolisoita ei ole kutsuttu. Ja siis hääpari ei tunne näitä puolisoita ollenkaan tai juuri ollenkaan.
Sukulaista tai läheistä ystävää ei mielestäni voi kutsua ilman puolisoa.
Ei voi. Kyllä avec kuuluu silti etikettiin! Sinne tulee joku sitten vaikka miten tuntematon mutta jos joku ei kutsu PARISKUNTAA niin on jo todella mulkku persoona menossa naimisiin.
Ei työkaverin lapsia tartte kutsua, kyllä voi rajata ulkopuolelle mutta ei voi jättää kutsumatta vain toista parista. Vaikka ei olisi koskaan tavannut. Kutsuun pistetään sitten se työkaverin nimi + puoliso.
Ei voi olla niin vaikeaa?
Ellei sitten ole hyvin pienen porukan juhla ja puoliso ei tunne hääparia.
Riippuu siitä, tunteeko hääpari vaimon vai ei. Minulle on sattunut pari kertaa niin, että vain mieheni on kutsuttu ja minua ei. Silloin hääparin toinen puolisko oli miehen työkaveri, jota en ollut tavannut joko kertaakaan tai hyvin nopeasti jossain tilaisuudessa. En todellakaan loukkaantunut tuollaisesta - ajatelkaa, miten paljon enemmän hääpari joutuu maksamaan, jos jokaisen työkaverinkin puolisot (joita ei edes tunneta) tulevat mukaan. Ymmärrän tuon siis erittäin hyvin.
Omissa häissäni emme kutsuneet miehen serkun uutta tyttöystävää, koska emme olleet ikinä tavanneet häntä (kyse ei ollut teiniparista tms). Meistä omat häät ei ylipäätään ole sellainen tilaisuus, jonne tullaan ekaa kertaa tapaamaan hääparia.
Ei voi. Kyllä avec kuuluu silti etikettiin! Sinne tulee joku sitten vaikka miten tuntematon mutta jos joku ei kutsu PARISKUNTAA niin on jo todella mulkku persoona menossa naimisiin.
Ei työkaverin lapsia tartte kutsua, kyllä voi rajata ulkopuolelle mutta ei voi jättää kutsumatta vain toista parista. Vaikka ei olisi koskaan tavannut. Kutsuun pistetään sitten se työkaverin nimi + puoliso.
Ei voi olla niin vaikeaa?
Avec kuuluu etikettiin vain, jos kutsuun on kirjoitettu 'avec'. Muuten hääparilla ei ole mitään velvollisuutta kutsua puolisoa tai ketään muutakaan (esim. perheen lapsia). Missään etikettikirjassa ei siis lue niin, että kaikilla pitää olla mukana avec.
mieheni veljen häihin. Mieheni veli ei voi sietää minua, joten oli aika odottettavissakin. Mieheni toki meni bestmaniksi.
kutsua vain toinen puoliso. Meillä ei menisi kumpikaan. Onnittelisimme avioparina mutta vain postikortilla!
Toisaalta olisimme kylläkin iloisia ettei tarvitsisi mennä tällaisiin häihin sillä todennäköisesti mikään muukaan ei olisi kohdallaan.