Mitä te yli 35 vuotiaat teette vapaalla?
Tarkoitan lähinnä sitä aikaa, kun olette ihan yksin (tai miehen kanssa), ilman lapsia eikä ole mitään velvotteita? Mun lähipiirissä on lähinnä niitä, jotka painavat vapaa-aikansa siivoten taloa ja/tai mökkiä, kädet mullassa uurastavat kymmeneen saakka illalla tai remontteeraavat taloa jne. Mun lähipiiri on pienentynyt todella paljon ja mä olen huomannut olevani tylsä ihminen. Tiedän kuitenkin, että kaikki eivät ole muumioituneet saadessaan lapsia. mutta mitä kaikkea kivaa te teette yleensä?
Kommentit (40)
Omaa aikaa miehen kanssa on sen verran rajoitetusti, ja ainoastaan järjestelyjen kautta, että sillä ajalla tehdään jotain erityistä. Käydään elokuvissa, syömässä, konsertissa, kylpylässä. Joskus harvoin on oltu kahdestaan ihan kotona, silloin on tehty ruokaa, saunottu, katsottu elokuvaa, kuunneltu musiikkia.
Ihan yksin kotona olen lähinnä silloin, kun mies on lasten kanssa ulkona tai joskus todella harvoin jossain käymässä. Ne ajat ovat maksimissaan 1-2 tuntia, silloin luen, surffailen tai leivon/teen ruokaa (ihan omasta halustani :-))
Itsekseni käyn leffassa tai shoppailemassa, joskus vanhojen hyvien ystävien kanssa syömässä tai järjestetään jotain menoa. Esimerkiksi päiväretki Tallinnaan tai lähikylpylään.
Olen huomannut ympäristössäni saman ilmiön: lapseton vapaa-aika käytetään komeroiden siivoamiseen tai pihan mylläämiseen. Itse pyrin aina käyttämään vapaa-ajan ihan omaksi ilokseni :-) Kotitöitä saa tehdä lastenkin kanssa.
(Toki käydään lastenkin kanssa noissa leffa-, konsertti- yms. riennoissa, eli kaikki lysti ei jää aikuisille ;-))
Tänä viikonloppuna lähdetään Provinssiin.
Tuttavasi saavat sitä vaihtelua noista projekteistaan, remontoimisesta, pihan laitosta, jne. Jos teitä ei tämän tyyppiset touhut kiinnosta, niin aloittakaa jokin harrastus. Mikä teitä kiinnostaa? Suunnistus, seuratanssit, koirat, laskuvarjohyppy, purjehdus?
Kuulostaa ehkä tylsiltä, mutta mikä tahansa harrastus alkaa viedä aikaa sitten, kun se on vienyt mukanaan. Kohta huomaat käyväsi joka viikko kuntosuunnistuksissa ja kesällä matkaat seuraamaan Jukolan viestiä. Tai tanssikurssin jälkeen koluatte pitkin Suomea lavatansseissa ja talvella käytte seuraamassa tanssikilpailuja. Koirissa on päivittäinen hoito ja viikonloput erilaisia tapahtumia ja kilpailuja. Laskuvarjohyppy on ihtse tapahtumana lyhytkestoinen, mutta sitä oheistoimintaa ja huoltotyötä siinä on enemmän. Ja purjehduskouluun kun menette ja ostatte itsellenne veneen, niin se onkin jo loputon vapaa-ajan täyte ja todellakin vie mennessään.
Teidän on vain mietittävä, että mikä teitä voisi kiinnostaa. Kerro meille itsestäsi ja teistä, niin me ollaan kyllä hyviä keksimään teille sopiva harrastus. Aloita vaikka uudella otsikolla, niin saat enemmän kiinnostuneita lukijoita ja vastauksia.
Tässä nyt luetellaan juttuja joita toiset tekee lasten kanssa ja lapsettomat ilman.... Ihan tavallista vapaa-ajan viettoa siis kaikilla.
Niin on itsellänikin, remontit ja arkiaskareet tehdään porukalla ja lapsen mentyä nukkumaan, ei enää ole aikaa millekään spesiaaliharrastukselle.
Pari kertaa vuodessa yritetään miehen kanssa päästä kaksin johonkin keikalle tms.
Lomalla joku reissu perheen kanssa ja kotoilua sekä pikku retkiä muu loma, sen lapsen kanssa!
Tänä viikonloppuna lähdetään Provinssiin.
Muutenkin käydään keikoilla ja ulkona syömässä, sitten miehellä on omat harrastuksensa joihin liittyen käydään porukallakin jossain reissuissa, minä käyn kavereiden kanssa teatterissa, terassilla, muuten vaan istumassa iltaa.
lapseni ovat 5-v. ja 7-v. Mummolat/hoitajat kaukana. Lähellä olevia (maksullisia) hoitajia käytetään vain tärkeisiin menoihin.
Olemme siis kahdestaan miehen kanssa näinä 7 vuotena tehneet seuraavaa:
*leffa x 1
*konsertti x 1
*4 pvän matka x 1
Yksin teen vain sellaista, mihin ei vaadita juurikaan erityisjärjestelyjä. Yhtä urheiluharrastusta olen yrittänyt itselläni pitää (mm. zumba, jooga), mutta nyt sekin on ollut liian hankalaa. Muukin urheilu on jäänyt vähälle.
Teen käsitöitä ja mahdollisimman vähän kotitöitä. Ruuanlaitosta pidän, mutta kun koko elämä on nyt yhtä suorittamista ja paikasta toiseen juoksemista, en nää siitäkään nauti - teen vain pakolliset. Olen todella väsynyt.
ihan loputtomasti koska olen lapseton sinkku (38v). Eipä tule mitään erityistä tehtyä. Enimmäkseen nettailen, pelaan tietokoneella, teen kotitöitä, joskus maalaan vesiväreillä jos inspiraatio iskee, joskus käyn shoppailemassakin. Mutta eipä tule mitään erityistä harrastettua tai käytyä esim. baareissa. En koe elämääni tylsäksi, minulle tämä sopii hyvin.
olen erittäin harvoin aivan yksin. Viime viikonloppuna pääsi näin käymään kun miehet lähtivät mummolaan. Kävin lenkillä ja uimassa, kaljalla siskon kanssa, shoppailin, siivosin ja pyykkäsin myös, katsoin romanttisen elokuvan.
Yhdessä miehen kanssa käydään esim keikoilla, syömässä, pubissa ja kavereiden juhlissa. Näin ehkä kerran kuussa. Lapsi on vajaa 3 v. Ja me ollaan 39 v.
36 ja 39v pariskunnalla on nyt pari vuotta kuopus hidastanut tahtia mutta on kohta niin iso että voi mennä hoitoonkin joskus. Aikasemmin meillä oli joka toinen viikonloppu vapaata koska isommat lapset olivat toisilla vahemminllaan. Mökkeiltiin, käytiin festareilla, baarissa, ystävien luona grillaamassa tai muuten vaan kyläilemässä, uimarannalla, pyöräilemässä, leffassa, ulkona syömässä, shoppailemassa yms. Kotia ehtii hoitaa viikollakin. Viikonloput otetaan rennosti.
golfiin :) No joo, kyllä me kylästellään kavereilla, istutaan iltaa meillä, mökkeillään, käydään kalassa, käydään leffassa, ulkona syömässä, shoppailemassa, ihan mitä vaan mieleen juolahtaa. Nyt lapset ovta olleet 10pv mummolassa ja me ollaan siis golfattu, grillailtu ja syöty ulkonakin monesti, katottu leffoja jne.
teen aikuisten kesken, kun ei ole lastenhoitoa? Nuo ovat kaksi ihan eri asiaa!
Kun olen vapaalla, niin olen erittäin mielelläni ihan yksin, koska töissä on aivan riittävästi "ihmissuhteita". Vapaalla luen, käyn elokuvissa (yksin!), istun kahvilassa katselemassa ihmisiä, kuljeskelen vailla päämäärää naapurikaupungissa leikkien turistia, käyn taidenäyttelyissä jne. Ehdottomasti ilman seuraa, koska silloin olen vapaalla.
Olen mökillä,käyn taidenäyttelyissä, luen, vioerailen ystävillä tai matkailen. Joskun käyn katsomassa bändejä klubeilla.
Tykätään kaikenlaisista kulttuuritapahtumista ja käydään milloin taidenäyttelyissä tai teatterissa, milloin konserteissa ja leffassa. Käydään myös kavereiden kanssa iltaa istumassa. Matkustetaan viikonlopuiksi pois joskus, joko Suomessa tai ulkomaille.
Jos ollaan kotona, meillä on molemmilla omia harrastuksia, mies tekee musiikkia ja kirjoittaa, minä teen koruja ja valokuvaan ja käsittelen kuvia. Yhdessä kokkaillaan, soitetaan ja lauletaan ja tehdään biisejä, tai ihan vaan jutellaan.
katsotaan kotona leffoja, harrastetaan seksiä, ryypiskellään.
tuon Provinssin saisi siirtää pidemmälle kuin pippuri kasvaa tästä meidän nurkilta.
Tänä viikonloppuna lähdetään Provinssiin.
treenataan bändin kanssa tai kahden, kahlataan jossain kaupoissa ja suunnitellaan remontin jatkumista, sit sitä tylsää siivousta, remonttia, pihahommia, minä lisäksi maalaan
tuon Provinssin saisi siirtää pidemmälle kuin pippuri kasvaa tästä meidän nurkilta.
Tänä viikonloppuna lähdetään Provinssiin.
vuorotellen sitten miehen kanssa käydään urheiluharrastuksissamme. Ovat kyllä jo sen ikäisiä, että kahdestaankin pärjäävät muutaman tunnin. Miten lasten kotonaolo rajoittaa remontointia? Me olemme peruskorjanneet koko talomme lasten pyöriessä jaloissa, ulkomaalauksen tein kun kuopus oli vastasyntynyt. Onko se, että viihtyy kotona, automaattisesti "muumioitumista"?
Kun tähän 36 vuoden korkeaan ikään on jo päästy, niin lähinnä katsellaan uusia arkkumalleja ja hautapaikkaa.
Käyn treenaamassa vapaa-ajalla, se onkin mieluisinta hommaa. Ystäviä en jaksa nähdä kuin pari kertaa vuodessa, baareissa en käy ollenkaan, joskus leffassa miehen kanssa, joskus viikonloppumatkoilla.