nuori hoitaja ja tosi väsynyt työhön..

ammatillisuus erottaa sinut siitä mitä olet yksityiselämässäsi, ammattimaisuus toimii kilpenä niitä työelämän faktoja vastaan, joille et voi mitään.



Et voi saavuttaa glooriaa ja kiitosta tekemällä kovasti töitä, yrittämällä kiriä itseäsi riistäen.



Työntekijän pitää opetella rajaamaan itselleen sellainen työn tahti ja taso, mikä riittää itselle. Nyt ei olla enää koulussa, ei ansaita arvosanoja tai kärkytä kehuja opettajilta. Nyt ollaan omillaan ja kukaan ei huolehdi jaksamisesta ja hyvinvoinnista kuin sinä itse.



Kilttien suorittajatyttöjen on lapsuudesta lähtien pitänyt ansaita kiitosta ja hyväksyntää ansaitakseen olemassaolonsa. Sitä ei heru enää, mielekkyys ja hyvät asiat on löydettävä itse. Negatiivisiin asioihin ei kannata zoomailla, mutta on hyvä pitää mielessä, että jos työstä ei enää löydy mitään hyvää, kannattaa todela harkita paikan tai alan vaihtoa. Mutta muillakin aloilla on kohtuuttomia vaatimuksia ja jaksamisen raja tulee nopeasti vastaan, jos ei osaa itse määrittää mikä oman työn tekemisessä riittää.

"kyllä nuorena jaksaa",se ei ole totta,tai ei ainakaan se ettei nuorella ole oikeus väsyä jos joutuu kohtaamaan työssään paljon epäkohtia joihin kukaan ei puutu,se on hoitoalalla yleistä.



Hoitoalalla taitaa päteä sanonta "ei vaihtamalla parane" kun lukee tätä ketjua.Tietty jossain asiat on paremmin kuin toisessa mutta monessa hoitoalan paikassa asiat rempallaan.

Tuttu tarina. Tutustuin erääseen kirjaan, jonka avulla ymmärsin ja ratkaisin ongelman. Tässä hyvä video siitä:

olleena kysyisin teiltä , miten menee muussa elämässä ? Vuorotyötä ei jaksa , etti ole hyvässä kunnossa. Syöttekö kunnolla ja harrastatte liikuntaa ?



Ammattiin valmistuessa minäkin uppouduin niin töihin , että olin ihan uupunut. Nyt 3 lapsen liikkuvana ja itsestäni huolehtivana äitinä jaksan ihan hyvin . Minulle oli oivallus se , että vuorotyö on itsessään niin rankkaa , että sitä ei huonokuntoinen jaksa. Lääkäri sanoi minulle, että rapakuntoinen ei jaksa tehdä edes 6 tunnin työpäivää uupumatta, saatikka kolmivuorotyötä josa yövuorot ovat pahimmillaan 12 tuntisia.



Kun olen alkanut huolehtia kunnostani, olen alkant jaksaa töissäkin paremmin.

ei välttämättä ole ollenkaan alan tai tietyn työpaikan veemäisyys vaan se että olet liian kiltti



eli yritän sanoa sitä että samat ongelmat kohtaat uudessakin työpaikassa jos niikseen tulee



opettele sanomaan ei, vetämään omat rajat, pitämään omasta jaksamisesta huolta



näin kykenet tekemään työstäsi sen mikä on tekemisen rajoissa, vaikuttamaan epäkohtiin jos ylimääräistä energiaa löytyy (keinot keksit kun et ajattele asioita omille harteille) ja kestämään sen lisäkuran mikä tulee kun haluat ajaa asioihin muutoksia



mutta mikään ei suju ennen itsesi arvostamista ja siihen liittyy oleellisesti oman ammattitaidon arvostus, kyky sanoa ei, rajata työtään ja kyky huolehtia omasta jaksamisestaan.

(Lisäkouluttautumista tarjotaan monesti työnantajan puolelta ja sitten on kaikkea verkkokursseista lähtien...)

että eräs tekijä vaikuttaa merkittävästi hoitoalalla jaksamiseen. Syy on se, että opiskelemaan valitaan psykologisten testien kautta liian herkkiä ihmisiä. Tottakai, ihannemaailmassa, empaattinen ja kiltti hoitaja on asiakkaan kannalta paras. Mutta kun huomioidaan työelämän realiteetit, tilanne kääntyy. Ei tietenkään ihan jääkalikoitakaan voida hoitoalalle ottaa. Itse koen olevani sopivasti puolivälissä...kohtelen asiakasta hyvin ja se tulee minulta luontaisesti, aidosti haluan asiakkaan parasta, mutta en todellakaan mieti enää kotona työasioita tai sure ihmiskohtaloita. Työ on työtä. Joku toinen jatkaa siitä, mihin minä jäin. Kun tekee parhaansa, sen pitää riittää. Jollei riitä, ongelma on jonkun muun.



Ja haluan kannustaa..on oikeasti hyviäkin paikkoja!!! Kiire on meilläkin säännöllinen vieras, mutta esim. viriketoiminta on jo leivottu tähän päiväjärjestykseen sisään ja henkilökunta mitoitettu aika kivasti. Aina ei ehdi kahvitaukoa pitää, mutta syömään olen ehtinyt aina (jossain vaiheessa ainakin).