nuori hoitaja ja tosi väsynyt työhön..

opiskelemaan. Mutta ei kannattanut, uudella alallani ei juuri töitä ja pitäisi palata hoitotyöhön, huoh...



Voitko tehdä puolikasta työaikaa/keikkaa?

En ole vielä edes valmistunut, (valmistun jouluna 2012), mutta silti tuntuu ettei minusta ole tähän enkä jaksa. Teen tällä hetkellä sairaanhoitajan kesäsijaisuutta, koska opintopisteitä on jo sen verran kasassa. Työvuorot on todella rankkoja ja hektisiä ja välillä on todella turhautunut olo kun aika ei riitä mitenkään siihen että hoitaisi potilaan asiat kerralla kuntoon. Myös työajat ja palkkaus on perseestä..elämässä ei ole enää mitään rytmiä kun on yksi vapaa siellä ja toinen täällä, pahimmassa tapauksessa kolmessa viikossa on kerran kaksi päivää peräkkäin vapaata. Ja se palkkaus, en tiedä onko mitään järkeä uhrata näin paljon omasta hyvinvoinnista ja vapaa-ajasta tällä palkalla..?



Suunnitelmana on valmistua ja tehdä töitä sen verran, että saan pakolliset opintolainat maksettua. Sitten luultavasti takaisin koulun penkille, ei tätä työtä vaan jaksa..

ongelmana vaan on että teen tälläkin hetkellä keikkaa ja silti niin mahdoton väsymys :( tuntuu että opiskelu olisi ainoa vaihtoehto, jos vain jatkamaan pääsisi!

-ap

mutta oikeasti ehkä olisi parasta vaihtaa ala, hoitaja ei saa tuoda töitä kotiin, kauan ei jaksa jos vielä työpaikan oven suljettuaan miettii töitään. Jos on laitoksessa töissä aina sinne tulee joku jatkamaan työtä.

nimenomaan ne työasiat pitäisi osata unohtaa, muuten ei osaa enää oikeesti rentoutua. :/

-ap

Työtä riittää joten älä vie sitä kotiin. Keikkalaisille laitetaan paljon tunteja. Olet nuori joten et osaa säästää itseäsi. Kokeile päivätoimintaa, päiväkotia tms välillä. Työpaikoissa on eroja.

ei vain ole omalla seudulla muutakuin näitä 3-vuorotyöpaikkoja aina jossain terveyskeskuksessa,vanhain tai pienkodeissa eli samaa hommaa. päiväkotipaikka olis tosi kiva. ei vaan oo.

-ap

kuulostaa pahalta ap, ..ehkä sä olet kuten minäkin eli haluat tehdä työsi hyvin ja huolellisesti (mikä ei nykyresursseilla ole hoitoalalla enää mahdollista monessakaan paikassa) ja tämä ristiriita aiheuttaa ahdistusta. Siihen lisäksi jos lisää mahdollisen myötätuntouupumisen (eli sen että jakaa asiakkaiden ilojen lisäksi myös sitä surua esim saattohoidettaessa, vaikeissa elämänkohtaloissa jne) niin eipä siitä ole työuupumus kaukana.



jos jatko-opiskeluja ajattelet samalla alalle, niin kannattaa muistaa, että se tietää vaan enenevää vastuuta.. eli taakka ei kyllä ainakaan helpota.



kannattaa myös muistaa, että työpaikoissa on eroja eli jossain toisessa vastaavanlaisessa paikassa voisi olla helpompi työskennellä, sitä ei tiedä ennenkuin kokeilee..



Ja mitäkö tein kun huomasin väsyväni ja stressaantuvani liikaa siitä, että en voi tehdä kaikkea niin hyvin kuin haluan (aika ei vaan riitä...). Tietoisesti laskin omaa vaatimustasoani ja aloin ajatella, että koska työnantaja määrää resurssit (eli esim sen ajan mitä voin käyttää per hoidettava) niin teen se mitä siinä ajassa kerkeän ja pystyn. Että riittää se kun teen parhaani niissä olosuhteissa, enkä enää pyri niin täydellisyyteen.



sen lisäksi vaihdoin työpaikkaan jossa työ samansisältöistä kylläkin, mutta resurssit paremmat ja työnantajan arvot pehmeämmät.

annoit todella ajattelemisen aihetta. ajattelin tuosta vastuu-asiasta että kouluttautuisin sellaiseen missä nyt ei ole kenenkään henki siitä kinni mitä teet (eli sama ala,vähemmän sitä "hoidollista" puolta. ) en tiedä.. jos vielä harkitsisin sitä työpaikan katselemista.

-ap

Oon koko kevään miettinyt ihan samanlaisia juttuja. Jos voisin, lähtisin opiskelemaan, vaihtaisin kokonaan alaa. Ongelma vaan on se, että tällä hetkellä meidän 3-henkinen perhe elää pelkästäään minun tuloillani, eli ei onnistu ennenkuin miehelläkn on jonkunlaisia tuloja. Töitä saisin varmasti muualtakin, mutta niinkuin sanoit aloittaja, niin samaa sontaa se on joka paikassa :/



Esimiehelle olen useamman kerran puhunut, mutta tuntuu että pomo ei ota ollenkaan vakavasti. Olen siis ehdottanut, että jos pääsisin vähäksi aikaa vaikka toiselle osastolle, se voisi jonkun verran helpottaa. Mutta ei, "kun on tuo kesä tulossa ja sijaiset ja kaikkee, katotaan syksyllä" jne. Kun puhun vastuun määrästä, niin "sun pitää delegoida". Joo, jos jään vapaille, ja joku homma (tilaus tms.) jää sillä aikaa tehtäväksi, niin on tasan kaksi, ketkä sen mahdollisesti tekee. Jos kumpikaan heistä ei ole vapaideni aikana töissä, niin homma on tekemättä kun taas töihin menen.



Ihan hirvittää, mitä kesästä tulee kun kaikenmaailman kesäsijaiset alkaa pyöriä. Saikkuja on ihan hirveästi, voi mennä monta päivää niin, että työparina on aivan vieras ihminen, joka on osastollamme ensimmäistä kertaa. Joka päivä joutuu alusta alkaen neuvoa samat asiat, loppujen lopuksi tuntuu, että helpommalla pääsee kun vaan tekee itse.

samatilanne! myös mun miehellä ei ole tuloja, eli mun pitää ne vähäisetkin roposet hankkia. ompa kumma kun olet jo asiasta sanonut, minä en sitä vielä ole esimiehelle julki tuonut. huh, ihan oikeesti jos edes osastonvaihto sua auttaisi luulisi sen järjestyvän!

-ap

Itse vaihdoin alaa ja nyt lh. Työ on minusta paljon rennompaa kuin entiset työt. Kiirettä on mutta se on osattava jättää taka-alalle. Ehkä ala ei sovellu sinulle? Joku muu työ olisi tyydyttävämpää?

Luulis että ei olis iso juttu. Tiedän, että muillakin osastoilla olis useampikin kuka haluais vaihtaa, ja pomo tietää myös. Meillä siis on kaikilla osastoilla yhteinen esimies, ja yksi listantekijä tekee kaikkien osastojen työvuorot. Mutta pomo on itsekin vihjannut, että suunnittelee lähtöä. Ei siis vissiin oikein kiinnosa alaisten hyvinvointi :/



Kaikkein eniten ahdistaa just se, että ne on ne asukkaat ketkä tilanteesta kärsivät. Viikonloppuisin on niin vähän väkeä, että ihan oikeasti enää mitään ei voi jättää tekemättä. Vaipat vaihdetaan, silmät pyyhitään ja ruokitaan. Ja silti ei aina ehditä edes ruokataukoa pitää. Arkiaamuissa on yleensä yksi hoitaja enemmän, silloin ehtii jopa käyttää suihkussakin.Mutta arkena pitää sitten hoitaa myös lääkäri- ja apteekkiasiat, tilaukset, kaappien täyttämiset, hoitoneuvottelut yms. Viriketoimintaa meillä on silloin, kun tulee vapaaehtoisia jotka käyttävät ulkona ja lukevat. Hoitajien aika ei millään riitä :/

Sieltä putkahtelee kahdenlaisia hoitajia työmarkkinoille: joko ap:n kaltaisia "ylisuorittajia", kilttejä tyttöjä jotka ovat tunnollisia ja kuuliaisia, eivätkä valita, tai lähes"tohtoreita", jotka tietävät kaiken, osaavat kaiken eivätkä tarvitse opastusta missään asiassa, ikinä.



Missä ovat potilaan hyvinvointia kokonaisvaltaisesti tarkastelevat, maalaisjärjellä varustetut hoitajat? Miksi kouluissa tuntuu olevan vallalla tehtäväkeskeisyys? Mihin on jäänyt:"ihminen fyysis-psyykkis-sosiaalinen olento"- mantra, jota ainakin silloin 15 vuotta sitten kun minä koulua kävin oli kaiken a ja o?



Ap:lle neuvoksi: sinulta puuttuu ammatillisuutta. Sinä ja kuka tahansa asiakaspalvelua tekevä tarvitsee eteensä ammatillisuuden tuovan kilven tai suojan. Hoitaja voi olla empaattinen ja lämmin, mutta ammatillisesti. Pyydä lähiesimieheltä itsellesi työnohjausta. Ja ethän sinä ap kuvittele olevasi "kutsumusammatissa"? Sellaiset ajatukset heti pois päästä. Hoitotyö on ihan samanlaista työtä kuin siivous tai kaupanala tai mikä tahansa.

tällästä "tehtäväkeskeisyyttä" eli se ihmisen kohtaaminen ja potilastilanteidenharjoittelu jäi vähälle. mutta tuntuu että siellä koulussa jo istutettiin päähän tämä "hyvä,empaattinen lähihoitaja-ajatus" eikä siitä työn kiireestä ja vaativuudesta, kauheista työajoista tai palkkauksesta puhuttu mitään.

-ap

Kuin suoraan koulumme opettajalta ( jonka tiedän tälläkin palstalla joskus käyvän). T: lähihoitaja opiskelija joka oppi tuon ammatillisen kilven ja on siitä työtovereillekin puhunut.

ja kilvestä?

Itse olen nuori, jo jonkinlaisen työuupumuksen läpikäynyt sairaanhoitaja. Alalla olen ollut valmistumisen jälkeen vajaa 4v. Nuorikin hoitaja voi uupua! Itse olen juuri ap:n kaltainen tunnollinen suorittaja, joita alalla tuntuu olevan melkoisesti. Tuskin ala näillä resursseilla pyörisikään ilman sellaisia hoitajia. Itselläni on vain yksi neuvo; vaihda alaa heti kun se on mahdollista. Itse vaihdoin työpaikkaa ja vaikka sh-nimikkeellä työskentelenkin, ei työni ole varsinaista hoitotyötä, enemmänkin kansanterveystyötä.



Kaikkea hyvää ap!

Itse kärsin samasta ongelmasta, omat ihanteet ja työelämän todellisuus eivät kohdanneet mitenkään.



Toivottavasti löydät voimia hakea toista paikkaa, kaikki työpaikat eivät ole yhtä pahoja, vaikka ikävä kyllä liikaa aikaa ei ole missään ja raha sanelee missä puitteissa työskennellään.



Voit kuitenkin tehdä työtä oman jaksamisesi eteen. Otatko vastuuta myös sellaisista asioista, joita ei työnkuvaasi kuulu? Päästätkö potilaat liian lähelle itseäsi, jolloin se syö voimavarojasi? Mitkä ovat ne asiat, jotka antavat sinulle virtaa ja hyvää mieltä?

mutta välissä olin kotona lasten kanssa jonkin aikaa. Olen käynyt läpi burnoutin jo 2 kertaa ja teen nyt lyhennettyä työaikaa. Olen hoitaja ja päivätyössä ja työaika 7.30-13-30. Tarinassasi on paljon samaa mitä minulla oli alussa. Nykyään en ota töitä kotiin mutta silti työ puuduttaa ja on tylsää ja en jaksaisi tätä tehdä. En tiedä mitä tekisin. Vielä on vanhoja opintolainoja maksamatta ja meillä talolaina. Mies käy eri kaupungissa töissä. Tämä ei todellakaan ollut sellaista työtä mitä kuvittelin. Vaan paljon esiintymistä ja paljon vastuuta ja tekemistä pienellä palkalla. Työ ei motivoi tällä hetkellä. =(