Omituisin paikka jossa olette törmännyt tuttuun?

yks tuttu oli lossilla menossa samaan aikaan, mut se olikin vaan ksksoisolento

niin tuntui hassulta kun Manhattanilla yhtäkkiä tuttava huutelee suomeksi perään...

niin tuntui hassulta kun Manhattanilla yhtäkkiä tuttava huutelee suomeksi perään...

Treenikaveri tuli vastaan keskellä Lontoota.

Menit maailmanääriin ja törmäät tuttuun.

mutta olen nykyisessä kotikaupungissani törmännyt jo neljään peruskoulun kaveriin vanhasta kotikunnastani ihan sattumalta kadulla. Ja heistä kukaan ei asu täällä :D ja näiden kaupunkien välimatka on satoja kilometrejä.



Reissussa en ole törmännyt tuttuihin.

olisi kuvitellut olevan siellä.

San Franciscon Cheese Cake Factoryn terassilla tuli kollega vastaan.

Vientianessa tuli vanha koulukaveri vastaan.

Kävimme yhdessä sitten syömässä.

Lukio-aikana 3 ällää kirjoittanut hiljainen ja fiksu tyttö tuli 2010 syksyllä vastaan nyt 10 v jälkeen. Paikka oli vain uskomaton.



Eli työporukalla olimme pitämässä hauskaa ja juhlimassa Brittipomon synttäreitä Charleroin kaupungissa Belgiassa. Sitten veimme pomon ns ilotaloon. Ja iloa riitti.



Kun hain pomon aamuyöstä sieltä porttolasta, näin tytön jonka kanssa hän oli peuhannut, hyppäsi sydän kurkkuuni. Samoin vaistomaisesti suomeksi "moi", tyttö vastasi "moi" ja oli itkuun purskahtamaisillaan. Löin tytölle käyntikorttini kouraan ja raahasin pomon autoon ja hotellille.



Tyttö soitti 3 tunnin päästä aamukuudelta ja pyysi tulemaan keskustaan. Oli itkenyt ja hysteerinen. Pyysi etten kertoisi suomessa mitään. Toki lupasin. Selvästikin oli järkyttynyt tutun kohtaamisesta.



Johdatin juttelun nuoruuteen, jolloin taisin olla ihastunutkin tähän prinsessaan, muisteltiin menneitä. Siinä sivussa tuli selväksi se sama vanha paska tarina, eli tyttö oli lähtenyt kesäksi espanjaan, rakastunut, jäänyt "välivuotta" pitämään. Sitten tulivat huumeet, raskaus jne. Lapsi on jossain lastenkodissa ranskassa ja hän on elättänyt jo 5 vuotta itsensä paikallisessa ilotalossa.



Huumekoukku oli kuitenkin aika paha, kertoi että on veloissaan, kaikki raha menee vuokraan, aineisiin ja velkojen maksuun. Aikoi karata ja kadota jonnekin Ranskan puolelle.



En ole kertonut tästä tapaamisesta kenellekään, vaimolleni kerroin tänä keväänä. Mieleen tyttö on jäänyt, harmi, ettei työni, vaikka pitkin eurooppaa ravaankin, ole tuohon kaupunkiin johdattanut.



Juhannuksen jälkeen käyn brysselissä, pitäisiköhän joku ilta vuokrata auto ja käydä kyselemässä tytön perään... Vai olisiko parempi antaa olla. Suomessa tytön äiti ei suostu tytöstä mitään puhumaan, enkä ole vihjannutkaan, että olen tytön reissuillani tavannut.



Mutta ajattelemaan pisti, elämä on polku, jonka mäkiä, kuoppia ja päämäärää emme etukäteen voi tietää.

Törmäsin luokkaristeilyllä yhteen sukulaismieheen, joka oli risteilyllä vieraan daamiin kanssa. Ois saanu tuo jäädä väliin, oli hieman vaivautunut olo kummallakin.

ollessani lähdössä matkalle tuli vastaan kaverini isä, jolla oli vierellään vieras nainen. He olivat jo palaamassa ulkomailta. Jättivät siinä herkät jäähyväiset ja lähtivät eri teille. Mies ei ollut millänsäkään, vaikka ihan varmasti tunnisti minut.



En kertonut kaverille, en vain pystynyt. Tuskin tuo olisi uskonutkaan.

Ehkä Tukholma on joillekin pääkaupungin tai Turun asukkaille "jokapäiväistä", mutta täältä muualta suomesta ei Tukholmassa käydä kuin kerran-kaksi elämässään.



Oli elämäni ensimmäistä kertaa ulkomailla, Laivareissulla Tukholmaan. Päivä siellä ja illalla takaisin. Olin eronnut vuotta aiemmin ja lapset olivat äidilläni hoidossa.



Se tori, missä oli niitä musta-valkoisia ruutuja, katselimme siinä "suurkaupungin" hyörinää ja vilskettä, kun takaani kuului tuttu ääni, "moi".



Käännyin ja siinä hän oli, elämäni mies. Siis ex, josta vuosi sitten erosin. Hän asui nykyään täällä, huoltajuushan oli vain minulla. Kutsui minut ja työkaverini ravintolaan tai mikä lie oli, kahvilan tapainen.



Keskusteltiin, vaihdettiin kuulumisia ja hän antoi puhelinnumeron, että lapset voivat soitella.



Siitä on vuosi. Lapset juttelevat isänsä kanssa puhelimitse, minäkin pistän nykyään sähköpostia silloin tällöin, vapun jälkeen liitin hänet facebook-kaveriksi. Kaverit ovat vähän ihmeissään, mistä tuulee.



En tiedä itsekään. Joka tapauksessa sähköposteissa on kiva kirjoittaa niistä tunnoista, joita ei voi kenellekään ääneen sanoa. Ja tämä ihminen kuitenkin tuntee minut 9 vuoden yhdessäolon jälkeen.

Espanjassa törmäsin entiseen työkaveriin.



Pietarissa törmäsin sattumalta entisiin työkavereihin.



Tunne oli jotenkin uskomaton.

Jouduin piipahtamaan Tampereella. Siellä alkossa. Meidän pieni paikkakunta on n 70 km tampereelta. Ja kukas siinä kassajonossa edessäni olikaan, meidän pienen kunnan kirkkoherra, useampia pulloja oli korissa...

mutta Kööpenhaminassa on tullut tutut vastaan.



Tallinnassa on myös tullut useamman kerran tuttuja vastaan.



Ahvenanmaalla törmäsin serkkuuni.



Venetsiassa juttelin suomalaisen pariskunnan kanssa ja selvisi, että asuvat äitini naapurissa.

Oltiin Salzburgissa retkeilymajassa reilireissulla ja törmättiin suomalaiseen nuoreenpariin. Mies oli kumman tutun näköinen, jep, oltiin oltu 6 vuotta aiemmin samalla kielikursslla Englannissa.

Olimme molemmat lomalla.

Tallinaan kurssille, yhtenä iltana käveli etelämpänä asuva kaverin vaimo vastaan - vieraan miehen kans. Silloin vielä esitteli perhetutuksi, mutta uus suhdehan se oli.



Joskus aikoinaan oltiin etelän lomalla ja törmäsimme isäni nuoruuden aikaiseen parhaimpaan kaveriin siellä. Sinänsä uskomaton sattuma, sillä olimme asuneet toisistamme tietämättä täällä kotimaassa samassa kaupungissa jo viisi vuotta (molemmat perheet olivat muuttaneet sinne omasta kotikaupungistaan).



Muitakin varmasti on, mutta nyt ei tule mieleen.

Jouduin piipahtamaan Tampereella. Siellä alkossa. Meidän pieni paikkakunta on n 70 km tampereelta. Ja kukas siinä kassajonossa edessäni olikaan, meidän pienen kunnan kirkkoherra, useampia pulloja oli korissa...