(Omituisiakin) ajatuksia toisen lapsen saamisesta/hankkimisesta - muilla?

On aivan tavallista toivoa nimenomaan tyttöä tai poikaa ja ettei osaa kuvitella miten olisi jos tulisikin se 2-vaihtoehto. Onneksi on odotusaika ja mahdollisuus varmistua hyvissä ajoin lapsen sukupuolesta. Siinä jää hyvin aikaa totutella ajatukseen ja varmistaa, että lapsi on toivottu ja rakastettu, oli se syntyessään kumpi tahansa.



Ihan fiksua pohtia eri puolilta toisen lapsen hankkimista. Muutos on suuri. Kukaan ei tosiaan takaa, että lapset leikkisivät keskenään, olisivat toisilleen seuraksi muuten tai muistaisivat vanhempiaan sitten vanhoilla päivillä. Toisaalta jos asioita ajattelee liian tarkkaan, ei mitään hienoja asioita - esim. sitä ensimmäistäkään lasta - tulisi varmaan tehtyä.



Vähän pohdiskelua ja sitten vaan fiiliksellä eteenpäin parasta toivoen ja hetkessä eläen!

kiitos, nro 5 - mietin itsekin, että onko hyväksyttävämpää se ainainen nillitys, että olen pettynyt poikaan.. Enkö minä tuossa jo pohtinut, etten haluaisi olla pettynyt, ja kokisin syyllisyyttä? Äitinä ajattelen, että haluan rakastua lapseeni saman tien ja rakastaa rakastaa oli hän mitä vain. Jostain syystä tyttölapset tuntuvat etäisiltä, en ole koskaan haaveillut mistään äiti-tyttö -jutuista, prinsessamekoista ja muista tyttöasuista, päinvastoin. En osaa oikein leikkiä tyttöjen kanssa. Olen kai tottuneempi poikiin, kun omani on poika ja läheisimmät lapset ovat myös poikia.

Onko sille tytölle pakko pukea sitä prinsessamekkoa jne.

Eivät ne lapset nyt niin erilaisia ole ja mitä tulee sukupuoleen muuten niin olen samaa mieltä monen muun kanssa ettei todellakaan kannata tehdä lasta jos pettyy lapseen pelkän sukupuolen vuoksi.

Ihan järkyttävää että tuon ikäinen nainen kuin ap on käsittelee asioita noin alkeellisesti.

Eli vastaus on älä tee toista lasta ja yritä kasvattaa pojastasi kuitenkin naisia kunnioittava yksilö vaikka et sitä itse olekaan.

Minulla ei ole sisaruksia, mutta on ystävä, jonka olen tuntenut jo yli 20 vuotta ja joka on kuin sisar. Jos et(te) todella halua ja jaksa toista lasta, niin ei kannata tuntea syyllisyyttä siitä, ettei lapsi saanut kokea sisarussuhteita.



Varsinkin kun on mahdollista, etteivät välttämättä tulisi toimeen keskenään.



Miettikää miehenne kanssa mitä TE haluatte.

Minulla on 3- ja 5-vuotiaat lapset. Kahden kanssa on helpompaa! Nuo leikkivät jo niin mukavasti yhdessä. Monesti ollaan miehen kans päivitelty, että olispa tylsää jos oliskin saatu vain yksi lapsi. Nyt yritetään kolmatta, ja samat pohdinnat sen suhteen kuin sulla nyt. Eli ymmärrän tuon ylianalysoinnin tarpeen kyllä. Mutta kuten moni on sanonut, elämää ei vaan voi 100% hallita. Lapsen saaminen on rulettia. Voi tulla sairas lapsi, voi tulla tyttö /poika, voi tulla vaikka kaksoset. Jos olet valmis luottamaan elämään, niin suosittelen toisen lapsen yrittämistä. Me ainakaan ei olla kaduttu hetkeäkään, on se vaan tuonut niin paljon rikkautta ja rakkautta elämään :)

T. Onnellinen pian kahden tytön äiti



Ps. Ei tarvitse miellyttää av-mammaa, minua tai muita.



Pps. Kasva aikuiseksi, olet jo melkein 40.

T. Onnellinen pian kahden tytön äiti

Ps. Ei tarvitse miellyttää av-mammaa, minua tai muita.

Pps. Kasva aikuiseksi, olet jo melkein 40.

Kerrohan vielä, mitä se aikuisuus tässä olisi? Siitäkö hermostuit, kun sinulla on tyttöjä, ja minulle tyttö olisi pettymys? Eikö aikuisuutta ole pohtia asioita?

että olisit pettynyt tyttöön! Miksi ihmeessä? Muuten aivan järkeviä ja normaaleja mietteitä, varsinkin kun olet jo tuon ikäinen (jaksamisasiat jne.). Itsekin pohdin paljon juuri tuota, että voisinko ikinä rakastaa toista niin paljon kuin esikoista tai että rakkauteni joutuisi jakautumaan kahdelle.

kiitos, nro 5 - mietin itsekin, että onko hyväksyttävämpää se ainainen nillitys, että olen pettynyt poikaan.. Enkö minä tuossa jo pohtinut, etten haluaisi olla pettynyt, ja kokisin syyllisyyttä? Äitinä ajattelen, että haluan rakastua lapseeni saman tien ja rakastaa rakastaa oli hän mitä vain. Jostain syystä tyttölapset tuntuvat etäisiltä, en ole koskaan haaveillut mistään äiti-tyttö -jutuista, prinsessamekoista ja muista tyttöasuista, päinvastoin. En osaa oikein leikkiä tyttöjen kanssa. Olen kai tottuneempi poikiin, kun omani on poika ja läheisimmät lapset ovat myös poikia.

Lähtisin kyllä miettimään mistä tuo kertoo. Ei vaikuta ihan tavanomaiselta huolenaiheelta.

Ei elämää voi suunnitella etukäteen. Sun täytyy hyväksyä ettei lapsen sukupuoli ole sun vallassa oleva asia. Johtuisiko tuo kaikki nyt siitä, että mietit omaa jaksamistasi. Ehkä et ole valmis toiseen lapseen. Olisiko parempi ottaa rauhallisesti ja huolehtia itsestäsi ja pojastasi?

Itse kirjoitit, että olisit "järjettömän pettynyt", jos lapsi olisi tyttö. Se on sen verran vahvasti sanottu, että ei kannata ihmetellä miksi kirjoittamaasi kummastellaan. Minusta sinun ei kannata edes harkita toista lasta niin kauan kuin toinen kahdesta mahdollisesta sukupuolesta olisi kuvaamasi kaltainen katastrofi.

ei lapsia kannata yrittää tehdä, jos syynä on tarvitseminen tai muu järjetön syy. Jos haluatte lapsen, ihan sellaisena kuin hän tulisi olemaan, vaikka tyttö ja koliikkinen, niin sitten kannattaa yrittää. Vastaus lienee siis EI KANNATA TEIDÄN LISÄÄNTYÄ ENEMPÄÄ.

ei lapsia kannata yrittää tehdä, jos syynä on tarvitseminen tai muu järjetön syy. Jos haluatte lapsen, ihan sellaisena kuin hän tulisi olemaan, vaikka tyttö ja koliikkinen, niin sitten kannattaa yrittää. Vastaus lienee siis EI KANNATA TEIDÄN LISÄÄNTYÄ ENEMPÄÄ.

nyt takertuneet tuohon yhteen kohtaan! Olenko minä maailman ainoa ihminen, joka vahvasti toivoo toista sukupuolta? Eikö kukaan osaa sanoa, että juu, minäkin ajattelin noin, ja sitten kun se lapsi syntyi, se olikin ihana ja rakastin sitä vasten ennakkopelkojani?

tällä hetkellä tuntuu, että olisin järjettömän pettynyt, kun toivoisin pojalleni veljeä. Olen kuitenkin teidän analyyseistänne poiketen ihan normaali aikuinen, joten itse uskoisin rakastavani lasta koliikkeineen päivineen - koliikkikaan kun ei ole lopullinen tila.

Kertokaa, mitä se on, kun vaan 'haluaa' lapsen? Mitä ajatuksia siinä on taustalla? Eikö kukaan muu yhtään suunnittele ja ajattele näitä asioita? Kyllähän minä osaksi haluaisin toisen lapsen, en minä näitä muuten pohtis, vai? En esimerkiksi yhtään mieti että pitäiskö sittenkin hankkia koira, kun en koiraa lainkaan halua.

t. ap

Eli onko pelko tytöstä nimenomaan pettymystä vai jännitystä ja pelkoa uudesta? pojan maailma on sinulle tutumpi, voi olla että joudut kohtaamaan tytön maailman.



Minä voin rehellisesti sanoa että toivoin tosi kovasti tyttöä, mutta ultrassa selvisi että odotan poikaa. Se pettymys kesti ehkä pari viikkoa. Nyt tuo on maailman rakkain poika ja oikein hävettää että olen kehdannut ajatella noin. Uskon että niin kävisi sinullekin. Olen miettinyt ihan samoja asioita toisesta lapsesta ja varsinkin tuohon yhdyn vahvasti että oli helpompaa tehdä päätös hankkia ensimmäinen lapsi ja hypätä kokonaan uuteen elämään kuin tehdä päätös toisesta lapsesta. Ja meidän poika oli koliikki, kyllä siitäkin selviää hengissä:) Vaikka varmasti olisi hirvittänyt jos ennen raskauttani joku olisi sanonut että tytön sijaan saatkin koliikkipojan ;)



Ensimmäisestä lapsesta ehkä oli juurikin tuo kun vaan "halusin" lapsen, toisen kanssa pohtii paljon enemmän ja päätöstä ei meilläkään ole vielä tullut..



t.5

Vaikutat järkevältä normaalilta aikuiselta naiselta. Mietit minusta liikaa asioita ja haluaisit että pystyisit etukäteen hallitsemaan omat tunnetilasi. Ehkä voisit opetella elämään tässä hetkessä ja luottamaan että kaikki menee hyvin? Jos saat toisen lapsen varmasti rakastat sitä yhtä paljon kuin esikoista. Mistään ei kuitenkaan voi olla 100% varma. Minulla itselläni oli niin voimakas vauvakuume, että olin valmis ottamaan kaikki nuo riskit enkä miettinyt asioita. Jos stressaamaan oikeasti haluat ruveta niin pelättäviä asioitahan on paljon pahempiakin kuin nuo mitä tuossa viestissä mainitsit. Ei kannata stressata vaan rohkeasti eteenpäin:)

asiallisia ja jopa ihania vastauksia av:lla, kiitos 5/12 ja 13!!!



Olette molemmat oikeassa. Juuri tämän takia rohkaistuin tänne kirjoittamaan.



ap

Mietin aikalailla samoja asioita kuin sinäkin, tosin lapsen sukupuolella ei ole minulle väliä mutta haluaisin esikoiselle sisaruksen ja muutenkin mietin miten olis ihana kun olis toinenkin lapsi. ja olen melko nuori ja pelkään jääväni väliinputoajaksi työelämässä jos nyt saisin toisen lapsen.

Miten samoja asioita ennen lasta, ja kyllä osa niistä on aivan totta, suurin osa oikeastaan. meillä kuitenkin on kaksi lasta.



Mutta jos tyttö on noin suuri pettymys, niin jättäisin lapsiluvun yhteen.

Alkuun kyllä voi vaikuttaa, että perkele! Mutta kun jo raskausaikana saa tietää kumpi tulee, ehdit hyvin tottua :)



Minulla itselläni on 2 poikaa ja tyttö. Toivoin kyllä kolmatta poikaa :) Mutta kun selvisi, että tulee tyttö, pohdin jonkin aikaa, että miten ihmeessä tyttö ja poika voisivat olla niiiin läheiset toisilleen.

Tiedän! Tyhmästi ajateltu ja sen huomasinkin.

Ihan samallalailla lapseni leikkivät toistensa kanssa kuin tyttö-tyttö/poika-poika sisarukset.



En itsekään oikein niistä prinsessa leikeistä piittaa, mutta tuo neiti taitaa tulla äitiinsä, autoilla leikkii ja on kuin pojat :D



Sen voin sanoa, että yhden lapsen äitinä oli helppoa! Kun toinen lapsi syntyi, esikoinen vaati huomiota ihan samallalailla kuin vauvakin. Sitä oppi helposti jakamaan huomion molemmille lapsille.

Kolmas kun syntyi, vanhimmat leikkivät jo yhdessä, eivätkä oikein edes vaatineet äidin/isän huomiota niin paljoa.