Lue keskustelun säännöt.
APUA! Pojastani on tulossa isä!
11.06.2012 |
Mitään ei ole kait tehtävissä tämän asian eteen koska molemmat, sekä poikani että tuleva äiti ovat täysi-ikäisiä?
Olen aina yrittänyt valistaa poikaani ehkäisyn tärkeydestä mutta nähtävästi kaikki puheeni ovat menneet täysin ohi korvien.
Hän ei ole seurustellut vielä hädin tuskin vuottakaan joten tämä uutinen tuli minulle täysin puun takaa. Häistäkään ei ole ollut minkäänlaista puhetta.
Poikani käy kyllä töissä mutta tyttöystävä on vasta valmistunut koulustaan, ilman vakituista työpaikkaa. Ovat kuulemma etsimässä yhteistä asuntoa. Pelkään miten he tulevat pärjäämään pienen lapsen kanssa.
Ehkä tästä alkujärkytyksestä pääsee vielä yli... En vain olisi ikipäivänä uskonut että ainoa poikani tekee äidilleen tälläistä!
Kommentit (28)
vastuu tekemisistään eikä ole aborttiin painostamassa eikä hylkäämässä raskaana olevaa puolisoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole nyt muutamaan päivään vastannutkaan poikani puheluihin.
miksi et vastaa puheluihin? Jotain vikaahan sussa on kun puhelimella pitää hallita poikaa?
Mä ainakin suollan kaikki mun extra rahani 20 poikani lapsiperheelle. Tietenkin, miksi en heitä auttaisi?
lapseni 22-vuotiaana. Ehdin juuri valmistua amk:sta, mutta vakituista työpaikkaa ei ollut.
Nyt olen 33v 3 lapsen äiti ja odotan neljättä yhteistä lastamme. Meillä on lähes valmis upea velaton omakotitalo ja muutenkin talous kunnossa itse ansaitusti (emme ole saaneet perintöä tai muutakaan apua perheiltämme!) ja olen ehtinyt tehdä töitä lasten välissä - kun sain kaksi ensimmäistä lasta nuorena, oli aikaa olla töissä ennen "toista" erää. Näin sain myös haaveilemani suurperheen.
Eli en sinuna olisi huolissani!! Pieni vauva ei vielä ymmärrä, jos ei perheellä olekaan isoa asuntoa jne. ja kun lapsi kasvaa, on äidillä tutkinto jo valmiina eli töitä pitäisi löytyä. Oman kokemukseni mukaan lapsi alkaa ymmärtää perheensä taloudellisen tilanteen vasta kouluiässä ja tuossa vaiheessa olin jo itsekin hyväpalkkaisessa työssä eli voimme matkustella jne. Isoimmille lapsille tuskin jäi traumoja vähävaraisesta vauva- ja pikkulapsiajasta, vaan pikemminkin uskon, että heille oli hyötyä siitä, että pystyin keskittymään täysillä heihin.
Poikasi on jo sentään 25v!! Anna hänen elää omaa elämäänsä!!
Poikani on ehkä 25-vuotias mutta minun silmissäni edelleen pieni lapseni. Sen takia tässä asiassa on minulle paljon sulateltavaa.
No joo lueppa tuo oma kirjoitelmasi ja mieti onko sinun suhteesi poikaasi ihan terveellä tolalla... 25 v ja edelleen pieni lapsesi. Ei vaan 25 v aikuinen mies joka on eronnut lapsuuden perheestään ja perustaa juuri omaa perhettään. Jos pelaat kortit viisaasti niin saat olla läheinen osa poikasi perhettä tai sitten pelaat itsesi ulos. Ja anna lapsellesi elämänsä äläkä pyri määräilemään, ohjailemaan ja elämään sitä hänen puolestaan. Lapset ovat vain lainassa ja sinun lapsesi laina-aika umpeutui jo jokunen vuosi sitten...
Kun lapsi perustaa oman perheen, on se hänen perheensä. Siellä ihan keskenään sovitaan raha-asiat, kasvatusperiaatteet, kesälomakohteet jne. Siellä ei tarvita kummankaan vanhempia maksajiksi tai määrääjiksi.Minusta nykyisten nuorten aikuisten isoin ongelma on se, että perustetaan oma perhe, mutta oletetaan omien vanhempien edelleen olevan maksajia. Ap:n kannattaa alusta alkaen tehdä selväksi, että hän on kiinnostunut lapsenlapsesta, mutta vain kun hänelle itselleen sopii. Mikään ihmissuhde ei toimi, jos toinen pakotetaan siihen mukaan hoitajaksi.
"olen kiinnostunut lapsenlapsestani mutta vain kun se mulle sopii". Mikään ihmisuhde kun ei oikeasti toimi tuolla periaatteella. Joo, terveen itsekäs saa ja pitää olla, mutta oikeasti pitää myös olla valmis joustamaan ja auttamaan myös silloin kun se ei ihan sovi. Ei aina, mutta tiukan paikan tullen kyllä. Minä miniänä olen valmis auttamaan appivanhempiani jos he apua tarvitsevat ja tekemään sen vaikka se ehkä olis hankalaakin eikä sopis mun elämään. Ja tiedän että he tekevät samoin. Me olemme samaa perhettä, vaikka elämme eri talouksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi elämä. toivottavasti tyttöystävän vanhemmat on täyspäisiä ihmisiä ja rakastavia isovanhempia, niin eivät menetä mitään vaikka ap potkisikin itsensä ulos poikansa elämästä..
oli hän 18 vuotias.
Puoli vuotta myöhemmin hänen ollessa 19 vuotias tulin raskaaksi.
Hänen äitinsä yritti pakottaa minua aborttiin ja vannotti lapseni isää ettei tunnusta isyyttään.
Muutin omaan asuntoon ja tein lapsen yksin, tuolloin olin 20 v.
Omat vanhempani ovat olleet lapsen elämässä ja lapseni on mitä onnellisin.
Ainut asia mistä hän on surullinen on että välillä iltaisin kun hän käy nukkumaan ja ajattelee asioita, hän kysyy " milloin voin nähdä isiä?.. Milloin voin silittää isin koiraa?
Milloin isi vie minut korkeasaareen?
Milloin voin mennä isille yökylään?
Koska hän ei nää isiä kun kerran parissa kuukaudessa..
Lapsi on nyt 4 vuotias..
Pliis rohkaiskaa niitä poikianne olemaan lapsillensa isä.
Mieheni on 50 ja napanuora äitiin ei ole vieläkään katkennut. Ei mieheni eikä äitinsäkään puolelta.
Minä ja meidän yhteiset lapsemme jäämme kakkoseksi.