Ensimmäistä odottavia?
Ajattelin kysellä olisiko ensimmäistä odottavilla halua tulla omaan keskusteluun jakamaan kokemuksia?
Itse olen jo tammikuisissa 2013 ja sieltäkin muutama ensimmäistä odottava löytyy. Olisi kuitenkin kiva jännitellä ensimmäisen kehittymistä samassa tilanteessa olevien kanssa, syntyipä vauva sitten tämän tai ensi vuoden puolella :)
Kommentit (37)
Elikkä odotan itse ensimmäistä "jo" rv 11+2,joten meillä laskettu aika olis joulu-tammikuun vaihteessa. Jännitettäväks jää kumman vuoden puolella pieni syntyy. :) Ensimmäinen ultra on torstaina, joten tarkempi la selviää silloin. Ja me ollaan molemmat -89 syntyneitä.
Olis kyllä mukava kuulla kokemuksia samassa tilanteessa olevilta!
Itsekin odottelen esikoista. Mulla on LA loppuvuodesta ja tällä hetkellä odottelen kovasti loppukuun rakenneultraa. :) Liikkeitä en vielä tunne, eikä oireitakaan pahemmin ole.
Itselläni olo alkaa tasoittumaan, joskin on todettava, että ihan hillittömiä oksennuskohtauksia ei ole missään vaiheessa ollutkaan. Lähinnä ellotusta, jos ei muistanut syödä tarpeeksi usein. Väsymys on myös ollut valtavaa, mutta senkin kanssa on pärjännyt, kun on antanut periksi ja nukkunut tarpeeksi :)
Ensi viikolla olisi np-ultra, juuri sopivasti ennen juhannusvapaita. Toivottavasti oireiden poisjäänti ei tarkoita mitään vakavaa, vaan on ihan normaalia jo tässä vaiheessa. Kovasti tuota ultraa odotan, vaikka ensimmäisessä olen jo käynyt viikolla 8+1. LA tuon ultran mukaan olisi 7.1.
KM historia hieman pelottaa ja siksi tässä vielä aika varovaisesti ollaan ja toivotaan parasta.
Muutama teistä olikin jo aika pitkällä :). Onnea kaikille ja tarrasukkia mukaan loppumatkalle!
Ann1kk1 ja Enska 10+2
Hyvä, että alkaa hieman jo oireet helpottaa, itselläni pahoinvointia kesti suunnilleen viikoille 15-16. Sen jälkeen ollut vain satunnaista etovaa oloa tai oksentamista. :)
Mulla ei onneks (ainakaan vielä) ole oksentelua eikä kamalaa pahoinvointia ollut.. :) jotkut hajut kyllä pistää yökkäilemään mutta sekin tosi lievää. Mulla noita repäisykipuja ollut, viime viikolla tosi paljon mut nyt nekin on onneks helpottanut jo, välillä kyllä sattuu tosi paljon mut menee tosi nopeesti ohi, toivottavasti kaikki vaan on hyvin.. Ja väsymys on ihan tajuton, voisin nukkuu kellon ympäri.. Ens viikon yövuoroja odotellessa..
Oliko kellään teistä kokemuksia varhaisultrasta? Mietin et jos sinne menis ekan neuvolan jälkeen. Ei vaan jotenkin voi uskoa tätä todeksi, oli pakko tehä uus testi toissapäivänä vaikka kaks olin jo tehnyt ja menkatkaan ei alkanu.. :)
Mä siis kävin ensin ultrassa "varmistamassa" asian rv. 8+1. Olen käynyt samalla gynellä jo vuosia ja jotenkin musta tuntui luonnolliselta mennä sinne :). Ja kyllä kannatti, olihan se melkoinen kokemus! Neuvolaa en osannut edes ajatella ennenkuin gyne otti sen puheeksi. Tosin olin jo niin pitkällä, että eka neuvola piti hoitaa alta pois pikaisesti. Kävin siellä rv. 9+3 ja sieltä sain sitten lähetteen ekaan "oikeaan" ultraan, joka on rv. 11+3.
Ehdottomasti voin suositella tuota varhaisultraa (ei tietenkään ns. miniviikoilla). Itse koin sen tarpeelliseksi oman mielenrauhan takia: onko siellä oikeasti sykkivä sydän, onko alku oikeassa paikassa jne. Näihin kaikkiin sain vastauksen ja tietenkin kuvat muistoksi :). Halpaahan tuo lysti ei tietenkään ole, Kela-korvauksen jälkeen jäi maksettavaa himpun yli 100 €. Hinnat tietenkin vaihtelevat eri paikoissa, mutta luultavasti tuota hintaa ainakin PK-seudulla saa maksaa.
Hauskaa viikonloppua kaikille!
Ann1kk1 ja Enska 10+4
Täällä ois LA 16.12. Ei malttais enää odottaa, mielessä 9 kk tuntuu niin pitkältä ajalta ja kyllähän pienokaisen alkuakin tuli omalla kohalla odoteltua vuoden verran.
Minshui 19.v. (kerkee täyttää 20). Viikkoja ois kasassa 13
..esikoista odottava! Ihan hullu tunne, että se näin nopsaa tärppäsikin, en millään meinaa uskoa. Eli yhdet luomumenkat tuli, ja sit jo tärppäs. Toivottavasti vaan pysyis pienokainen matkassa mukana loppuun saakka :)
Sen kummemmin ei oireita ole ollut, alamahan, alaselän kipuilua ja väsymys on tosi kova. Myös minä voisin nukkua kokopäivän :D Tuntuu että se energia riittää just ja just siihen että saa pidettyä ittensä hereillä, ja ennen kaikkea töihin..
Minä siis oon 23v ja kerkeen täyttää sen 24 ennen nöppösen syntymää. LA luultavimmin siinä 20.2 paikkeilla, ja viikkoja 4+2
En olisi ikinä voinut uskoa että omalle kohdalle iskisi niin pahaolo! Viikkoja ja viikkoja mehulinjalla. Nukuin aina kun mahdollista, töistäkin piti välillä sairaslomaa ottaa. Onneksi välillä edes yks parempi päivä siellä täällä että pysty jotain kiinteetä syömään. Oksentelu myös aika normaalia. Mutta nyt onneksi ollut muutaman päivän normaali olo. Luulin jo että se ei ikinä lopu... Mutta samaan aikaan sitä silti vain ajatteli kuinka onnellinen olen.
Itse kävin tosiaan myös varhaisultrassa. Halusin tosiaan nähdä, että onko sielä oikeasti mitään, ettei ole tuulimuna, tai kohdunulkoinen raskaus. :)
Täällä olisi neljän päivän päästä 20v täyttävä, esikoistaan odottava mamma :) LA on 22.12 eli viikkoja on siis 'jo' 13+2 :)
Ajattelin kysellä olisiko ensimmäistä odottavilla halua tulla omaan keskusteluun jakamaan kokemuksia?
Itse olen jo tammikuisissa 2013 ja sieltäkin muutama ensimmäistä odottava löytyy. Olisi kuitenkin kiva jännitellä ensimmäisen kehittymistä samassa tilanteessa olevien kanssa, syntyipä vauva sitten tämän tai ensi vuoden puolella :)
No mä oon niin alussa vielä että plussasin viime torstaina joten huomenna olis tarkotus soittaa neuvolaan... olin kylläkin niin hämilläni tuloksesta ettei mitää rajaa mutta nyt sitä alkaa vasta ymmärtään että vauva sieltä on tulossa ja onnellista aikaa vaikka mitää muita oloja ei vielä ole kuin väsymys ja rinnat aivan törkeen kipeet :)
mitäs muilla on ollu alkuraskaudessa oloja???
Nii ja laskureiden mukaan la olis 7.2.2013
Pia 36v rv 2-3
Itsellä alkuraskaus tuntui tosi raskaalta. Muiden kokemuksia kun lukee, niin eihän se ollut mitään, kun en edes päivittäin oksentanut tai sairaalaan joutunut. :) Väsymys oli järkyttävää... Ei mitään jaksanut koulu- tai työpäivän jälkeen. Hajut tekivät pahaa ja vain hedelmät ja salaatit maistuivat. Rasvainen ruoka oli jotain ihan hirveää, ja karkit yms. Mielihaluja ei ole ollut normaalia enempää :)
Alkuraskauden oireet puhuttavat meitä ensikertalaisia tietenkin paljon. Itse tuntuu, että ihan riittävästi on kuvottanut ja väsyttänyt, mutta itseasiassa olen tainnut päästä tosi vähällä, kun oikein alkaa lukemaan muiden oireista. Mä en ole oksennellut, mutta täytyy kyllä myöntää, että olen kehittänyt muutaman ylimääräisen kilon itselleni heti alkuraskaudesta, koska inhoan, siis oikeasti INHOAN oksentamista ja söin, söin ja söin kaikkea mahdollista, että paha olo pysyisi poissa. meni sokeria ja suolastakin ihan tajuttomia määriä. En oikeasti ole oksentanut aikuisiässä kuin kerran tai kaksi, mä en vaan jotenkin pysty siihen.. Neuvolassa sanottiin, ettei niitä kiloja kannattaisi vielä kerätä, kun loppuvaiheessa niitä tulee sitten ihan itsestään :). No, josko tuo väsymys ja kuvotus olisi pikkuhiljaa takana ja pääsisi vähän liikkumaan..
Omaa napaa vielä lyhyesti: Tänään rv 11+0 :) Torstaina np-ultra :) ja sitten juhannus jolloin asia paljastuu usealle kaverille ja vanhemmille :) Pelottaa ja jännittää, mutta ihanaa silti :)
Ann1kk1 11 + 0
Se siitä mun ei oksentelusta.. Perjantaina tuli Puhuttua norjaa vessanpönttöön töissä ja eilen päätin laatoittaa parkkipaikan uuteen kuntoon.. Toivottavasti tästä ei nyt tuu joka päiväistä koska mä kans vihaan oksentamista yli kaiken! Tänään ku heräsin niin tosi voimakkaat yökkäilyt mut onneks mitään ei tullu ylös asti.. Vaikka eilen kyllä totesin et helpotti se paha olo heti ku oksensi :D
Täytyy kyllä sit varata se varhaisultra ku monella niin positiiviset kokemukset:) vielä viikko sinne neuvolaan, ei millään jaksaisi odottaa. Mä oon kertonu jo lähimmille kavereille ja vanhemmille sekä työkavereille. Oon niin hölösuu et muuten olisin varmaan möläyttäny sen jossain vaiheessa..
Pitää vaan toivoa että pötkylä kulkee mukana loppuun saakka!
mä oon kans jo vähänkin liikaa puhunu raskaudesta ystäville. Tuntuu jotenki pahalta toisaalta, ku siitä on pitäny mennä jo sanomaan, jos jotain nyt sattuis käymään.. :/ Mut mä en vaan näin ilosessa asiassa osaa pitää suutani kiinni :D
Kyllä sitä pelkää vielä myöhemminkin, että jotain sattuu. Todennäköisesti kaikki sujuu kuitenkin ihan hyvin. :) Ja eiköhän suurin osa ymmärrä keskenmenonriskin alkuvaiheessa.
Mä ajattelin, että haluaisin tietää sukupuolen etukäteen.. Mun lukuisista synnyttäneistä kavereista ja tuttavista ovat aina saaneet sen, mitä on veikkailtu. Tiedän toki, että veikkaus voi mennä väärinkin, mutta tuntuu ne aika usein osuvan oikeaan.
Musta olis kiva ostella jotain sinistä tai vaaleanpunaista, vaikka pidän neutraaleistakin sävyistä. Samoin voisi hiukka suunnitella nimiä enemmän..
No, sanonpa varmuudeksi myös sen faktan, että kunhan on terve, niin ihan sama :). Ajattelin kyllä mennä 4D ultraan jos vaan rahatilanne antaa myöden. Siellä kai aika hyvin jo saa näkyviin sukupuolenkin.
Juhannusta odotellessa
Ann1kk1 11+1
Minä kans ensimmäistä odottelen :) LA ois laskureiden mukaan 12.2.2013, pitkä aika jännitellä vielä:) Ois kans kiva tietää minkä ikäisiä täällä odottelee ensimmäistä! :)
Vave 20v, rv 4+6