Minä ja miehet... huoh.
Mä en voi kuin nauraa miessuhteilleni. Ensinnäkin mä olen seurustellut 15-vuotiaasta. Siis monen eri miehen kanssa, ollut naimisissakin välillä. Päivääkään en ole ollut sinkku. Kun olen kiinnostunut uudesta miehestä, olen jättänyt vanhan. Olen aina ollut se joka jättää. Suhteet ovat kuitenkin olleet aika pitkiä, 2-12 vuoteen. Mielestäni en osaa edes iskeä miehiä, yhtäkkiä jostain vain ilmestyy mies, mä hullaannun siihen ja se muhun ja etenemme todella nopeasti.
Nyt keväällä päätin, että lopetan pari vuotta kestäneen suhteen mieheen, josta pidän kyllä edelleen, mutta jonka elämäntilanne on sellainen että se aiheuttaa mulle paljon stressiä ja ahdistusta. Ajattelin että kerrankin olisin sinkkuna edes puolisen vuotta.
No, nyt taas jostain ilmestyi mies joka ihastui muhun. Emme ole edes tavanneet ja mies on varattu, mutta hän lähettelee mulle ihania, eroottisiakin viestejä ja toisinaan puhumme puhelimessa. Mies tuntuu todella ihastuneelta. Mä en tiedä olenko oikeasti ihastunut, mies on kyllä todella viehättävä, älykäs ja charmikas, ajatus hänestä kutittaa kivasti vatsanpohjaa. Mutta jos tykkäänkin vain olla palvonnan kohteena? Mun suhteet on usein alkaneet niin, että mies ihastuu järjettömästi ja tuntuu palvovan.
Jotenkin naurattaa tää mun elämä. Tulin vain tänne purkamaan tätä. Kai mä olen imartelulle altis ja tunne-elämältäni epävakaa.
Kommentit (13)
tyytyväinen tilanteeseen? Jos et, niin ehkä sulla on väärät perusteet valita miehiä? Jos sun pitäisi ottaa mies, joka ei kuvittele sinun olevan täydellinen, ja josta itse välität yhtä paljon kuin hän sinusta? Ettei sitten ole kyse vain molemminpuolisesta riippuvuudesta johonkin haavekuvaan. Ihmiset usein haluaa sen mitä ne ei voi saada, ja miehet ehkä pitää sinua tosi itsenäisenä ja saavuttamattomana ja haluavat sinut juuri siksi.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että ehkä en ole perinteinen ydinperheihminen tai kovin pitkäaikaiseen parisuhteeseen tarkoitettu. Suhteissa rupeaa usein hieman ahdistamaan jo ihan pelkästään se, että pitää olla tilivelvollinen kaikista menoista, ja usein käy myös niin, että mies alkaa olla kamalan riippuvainen musta. Sekin ahdistaa. Mulla on lapsia, ja sitä olen onnellinen, mutta tavallaan hoiden mielummin yksin heidät kuin jatkuvasta yritän tehdä yhteistyötä jonkun muun aikuisen kanssa. Teen mielummin asiat yksin.
Pitäis olla myös rauhallisempi suhteiden alussa eikä hypätä niihin niin täysiä, että kaikki muu tekeminen unohtuu.
Ja sitä mietin, ettei tällainen voi jatkua loputtomiin. Jossain vaiheessa olen varmaan niin vanha, että lakkaan kiinnostamasta miehiä (vaikka en nytkään pidä itseäni esim. kovin hyvännäköisenä, pikemminkin outona), ja päädyn elämään oikeasti yksin, ilman uusia rakastumisia.
Sitten menin erääseen paikkaan jossa eräs mies isuskeli. Vilkaisin tätä miestä ja ensimmäinen ajatukseni oli että tuosta pitää pysyä kaukana. Muutaman viikon päästä tiesin ettei entiseen ole paluuta, olin tavannut miehen jonka rinnalla tunsin olevani kotona, hyväksyin asian enkä ole nyt kuuteen vuoteen edes puolta ajatusta suonut muille miehille.
Tätä tapahtumaa ennen eräs ystäväni "kauniisti" totesi minusta että olen "suhteellinen" ihminen kun miehet vaihtuivat nopeammin kuin hänellä sukat XD Terveisiä vaan jos luet tätä P!
normaalissa parisuhteessa tartte olla tilivelvollinen kaikista menoista eikä siihen kuulu myöskään yletön riippuvuus toisesta. Vedät ilmeisesti puoleen semmoisia minäkuvaltaan heikkoja miehiä, jotka alkaa elää elämäänsä sinun kauttasi ja koska heillä ei ole omaa identiteettiä ja elämää, tulee sinusta heidän elämänsä keskipiste ja se ei ole hyväkäsi kummallekaan. Mä itse oon nimittäin tuollainen iilimato, ja mulle puolestaan käy usein niin, että ripustaudun johonkin itselleni ei-sopivaan mieheen ja jossain vaiheessa tajuan virheeni ja alankin inhota miestä, joka on ihan ihmeissään kun eilen vielä palvoin maata jalkojen alla..osaisitko olla suhteessa, jossa mies ei pidäkään sinua täydellisenä eikä saa sinua kokemaan itseäsi hänen elämänsä ainoaksi sisällöksi, vaan olisit tasavertainen miehen kanssa? Ja joutuisit ehkä pelkäämään, että mies voi joku päivä jättää, koska ei ole niin riippuvainen sinusta?
Toisaalta tykkään juuri kunnianhimoisista miehistä, joilla on vahva on identiteetti ja persoona. Ja sellaisia he minun nähdäkseni ovat olleetkin, tämä nykyinenkin "kiinnostus".
Olen ajatellut, että varattu mies olisi mulle kauhean sopiva juttu. Ei tarvitsisi elää sen kanssa arkea enkä mä voisi olla ainoa asia sen maailmassa. Kuulostaa varmaan ihan sairaalta...
Toisaalta tykkään juuri kunnianhimoisista miehistä, joilla on vahva on identiteetti ja persoona. Ja sellaisia he minun nähdäkseni ovat olleetkin, tämä nykyinenkin "kiinnostus".
Olen ajatellut, että varattu mies olisi mulle kauhean sopiva juttu. Ei tarvitsisi elää sen kanssa arkea enkä mä voisi olla ainoa asia sen maailmassa. Kuulostaa varmaan ihan sairaalta...
miehen vaimo ja mahd. lapset? Mitä jos vaimo saa suhteenne selville ja masentuu ja tekee vaikka itsarin?
Jotenkin vaikea uskoa, että nuo miehet olisi oikeasti kovin vahvaidentiteettisiä, ei sellaiset takerru toiseen ihmiseen. Varmaankin he vain luulevat ja esittävät olevansa vahvoja.
nykyisen tyttöystävänsä kanssa, eivät he edes asu yhdessä, tuntuvat tapaavankin harvoin kuin asuvat kaukana toisistaan.
Mutta juu, kai mä tosiaan olen kamalan herkkä ja altis palvomiselle. Toisaalta mun kaikki suhteet ovat alkaneet jotenkin näin, enkä oikein edes tiedä, miten "normaalit" ihmiset aloittavat suhteensa. Pitäisi varmaan yrittää etsiä mahdollisimman välinpitämättömän oloisia miehiä :-) Luultavasti mä olen jonkinlainen tunnenarkkari.
miehen kanssa ole heti pakko muuttaa yhteen, jolloin ei tartte elää varsinaista arkea yhdessä, vaan voi nähdä silloin kun molempia huvittaa. Ja jos seurustelee oikeasti kunnianhimoisen ja vahvan persoonan kanssa, niin ei sille todellakaan tyttöystävä ole elämän ainoa sisältö. Mutta tulisitko sinä puolestasi toimeen miehen kanssa, joka ei pitäisikään sinua ykkössijalla elämässään vaan työt ja harrastukset ja kaverit ym. olisi yhtä tärkeitä?
en asunutkaan yhdessä miehen kanssa, ja se oli kaikin puolin hyvä ratkaisu. Loppuaikoina oikein toivoin, että se pitäisi välejä yllä kavereihinsa tai lähtisi johonkin ilman mua. Mulle elämän tärkeimpiä asioita on työ, ja tavallaan oletan, että miehelle olisi myös.
kyllä kai aika moni suhde alkaa niin, että nähdään toinen vaaleanpunaisten lasien läpi ja kaikki on toisessa ihan täydellistä, tää kai vaan on yleensä molemminpuolista. Ja kun se alkuhuuma on ohi, niin kumpikaan ei ripustaudu toiseen ja ala kontrolloida menoja jne.
Voisi teoretisoida, että tarttet semmoisia ripustautujamiehiä, koska sitten tunnet olevasi erityinen ja tärkeä ja ihmeellinen? Vaikka sun pitäisi kyetä tuntemaan olevasi sellainen ilman miestäkin, tai vähemmän riippuvaisen miehen kanssa.
kun mä edustan sitä toista laitaa, eli tätä ripustautujaa, niin kun ajattelen kaikkia miehiä keihin olen ripustautunut, niin en todellisuudessa arvosta niitä juuri lainkaan, siis seurustelukumppanina, ihmisenä toki kaikki ovat samanarvoisia (ainakin suurinpiirtein..). Eli mun palvominen ja roikkuminen johtui omista traumoistani, eikä siitä, että nää miehet olisi olleet jotenkin erityisen ihmeellisiä, ainakaan mulle. Yhteistä heille oli varmaan se, että he olivat itse melko etäisiä mua kohtaan ja sitoutumiskammoisia.
Oot varmasti ihana tyyppi, mutta mielestäni oikea rakkaus on kuitenkin jotain muuta kuin sitä, että toinen pitää toista älyttömällä jalustalla ja menettää mielenkiinnon kaikkeen muuhun elämään, vaikka se hivelisikin sen toisen itsetuntoa.
Ja varmasti vähintäänkin osittain kyse on mun huonosta itsetunnosta, jota palvonta paikkaa ja hivelee. Ja sitten kun nämä miehet ovat olleet hyvännäköisiä, pitkiä, hyviä sanankäyttäjiä ja pari heistä puolijulkkiksiakin, niin ah, kyllä onkin itsetuntoa hivellyt, kun en tosiaan ole itseäni pitänyt minään "hyvänä saaliina".
Toisaalta musta tuntuu, että mun todellisuudentaju on ihan hämärtynyt. Miten suhteet yleensä alkavat? Miten ne loppuvat (muuta kuin uuden löytämiseen)?
tyytyväinen tilanteeseen? Jos et, niin ehkä sulla on väärät perusteet valita miehiä? Jos sun pitäisi ottaa mies, joka ei kuvittele sinun olevan täydellinen, ja josta itse välität yhtä paljon kuin sinä hänestä? Ettei sitten ole kyse vain molemminpuolisesta riippuvuudesta johonkin haavekuvaan. Ihmiset usein haluaa sen mitä ne ei voi saada, ja miehet ehkä pitää sinua tosi itsenäisenä ja saavuttamattomana ja haluavat sinut juuri siksi.