Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Goottiperheen lastenkasvatus
06.06.2012 |
Veljeni ja hänen vaimonsa ovat ns. gootteja (pukeutuvat mustiin, mustat hiukset, molemmilla vahva meikki). Ei siinä mitään, tyylinsä kullakin, vaikka onkin musta tosi tyhmän näköisiä. Ne sai lapsen kolme vuotta sitten ja ovat pukeneet sen aina tyylinsä mukaisesti, eli kokomustiin, pääkallokuvioita, 666-tekstejä, useita korvakoruja, jne.
Nyt kuulin, että veljeni vaimo suunnittelee lapsen hampaiden viilausta, että se näyttäisi "peikkolapselta". Kun kysyin, että mitä helvattua, niin selitti että kun kyseessä on kuitenkin maitohampaat. Eli ettei ole kyse lopullisesta jutusta.
Puhuin äitini kanssa, joka veti kyllä aikamoisen herneen nänään. Veljen vaimo oli kertonut sille, että Suomessa kukaan ei ollut suostunut tekemään noita torahampaita, mutta että Prahassa on joku lävistäjä/tatuoija/mikälie, joka suostuu viilaamaan lapsen hampaat.
Veli ja sen muikku on nyt varannut heinäkuuksi matkan Prahaan, ja ne on ottamassa lapsen mukaan. En tiedä kuinka tosissaan ovat tuon ideansa kanssa, mutta mun sydäntä ihan kylmää ajatus tuollaisesta.
Mitä mä voin tässä tilanteessa tehdä? En haluaisi menettä välejäni veljeeni, mutta en oikein voi vierestäkään katsella kuinka ne rakentaa lapsestaan hirviötä.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
tee lastensuojeluilmoitus. Ei mitään uhkauksia , vaan toimintaa.
Ajattelin reittää vauvani korvat itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tee lastensuojeluilmoitus. Ei mitään uhkauksia , vaan toimintaa.
Ajattelin reittää vauvani korvat itse.
Oletko Gootti?
Alue: Aihe vapaa
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa goottiperhettä. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen oli pakollista (musta huulipuna ja kajal)
- Hiustenleikkuu kielletty
- Musiikkia piti kuunnella täysillä
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/89kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää pitkää mustaa nahkatakkia
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.
En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?