Mistä olet kateellinen ja kenelle?

Olen uskomattoman tyytyväinen elämääni juuri tällaisena, ja toivon, että tätä onnea kestäisi mahdollisimman pitkään.



Okei, jos oikein kaivamalla täytyy kaivaa, niin ehkä kadehdin ihmisiä, joiden molemmat vanhemmat ovat olleen heidän lapsuutensa ajan elossa, mutta kaikkea en sentään minäkään voi saada.

Sen sijaan vauvojen äidit eivät aiheuta kateuden tunteita.

- pidetyille ihmisille

- vakituisen työpaikan saaneille ihmisille

- niille, joilla on lapsia, iso perhe ja perheen kautta sosiaalista pääomaa

- niille, joilla on iso ystäväporukka

- niille, joilla on varaa ostaa omistusasunto, oma koti haluamaltaan alueelta

mun miesystävälleni. Hänellä on pirusti velkaa joka paikkaan. Tällä hetkellä ja varmaan elämänsä loppuun asti elää toimeentulotuella. Ei ole enää mitään stressiä raha-asioista, voi nauttia elämästä muulla tavalla, kuin materialistisilla tavaroilla. Itselläni on raha-asiat tuossa mielessä kunnossa (ei ole velkaa), mutta joudun silti tekemään töitä, että olisin omaan elintasooni tyytyväinen. Joskus haluisin vetää överiksi ja hommata kunnon velan ja sen jälkeen elää sillä mitä saan. Sen sijaan elän koko ajan niin, että pyrin saamaan koko ajan enemmän. Tietty olisi hienoa, jos joskus saisin rahan liikkumaan niin, että voisin tehdä töitä koska haluan, ei siksi että olisi pakko :)

Kaikille, joilla on puoliso ja joiden lapsilla on isä. Minun lapsellani ei ole lainkaan isää tiedossa. Olen kateellinen normaalista perhe-elämästä.

Oletko nainut niin monen kanssa ja umpikännissä, ettet tiedä kenen lapsi on kyseessä?

Väitetään että raha ei tee onnelliseksi. Pyh! Minä haluaisin testata tuon väitteen. Puhutaan mistä tahansa summasta 10-1000 miljoonan välillä. Tekisinpähän ainakin siinä sivussa muutama tuhat muuta ihmistä onnelliseksi (lue: rahan hyvin leväperäistä käyttöä). Jos raha ei teekään onnelliseksi niin siinä on se hyvä puoli että siitä pääsee helposti eroon.



Olen kateellinen myös ihmisille, jotka osaavat koodata, eli niille jotka hallitsevat yhden tai useamman ohjelmointikielen. Osaan kyllä käsitellä tietokoneita noin muuten. En oikeastaan tiedä olenko kateellinen itse taidollle vai sille kärsivällisyydelle mitä ohjelmointikielien opetteluun vaaditaan. Minuun ne eivät uppoa luonnostaan. Jos avaan Notepadin, mieli on yhtä tyhjä kuin se uusi avattu tiedosto. Ei mitään väliä kuinka kauan luen, ohjelmointi ei vaan tartu mieleen, ei sellaisella tarkkuudella kuin sen pitäisi, eli 100% tarkkuudella.



Toinen taito joka puuttuu on hyvä piirustustaito. Piirtäisin pilakuvia ihmisistä joista en pidä. Kasvonpiirteet ovat vaikeimmat vangita paperille. Sitten piirtäisin nättien naisien kasvokuvia, joita olen kaupungilla nähnyt, printtaisin ne t-paitaan ja lähtisin uudestaan kaupungille se paita päällä. Sitten kun joku kysyisi kuvan naisesta, vastaisin että piirsin siihen tulevan puolisoni jonka näin unessa, tai jotain. Naamalla julmettu virne.



Ison nätin omakotitalon omistajat ovat rajatapaus. Ainakin silloin jos talo on jo maksettu. Tiedän minkälaisia rahasummia taloon tarvitaan ja miten kauan työtä joutuu tekemään sen lainan maksamiseen. Mutta onpahan nätti talo sitten. Mutta sitten on ne kulut taas. Tuntemukset heittelehtivät puolin ja toisin.



Siinäpä ne olivatkin! Oma elämä on aika huoletonta. En kaipaa mitään 10m pienempiä rahasummia. Vastuuni ovat minimaaliset. Aikaa on käsillä, joskus liikaakin. Osaan, tiedän ja ymmärrän paljon, tai ainakin opin nopeasti. Olen oppinut näyttelemään tyhmää (stressinväistötaito). Olen hoikka ja terve. Jääkaapissa on ruokaa. Katto on pään päällä. Kämppä on viihtyisä. Naapurit ovat hiljaisia. Mieluista musiikkia löytyy koneelta tuhansien biisien edestä. Osaan soittaakin tärkeimmät niistä. Kaikesta on tehty varmuuskopiot. Se tunne kun tiedät että onnesi lähdettä on vaikea poistaa sinulta. Tai vaikka lähtisikin, sen kaiken saisi parissa kuukaudessa takaisin. On vaikea keksiä mitä muilla on sellaista mitä minulla ei ole, mutta mitä haluaisin. Tiedän, että useimpien asioiden omaamisella on kääntöpuolensakin.



Kateuden sijaan lähinnä hykertelen esim. autonomistajille, kun tiedän mitä bensa ja autoverot yms. maksaa. Mitä kalliimman näköinen auto, sitä isompi virne minulta irtoaa. Lapsiperheiden vanhempia melkein säälin. Tiedän miten lapset voivat repiä hermot välillä. Sitten on se ikuiselta tuntuva vastuu lasten hyvinvoinnista. Joitain töissäkäyviä säälin myös. Onko se hyvää elämää herätä väkisin kylminä pimeinä kolkkoina talviaamuina sen rahasumman eteen, mikä töistä irtoaa? Onko se sen stressin arvoista? Vai käytkö töissä et rahan takia, vaan siksi että koet työn mielekkääksi? Saatan olla kateellinen sinulle sitten... mutta voisitko lopettaa työsi halutessasi ihan noin vaan jos tarve tulisi? Tunnetko koskaan olevasi loukussa? Vai oletko onnellisesti loukussa?

olen kateellinen, niille suurinpiirtein saman ikäisille naisille joilla on timmi vartalolo; pyöreä peppu,hoikat hyvännäköiset läskittömät kintut, kauniit luomurinnat, ja hoikka vatsa ja vyötärö. Ja kaunis sileä iho.

Eniten kateutta herätää se että joillakin on nämä ominaisuudet vaikka eivät sen eteen rehkikään hikihatussa, vaan ovat saaneet syntymälahjaksi. Itse teen paljon työtä kropan eteen(just niin paljon kuin täällä hetkellä tässä tilanteessa-terveys- voin) ja siltikin mulla on päärynäperse,just sellainen jota kaikki sanoo laiskan perseeksi. Se on meillä suvussa.



Lauluäänestä.



Rahasta ja mammonasta en osaa olla kateellinen.

olen kateellinen niille, joilla on kesäasunto / huvila meren rannalla etelä-suomessa.



olen myös kateellinen niille, jotka voivat syödä mitä vain silti lihomatta.



lisäksi haluaisin olla sellainen "iloinen ja pirteä nainen", joka aina ajattelee asioista ja ihmisistä positiivisesti, itse kun olen peruspessimisti joka asiassa :)

näin he ovat saannet kunnon eväät elämän taipaleelle...huoh.