Jo Nesbon dekkarit - kannattaako lukea? ov

Olen lukenut ne mutta viimeisen jalkeen paatin etta nyt riittaa, rupesi ideat loppumaan ja Harrysta on tullut melkeinpa parodia itsestaan. Ekat muutama oli ihan kivoja mutta kaava samanlainen kaikissa - lue eka Harry Hole, ja jos tykkaat siita niin varmaan muistakin.

Mulla jäi muuten tuo Lepakkomies kesken, oli sellainen kirja että aina kun menin sitä sängylle lukemaan niin nukahdin :) Hyvä unilääke!

Paitsi tosiaan viimeisistä.

Usein pätee se, että tekijän ensimmäinen teos on paras, muut tuskin olisivat ylittäneet julkaisukynnystä ilman sitä.



Onko sinulle tuttuja Seppo Jokisen komisario Koskinen Tampereelta ja islantilaisen Indriassonin (tai mikälie, vaikea muistaa) kirjat, joista ensimmäinen oli Räme? Jos Nesbosta et pidä, niin nuo ovat ainakin minun mielestäni hyviä.

Harry Hole on kiinnostava hahmo. Pidin myös Lars Keplerin Hypnotisoijasta. Se oli suorastaan karmiva.

Lepakkomies on ensimmäinen Harry Hole -kirja ja Nesbon esikoisteos. Jos se edustaa parasta Harry Holea ja Nesboa yleensä, taidan jättää Nesbon taavamisen silleen.



Olen lukenut aika vähän dekkareita viime vuosina. Edellinen sarja, jota luin, oli varmaan Boris Akuninin Erast Fandorin -sarja tai sitten ne Jens Lapidusin Stockholm Noir -jutut, joista molemmista kyllä ihan pidin.



Dekkareissa ärsyttää ehkä eniten yleensä se, että lipsutaan noirin arkkityypin kovaksikeitetystä sankarista johonkin outoon miesfantasiaan, jossa pitäisi ymmärtää kusipäistä ja käytöhäiriöstä miestä, jolla on sankarikompleksi ja koko kirjan suurimmaksi mysteeriksi jää, miksi uskomattoman viehättävät niaset suostuvat miehen kanssa sänkyyn kerta toisensa jälkeen.

hanen kirjoistaan pidan enemman kuin Nesbosta. Rikokset vahan saman tyylisia mutta poliisi on symppis.

Jos pohjoismaisesta tyylistä pidät, Åsa Larsson on minusta hyvä, samoin ... kun nyt muistaisi niiden kahden ruotsalaisen nimet.

Mari Jungsted ja ?

mutta tykkäsin jo siitä ekasta, Lepakkomiehestä. Se ei kyllä ole mun mielestä paras, esim. Suruton oli musta parempi.



Camilla Läckberg on kanssa hyvä, mutta silläkin on ihan selvä kaava, jonka huomaa, kun lukee niitä monta peräkkäin, kuten mä tein.



Mainittu Lars Kepler saa täältäkin pisteitä, tykkäsin kovasti.



Uutena mainintana aika erilaisista, mutta mua viehättävistä dekkareista on ruotsalaisparivaljakon Anders Roslundin ja Börge Hellströmin tuotanto. http://en.wikipedia.org/wiki/Roslund/Hellstr%C3%B6m . Ne kannattaa lukea aikajärjestyksessä, jos aloittaa, sillä samat poliisit on kehissä kaikissa kirjoissa.



Psykologista jännitystä, jossa ei välttämättä ole murhan murhaa, on Karin Alvtegen. Mä tykkäsin, mutta mieheni piti lukemaansa tosi tylsänä. Riippuu lukijasta, tietty.

Panssarisydän oli hyvä, samoin Kukkulan kuningas jos Hole stereotypia tympii

samoin kuin jo aiemmin mainittu Camilla Läckberg. En ole kummaltakaan vielä lukenut huonoa kirjaa.

Wallanderit on kaikki luettu kohta, ja olen kokeillut muita pohjoismaisia nyt. Yksikään ei ole yltänyt (minun mielestäni) samalle tasolle. Vähän vaikea tietysti verrata, kaikissa omanalaisiaan ansioita.

Paras näistä uusista tuttavuuksista mielestäni Karin Fossum ("Älä katso taaksesi").

Jo Nesbon "Aave" juuri menossa. En oikein pidä siitä maailmasta, mutta kirja on kirjoitettu erittäin hyvin. Ehkä vähän nuoremmille tarkoitettu kuin edelliset, ainakin Mankellin kirjat.

Mutta kaikilla näillä edellämainituilla on tärkeä ominaisuus: osaavat kuvata sen maailman ja ympäristön näkyväksi, helposti kuviteltavaksi. Wallandereissa aiheet osoittautuvat myös aina kiinnostavaksi. Vaikka alussa tuntuisi, että tylsä aihe.

G.W. Persson ("Possujuhlat") oli mukiinmenevä, samoin Sjöwall&Wahlöö ("Bussimurhat"), mutta Åke Edwardssonin jätin kesken (esikoinen, en muista nimeä). Siinä oli sama asia usein sanottu kolmeen kertaan, eli vähän liian runollisesti maalailtu. Yritän joskus uudestaan hänen jotain muuta kirjaansa, ja ehkä sitten joudun perumaan sanani.

Hyvä dekkari on hieno asia!!

Eri kielialueelle: Gillian Flynn, Gone Girl (suomennettuna ilmeisesti Kiltti tyttö) 

Parasta, mitä olen dekkarin saralla pitkään aikaan lukenut. Flynnin pari muutakin ovat hyviä, mutta en tiedä, onko suomennettu.

Dekkari on parhaimmillaan silloin, kun se laajentaa tietoa maailmasta muutenkin. 

No, tykkäsin Nesbosta, Kukkulan kuningasta olisin kans suositellu. Lars Kepleristä tykkäsin kans, tosin toinen kirja (Paganini ja paholainen) oli "aavistuksen" yliampuva. 

Läckbergistä tykkään, samoin Jungstedtista, Anna Jansson kans hyvä. Jussi Adler-Olsen oli positiivinen yllätys, tosin kirja oli siitä outo, että tuntui, ettei se oikein etene ja kuitenkin koko ajan tapahtui. Mutta asetelmat kirjassa oli mielenkiintoisia.. G. W. Persson oli mun makuun kyllä aika laahaava..

Lepakkomies on sarjan huonoin. Harry Hole -sarjassa seuraava kirja on ollut aina edeltäjäänsä parempi. Viimeisimmät osat ovat parhaat dekkarit mitä olen ikinä lukenut.

Kannattaa, mutta ei viimeisintä Verta lumella, eikä Kukkulan kuningasta. Myös Torakat on huono.

Lumiukko ja Isänsä poika ovat parhaita, mutta kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä.

Onko Lumiukko raaka? Haluaisin lukea mutta esim. Stieg Larssonit ihan liian raakoja minulle.

Älkää spoilatko, pliis.

Nesbo on jees, jos haluaa lukea verisistä rikoksista, Hole on minusta symppis. Karikatyyrinen, mutta ihminen tuppaa olemaan.. 

Hyytävää kauhua hakevalle suositan Lehannen kirjaa Suljettu saari ja päänhajottavaa ajattelua prosoivaksiAusterin; Illuusioiden kirja. 

up

Nyt löytyi kyllä ylivoimaisesti huonoin Nesbö, nimittäin Macbeth! Vastenmielistä luettavaa ainakin sivulle 176 asti, johon loppuu minun lukeminen!