Hyvä ystävä lopetti yhteydenpidon, kun sairastuin syöpään.

Mä koen yhtyedenpidon siinä mielessä vaikeaksi, että soittelen yllä ystävälle ja tapaamme hänen vointinsamukaisesti, mutta se olen aina minä joka ottaa yhteyttä.



Se ei sinänsä minua haittaa, mutta mietin välillä, että haluaako hän pitää yhteytttä vai ei. Olen kuitenkin päättänyt että hänellä on vaikeaa ja hän on se joka on sairas. tartun siis jälleen luuriin ja ajattelen että jos ystävä on väsynyt tai ei muuten halua puhua hän ei vastaa. Ja jos halua puhua hän vastaa. En siis loukkaannu että hän ei soita, enkä loukkaannu jos hän ei vastaa, eikä soita takaisin.



Hän on kuitenkin minulle tärkeä ja minä haluan pitää yhteyttä. Ehkä sitten jos kymmenenteen soittoyritykseeni ei tule vastausta eikä takaisin soittoa, ajattelen että ystävä ei enään jaksa pitää minuun yhteyttä. Onneksi vielä ei ole niin käynyt.

ystävälleni noin! Päin vastoin, mä olen aina ollut sellainen, että kun ihmisellä on vaikeaa, tai muuten vaan raskas elämäntilanne, olen yrittänyt pitää heistä vielä ekstrahuolta.



Ihan vaikka jo sillä, että soittelen niille pienten lasten kanssa kotona oleville, ja kyselen mitä niille kuuluu. Ja siten, että käyn ystävieni kanssa sairaalassa, jos siihen on tarvetta, annan kyydin jne.



Mä en ap ymmärrä mitä sä enää tuollaisella "ystävällä" edes tekisit. Todella paska ihminen, ei mitään selityksiä.

saati jos on kroonisesti sairas. Itse olen huomannut että vaikka itselle elämä on välillä äärimmäisen vaikeaa toisille näköjään siitä kuuleminenkin on liian raskasta.

ja totta on se että suuren kriisin tullen jyvät erottuu akanoista. Itselläni sattui vakava tapaturma, paras ystäväni, tai niin luulin.. hän kyllä kävi sairaalassa katsomassa ja tuki kovasti. Mutta hän ei itse pääse tuosta tapahtumasta eteenpäin, muut läheiseni ovat hakeneet ammattiapua, kun taas tämä ystäväni ei osaa apua hakea. Hän selkeästi sitä tarvitsee, hän purkaa sitä holtittomiin seksisuhteisiin.., siis kerää miehiä kadulta kotiinsa... emme juurikaan enää ole tekemisissä, koska minä en oikeasti jaksa tätä tapaturmaani joka päivä käsitellä. itse olen elämässäni pikku hiljaa mennyt eteenpäin.