Lasten turvallisuus ja miehen välinpitämättömyys

Tuli mitta täyteen, kun tänään jouduin kolmannen kerran keskustelemaan mieheni kanssa siitä, kuinka lapsen turvaistuin on asennettu väärin. Kuvittelisi, että hän olisi pelästynyt ensimmäisellä varoituksella, kun huomasin lapsen matkustaneen väärin asennetussa istuimessa pari kuukautta. Oli tosiaan niin väärin kiinni, että olisi lähtenyt lentoon kolarissa. Sen jälkeen en ole luottanut yhtä sokeasti miehen asennustöihin vaan kaksi kertaa uudestaan käräyttänyt hänet huolimattomasta asennuksesta.



Hän rakastaa lapsiaan selvästi, mutta miten hän voi olla niin laiska ja välinpitämätön, ettei tuota yhtä asiaa saa kuntoon.



Seuraavan kerran sain taas kauhistella, kun mieheni syötti lapselle ruoka-ainetta, jonka lastenlääkäri oli juuri kieltänyt sairauden takia. Yhden mokan nyt voi ymmärtää, mutta ei sitä, että hän pari viikkoa myöhemmin meni ostamaan lapselle ruoaksi pilttiä jossa oli tärkeimpänä ainesosana taas sitä samaa ruoka-ainetta. Olin vielä nimenomaan pyyätänyt häntä tekemään ruoan itse ja laittanut pakkaseen helpot ainekset, että hän voisi poissaollessani valmistaa ruoan lapselle. Taisi vaikuttaa hänelle liian uuvuttavalta puuhalta, joten piti mennä hommaamaan niitä pilttejä, vieläpä vääriä.





Olen itse pääasiassa lapsen kanssa, joten mieheltä puuttuu rutiini näissä asioissa. Hän ei kuitenkaan voi sietää sitä, että ohjeistan häntä jatkuvasti. Minkä minä sille enää voin, kun hän on teoillaan osoittautunut sellaiseksi, jolle on pakko nalkuttaa uudestaan ja uudestaan samoista asioista. Ja sitten taas kaikki riidellään ja mökötetään.



Onko tämä huolimattomuus kertakaikkiaan vain synnynnäinen ominaisuus vai onko se vain välinpitämättömyyttä. Ei se vaan käynyt selvästi ilmi tutustuessamme, että olisin tajunut, mitä tämä on lasten tultua. Onko minun tästä lähtien tehtävä sitten kaikki lasten- ja kodinhoito yksin, kun mies on niin epäluotettava, vaikka hommiiin ryhtyisikin...