Kertokaa miksi 80-90-luvulla ei sheivattu jos se kerran on niin tarpeellista?
Kertokaa hyvät ihmiset miksi aiemmin naiset eivät sheivanneet pilluaan nykynormin mukaan posliiniksi jos kerran karvatursake on ruma? Oli mahdollisuudet aivan varmasti.
Silloin oli naisIHANNE, että tuuhea puska on kaunis ja naisellinen. Mistäs yhtäkkiä moinen muutos kun nykyään vain posliinipillu on siisti, muut ruokkoamattomia?
90-luvulla naisihanne oli tämän näköistä, eikö kukaan muka muista?
http://24.media.tumblr.com/tumblr_lpngforGtX1qar11to1_500.jpg
Kommentit (157)
karvoituksen määrä on yksilöllinen. Itselläni esimerkiksi ei mikään "tursuile" biksujen alta luonnontilassakaan! Aika monella suomalaisella näin on, emme ole kansakuntana kovin karvaista verrattuna esim. eteläeurooppalaisiin.
Varmaan siistisin minäkin, jos kovin tuuhea pehko olisi, nyt en näe siihen mitään tarvetta.
nykyisin posliineja ja jo nuorena ylipainoisia. Niin ne ajat ja tavat muuttuu. Eräs kätilö Hesarissa mainitsikin ultraamisen ongelmaksi äitien rasvakerrokset, joiden kätköistä on vaikea löytää sydänääniä. Luulisi tämän aiheuttavan enemmän ongelmia kuin pillukarvojen kyttäämisen.
Sitten ei ainakaan ole karvat häiritsemässä ultraamista tai sisätutkimusta, saatikka synnytyksessä..
Se, onko naisella karvoja vai ei, on herttaisen yhdentekevää yllämainituissa tapahtumissa, ja jos synnytyksessä joku karva näkyvyyttä haittaa, ne voidaan napsaista pois. Ei mitään ogelmaa.
(Lapseni on ilolla pantu alulle ja ongelmitta synnytettykin majavasta huolimatta ;) )
Mutta tuo nykyisin niin yleinen ylipaino on ongelma - myös ultrassa.
(ja yläosankin) tulee pornotelollisuudesta. Kun pornopimuilla alkoi olla paljas alapää, tuli siitä sitten miehille sellainen houkutteleva ja jännä juttu, jos omalla naisellakin on vastaava. Ja naisethan sitten tietysti sheivaavat, kun mies niin haluaa ja mies on taas oppinut sen pornokuvista ja pornokuviin on alun alkaen pistänyt sheivatut naiset joku jolle aito karvainen naisen alapää on ollut niin pelottava juttu, ettei ole seissyt.

Ajelen karvat pois myös kainaloista kuten alapäästäkin kun se on itselle mukavampi olla ilman niitä jouhia.
Harva tiesi mitä oikeastaan muualla on tehty. Eivätkä monet ihmiset olleet kovinkaan muotitietoisia tai ymmärtäneet kieliä. Myös ennen oli ok, jos nainen tuoksui miedolle hielle tai pissille. Ei ollut vain hienoja parfyymeja jokaisen saatavilla. Eikä ollut niin sanottuja käsisuihkuja. Nykyään naiset/homot eivät vain voi sietää mitään erikoisia tuoksuja nenässään, kun se ennen oli melkein tavallista.
tämä kaikki 80-90-luvulla jolloin naisilla oli paksut pillupehkot? 2010-luvulla on parfyymit ja vain proileri-lapsipillu on normaali, majava on helvetillisen epäsiisti?
Harva tiesi mitä oikeastaan muualla on tehty. Eivätkä monet ihmiset olleet kovinkaan muotitietoisia tai ymmärtäneet kieliä. Myös ennen oli ok, jos nainen tuoksui miedolle hielle tai pissille. Ei ollut vain hienoja parfyymeja jokaisen saatavilla. Eikä ollut niin sanottuja käsisuihkuja. Nykyään naiset/homot eivät vain voi sietää mitään erikoisia tuoksuja nenässään, kun se ennen oli melkein tavallista.
Sarkasmia? Vai kuvitteleeko joku tosissaan niin kuin muinoin keskiajalla, että vain hienot parfyymit peittävät hien ja pissin hajun?
On toinenkin keino: poistetaan ne hajut pesemällä, eikä peitetä parfyymillä.
Totta on, että karvanpoisto tulee kalliiksi, jos ei lainaa miehensä partahöylää. Luomunaisesta ei hyödy karvanpoistoteollisuus, siksi se ei ole "myyvää" ja muodikasta. Sitähän ei kannata markkinoida, koska kukaan ei pysty rahastamaan sillä.
ja ei ollut aihetta kokea uusia seksuaalisia juttuja, kun seksi itsessään oli uutta. No kasarilla oli muotia muutkin oudot jutut, olkatoppaukset ja permanentit, joten majava meni siinä muassa. Jos nyt on muotia miesten kaljut niin kai se broileripillukin antaa kiksejä. Uudet ajat, uudet muodit. Muoti tulee aina vastaliikkeenä vanehmoien jutuille, päinvastaista.
oikein outo juttu sellainen "majava"? Posliinirömpsä aikuisellako on normaali ja luonnollinen juttu?
Kumma vaan kun aina luullaan, että kehitys kehittyy. Hauska nähdä kuinka suu pannaan sitten kun kohta on luomu "muotia", mitä tekevät neuroottisesti itseään puunaavat kalkkunapillut! :)
Totta on, että karvanpoisto tulee kalliiksi, jos ei lainaa miehensä partahöylää. Luomunaisesta ei hyödy karvanpoistoteollisuus, siksi se ei ole "myyvää" ja muodikasta. Sitähän ei kannata markkinoida, koska kukaan ei pysty rahastamaan sillä.
Tuo on totta. Harva ajattelee, että kaikki mikä ympärillämme pyörii on raha- ja markkinakeskeistä. Ei intiimituotteita (Veet, Gillette, pilludeodorantti, hiusten värjäys) sen takia tehdä, että ihmisillä olisi hyvä olla vaan että joku tekee bisnestä ja imee ihmisten rahat.
Ehkä ääliömäisin teko mitä voi olla, on se että maataan kerran kuussa jalat pystyssä kosmetologilla pillunypinnässä ja maksetaan siitä saman verran rahaa kuin jostain lapsen harrastuksesta tai kuntosalimaksusta!! Ja minkä tähden? Sen takia että ruokitaan porno/lapsimielikuvaa ja turhuusteollisuutta.
Sama juttu se on hius- ja vaatetyylien kanssa. Eikä alapään ajelu todellakaan ole mitään amerikkalaisen pornoteollisuuden keksimää! Katsokaa nyt vaikka tätä 1800-luvulla maalattua taulua. Näkyykö rämemajavaa? Siihen aikaan ihanne myös oli posliini. Noi asiat nyt vaan vaihtelee ajan myötä. Get over with it ja jatkakaa elämäänne :D
http://www.1st-art-gallery.com/thumbnail/141872/1/Bathers-Or-Two-Nude-W…
mulla menee siis NIIIIIIIN hermot näihin tyhmiin feministeihin, jotka väittää että tää karvojen ajelu ois jotenki uutta ja johtuu pornosta yms yms yms
egyptissä kuningattaret ja kaikki korkea-arvoiset naiset olivat täysin karvattomia, sekä ylä- että alapäästään
ei ole uusi juttu tämä! tässä yksi renessanssimaalaus, ei ollu sillon vielä hustlereita tai venus-terämainoksia http://hoocher.com/Lucas_Cranach_the_Elder/Venus_and_Cupid_1525.jpg
Miehen mielestä välimuoto näyttää karsealta, ja jos ei koko ajan ole sheivaamassa niin sänkeähän se pukkaa jo seuraavana päivänä.
Vapautin itseni koko hommasta, ja nyt olen tyytyväinen karvapehkon omistaja.
Minä en YMMÄRRÄ miten joku jaksaa täällä kysellä tällaisia! Ne on vaan karvoja helvetti! Ihan yhtä olennaista olisi kysyä, miksi 80-luvulla naisilla oli ne karseat permanentit tai miksi 60-luvulla tupeerattiin tukkaa... NO SIKSI, että ne oli silloisia kauneusihanteita ja muotia ja ne ihanteet ja muodit jumalauta muuttuu!
Jos ei teillä ei isompia ongelmia ole kuin inttää siitä, kuka sheivasi 90-luvulla ja kuka ei niin ONNEKSI OLKOON
Jos on terve itsetunto, niin ei tarvi miehiä alkaa miellyttämään esittämällä ainakaan muuta kuin on.
En nyt jaksa etsiä tilastoja, mutta voisin arvata, että aika iso osuus naisista esimerkiksi värjää hiuksensa. Sehän on täysin luonnotonta. Hyi olkoon, kuinka joku kehtaa.
Luonnottomuu, pedohöpinät ja naisten itsetunto viserrys on feministien omaa propagandaa, kun jostain nyt vain on pidettävä möykkää.
Ja kunten täälläkin on todettu, on uskomatonta kuinka paljon naiset jaksavat nähdä vaivaa ja sterssata toisen karvojen ajelusta. Ei hän se nyt sinulta ole pois, jos toinen haluaa ajella karvojaan pois. Vai onko?
Jos on terve itsetunto, niin ei tarvi miehiä alkaa miellyttämään esittämällä ainakaan muuta kuin on.
En nyt jaksa etsiä tilastoja, mutta voisin arvata, että aika iso osuus naisista esimerkiksi värjää hiuksensa. Sehän on täysin luonnotonta. Hyi olkoon, kuinka joku kehtaa.Luonnottomuu, pedohöpinät ja naisten itsetunto viserrys on feministien omaa propagandaa, kun jostain nyt vain on pidettävä möykkää.
Ja kunten täälläkin on todettu, on uskomatonta kuinka paljon naiset jaksavat nähdä vaivaa ja sterssata toisen karvojen ajelusta. Ei hän se nyt sinulta ole pois, jos toinen haluaa ajella karvojaan pois. Vai onko?
Eri asia hiusten värjäys, posliiniiksi sheivaaminen liittyy seksuaalisuuteen jollain tapaa. Pikkutytöt todellakin ajattelevat, että pillu pitää siistiä kliiniseksi viivaksi jotta kelpaa tässä maailman menossa.
Mies tässä huuli pyöreänä lukee, että normaalin naisen pitäisi pillunkarvat ajella.
Nyt tutkimus päälle, miksi pitää ja mikä rooli miehillä tässä on. Miesten piikkiin tämä kuitenkin menee, lähinnä ne perustelut kiinnostavat.
Ei hän se nyt sinulta ole pois, jos toinen haluaa ajella karvojaan pois. Vai onko?
Jos minun tyttäreni/miniäni/lapsenlapseni ei kehtaa käydä uimassa karvaisena, niin pikkuisen minuakin huolestuttaisi.
Minulta olisi ihan konkreettisesti poissa jotain, jos teini-ikäinen tyttäreni vaatisi karvanpoistokaluston kustantantamista, jos hänellä olisi se käsitys, että karvaton pitää olla.
Minulta voisi olla vanhuudenpäivinä poissa jotain siinä tapauksessa, että em. nuorempi sukupolvi puunaisi pilluaan kustannuksia säästämättä ja pitäisi sitä tärkeänä ajankäyttönä sen sijaan, että kävisi vanhainkodissa tapaamassa mummoa.

:D :D :D :D :D
Lainataan tähän vielä yllä olevan viestin paras kohta:
"Minulta voisi olla vanhuudenpäivinä poissa jotain siinä tapauksessa, että em. nuorempi sukupolvi puunaisi pilluaan kustannuksia säästämättä ja pitäisi sitä tärkeänä ajankäyttönä sen sijaan, että kävisi vanhainkodissa tapaamassa mummoa."
Oikeasti? Oikeasti?!? Että kohta jo mummotkin jätetään yksin vanhainkoteihin makaamaan, kun nuorempi polvi vaan "puunaa pilluaan kustannuksia säästämättä"?!?
Tuo oli kyllä ehdottomasti naurettavin ja päättömin "argumentti" karvojen ajelua vastaan, minkä olen koskaan lukenut!
Mitenkäs muuten naiset, jotka ajelevat kainalo- ja/tai säärikarvansa? Entä miehet, jotka ajavat partansa - herranjumala! - joka päivä? Ovatko hekin potentiaalisia mummon hylkääjiä, kun käyttävät aikaansa tuollaiseen turmiolliseen ja aikaavievään karvojenajeluun?
* * * *
Ihan tällaisena yleismielipiteenä näihin alapään karvat -keskusteluihin: Kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja lopettakaa TOISTEN karvoista tai niiden puuttumisesta vauhkoaminen! Se ei kuulu teille yhtään sen enempää kuin se, minkä pituisina joku toinen haluaa hiuksensa pitää.
[quote author="Vierailija" time="29.05.2012 klo 19:10"]
Nykyfemakoiden (av-laisten) mukaan nainen joka sheivaa häpykarvoituksensa ei ole millään voinut keksiä sitä itse, ei millään voi tehdä sitä omasta halustaan, eikä missään nimessa tee sitä siksi että itse pitää siitä.
Katsos kun häpykarvoitustaan sheivaavat on aivopesty siihen uskoon että hiki haisee karvoissa, että miehet tykkäävät posliinista ja että karvat eivät ole hygieenisiä.Ja siis missään nimessä naiset jotka sheivaavat häpykarvoitustaan eivät ole ylpeitä sukupuolestaan, vaan ovat aivottomia lampaita, jotka toimivat aina kuten päättömät kanat ja tekevät kaiken miestään varten, joka siis on piilopedofiili jos ei halua että naisella on karvoja. ;)
Itsekin keksin sheivaamisen ihan itse, ennenkuin aloitin seksin harrastamisen, tai pornon katselun. Mulla kasvaa häpykarvoja uloimpien häpyhuulien sisäpinnallakin ja ne tuntuivat/tuntuvat todella epämukavilta.
Ja eiköhän noita sheivaajia ole ollut ihan siitä asti kun höyliä on ollut naisillekin myynnissä. Tai veikkaan että esim. bikinien rantautumisella maailmaan on ollut myös jotain vaikutusta asiaan. =D
Teidät on aivopesty uskomaan, että se sheivailu on normaalia ja tarpeellista.
Kävin uimahalleissa aktiivisesti 1980- ja -90-luvuilla, ja yhden yhtä kaljua alapäätä en muista nähneeni. Eli kyllä nämä olivat silloin todella poikkeuksia.
Kaljua, hah hah. :)
Turha syyttää tästä feminismiä. Olen akateeminen feministi, niinkuin suurin osa ystävistänikin. Ylivoimaisesti suurin osa sheivaa, ei välttämättä ihan posliiniksi mutta siistii kuitenkin. Se että karvat tursuilevat biksujen alta, ei ole feminististä. Sen sijaan se, että itse päätän mitä karvoilleni teen, on:)