Onko sisarusten kanssa pakko olla tekemisissä aikuisina?

[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:08"]

Ei todellakaan ole. Toki jos välit hyvät ym, niin siitä vaan :)

Vierastan kuitenkin ajatusta, että pelkkä yhteinen verisukulaisuus tarkoittaa automaattisesti sitä, että yhteyttä on pidettävä. Nyrkkisääntöni on: jos itse haluat itse olla heihin yhteydessä, niin ole, mutta jos et, niin mikään verisukulaisuus ei siihen velvoita.

[/quote]

No harvaan asiaan kai nyt on pakkoa? Vaikka synnytät lapsen, eihän sitäkään ole pakko hoitaa.

Voihan sitä suhtautua täysin välinpitämättömästi kaikkiin ihmisiin.

Mitä ajattelet sitten vanhemmistasi, ovat verisukulaisia, eihän heihinkään ole pakko pitää yhteyttä. Sanoisin, että tuollainen asenne, että ei ole pakko... on aivan kummallinen. Entäs jos itse tarvitset apua?

Tuollaisella asenteella ei löytyne oikein ystäviäkään?

Vanhin siskoni muutti kotoa pois kun olin vielä nuori, etäännyimme joten tänä päivänäkään emme ole läheisiä. Emme vaan löydä mitään samaa mistään, hän on hyvin suorasanainen ja elää niin omaa elämäänsä. Tunnen häntä kohtaan enemmän "joku puoli tuttu joka tulee kadulla vastaan" 

joskus tuntuu pahalle kun kuulen ystävien puhuvan omista veljistään tai siskoistaan miten tehdään yhdessä ulkomaan matkoja tai vastaavia että vietetään aikaa yhdessä. 

En ole ollut hänen elämässään lukana kun jotain isoa on tapahtunut, kuten häät tai lapsien saaminen. Näin etäiset suhteet meillä on.

en usko että me tästä läheisemmäksi tulemme.  Harmittaa toki, mutta ..nikäs tälle tilanteelle voi.

olkaa te iloisia siitä että jos teillä on sisko lähellä elämäänne, näette usein ja saatte neuvoja tai apua. Se on aikamoinen aarre elämässä. 

[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:19"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 21:40"]Ei tietenkään ole. Me onneksi ollaan läheisiä, meidän serkut ovat kuulemma joskus kadehtineet tätä, itse kun eivät tule toimeen keskenään.

[/quote]

Minä voin myöntää olevani kateellinen. Olen aina haaveillut ihanaata isoveljestä, mutta sainkin vain 4 vuotta vanhemman isosiskon, joka tuhosi lapsuuteni ja ajoi minut keskivaikeaan masennukseen. Toivoin aina hartaasti veljeä minua puolustamaan.

Nyt aikuisena en ole missään yhteyksissä siskooni. Käsittääkseni hän kuitenkin seurustelee ja asuu tällä hetkellä jossakin Kokkolan ja Pietarsaaren lähistöllä. Tarkemmin en tiedä eikä kiinnosta.

[/quote]

Oliko masennus pelkästään sen siskon syytä vai olisiko sinulla ollut esim alttius sairastua. Entäs, jos se isoveli olisi ollut yhtä huono sisarus?

Kertoo ihmisen sielunmaisemasta aika paljon, jos katkaisee välit sisaruksiinsa pelkän mielenkiinnon puutteen takia. Riitatilanteet ymmärrän, tai sen, jos sisarus on itseä loukannut tai vahingoittanut. Mielestäni on omituista, jos sisaruus ei merkitse jollekulle yhtään mitään. Se on paljon muutakin kuin yhteiset geenit. Vaikka ihmisistä kasvaisi hyvin erilaisia aikuisia, niin sisarussuhteissa on (esim. lapsuudenystävien ohella) jotain kullanarvoista. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä hienommalta tuntuu, kun elämässä on joku, joka tietää kuka olit lapsena ja mistä tulet. Kyllä tervepäinen ihminen tuntee mielenkiintoa sisarustensa kuulumisia kohtaan. Onnekseni pidän sisarusteni seurasta, mutta totta puhuen vaikka en pitäisi, kokisin suhteiden jonkinasteisen ylläpidon velvollisuudekseni, jonka laiminlyömistä häpeäisin.

Toivon sydämeni pohjasta, että pystyn opettamaan omille lapsilleni muunlaisia arvoja kuin "MINÄMINÄMINÄ ja MIKÄ MINUA NYT SATTUU TÄLLÄ HETKELLÄ HUVITTAMAAN", ja että tämänhetkinen elämämme perheenä merkitsee heille jotain aikuisenakin, vaikka he kasvaisivat kovin erilaisiksi.

Ei ole pakko. Mutta jos he eivät ole mitään perustavanlaatuisia ääliöitä ja ilkimyksiä, pitäisin silti harvakseltaan yhteyttä ihan kohteliaisuussyistä, etten pahoittaisi heidän mieltään. Tyyliin synttärionnittelutekstari ja aika ajoin jokunen fb-tykkäys :) Sillä tavalla pärjäät jo pitkälle ilman, että tarvitsisi nähdä heitä tai edes soittaa!

Mitäs luulet sherlokki

Ei tietenkään ole. Me onneksi ollaan läheisiä, meidän serkut ovat kuulemma joskus kadehtineet tätä, itse kun eivät tule toimeen keskenään.

Ei. En ole sisarusteni kanssa missään tekemisissä, olemme aivan eri-ikäisiä eikä meillä muutenkaan ole mitään yhteistä.

Kuka pakottaa? Äitikö?

Ei pakko ole, mutta suosittelisin kyllä pitämään yhteyttä edes harvakseltaan, jos ei ole mitään riitaa tai vastaavaa. Mielestäni ihmisyyteen kuuluu tietynlainen lähisukulaisista välittäminen ja että on kiinnostunut heidän asioistaan.

Ihmissuhteissa yhteydenpidon lopettamiseen ja välien katkaisuun on harkitut ja painavat perusteet.

Kun vanhempaan, sisarukseen tai muuhun lähisukulaiseen katkaistaan yhteydenpito ja välit, niin taustalla on painavia ja vakavia syitä. Usein nämä syyt ovat vuosia tai jopa vuosikymmeniä jatkunutta kiusaamista, henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, kotirauhan rikkomista ja muuta sopimatonta käyttäytymistä.

Välirikon syinä voi olla epärehellisyyttä, valehtelua, rikollisuutta, kunnianloukkauksia, rajatonta käytöstä, kotirauhan rikkomista, puhelinhäirintää ja puhelinterroria, perheväkivaltaa, runsasta päihteiden käyttöä (alkoholi, lääkkeet, huumeet), henkistä ja fyysistä väkivaltaa, laiminlyöntejä, kaltoinkohtelua, seksuaalista hyväksikäyttöä, taloudellista hyväksikäyttöä, varkauksia, kavalluksia, petoksia, konkursseja ja ulosottovelkoja.

Ihmissuhde on ollut kuormittava ja vaikea jo pitkään. Jossain vaiheessa tulee joku yksittäinen tilanne, joka "katkaisee kamelin selän". Vastuullinen ja omia rajojaan kunnioittava ihminen suojelee omaa ja perheensä hyvinvointia ja terveyttä katkaisemalla kuormittavan ja vaikean ihmssuhteen.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on yllättävän usein keskustelunavauksia, joissa ihmiset pohtii irtiottoa junttivanhemmistaan sekä suvustaan. Ehkä se on tätä päivää, että mikäli oma perhe ei sovi siihen mielikuvaan, minkä haluaa itsestään luoda sosiaalisessa mediassa, niin ollaan valmiita katkaisemaan välit vaikka sitten omiin läheisiin. MINÄMINÄMINÄ hinnalla millä hyvänsä!