Onko menneisyydessäsi sellaista miestä/suhdetta, jota säännöllisesti haikeana muistelet?

Ihan kuin AP:llä ja 2:lla.



Kemia oli jotain käsittämätöntä, olimme kuin magneetit. Jotenkin vain tiesin, että hyvää tulevaisuutta meillä ei olisi. Tai mistäs minä sen tiesin, oletin vain. Nyt haikailen lähinnä sitä vain kerrran kokemaani huumaavaa fyysistä vetoa, seksi olisi pyörryttävää. Pari kertaa olen nähnyt ja iho nousee kananlihalle (hyvässä mielessä) vieläkin. Huh.

Mulla oli joskus poikaystävä joka oli yliopistovaihdossa Suomessa. Olin juuri eronnut pitkästä suhteesta ja hän halusi kovin vakavaa suhdetta heti, oli todella rakastunut. Suuret suunnitelmat yhteisestä tulevaisuudesta saivat minut ahdistumaan ja lopetin suhteen. Tästä järkyttyneenä poika lähti kuukausia aikaisemmin kotimaahansa kuin oli aikonut. Kirjoittelimme jonkun aikaa, kunnes muuttojen myötä kadotin yhteyden häneen. Olen häntä usein miettinyt ja facebookistakin etsinyt, vaan ei ole löytynyt.

Muistelen kyllä aika usein teiniajan ensirakkautta. Edelleen yli kolmikymppisenä musta tuntuu että oltais oltu kuin luotuja toisillemme. Sentään järjellä ymmärrän että näin ei voi olla, jos hän ei kerran niin tuntenut. Vähän pakkomielteistä, täytyy myöntää, mutta olen oppinut elämään tuon ajatuksen kanssa. Lapsellista hourailuahan se todellisuudessa on. En kyllä kehtaisi tunnustaa tätä kenellekkään.

Ihana ensirakkaus 10 vuotta sitten. Huoletonta menoa oli, nuoria oltiin. Ja yksi toinenkin, jolle en sitten kelvannutkaan kaihertaa yhä.

että olet liian hyvä hänelle. Mulle kävi näin, siis että pidin tiettyä ihmistä liian hyvänä mulle ---> toiselle jäänyt varmaan olo ettei kelvannut...

Kaikkea se ihminen jättääkin selvittämättä...

Yli 10 v takaa, elämäni mies. Etsin hänet käsiini ja nyt olemme olleet naimisissa 7 v.

23:n vuoden takaa. Välissä meni 20 vuotta kun elämä vei silloin joskus molemmat omille teilleen niin ettei oltu missään yhteydessä mutta kolmisen vuotta sitten törmättiin uudestaan ja siitä asti pidetty yhteyttä, melkein viikottain. Molemmat ollaan tahoillamme parisuhteessa mutta elvytettyä ystävyyttä ei enää tule estämään mikään eikä kukaan.

Rehellisesti todella kyllä toivon, etten olisi koskaan häntä tavannutkaan, en ensimmäistäkään kertaa. Miten toisin kaikki olisikaan juuri nyt.

että olet liian hyvä hänelle. Mulle kävi näin, siis että pidin tiettyä ihmistä liian hyvänä mulle ---> toiselle jäänyt varmaan olo ettei kelvannut...

Kaikkea se ihminen jättääkin selvittämättä...

Oli yli vuosikymmenen eräs aivojen takalohkossa kummitellut, vaan ei ole enää. Yritimme suhdetta uudelleen ja nuoruuden intohimo kääntyi keski-iän vihaksi.



Älkää ihan totta haaveilko mahdottomia menneestä. Elämä on edessä ja maailma täynnä miehiä. Aika kultaa muistot, se on totisinta totta.

Erosimme 7 vuotta sitten. Hän oli elämäni Mies. Rikoin avioliittoni hänen vuokseen. Todennäköisesti olisin eronnut ensimmäisestä miehestäni muutenkin, mutta hän vauhditti asiaa. Kemia oli valtaisaa. Mies oli komein näkemäni ilmestys. Ja hänessä oli ja on jotain karismaa, jota vain ei voi vastustaa. Siksipä naisia pörräsi hänen ympärillään. Juhlissa vanhat hampaattomat mummotkin kehuivat hänen komeuttaan ja ryhtiään.



Ehkäpä siksi mies maniakausinaan kävikin muitakin naisia naurattamassa. aina retkiltään palatessaan toi koruja, lahjoja ja itki, että älä jätä, hän ei voi elää ilman minua. Lopulta sain tarpeekseni, kun hän petti törkeästi. Vielä hän itki perääni, mutta pysyin kovana, vaikka se oli vaikeaa.



Hän on ollut yksin nämä vuodet. minä olen naimisissa maailman parhaan miehen kanssa. Joskus näen miestä kaukaa ja vieläkin jalat menee hyytelöksi. näen myös unia hänestä. Haluaisin olla ystävä hänen kanssaan, mutta tiedän, ettei se onnistu, koska hän haluaa enemmän enkä tiedä, pystynkö vastustamaan hänen vetovoimaansa. Enkä missään tapauksessa halua enää mitään säätöä hänen kanssaan, joten pysyn kaukana hänestä.



Muistellahan aina voi. Hänen kanssaan opin elämästä valtavasti ja nyt osaan olla hyvä vaimo upealle miehelleni. Ilman tuota exää en osaisi.

Tämä poika oli minua pari vuotta vanhempi "pahis" joka rakasti minua paljon vähemmän kuin minä häntä.



Jostain syystä kuitenkin edelleenkin näen hänestä unia ja outoa kyllä ne unet ovat äärettömän ihania ja lämpimiä rakkausunia.

Terveisiä Porvooseen (siis ihan oikeasti!) J:lle, Vuosaareen Pekalle ja Markolle sinne jonnekin. Näistä viimeksi mainitun haluaisin a) pieksää b) kastroida c) sytyttää palamaan, ihan sama missä järjestyksessä. Mutta silti, pieni haikeus. Noi kaksi muuta sankaria ovat silleen hyvänhaikealla tavalla muistissa. Nimimerkillä onneksi sain tuntea, edes niin pitkään kun sitä kesti.

ei asu enää Vuosaaressa. On muuttanut Espooseen.



Olet varsin sadistinen ihminen.

Nyt mulla on aviomies ja lapsia, mutta edelleen mietin tätä erästä ja sitä että millaista tämä kaikki olisi hänen kanssa. Oltiin silloin aikanaan nuoria, ihan kakaroita, mutta hän on mielessäni silloin tällöin :/

Ps. joko sun lapsen isyys on ratkennut?

Ihana ensirakkaus 10 vuotta sitten. Huoletonta menoa oli, nuoria oltiin. Ja yksi toinenkin, jolle en sitten kelvannutkaan kaihertaa yhä.

14-vuotiaana tapasin harrastusten parissa 25-vuotiaan miehen johon hurahdin ihan täysillä... Vietimme paljon aikaa kahden kesken tämän harrastuksen parissa ja hän oli kova flirttailemaan, ei tiennyt ikääni alkuun. Vuoden päästä jätin poikaystäväni jonka kanssa olin seurustellut yli 3 vuotta koska olin niin rakastunut tähän vanhempaan mieheen. Hän oli kihloissa ja hänelle en tietenkään uskaltanut tunteistani kertoa.



Peruskoulun loputtua muutin 700km päähän opiskelemaan ja vannoin unohtavani tämän miehen, ja löytäväni elämäni rakkauden jostakin muualta. 17-vuotiaana tapasin lapseni isän samoista harrastuspiireistä joka silloin oli jo työnikin, ja samoihin aikoihin huhu kuului että tällä menneisyyteni ihastuksella ei enää ollut sormusta sormessaan... Päätin kuitenkin etten tee mitään koska olin löytänyt hyvän miehen, jonka kanssa perustin perheen ja menin kihloihin.



Joka kesä kuitenkin jokin veti minut kotipuolessa käydessäni tämän yhteisen harrastuksen tapahtumiin joissa tiesin näkeväni hänet, vaikkakin vain etäältä...



Sitten kuuden vuoden kuluttua siitä kun kotoa muutin pois jokin typerä sattuma kuljetti tämän ihastukseni tänne satojen kilometrien päähän minne olin kotini rakentanut ja perheen perustanut, tämä yhteinen harrastus/työ tottakai... Yhtäkkiä hän vain seisoi edessäni ja minun oli pakko mennä juttelemaan, hän ei tietenkään ensin edes tunnistanut minua, mutta muisti kuitenkin kun kerroin kuka olen. Mutta siinä hetkessä tajusin että kaikki ne tunteet ovat tallella ja jos tuo mies vain napsauttaisi sormiaan... Jutellessa kävi ilmi että hänellä on avovaimo ja kaksi lasta.



Päätin sen jälkeen vielä viimeisen epätoivoisen kerran tunkea tämän miehen taka-alalle ajatuksistani tahdon voimalla, ja onnistuinkin melko hyvin, kunnes puolen vuoden päästä siitä miehelleni ja minulle tuli riitaa, mieheni oli mustasukkainen mutta ei suostunut sanomaan miksi enkä tyhmänä tajunnut ollenkaan mitä hän tarkoitti ja loukkaannuin ja päätimme perua kesäksi suunnittelemamme häät. Ja minne minä lähdin? Minnekäs muualle kuin kotiseudulleni rauhoittumaan ja miettimään. Ja jokin veti minut taas katsomaan tätä ihastustani... Nähtiin kesän aikana muutamia kertoja ja tekstailinkin hänen kanssaan jonkun verran. Hän sai avovaimonsa kanssa kolmannen lapsen, minä kerroin hänelle peruuntuneista häistä, hän kertoi omia ajatuksiaan avioliitosta ja juteltiin niitä näitä. Kerroin hänelle kaikesta muusta mutta en tunteistani...



Palasin mieheni luo ja hän tunnusti olleensa melko lailla tapaamisestamme asti tietoinen, tietoisempi kuin minä, että elämässäni on yksi mies joka hänen sanojensa mukaan "kulkee aina ajatuksissani mukana" ja siitä hänen mustasukkaisuutensa johtui, koska hänelle on aina ollut selvää että minun sydäntäni hän ei voi saada koska se on jo viety. Minä en ollut sitä tiedostanut aikaisemmin ja eläisin varmasti elämäni paljon onnellisempana jos en olisi koskaan tajunnut koko asiaa... On nimittäin niin että tämä(kin) parisuhteeni lopulta kaatuu tähän samaan mieheen, jota en varmaankaan ikinä kuitenkaan saa.



Yksityiskohtaisesta selostuksesta ehkä joku tunnistaakin, mutta ihan sama! :D

Ei sitä voi kuvailla. Se helppous ja tunne siitä oikeasta. Ymmärtäminen puolesta sanasta. Kaipaan niin että sattuu, ja kun ajattelenkin tätä henkilöä niin samat tunteet valtaa niin mielen kuin kropankin kuin silloin aikanaan. Kaikkea ei silloin selvitetty loppuun ja huomaan miehestäkin että kaikki tunteet ei ole hävinneitä.



Olen naimisissa ja lapsiakin on. Hänkin on naimisissa ja heilläkin on lapsia. Joskus mietin ettei ole oikein miestäni kohtaan tämä järjetön ikävöinti ja kaipuu. Tosin meillä on isojakin ongelmia avioliitossa. Välillä käy mielessä että ero on varmasti edessä. Haluan kuitenkin yrittää saada tämän vielä toimimaan.



Kun lukee näitä niin ihmettelee väkisinkin että miksi ihmeessä elämä menee näin.

Mies ns. yhteiskunnan huipulta. Ihastuminen, flirttailu ja vehtaaminen kesti 2-3 vuotta. Sitten sänkyyn ja jotenkin koko jännitys lässähti.



Mutta komea oli, fiksu ja varmaan Helsingin charmantein mies. Ah!!!



Ja kaiken lisäksi varattu ;)



Yksi Anssi Kelan biisi tuo hänet aina mieleeni. Huokaus.



No niin ja sitten töihin!!

Usein tulee mieleen. Vähän samanlainen tarina kuin ap:n kertomus. Hän kokenut "paha poika" ja minä aivan liiankin kiltti tyttö. Vastakohdat houkuttaa toisiaan? Painoin jarrua just kun ois pitänyt kaasuttaa, ko. mies oli reaktiostani yllättynyt. Ei siitä olis mitään tullut, tiedän sen. Ihana silti muistella yhteisiä hetkiä. Meillä myös toimi fyysinen puoli, henkinen ei välttämättä enää niin hyvin.