Mitä vauvan kanssa tehdään päivisin?

tarvitse juuri mitään tehdä. Voit lukea vauvalle vaikka kirjaa, näyttää kuvia (en tosin tiedä, kohdistaako tuon ikäinen katsetta vielä juuri mihinkään), liikutella raajoja jne niin tulee oma keho tutuksi. Kylpeminenkin voi olla hauska juttu vauvan mielestä. Juttele vauvalle :)

Pienelle vauvalle aistimaailma on vielä niin jäsentymätön, että sylissä pitäminen, jutteleminen ja syöminen antaa pienille aivoille riittävästi askarreltavaa. Lapselle voi lauleskella ja lorutella kun vaihtaa vaippaa, mut jos se ei vielä tunnu luontevalta, niin ei mitään hätää. :)



Kun lapsi vähän kasvaa, hän alkaa kaivata enemmän virikkeitä, mutta huomaat sen kyllä ja osaat niitä vaistomaisesti antaa.

Käytä nyt vaan hyväksesi tää rauhallinen aika, kun voit itsekin levähtää, lukea, tehdä mitä haluat. :)

ikäinen "iso" vauva jo, mutta tässä vinkkejä siitä miten vauva-aikana päivät kuluivat:



- kun vauva nukkui, minä lueskelin kirjoja, katselin tv:tä tai vaihtoehtoisesti nukuin myös



- vauvan ollessa hereillä pidin paljon sylissä, silittelin, loruttelin ja vain pidin hyvänä, nautiskelimme yhdessäolosta



- välillä luin vauvalle kirjaa vaikka tuntui ettei tuo "mitään" vielä nähnyt, mutta mielestäni selvästi nautti kuullessaan tutun äänen



- kun alkoi katseellaan seuraamaan, katselimme yhdessä leluja ja kuvia



- joskus laitettiin musiikki soimaan ja tanssahtelin rauhallisesti vauva sylissä, osin omaksi iloksi, osin siksi että kevyt tanssi oli synnytyksen jälkeen mukavaa liikuntaa



Vauva kasvaa niin nopeasti, nauti siis siitä ajasta kun voitte vaan olla vierekkäin ja ihastella toisianne :)

Kannattaa myös tutustua vauvahierontaan ja ilmoittautua vaikkapa vauvamuskariin. Pienen vauvan kanssa voi myös käydä äideille j vauvoille tarkoitetuissa kahviloissa (MML-kahvilat esim) joissa saat seuraa muista samassa elämäntilanteessa olevista.

joskus kävin, varsin tylsää kun ei tuntenut ketään ja muut kaikki tunsivat toisensa.



Onko aloittajalla ollut eläimiä koskaan? itse puhun vauvalle samoin ko koirille. Selität sille vauvalle mitä teet tai aiot tehdä. Ajattele ääneen. Jos ei loruttelut kiinnosta ja kirjan lukeminen kiinnosta.



Ei paljon kannata kuvia näytellä (jos et itse halua) koska ei se vielä niitä näe. Riittää ko pidät sylissä niin että vauva saa sinun kasvoja katsella. Siinä on ihmetystä ihan tarpeeksi pienelle ihmiselle.

Kyseessä oli todella itkuinen vauva, joten hän vietti suuren osan päivästä kantoliinassa, ja minä kävelin, juoksin, tanssin, hypin ja pompin ympäriinsä, musiikin kanssa tai ilman, koska siinä olivat ainoat keinot saada vauva pysymään edes hiljaa.



Toisen ja osittain myös tämän kolmannen kanssa ei tullut/tule niin mietittyä, mitä tämän kanssa tekisi. Toisaalta isommat lapset opettavat vauvalle varmasti kaikki nekin taidot, joita en ehkä haluaisi, kuten nekin, jotka ovat tarpeen :) Ite keskityn siis juttelemaan vauvalle samalla, kun teen noita tarpeellisia vaipanvaihtoja yms.

Kissoja minulla on ja niille kyllä olen aina jutellutkin. Siis kertonut ääneen asioita, joita teen. Samoin olen tehnyt vauvankin kanssa. Jotenkin vaan tuntuu, että pikkuihmisen kanssa pitäisi tehdä enemmän kuin kissan kanssa. Toisaalta tajuan, että näin pieni vauva on vielä kovin keskeneräinen, eikä varmasti jaksa keskittyä kuin hyvin pieneen asiaan kerrallaan. Ehkä se mitä nyt on tehty on riittävästi. Juttelen vauvalle paljon, pidän häntä sylissä, silittelen, halailen ja pidän lähellä. Vaipanvaihtoon ja pesuihin käytetään aikaa ja samalla vähän taivutellaan käsiä ja venytellään koipia. Nukkumarauhan hän saa ja myös joka päivä "omaa aikaa" hereillä niin, etten koko ajan häröä jotain vieressä. Vauva saa ihmetellä ympäristöään myös yksin.



Pitäis ehkä osata luottaa omaan maalaisjärkeen. Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on vaan niin uutta, että välillä iskee epäilys, että teenkö asioita oikein ja riittävän hyvin.

pitkälle syksyyn tehdä pitkiä kävelylenkkejä ja vauva nukkui tyytyväisenä vaunuissa. Nauti sinäkin! Ja lämpimällä imetys onnistuu puiston penkillä jne.



Tosin jo syksystä aloitettiin vauvamuskari (lapsi silloin 3kk) ja sitä kautta tutustui edes pintapuolisesti lähistön äiteihin ja sai jutella niistä vauvajutuista samanikäisten vauvojen äitien kanssa.



Ehtii sitä lukemista ja "kehittävää toimintaa" miettiä sitten talven pimeinä tunteina!

Kissoja minulla on ja niille kyllä olen aina jutellutkin. Siis kertonut ääneen asioita, joita teen. Samoin olen tehnyt vauvankin kanssa. Jotenkin vaan tuntuu, että pikkuihmisen kanssa pitäisi tehdä enemmän kuin kissan kanssa. Toisaalta tajuan, että näin pieni vauva on vielä kovin keskeneräinen, eikä varmasti jaksa keskittyä kuin hyvin pieneen asiaan kerrallaan. Ehkä se mitä nyt on tehty on riittävästi. Juttelen vauvalle paljon, pidän häntä sylissä, silittelen, halailen ja pidän lähellä. Vaipanvaihtoon ja pesuihin käytetään aikaa ja samalla vähän taivutellaan käsiä ja venytellään koipia. Nukkumarauhan hän saa ja myös joka päivä "omaa aikaa" hereillä niin, etten koko ajan häröä jotain vieressä. Vauva saa ihmetellä ympäristöään myös yksin. Pitäis ehkä osata luottaa omaan maalaisjärkeen. Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on vaan niin uutta, että välillä iskee epäilys, että teenkö asioita oikein ja riittävän hyvin.

Toimit hyvin ja ole ajattelematta liikaa ;)

Asia vaan tuli mieleen, kun en juuri mitään vauvoista ja lapsista tiedä. En todellakaan mieti ja pohdi ja stressaa asiaa päivät pitkät :-)



Jatkan siis samaan malliin ja luotan siihen, että osaan hoitaa asiat oikein sitten kun sen aika on. Aika luontevalta tämä vauvan hoito on tähänkin asti tuntunut. Itkuille on löytynyt syy ja olen saanut tytön tyytyväiseksi ja hiljenemään aina jollain keinolla. Epätoivon fiiliksiä ei ole tullut vaan hyvillä mielin olen jäänyt kotiin ja herännyt uuteen päivään.

(Ja tämä sylihän kattaa myös kantoliinan, ettei nyt vain joku tule saivartelemaan kantoliinansa kanssa, että lapsen on kyllä paljon parempi olla kantoliinassa kuin lattialla.)



Kun karu totuus on kuitenkin se, ettei sitä ihanaa pientä vauvaa voi aina pitää sylissä, ja "kovalla" lattialla olo on kaikkein kehittävintä, niin on hyvä myös totuttaa pikkuinen siihen pikkuhiljaa.



Ensimmäiset viikot vauvamme ovat aikalailla olleet sylissä (jo senkin puolesta että imetys vie aluksi todella paljon aikaa), ja usein hereillä ollessaan olen pitänyt viltin päällä lattialla ja siinä ihastellut vauvaa, silitellyt, "jumpannut" ja samalla lorutellut.



Pikku hiljaa vauva on oppinut olemaan aina pidempiä aikoja ns. yksikseen lattialle, joka ajan kanssa on sitten mahdollistanut sen, että pystyn tekemään myös lapsen hereilläoloaikana muutakin kuin olla 100% vauvan kanssa.



Ihan naurattaa ääneen, kuin muistelee aikoja esikoisen kanssa, ja nyt kolmannen. Kolmannen kanssa ei edes ehtisi miettimään tuollaisia, mitä ap kuvaili. Kolmas vain kulkee mukana. ;)

Varmasti on totta että ensimmäisen kanssa ehtii pohtia asioita ihan eri tavalla kuin toisen tai kolmannen jne. kanssa. Ja varmasti naureskelen itsekin samalla tavalla jos meille joskus lisää lapsia tulee :-) Nyt kun kuitenkin on mahdollista keskittyä vain tähän ainokaisen niin sen mielelläni teen.



Eli lattialle siis alamme siirtyä seuraavaksi. Sohva ja sänky onkin tulleet jo sen verran tutuiksi paikoiksi että maiseman ja perspektiivin vaihdos voi tehdä molemmille hyvää. Ja nyt kun mietin niin tuttavapiirin muutamat vauvat on kyllä melkein aina olleetkin lattialla kun olen heitä käynyt moikkaamassa.



Vaikutan varmaan tosi tyhmältä ummikolta mutta ei sitä voi kaikkea heti alussa tajuta ja muistaa...



Kantoliinaa olen harkinnut ja se siis taitaisikin olla hyvä hankinta? Ainakin kokeilun arvoinen.



Ap

ostin kantorepun ja aukes ihan uusi maailma... varsinkin juuri tähän aikaan vuodesta.