Leirikouluun on kielletty ottamasta omaa puhelinta. Mitä tekisit?
Nämä luokan puuhanaiset ovat saaneet jyrättyä säännön, että leirikouluun ei saa ottaa mukaan omaa puhelinta ja kuulema voi sitten tarvittaessa soittaa opettajan puhelimesta. Itse ovat tietty änkeämässä mukaan luokkaretkelle, joten heidän lapsien hyvinvointi on heidän silmien alla, mutta minun lapseni olisi lähdössä siis keskelle korpea opettajan puhelimen varaan.
Mitä tekisitte tilanteessa? Pakkaisinko salaa lapselle mukaan puhelimen ja sanoisin, että saa käyttää vain, jos hänellä tulee hätä.
Kommentit (90)
Ehkä kannaisi soittaa opettajalle ja kysyä mitä mieltä hän on asiasta. Jos hänelle on ok, että lapset soittelevat hänen puhelimestaan kotiin ja näin on kaikkien kanssa jo sovittu, voi sinunkin lapsesi mielestäni jättää puhelimen kotiin. Yhteiset säännöt koskevat näet kaikkia. Valvojiksi lähtevät ovat retkellä ne aikuiset, jotka laativat säännöt opettajan kanssa, joten heidän sääntöjään noudatetaan.
Toivot varmaan opettajana, että oppilaiden vanhemmat ohjeistavat lapsiaan noudattamaan sinun laatimiasi sääntöjä, miksi itse kieltäydyt noudattamasta toisten valvovien aikuisten sääntöjä?
Tai oikeasti olisin aktiivisesti mukana suunnittelussa, enkä olis päästänyt tuollaista sääntöä läpi alunperinkään.
jokainen opettaja, joka oikeasti on tehnyt retkiä, leirikouluja oppilaiden kanssa tietää, ettei niistä kännyköistä ole kuin haittaa.. Lisäksi esimerkkisi kertovat, ettei sinulla ole hajuakaan asiasta :)
Näin leirityötä tekevänä voin kertoa siihen kännykkäkieltoon hyvän syyn. Toki ne kännykät niillä leireillä joilla olen ollut töissä on ollut sallittuja, mutta jatkossa tulemme toimimaan niin, että kännykät saa kyllä leirille tuoda mutta sovitaan sellaiset soittoajat, jolloin se kännykän näpertely ei haittaa leirin muuta ohjelmaa. Toinen painaa syy on siinä, että lasten soitellessa vanhemmilleen lapsille tulee helposti koti-ikävä ja sitämyöten leirillä olo vaikeutuu, vaikka lapsi siellä muuten viihtyisikin. Täyskielto ei ehkä järkevin ratkaisu ole, sillä yhteydenpidon lasten ja vanhempien välillä tulee toimia, mttta sen voi tehdä myös järkevästi, sopien soittoajat jne.
Miten näitä inhottavia vanhempia löytyy, joka nurkasta. Et sitten ole yhtään itsekäs, kun ajattelet vaan omaa lastas, etkä opettajaa, joka suostuu lähtemään luokkaretkelle lasten kanssa. Leirikoululta voi jäädä suoraan pois, jos ei osaa sääntöjä noudattaa. Lapsi ei kuole, jos ei sillä ole känny koko ajan käden ulottuvilla.
Sun kaltaset ihmiset tuottavat runsaasti lisävaivaa ja se kaikki aika on pois lapsilta. Onneksi olkoon vaan idiootti. Itse en ainakaan vaivautuisi järjestämään leirikoulua enää toista kertaa, kun joutuu koko ajan hokemaan laittakaa kännykät pois ja kuunnelkaa tai sitten iltasella lapset soittelevat toisilleen ja sopivat keskenään salaisia tapaamisia ja koko yön saa valvoa.
Leirikoulun tarkoitus on antaa sellaisia kokemuksia, joita kotiolosuhteissa pystytä tarjoamaan. Lapsi voi kotona käyttää mielinmäärin "ruutuaikaa". Nähtävästi itse olet jäänyt paitsi leirikoulun hauskuudesta, jos joudut ihan utelemaan "miksi tekniikkaa ei saisi olla mukana". Itsellä ja näköjään myös entisillä luokkalaisillani on jäänyt mukavia muistoja leirikouluista ja yökouluista.
Toisaalta ymmärrän kiellon, mutta toisaalta taas en.
Ensinnäkin: miksi jo ala-asteikäisen pitäisi olla niin itsenäinen, että pärjäisi kokonaisia öitä ilman vanhempiaan? En ainakaan itse aio asettaa tällaisia "vaatimuksia" lapsilleni.
Toiseksi: voi olla monia arkoja koululaisia, jotka eivät uskalla pyytää opettajalta puhelinta soittoa varten, vaikka olisi todellinen asiakin.
Kolmanneksi: Itse onnistun kyllä keksimään ns. erityistapauksia, joissa kännykän varallaolo ainakin repussa olisi mielestäni paikallaan. Esim. juuuri diabeetikkolapsi. Lapsi, jolla on vessaongelmia. Lapsi, jolla on pelkotiloja. Lapsi, joka haluaa kysyä jotakin omantunnon kysymykseen liittyvää asiaa vanhemmaltaan. Jne. jne.
Jos lapsella ei ole mahdollisuutta soittaa kotiin paitsi opettajan päätöksestä, lapsi jää opettajan armoille tässä asiassa.
Lisäksi on mielestäni edesvastuutonta, jos lapset nukkuvat eri rakennuksessa kuin opettaja. Eivät kai lapset sentään nuku keskenään ilman ketään aikuista?
Ei luoja miten pimeitä tyyppejä täällä on!
Itse olen ollut leirikoulussa vuonna 1991 ja silloin ollut missään mitään kännyköitä ja hyvin pärjättiin. Iltaviihdykkeitä keksittiin ihan itse kuten kyläiltiin toistemme huoneissa retkeilymajassa ja hotellissa tai lähdettiin seikkailemaan. Oltiin siis Ruotsissa viikon verran 15-vuotiaina.
Ja on kyllä todella järjetöntä jos muka 25 oppilaan leirikouluun lähtisi vain yksi opettaja valvojaksi. Meilläkin oli varmaan 3 opettajaa ja lisäksi vanhempia.
Ihan oikeesti, relatkaa vähän. Ja jos jotkut säännöt on demokratian keinoin sovittu niin niitä noudatetaan tai sitten jäädään kotiin.
Ihmisten itsekkyys ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä mua.
Jos lapsenne on arkaa lajia, kannattaa miettiä koko leirikouluun lähtöä. Meillä päin leirikouluja on vain viitos- tai kuutosluokkalaisilla. Lähteekö jonkun ekaluokkalaiset muka leirikouluun?
Jos diabeetikko lähtee ambulanssilla, onko hän puhelinkunnossa? Jos on, miksi hän lähtee mihinkään?
Näkee, että suuri osa vastaajista ei ole ikimaailmassa ollut luokan mukana missään.
Kuvittele itse alakoululainen lapsesi esim. ambulanssimatkalle tai sairaalaan vieraalla paikkakunnalla. Tuskin opettajalla on mahdollisuutta tulla mukaan, koska hänen vastuulla on kuitenkin ne toisetkin 20 oppilasta...
Diabeetikkolapsen äidille: onko kännykkä lapsesi ainoa hoitomuoto? Miten kännykkä liittyy diabetekseen?
Enpä ihan kamalasti ihmettele, jos moni opettaja ei ole nykyään valmis lähtemään leirikouluun. Oppilaiden kanssahan pärjää (pääsääntöisesti), mutta vanhemmat näyttävät olevan toisinaan aikamoisia.
Kännykän pitäminenhän (ja omistaminenkin) on ihmisoikeus, sitä älköön kukaan menkö eväämään toiselta.
Aivan järjettömiä argumentteja kännyköiden puolesta.
Meidän luokka ainakin pärjäisi ihan hyvin ja ei ole vain koko ajan kännyil ja eikös leiri kouluun hauskaa mennä pitämään :)
pakkaisin puhelimen mukaan tai sitten en päästäisi lasta leirille ollenkaan. tuollainen tyrannismi ei ole enää kykyaikaa
No sitten ei oteta. Varmasti pääsee lapsukainen soittamaan äidille jos joku hätä tulee. Kannatan täysin ideaa että ollaan muutama päivä kokonaan ilman puhelinta tai muutakaan kapistusta jossa ollaan nenä kiinni jatkuvasti.
Taivas varjelkoon! Eiköhän ap:n mussu ole jo kotona turvassa... Aloitus vuodelta 2012!!!
Riippuu ihan lapsen iästä. Jollekin tosi pienelle, eka-tokaluokkalaiselle (meillä oli silloinkin jo "luokkaretkiä", yhden yön yöpymisiä lähistöllä) olisi hyvä, jos kännykkä on mukana ja sillä voi illalla soittaa etukäteen sovittuna aikana. Se luo lapselle turvaa, moni on ekaa kertaa "vieraiden" kanssa reissussa.
Vanhempien lasten kanssa olisi varmaan sellainen ratkaisu hyvä että puhelimet kerätään leirikoulun alussa pois. Saattaa mennä muuten kännykän räpläämiseksi ja yömyöhään valvomiseksi. Kotiin saa soittaa jos tulee tarve. En kannata sellaista ideologiaa että about kymmenvuotiaat täytyy väkisin pitää erossa vanhemmistaan. Jotkut 13-vuotiaat nyt ovat vähän eri asia. Toki heiltä odotan jo sitä että osataan hallita, milloin kännykkää käytetään.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2012 klo 19:44"]
Nämä luokan puuhanaiset ovat saaneet jyrättyä säännön, että leirikouluun ei saa ottaa mukaan omaa puhelinta ja kuulema voi sitten tarvittaessa soittaa opettajan puhelimesta. Itse ovat tietty änkeämässä mukaan luokkaretkelle, joten heidän lapsien hyvinvointi on heidän silmien alla, mutta minun lapseni olisi lähdössä siis keskelle korpea opettajan puhelimen varaan.
Mitä tekisitte tilanteessa? Pakkaisinko salaa lapselle mukaan puhelimen ja sanoisin, että saa käyttää vain, jos hänellä tulee hätä.
[/quote]
vaadi vittuilaksi puunanaisilta rikosrekisteri otteen nähtäväksi, ettei heillä vaan ole rikosrekisteriä jos menevät valvojaksi
siitä, että huvi kiellettäisiin vaan se, että annetaan lapselle mahdollisuus harjoitella omasta vanhemmasta irtautumista.
Kyse on kuitenkin siitä, että idean keksi henkilö, joka on itse lähdössä luokkaretkelle mukaan ja tätä säesti se henkilö, joka on myös lähdössä mukaan. Opettaja ei ollut lainkaan paikalla, kun nämä touhutätit päättivät, että oppilaat soittavat sitten opettajan puhelimesta vanhemmilleen. Kas kun touhutätit eivät ehdottaneet, että tarvittaessa heidän puhelimestaan voi soittaa kotiin. Olen ihan varma, että lapseni osaa irtautua minusta ja minä hänestä. Hän on hyvin itsenäinen tyyppi. Uskon kuitenkin, että hänelle on henkinen turva siitä, että tietää, että repun pohjalla on huono varapuhelin kaiken varalta, kun vielä yöpyvät eri rakennuksessa kuin missä opettaja on. Laitetaan mukaan puhelin, jolla ei pysty edes pelaamaan ja jossa on prepaid-liittymä, niin ei sitten haittaa, jos hukkuu tai menee pilalle tuolla. Olen itsekin opettaja ja en halua edes päiväreissuja tehdä oppilaiden kanssa niin ettei heillä ole puhelinta. Jos joku eksyy tai vaikka juuttuu vessaan reissun päällä, niin on kätevää, että he voivat soittaa minulle. Jos puhelimista on ongelmaa, niin voin kerätä ne talteen oppilailta eli ihan samat säännöt pätee reissussa kuin koulussakin. En olisi itse kyllä iloissani siitäkään, että jotkut touhutätit olisivat tulossa mukaan retkilleni ja vaatisivat minua muuttamaan sääntöjä, joita minulla on aina ollut oppilaiden kasnsa. Säälin opettajaa, joka saa mukaansa nuo touhutätit. En minä ainakaan haluaisi, että 28 oppilasta soittaa minun puhelimesta koteihinsa.
Nyt paastiin jutun ytimeen (tata kylla aavistelin heti ap:n viestin luettuani), ne PUUHANAISET!
Taitaa kaivertaa kun et ole yksi niista.
Ei missaan koulussa ulkopuoliset tule laatimaan saantoja, kylla tama on opettajan kanssa sovittu etukateen.
t. Amerikan ope.
En ole kyllä kateellinen puuhanaisille, saan omassa työssäni järjestää leirikouluja juuri niin paljon kuin haluan. Onnekseni minun leirikouluihin ei ole koskaan lähtenyt vanhempia mukaan tai kukaan vanhempi olisi halunnut niitä sääntöjä keksiä.
Tässä lapseni leirikoulun tapauksessa nämä puuhanaiset kyllä vievät valitettavasti opettajaa 6-0 eli nuori miesopettaja ei kehtaa sanoa näille täti tomerille vastaan, kun nämä täti tomerat kaikki ne leirikoulujärjestelytkin tekevät.
tai rajoittamiseen on myös muita syitä. Leirikoulun pitäisi olla mukava ja turvallinen paikka, joten esim salakuvaaminen, kiusaaminen tai öinen häirintä on kiellettyä. Valitettavasti lapsikullat ei kaikki osaa kunnioittaa jokaisen yksityisyyttä, vaan kännyköillä on kiusattu, otettu kuvia nukkuessa, syödessä, suihkussa yms leirikoulun aikana. Ja näillä kuvilla sitten kiusataan. Siksi esim lapsen koulussa puhelimen saa leirikouluissa käyttöönsä lyhyeksi aikaa, sovitusti, muuten ne on open takana. Ja lasten on tarkoitus myös keksittyä erilaisiin tehtäviin, eikä pelaiulla kännypelejä, soittaa musaa yms. se on leiriKOULU.
Ihmetteli suorastaan, kun kysyin, miksei puhelimia saa ottaa (kerroin tästä keskustelusta). Hän ei ole koskaan kieltänyt, ja suunnilleen joka vuosi hän järjestää oppilailleen leirikoulun. Puhelimet eivät kuulemma ole mikään ongelma.
ja olin pitkiä aikoja sairaalassa. Äiti ei saanut tulla katsomaan juuri siksi, että lapselle tulisi kuulemma ikävä. Lapsi sopeutuu nopeampaa kun ei näe äitiä (tällähän perustellaan aikainen päiväkotiin vientikin. Pieni lapsi sopeutuu elämään ilman vanhempia mahdollisimman nopeaa ja on vaivaton ja helppo lapsi sen jälkeen)
Vielä näin 50 vuotiaana minulla on vaikeuksia ihmissuhteissa ja kiintymyssuhteissa. Ei niistä sen enempää. Mutta itse laittaisin puhelimen matkaan ja ilmoittaisin puuhatädeille, että näin se vain tulee olemaan ja sillä selvä. Jos lapselle tulee ikävä, on hänellä oikeus soittaa kotiin.
En ole ap, mutta meidän lasten koulussa sääntöä perusteltiin sillä, että osalla lapsista tulee muuten liian kova koiti-ikävä, jos saavat soittaa iltaisin kotiin.
kovin usein, jos oma lapsi oli siellä hoidettavana. Ajateltiin, että lapsi kärsii vähemmän, koska ei tule eroahdistukia. Siellä ne lapsiparat sitten viettivät pitkiä aikoja ilman vanhempien vierailuja, koska "asiantuntijat" sanoivat, että niin on paras. Julmaa, eikö totta?
Mielestäni on luonnollista, että alakouluikäiselle tulee koti-ikävä leirikoulussa. Mielestäni olisi myös väärin sillä perusteella evätä lapsen kontakti vanhempiinsa. Ei alakoululainen ole vielä siinä iässä, että hänet pitäisi väkisin vieroittaa eroon vanhemmistaan. Kyllä hän tekee sen murrosiässä aivan itse.
Eivät ne lapset sitä kännykkää kaipaa, vaan vanhemmat! Vanhemmat tarturravat ahdistuksensa lapsiinkin, jotka muuten todennäköisesti olisivat aivatn rauhallisina leirillä.
Oikeasti koti-ikävän sattuessa pahinta on soittaa kotiin, varsinkin jos kännyköiden käyttö on täysin vapaata ja soitto tapahtuu juuri ennen nukkumaanmenoa. Mukana oleva fiksu aikuinen saa lapsen huomion käännettyä muualle, mutta soitto kotiin vain pitää ajatukset kotona ja lisää ikävää. Toki on niitä vanhempia jotka hallitsevat tilanteen mutta näistä kirjoituksista päätellen suuri osa vanhemmista on niitä hysteerisiä, jotka vain puhelimessa lietsoisivat lapsen ikävää.