"Eroatte liian helposti", "et yritä tarpeeksi"... ov

Monikohan perhe on säästynyt esim. perhesurmalta, kun siitä on ajoissa lähtenyt lasten kanssa läppäsemään?

Mietin usein, että ihan tyhjä on ulkopuolisten olla aina selittelemässä sitä, että eroon ei ole mitään syytä. Kukaan ei tiedä, mitä kenenkin perheen sisällä tapahtuu ja uskokaa pois, vaikka erotaan, kaikkea ei siltikään haluta antaa ilmi..

Tosin en nyt tiedä noista perhesurmista, mutta noin laajemmin. Mielestäni on jotenkin outoa, että sanotaan jonkun olevan huono tai riittämätön syy eroon. Eikö eroon riittävä ja hyvä syy ole jo se, ettei toisen kanssa halua elää? Tietenkin tapauksessa, jossa molemmat haluaisivat olla yhdessä, on järkevää yrittää löytää ratkaisuja ongelmiin.

tällä tarkoitan sitä että kun arki astuu kuvaan eikä olekkaan enää intohimoa ja kipinöitä joka päivä, kuvitellaan että rakkaus olisi loppunut ja erotaan. Joissain tapauksissa tässä on ehditty tekemään lapsikin.



Niissä tapauksissa joissa on väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, on painostavaa olla toisen kanssa, jatkuvaa riitelyä, tappelua, on parempi erota.

Jos on pettämistä ja toisen alistamista, eroa. Kyllä sen tietää kummasta on kyse.

Ja lisänä, että voi myös unohtaa tapahtuneen.

Nämä sanat olivat oman äitini suusta.

Myös siis nuo mitkä mainitsit avauksessasi.

Tämä kaikki sen jälkeen, kun olimme istuneet iltaa äitini luona. Puolisoni oli mukana.

Iltani päättyi lähtöön ambulanssilla.

Tuon illan jälkeen ero oli väistämätön.

Eikö eroon riittävä ja hyvä syy ole jo se, ettei toisen kanssa halua elää?

Ei.

tällä tarkoitan sitä että kun arki astuu kuvaan eikä olekkaan enää intohimoa ja kipinöitä joka päivä, kuvitellaan että rakkaus olisi loppunut ja erotaan. Joissain tapauksissa tässä on ehditty tekemään lapsikin.

Niissä tapauksissa joissa on väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, on painostavaa olla toisen kanssa, jatkuvaa riitelyä, tappelua, on parempi erota.

Jos on pettämistä ja toisen alistamista, eroa. Kyllä sen tietää kummasta on kyse.

Jos joku haluaa viettää elämänsä kipinöiden keskellä kiihkeästi rakastaen, miksi ei saisi? Siksikö, että sinusta on ihanaa kökkiä rivitalon pätkässä villasukissa ja kalsareissa sen saman miehen kanssa?

toisille. On helpompi sanoa, että "kasvoimme erillemme" kuin että "mies hakkaa minua humalapäissään".



Mun mielestä on vaan hyvä, että ihmisillä on mahdollisuus eroon. Ei se ole lapsena kiva kasvaa perheessä, jossa vanhemmat vihaavat toisiaan.

SELLAISENAAN kuin silloin kun on juuri rakastunut toiseen. Itse yli 10 vuotta naimisissa ja edelleen on miehen kanssa kiihkeää ja kipinöitä mutta ei todellakaan kuin silloin kun tavattiin.



Olen edelleen rakastunut mieheeni, paljon syvemmin kuin alussa mutta kijoituksellani aiemmin tarkoitin rakkautta ja kipinää sellaisena kuin se on alussa.



Väkisinkin arjen tultua kuvioihin se tekee parisuhteesta "tylsemmän" mutta vankemman.



Jos aina haluaa vain sitä alun intohimoa ja kipinää niin suhdetta joutuu vaihtamaan usein. Sekin on ihan ok jos ei halua siotutua pitemmäksi aikaa että arki alkaa mutta ikävää jos jokaiseen intohimoiseen suhteeseen pitää pykätä niitä rakkauslapsia.

tällä tarkoitan sitä että kun arki astuu kuvaan eikä olekkaan enää intohimoa ja kipinöitä joka päivä, kuvitellaan että rakkaus olisi loppunut ja erotaan. Joissain tapauksissa tässä on ehditty tekemään lapsikin.

Niissä tapauksissa joissa on väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, on painostavaa olla toisen kanssa, jatkuvaa riitelyä, tappelua, on parempi erota.

Jos on pettämistä ja toisen alistamista, eroa. Kyllä sen tietää kummasta on kyse.

Jos joku haluaa viettää elämänsä kipinöiden keskellä kiihkeästi rakastaen, miksi ei saisi? Siksikö, että sinusta on ihanaa kökkiä rivitalon pätkässä villasukissa ja kalsareissa sen saman miehen kanssa?

että toisella on toinen ole johtanut noihin murhiinkin?

Näin sanoi silloinen anoppi.

Ja: "ei pitäisi olla niin itsekäs, pitäisi ajatella vähän toistakin"

Oli vaikea kertoa yksiselitteisesti, miksi erosimme (avoliitto ja lapset oli pieniä).



Mieten sen kiteyttää, kun ei se ulospäin näkynyt. Ei kukaan ajatellut, että ne vieraiden aikana heitetyt vittuilut ja vähättelyt olivat jokapäiväisiä, aivan jatkuvia. Ei kukaan tajunnut, etten minä jaksanut riidellä.



Miehen mielestä meidän kaikki riidat johtui minusta. Jos minä vain olisin toisenlainen, me emme riitelisi.

Millainen minun olisi pitänyt olla?

Mistä me sitten riitelimme?

Siitä, että minä olin tyhmä, mitätön, surkea äiti, surkea taloudenhoitaja, huono sängyssä. Silti olisi pitänyt naida aina ja koko ajan, kulki perässä kärttämässä, en voinut istua edes samaan sohvaan hänen viereensä kun alkoi kouriminen ja kähmiminen. Kun aloin odottaa toista lasta, en sen jälkeen suostunut enää sänkyyn hänen kanssaan. Sanoin, että raskaustesti näyttää plussaa; minuun et enää koske.



Jos menin kylään vain toisen lapse kanssa, oven pieleen jäi marttyyri: en rakasta sitä toista lasta, joka jätin hänen luokseen.

Jos pyysin saada hetken levätä univelkojani, makuuhuoneessa sängyn vieressä ramppasi mies kyselemässä, mikä on vialla, miksi lepään, miksi miksi mitä mitä..

Jos minulla oli migreeni, olin hullu, sairas, sillä terveillä ihmisillä ei ole edes päänsärkyä, migreenistä puhumattakaan; ei hänen äidillä ja siskollaankaan koskaan ollut migreeniä!



Mies oli hyvä ja kunnollinen, ei käynyt kapakoissa, ei vieraissa.

Kaappijuoppo hän kyllä oli, aloitti sen viinan lipittämisen jossain vaiheessa, ja illan edetessä oli sitten jo niin kännissä ettei pystyssä pysynyt. Pullo löytyi sitten mitä ihmeellisimmistä piiloista.



Mutta jos minä olisin ollut toisenlainen, meillä olisi ollut kaikki hyvin.

En vieläkään tiedä minkälainen.

sitä ei kukaan, ei hänkään, koskaan sanonut.

Paitsi että oikeanlainen, sellainen kuin hän.