Kampaaja pilasi hiukseni
Sanoin, että haluan vaalempaa kokonaisvaikutelmaa, ehkä raitoja tai sävytystä vaalenruskealla. Kampaaja värjäsi hiukseni lähes latvoja myöten niin tumman ruskealla, että väri näyttää paikoitellen täysin mustalta. Lähtötilanne siis tummanvaaleat hiukset. Näki järkyttyneen ilmeeni, kun sanoi, että väri kyllä haalenee nopeasti pesussa. No ei ole kahden pesun jälkeen muuttunut miksikään. En yksinkertaisesti saanut suutani auki tilanteessa, koska kampaajan kollega tuli vielä viereen ihastelemaan miten hyvin väri minulle sopii. Olisi tietysti pitänyt heti sanoa, että en halunnut mustaa tukkaa. Onko minulla jälkikäteen mitään oikeutta saada "korjaus" hiuksiini??
Kommentit (205)
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 10:39"]
Täytyy nyt keskustelua seuranneena myöntää, että paljonkohan on "syy" myös siinä, että ihmiset suhtautuvat ymmärrettävästi hyvin suojelevasti hiuksiinsa. Kun on ne hiukset aika olennainen osa omaa tyyliä ja imagoa. :)
En siis teilaa kaikkia pettyneitä asiakkaita, kannatan edelleen sitä että suu auki jos kyseessä on suuren luokan pettymys. Ja selkeät virheethän ovat aina asia erikseen. Mutta täytyy itsekin nyt ihmetellä, mitä on tapahtunut jos sentin sijaan lähtee hiuksista kaksikymmentä senttiä?
Onko tuo "sokki" nyt kuitenkin hieman liioittelua? Hiukset on kuitenkin kasvava luonnonvara. :) No, toisaalta Huippumallejakin seuratessa monelle on erittäin kova paikka, että tukkaa lähdetään leikkaamaan...
[/quote]
Sokki on kuitenkin se olotila minkä moni saattaa tuntea. Odotetaan jotain ja tapahtuu jotain aivan muuta joka lyhenee samalla huomattavasti ja ei ole korjattavissa . Hiukset kasvaa sen sentin kuukaudessa joten pitkä odotus tiedossa. Meidän tapauksessa varhaisteinin hiukset olivat todella upeat ja tarvittiin vaan pieni latvojen siistiminen. Nykyään on tilanne taas hyvä. Upeat tasapitkät hiukset joita harva saa saksia. Ehkä se oli hyvä opetus elämälle. Varjele sitä mitä sinulla on koska kaikki eivät sitä arvosta ja se on helposti pilattavissa. Koskee asiaan kuin asiaan.
Aletaan vaatia jonkinlaiset kuvakollaasit kampaajille liikkeisiin, joista näkisi millaisia leikkauksia ja värjäyksiä kampaaja on tehnyt vuosien varrella. Niistä näkisi jo vilkaisulla onko taitoa/värisilmää vai ei, ja löytyyky sitä tyyliä mitä itse hakee. Niin paljon on pettymyksiä itsellekin sattunut. Kollaasit tulisi olla kampaamoiden nettisivuilla ja/tai siellä liikkeessä nähtävillä. Ei luulisi olevan edes vaikea toteuttaa.
Viime viikolla jouduin korjauttamaan pitkän tukan kerrosleikkausta.
Kyllä ketuttaa tälläinen ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Samalla kampaajalle olen käynyt vuosia, hyvin hälläväliä tyylin leikataan, kun on saatu pitkäaikaiseksi asiakkaaksi. Ei hyvä. Vaihtoon menee tämä kampaaja.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 12:15"]
Ainakin Tampereella parturi-kampaaja on suosituimpia linjoja --> pitää olla hyvä ka. että sinne pääsee.
Yksityisiin kouluihin pääsee rahalla, ihan kuka tahansa tumpelo pääsee sisään jos maksaa X euroa.
Mutta ehkä voitaisiin miettiä sitä vaihtoehtoa, että linjoille olisi pääsykokeet joilla mitataan opiskelijoiksi hakevien luovuutta. Järkytys oli suuri, kun yksi kampaajaksi valmistunut tuttu ei tiennyt "mistä väreistä se vihree tuli" (lapsi maalasi vesiväreillä) luulin vitsiksi, ei oikeasti tiennyt. No hänen puolustukseen on sanottava, ettei ole kampaajan hommia tehnyt, vaan opiskelee uutta ammattia.
[/quote]
Eipä tosiaan ihme, jos värjäämisessä tulee epäonnistumisia, jos kampaajakoulussa ei opeteta väriopin perusasioita! Tai jos sieltä voi valmistua niitä osaamatta.
Jos yhdessä on sovittu väri , lopputulos on sovitun mukainen mutta asiakas ei siitä jostain syystä tykkää, ei se ole kampaajan vika.
Pyydetään vaaleasta tummaa mutta kotona tummasta ei tykätäkkään kun naapurikin sanoi ettei sovi ja halutaan takaisin vaaleammaksi.. hyvin tyypillinen esimerkki.
Jos hiukset ovat sovitusta poikkeavat pitää saada suu auki että tilanne korjataan. sinun tapauksessa ihmettelen kovasti että sait mustat hiukset kun vaaleaa halusit? etkä saanut suuta auki? Tilanne olisi korjaantunut ilman suurta stressiä jos olisit asiasta heti maininnut.
Pyysit Leikkaamaan 2cm, pyysitkö "pätkimään" tekemään kerroksia, keventämään, näytitkö kuvaa? Ehdottiko kampaaja näitä? Jos pyysit tai kampaaja kertoi mitä haluaisi tehdä ja suostuit, silloin ei ole mitään epäselvää. Jos hiuksia on pätkitty voi hyvinkin lähteä 10cm suortuvia, riippuen hiusten mitasta ja mallista. Jos hiuksista otetaan 2cm jokapuolelta ei niin voida keventää tai muutta mallia, pätkiä tai ohentaa. Se on silloin 2cm jokapuolelta ja malli on se mikä jo tullessa oli,lyhyempänä vain.
10cm suortuvat ovat voineet myös tulla tuolin alta tai olla edellisen asiakkaan hiuksia.
Joku ei tässäkään jutussa ei nyt täsmää, jotain jätät kertomatta. Vaalea pyydettäessä tuli tummat melkein mustat hiukset ja 2cm latvojenleikkauksen sijaan leikattiin 10cm?? koska tämä tapahtui? Voisit mahdollisesti vielä soittaa asiasta kampaamoon. Jos tyvessä on jo 1/2cm tyvikasvu, on liian myöhäistä.
Olen käynyt samalla kampaajalla vuosikausia, hän mielestäni leikkaa tukkani hyvin.
Mutta se föönäus on jotain aivan järkyttävää, varsinainen tätiföönäus, mitä sanaa joku jo käyttikin. Aina päästyäni ulos otan muotovaahtopullon käteen ja pelastan tilanteen. Ikinä ei voi suunnitella menevänsä kampaajalle sellaisena päivänä, kun on illalla joku tilaisuus. Ja ikinä ei lähde hyvillä mielin kampaajalta, vaikka niin kai sen pitäisi mennä.
Pitäisi vaihtaa kampaajaa, tiedän. Mutta eipä sekään helppoa ole, olen käynyt niin pitkään tuolla, ja me ollaan jo ikäänkuin kavereita, että hankala jättää käymättä. Ja jos vaihtaa, niin mistä sitä tietää, mitä saa tilalle? Tuo kun kuitenkin leikkaa hyvin.
Löysin aikoinaan hyvän kampaamon, jossa nuori ja kampaajaksi silloin vasta opiskellut tyttö loihti hiuksiini juuri sellaisen hiusmallin, jota olin pyytänyt (monta kuvaa ja sanoin selittäen). Hän oli todella mukava ja koko kokemus jäi mieluisaksi, kun juttua riitti (olin itsekkin nuori). Sain vielä koko leikkauksen opiskelija-alennuksella.
Muutaman kuukauden kuluttua menin samaan paikkaan leikkauttamaan hiukseni uudelleen, mutta harmikseni kyseinen opiskelijatyttö ei ollut enää paikassa harjoittelemassa. Sen sijaan minulle tarjottiin aikaa toiselta suht nuorelta työntekijältä, joka osoittautui täysin katastroofiksi. Hän leikkasi hiuksista tasapaksut ja aiemman mallin kokonaan pois. Pyysin siis samaa mallia kuin aiemmin (samat kuvat matkassa), mutta leikkauksen lomassa erehdyin kertomaan, että aioin kasvattaa hiuksiani pitkiksi jatkossa. Tämä tarkoitti ilmeisesti kyseiselle kampaajalle 5 cm lyhennystä muutenkin lyhyestä tukastani ja sitä tasapaksua latvaa malliin kuuluvasta rikotusta latvasta huolimatta. Lisäksi kampaaja poistui 10 minuutin välein tupakalle ja kertoi leikkauksen lomassa todella epäkiinnostavista ryyppäysreissuistaan ja poikaystävänsä väkivaltaisista kavereista, joilla oli ongelmia poliisien kanssa. Ihan ällötti se tupakan lemu yhdistettynä kampaamon muuhun tuoksuun.
Lopputuloksesta tuli aivan hirveä. Olin nuori ja ujo tyttö, joten en osannut sanoa alkujärkytykseltäni mitään ja mietin, että jos tukasta tulisi kiva sitten kun kotona sitä itse laittaisin. Ei tullut ja sen jälkeen en ole 8 vuoteen kampaajalle enää mennyt. Tukka yltää nykyään lähes takapuoleen ja lyhennän latvasta kuivat pois itse.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 11:11"]
Olen käynyt samalla kampaajalla vuosikausia, hän mielestäni leikkaa tukkani hyvin.
Mutta se föönäus on jotain aivan järkyttävää, varsinainen tätiföönäus, mitä sanaa joku jo käyttikin. Aina päästyäni ulos otan muotovaahtopullon käteen ja pelastan tilanteen. Ikinä ei voi suunnitella menevänsä kampaajalle sellaisena päivänä, kun on illalla joku tilaisuus. Ja ikinä ei lähde hyvillä mielin kampaajalta, vaikka niin kai sen pitäisi mennä.
Pitäisi vaihtaa kampaajaa, tiedän. Mutta eipä sekään helppoa ole, olen käynyt niin pitkään tuolla, ja me ollaan jo ikäänkuin kavereita, että hankala jättää käymättä. Ja jos vaihtaa, niin mistä sitä tietää, mitä saa tilalle? Tuo kun kuitenkin leikkaa hyvin.
[/quote]
Jatkan vielä: Ihmettelen sitä, että miten kampaaja ei näe, miltä näytän normaalisti, kun laitan itse tukkani, verrattuna siihen miten hän sen laittaa?
Me siis näemme muutenkin, kampaamon ulkopuolella. Ja hänen käsittelynsä jälkeen olen vanhentunut 20 vuotta.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 10:01"]Olotila on samanlainen niinkuin näkisi jonkun kuolevan. Sokki!
[/quote]
Tuota noin.. Nyt jotain suhteellisuudentajua ja aikuisuutta peliin. Ne on kuitenkin vain hiukset!
En puolustele huonoja kampaajia, mutta jos oikeasti tiedät reagoivasi vääränlaiseen leikkaukseen samoin kuin jonkun kuolemaan, niin on todellakin sinun vastuullasi asettua vahtimaan tuntemattoman kampaajan tekemisiä kuin haukka, ettet vain joudu tuollaiseen hirvittävään sokkiin! Ei kampaaja voi tietää tai olettaa jonkun reagoivan noin voimakkaasti, koska se ei ole normaalia.
Siis hoidata pääsi sisäpuolelta kuntoon ja lähde vasta sitten leikkauttamaan sitä ulkopuolen kasvustoa, tai varoita ainakin kampaajaa etukäteen.
Voisitteko kampaajat vastata näihin kysymyksiin, ihan ystävällisesti kysyn ja haluan tietää:
- jos asiakkaalla on hiuksissa malli, joka on vähän ylikasvanut, niin osaatteko leikata saman mallin ilman kuvaa, vain hiuksia katsomalla?
- katsotteko asiakkaan ihon sävyä ennen kuin suosittelet jotain väriä päähän? (Minulla on punertava iho ja varsinkin nenä, ja en jaksa tajuta miksi minulle aina ehdotetaan kuparia tai punaista)
- opetetaanko teille koulussa, millaisen mallisiin kasvoihin mikäkin leikkaus sopii?
- opetetaanko siellä myös, miten erilaisia hiuslaatuja käsitellään?
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 11:11"]
Olen käynyt samalla kampaajalla vuosikausia, hän mielestäni leikkaa tukkani hyvin.
Mutta se föönäus on jotain aivan järkyttävää, varsinainen tätiföönäus, mitä sanaa joku jo käyttikin. Aina päästyäni ulos otan muotovaahtopullon käteen ja pelastan tilanteen. Ikinä ei voi suunnitella menevänsä kampaajalle sellaisena päivänä, kun on illalla joku tilaisuus. Ja ikinä ei lähde hyvillä mielin kampaajalta, vaikka niin kai sen pitäisi mennä.
Pitäisi vaihtaa kampaajaa, tiedän. Mutta eipä sekään helppoa ole, olen käynyt niin pitkään tuolla, ja me ollaan jo ikäänkuin kavereita, että hankala jättää käymättä. Ja jos vaihtaa, niin mistä sitä tietää, mitä saa tilalle? Tuo kun kuitenkin leikkaa hyvin.
[/quote] Eiko olisi helpompaa olis sanoa että älä föönaa hiuksia pöyhkeäksi? Kampaaja ei ole ajautustenlukija!K kerro nyt ihmeessä hänelle mitä oikeasti haluat niin hän osaa palvella jatkossa paremmin.
Tsemppiä yritykseen saada sua auki!
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 11:18"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 10:01"]Olotila on samanlainen niinkuin näkisi jonkun kuolevan. Sokki!
[/quote]
Tuota noin.. Nyt jotain suhteellisuudentajua ja aikuisuutta peliin. Ne on kuitenkin vain hiukset!
En puolustele huonoja kampaajia, mutta jos oikeasti tiedät reagoivasi vääränlaiseen leikkaukseen samoin kuin jonkun kuolemaan, niin on todellakin sinun vastuullasi asettua vahtimaan tuntemattoman kampaajan tekemisiä kuin haukka, ettet vain joudu tuollaiseen hirvittävään sokkiin! Ei kampaaja voi tietää tai olettaa jonkun reagoivan noin voimakkaasti, koska se ei ole normaalia.
Siis hoidata pääsi sisäpuolelta kuntoon ja lähde vasta sitten leikkauttamaan sitä ulkopuolen kasvustoa, tai varoita ainakin kampaajaa etukäteen.
[/quote]
Ihmettelitte miksi ihmiset eivät valita maksuhetkellä viimeistään. Odotukset ovat olleet korkealla kun kampaamoon mennään. Halutaan hiuksista hienot. Sitten kuin lopputulos on k a u h e a niin iloako ihmisen siinä tilanteessa pitäisi tuntea? Se on sokki eikä mikään muu. Joidenkin sokki on pikkuinen ja toisilla kova ja toisilla hyvinkin kova. Ihmiset reagoivat niin erilailla asioihin niinkuin tiedätte. Suomalainen kannanotto on useimmiten se että kun on mennyt väärin niin samaan paikkaan ei mennä uudestaan. Joten maksaajan mielestä hän saa oikeutta siinä kun ei vie rahojaan enää samaan paikkaan ja kampaaja ei joudu noloon paikkaan.
Jatkuvasti tää yks tuo ilmi sitä että on ulkomainen tai tyttärellään on ulkomaalaiselta peritty tukka.
Ja valittaa voi myös seuraavana päivänä. sitä ei kuitenkaan tehdä, miksi?
Ha, tosi jännä toi oletus että yksityisestä koulusta valmistuu maksamalla kuka tahansa. Ei pidä paikkaansa. Ellet todella kykene tekemään näyttöjä opettajien standardien mukaan, se rahakaan ei sua auta vaan jäät valmistumatta.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 10:52"]
Aletaan vaatia jonkinlaiset kuvakollaasit kampaajille liikkeisiin, joista näkisi millaisia leikkauksia ja värjäyksiä kampaaja on tehnyt vuosien varrella.
[/quote]
Mutta tällainenpa kuvakollaasi olisi hyvä: " tätä asiakas halusi, ja tämän hän sai".
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 10:52"]
Aletaan vaatia jonkinlaiset kuvakollaasit kampaajille liikkeisiin, joista näkisi millaisia leikkauksia ja värjäyksiä kampaaja on tehnyt vuosien varrella.
[/quote]
Mutta tällainenpa kuvakollaasi olisi hyvä: " tätä asiakas halusi, ja tämän hän sai".
[/quote]
Niin joo, se on asiakkaan vika kun tuo jonkun valokuvan, jonka hiusmallin haluaa. Ja sitten jos kampaaja ei a) osaa leikata samanlaista tai b) ei saa suutaan auki että teidän hiuksiinni tätä ei saa, mutta mitäs jos kokeiltaisiin sitä, ja tätä ja tota...
Niin totta, kyllä maar, seKIN on asiakkaan vika.
Juu, mutta on niitäkin asiakkaita jotka haluaa nimenomaan sen rihanna-tukan, mutta eivät käsitä vaikka sanoo ettei tälläinen onnistu hänen tukan laadulle.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 11:55"]
Juu, mutta on niitäkin asiakkaita jotka haluaa nimenomaan sen rihanna-tukan, mutta eivät käsitä vaikka sanoo ettei tälläinen onnistu hänen tukan laadulle.
[/quote]
Kyllä suurin osa kampaajien asiakkaista on normaaliälyllä varustettuja ihmisiä. Älä yritä pienen vähemmistön avulla vesittää tätä ihan oikeaa ongelmaa, eli kampaajien surkeaa ammattitaitoa.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 11:59"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 11:55"]
Juu, mutta on niitäkin asiakkaita jotka haluaa nimenomaan sen rihanna-tukan, mutta eivät käsitä vaikka sanoo ettei tälläinen onnistu hänen tukan laadulle.
[/quote]
Kyllä suurin osa kampaajien asiakkaista on normaaliälyllä varustettuja ihmisiä. Älä yritä pienen vähemmistön avulla vesittää tätä ihan oikeaa ongelmaa, eli kampaajien surkeaa ammattitaitoa.
[/quote]
Itsehän et tee sitä lainkaan? Eli yleistä pienen osan kampaajien osalta sitä mitä suurinosa heistä ei edusta.