Kun muistat jotain todella noloa/häpeällistä, tuleeko sinulle "pakkoliikkeitä"?

Minä alan hokea "i love you, i love you". Tästä oli aikoinaan keskustelu täällä. En ole kuulemma edes ainoa.

Voi ihanaa etten ole ainoa. Putosi kivi sydämeltä.

Mäkin hoen jotain käsittämättömiä sanoja tai lauseita, jottei nöyryyttävät muistot "kuuluisi".

Sanat voivat olla jotain ihan randomia, esim "Meksiko" tai sitten vaan puhisen. :D 

Nyt kun en oo ollut töissä, näitä tilanteita on tullut koko ajan enemmän.

Minultakin pääsee ties mitä sanoja! Tyyliin ”kurkku”, mitenkään liittymättä tilanteeseen. Tai sitten siansaksaa kuten ”veropatuli”. Ja se pääsee ihan huomaamatta. Kai sitä on pakko saada oma huomionsa muualle liian nolosta muistosta. Julkisesti en tähän ole vielä joutunut, mutta joskus lasten kanssa kotona. ”Äiti mitä sä sanoit?” ”Eeen mitään...”

Mahtavaa! Itse olen tuskaillut pitkään sitä että reagoin automaattisesti juuri noloihin muistoihin ja ajatuksiin ähisemällä, vinkumalla tai muita ääniä pitämällä. Nolottaa rajusti jos käy ihmisten ilmoilla.

Muuten ihan terve mies olen. :-)

Siis mitä noloja asioita muistelette? Itselläni ei ole ollut koskaan tuollaista. Jos jotain noloa onkin tapahnut, unohdan sen heti.

Minä muikistan suutani ja kohotan kulmia.

Tulee ja oon muuttanu sen nii et alan sanoo 'ai'. Mulla on jatkuvia selkäkipuja muutenki nii kukaa pidä outona vaa saattaa esim kysyä et mikä on, vastaan et selkä ja asia on sillä selvä. Ei tuu enää lisää noloja hetkiä ku toisen eessä kiemurtelee ja vääntelee naamaa

Ihanan samaistuttava ketju :D Mä kanssa yksin ollessa irvistelen, möläyttelen satunnaisia sanoja, päästelen outoja ääniä tai lyön nyrkkiä kämmeneen, julkisilla paikoilla saatan kiroilla hiljaa (tässä mielessä rakastan maskeja, en varmaan enää opi olemaan ilman), niin että muut varmaan luulee että mulla on tourette.

Pappani kärsi sotatraumoista ja muista kipeistä muistoista ja usein kiroili ja irvisteli itsekseen.

Kerron aina välillä kumppanilleni, että nyt on ”tourette”. Ja anteeksi siitä oikeasti kärsiville, se on vain millä kuvailen omaa kiroiluani häpeällisten muistojen tullessa mieleen. Välillä julkisella paikalla meinaa tulla kiroiltua kuin merimies sen takia, onneksi yleensä pystyn hillitsemään itseni.

Tänään olen (omasta mielestäni) huonosti menneen kokouksen jälkeen ulissut koko illan kotona. Näin pahasti en ole ennen reagoinut. Helpottaa, että en ole ainut joka tekee näin.

Mutta ei se helpota tähän oloon ja olen vielä ihan itkun partaalla.

Huh helpotuin kun luulin että tämä ei normaalia ole, nolostellen paljon yksin ja kiroilen jotain asiaa tai kiristelen hampaita kun nolottaa niin helkutisti joku asia mitä tuskin kukaan muistaa tai näki. :D

Tulee. Kyllä joskus hävettää niin perhanasti, että tekisi mieli purra pää itseltä irti.

Ei pakkoliikkeitä mutta pään sisäinen kompulsio: lausun mielessäni erään Psalmin sanoja hepreaksi. Tämä on tosi juttu. :D No, mulla saattaa muutenkin olla OCD:n tapaista, ja tik on ollut lapsesta asti.