Lue keskustelun säännöt.
Kun muistat jotain todella noloa/häpeällistä, tuleeko sinulle "pakkoliikkeitä"?
26.02.2014 |
Itse aina ilmeilen todella typerästi ja jos olen yksin saatan kiroilla "Ei hel... pitikö silloinkin olla niin idiootti" tmv. Tuota reaktiota ei voi edes oikein estää - se tulee automaattisesti. Onko muita?
Kommentit (52)
Mulla taas alkaa poskia kuumottaan ja naama punasena huokailen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä saatan yksin ollessa mennä vaikka kippuralle hetkeksi kun nolottaa niin! Irvistelen ja ilmeilen jotain. Tai huudan AARGH.....
[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 22:48"]Mä alan hyräillä jotain ihme biisiä!!! En tiedä miksi mutta aina käy näin. Joskus mies on ihmetellyt ääneen että miks Sä taas laulat jotain? Nykyään tulee paljon lastenlauluja....;)
[/quote]
Sama!! Ihana tietää, että en ole ainoa!
Itselläni tulee aina kylmät väreet ja lyhyt tärinä.. Vaikea selittää :D inhottava tunne.
Tää on jännä ketju :D en oo koskaan ajatellut, että nolon/ahdistavan asian muistaminen ja siihen eri tavoilla reagointi voisi olla yleinen ilmiö. Minä kuulun lauleskelijoihin. Se lallattelu jotenkin estää ajatusta "kuulumasta", kai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee! Mulle tulee sellanen tuskallinen, kamala irvistys (jep, olen katsonut peilistä). Viime vuonna lukiossa kesken tunnin aloin muistelemaan, niin opettaja räjähti nauruun ja sanoi, että ei voi olla noin kamalaa.
Nyt kun mainitsit... :D
Pään nykiminen, tai sellainen tosi vauhdikas kääntäminen, henkäisy ja irvistäminen. Ja ovat ihan rehellisiä pakkoliikkeitä, joskus nolottaa kun tulee niin tunteella jostakin ikivanhasta, mutta nolottavasta jutusta.
Ja itse asiassa jonkinlainen hyminäkin tulee mukaan joskus: "hyyymhyyymheehhee...!!!"
En tiedä voiko laskea pakkoliikkeeksi, mutta minulla ja toisella veljelläni tulee tosi vahva myötähäpeä erityisesti leffaa katsoessa. Tulee yllättäinen tarve valua keittiöön keittämään kahvia tai käymään vähän siellä... Ihan vain siksi, että eläytyy liikaa leffan noloon kohtaukseen. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo siis kauhee irvistys käy naamalla ja saatanpa joskus jopa mutista pari kirosanaa jos on erityisen häpeällinen/ikävä muisto.
Tosi noloa kyllä julkisella paikalla, välillä vaan onnistun niin uppoamaan ajatuksiini vaikkapa kävellessä tai kaupassa, etten muista että ympärillä on muitakin :D Jos joku sattuu näkemään niin seuraava reaktio on aina että hymyilen sille vastaantulijalle. Mulla on vissiin niin selkärangassa sellainen sosiaalinen hymy.
Sepä vasta terveen kuvan varmaan antaakin että eka irvistelen ja ehkä mutisen itsekseni ja sitten alan yhtäkkiä hymyillä kuin naantalin aurinko.
Säpsähdän ja älähdän jotain tavuja suustani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jalka nykisee kuin sähköiskusta, tavallaan potkuliike.
Minulla on elämä niin paljon täynnä noloutta, että olen oppinut ohittamaan jatkuvat mieleen nousevat nolot muistot pikaisesti. Muutenhan ähkisin ja tärisisin kaiken aikaa.
Olen siis todella ihminen, joka on onnistunut etsimään koko elämänsä, kaikissa tilanteissa, tavan nolata itsensä totaaliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatan kirota, haukkua itseäni, sätkiä oudosti tai mutista jotain käsittämätöntä.
Puristan silmät kiinni, irvistän ja sanon mielessäni tai puoliääneen "ei v*ttu" tai toistan v-sanaa usean peräkkäin.
Ihanaa huomata, etten ole ainoa pakkoliikkeinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut melkein paniikkikohtauksen, jos olen vähääkää miettinyt yläasteaikasia tapahtumia.
Olin kiusattu, ja en ikinä, ole kertonut niistä tapahtumista. Olen nyt 36 v.
Häpäisin itseni muutaman kerran niin pahasti, että toivoin kuolevani.
Ja kuolisin häpeästä, jos joku saisi tietää...
Enää en mieti niitä asioita, ainakaan niin syvällisesti...
Nolon muiston noustessa mieleen saatan sanoa ääneen että "eiiiiihhh" tai "ei hyvänen aika" ja näyttää hetken järkyttyneeltä kunnes kokoan itseni nopeasti.
Yleensä näitä noloja tulee mieleen lähinnä pöytiä pyyhkiessä, suihkussa tai imuroidessa, ei onneksi julkisissa paikoissa.
Alan puhua itsekseni niitä näitä. Kummallinen reaktio, kai yritän pyyhkiä sillä äkkiä sen nolon jutun mielestäni. Paha vaan että sen jälkeen nolottaa se itsekseen puhuminen...
Kyllä. Voin vaikka vähän tökkästä haarukalla reiteen, myökyttää nyrkeillä mahaa kuin hurja gorilla, purra alahuulta ja kopauttaa rystysillä kylkiä. Mitä liikeitä milloinkin.
Olin kerran, v 2005,sellaisen vähän eripuraisen pariskunnan kanssa aamupalalla ja puuroa keitellessään akka vihelti kurkku suorana jotain suomen kansallislaulua. Vähän myöhemmin niillä meni avomiehensä kanssa riitelyksi jostain asiasta ja mies, aika rauhallinen yleensä, alko jylähellä isolla äänellä. Häippäsin mujale ja myöhemmin kun näin miehen niin olima molemat vähän kö hämillään olevia koiranpentuja ja molempia varmaan nolotti, mutta eri syistä. S eon muisto joka saa läiskimään ottaa niinku, ähh, nimittäin Spede
Vierailija kirjoitti:
Alan puhua itsekseni niitä näitä. Kummallinen reaktio, kai yritän pyyhkiä sillä äkkiä sen nolon jutun mielestäni. Paha vaan että sen jälkeen nolottaa se itsekseen puhuminen...
itse joskus ulkotöissä ollessani kiroilin enemmän ja vähemmän ääneen varmaan tunnin verran ainakin. Myöhemmin huomasin että isä hiiviskeli pihalla. En tiennyt kauanko hän oli ollut kuulolla ja kuinka issosti olin pihissyt ja millaisia litanioita lasetellut. Joskus erehsyin isänseurassa Perkeleen sanomaan ja isä äyskäisi kiivaasti: Siinä ei perkeleet auta!. Mnei joku päivä häpää sulatellessa siis kun huomasin jäänneeni kiinni kiroilusta. Ei siitä kuitenkaan mitään koskaan puhuttu. Meillä on jotenkin semmoinen sanomaton sopimus ettemme toistemme kaa juri juttele
Tulee, saatan läimästä otsaani vahingossa jos mietin jotain typerää mitä tuli tehtyä. Tai sitten laittaa käden eteeni vähän niin kuin stop merkiksi ettei ajatus nolosta tilanteesta tulisi päähän :D