MIKSI minusta ei tule puistomammaa?
Olen enemmän tai vähemmän säännöllisesti yrittänyt käydä lähialueen puistossa poikani kanssa. Nyt on tullut kuitenkin totaalinen kyllästyminen.
Lapsi (2.5v) on touhukkaampi kotipihalla, puistossa vaan seisoskelee tai hiukan käppäilee. Lähipuistossa ei ole oikein samanikäisiä ja jos joskus on, ei yhteisleikkiä kunnolla synny. Jokainen puuhaa jotain omiaan. Tuntuu että lapsi viihtyy pihassamme paljon paremmin.
Toinen asia miksi en jaksaisi sinne mennä on se, että jäädyn siellä itsekin pystyyn. Omalla pihalla voi paremmin keksiä tekemistä itsekin. Tunnen lähes kaikki lähialueen mammat, mutta en vain viihdy siinä laumassa kuin kerran kaksi, ja sitten jo riittääkin. Samat naamat, samat jutut. Lisäksi osa heistä arvostelee toisten lasten pukeutumista, onko liian vähän vai liikaa päällä jne.
Mä en vain jaksa mammailua. Pitäisi aina tehdä joka päivä jotain helkkarin samaa. Ei kiitos.
En sulaudu puistoilijoiden massaan, en nyt, enkä ikinä.
Kommentit (35)
Meillä toinen lapsista viihtyy puistossa suhteellisen hyvin. Seuraa hänellä ei kuitenkaan siellä ole, koska muut lapset puistossa ovat pari vuotta vanhempia, kuin vanhempi lapsistani. He eivät huoli " vauvoja" leikkeihinsä. Käymmekin siis lähinnä liukumäessä laskemassa.
Käyn lasten kanssa kaksi kertaa viikossa harrastuksissa ja lisäksi meillä on ystäviä, joiden lasten kanssa tapaamme viikottain, muuta lapsiseuraa pienillämme ei ole.
Lapsia on, ja leikkipuistoja, mutta juuri ketään ei niillä koskaan tapaa. Isompia lapsia vain, tai joku käy pyrähtämässä ja sitten pikku-Aadan pitääkin jo lähteä syömään. Ei meidän päivärytmikään mikään poikkeuksellinen ole, kun käydään puistossa aamupäivällä ennen lounasta ja päiväunia. En sitten tiedä, missä muut pienet lapset äiteineen ovat, ehkä kerhoissa. Siis pienen lapsen sosiaalista elämää puistossakäynti ei mitenkään edistä, ainakaan täällä. Käydään kuitenkin, kun taapero tykkää keinua ja kiipeillä. Eipä ole pelkoa, että joutuisi kommunikoimaan niiden kamalien vaippajuttuäitien kanssa. ;)
Koskaan ei nimittäin leikkipuistoissa ketään ole. Omat lapset saavat keskenään leikkiä. Lapsiperheitä tiedän täällä päin olevan paljon, mutta jos kadulla vaikka kävelee, ketään ei kuitenkaan näe.
Perhekerhoista lapset varmaan tykkäisivät, mutta minulla on epämukava olo, koska kukaan ei tule omatoimisesti juttelemaan, vaan olen saanut olla aina jutun aloittaja. Kaikki muut kun ovat toisensa ennestään tunteneet.
olen nuorekas ja useimmat luulevat minua lasteni hoitajaksi ;)
Meidän asukaspuistossa käy just näitä hienostomammoja,enkä ole
koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon.Juoruavat keskenään ja
vertailevat haalareita.Ei voi vähempää kiinnostaa!!!!!!! Onneksi
vanhin lapseni on eskarissa,keskimmäinen kerhossa ja vauvan
kanssa ei tarvitse puistoilla (6kk).Vanhemmat lapset viihtyvät
jo keskenään omalla pihalla (5v ja 6v),luojan kiitos :)
En todellakaan halua ikinä kuulua puiston lihavien, rumien ja kirppisverkkareihin pukeutuvien kotimammojen joukkoon, ja tuskin minua sinne huolittaisikaan. Juoruaminen ja kaiken mahdollisen kauhistelu on niin kaukana minulle ominaisesta käytöksestä kuin mikään voi olla, enkä todella kovin pitkään siedä tyhmiä ihmisiä, joten se siitä puistoporukassa notkumisesta.
Voi kun joku omasta ystäväpiiristä asuisi samalla alueella ja saisi vielä lapsenkin samaan aikaan. Voisi käydä niissä puistoissa yhdessä ja olla välittämättä kyräilevästä, penkeillä röhnöttävästä akkalaumasta.
Minä en ole hienostomamma enkä kovin rikas, mutta olen korkeasti kouluttautunut ja hyvin toimeentuleva, enkä todella sopeudu porukkaan, jossa suurin osa on koko aikuisikänsä kotona pysytelleitä kolmevitosia naisia. Minä en tiedä mitä viimeisimmässä seiskassa luki, enkä ota tosissani sellaisia juttuja, jotka näille tädeille ovat koko elämä (Ridge Suomessa jne). Välillä todella toivoisin, että meidänkin puistoon pölähtäisi joku hienostomamma, etenkin jos hienosto tarkoittaa muutakin kuin miehen rahoilla ostettua Gantin haalaria lapsella. Tai edes joku, joka osaa puhua muustakin kuin lihapullista ja siitä kenen kanssa perhekerhon vetäjän mies kerran nähtiin autossa ajamassa Siwalle päin.
Puistossa käyvät ovat sitä ns. white trash porukkaa
Asumme alueella jossa todellakin suurinosa on melko hyvätuloisia.
Puistossa nämä äidit ovat keskenään.Eron huomaa selkeästi kun olen
käynyt muissa asukaspuistoissa,siellä oli tavallisempaa/nuorekkaampaa
porukkaa.Meilläpäin akateemisia,35v (ja siitä ylöspäin),ensimmäisen
lapsen saaneita hienostomammoja ;)
Tosin olen 25 enkä 35, mutta akateeminen kyllä, joten ajatusmaailmat saattaisivat edes joiltain osin kohdata.
Minusta on kurjaa mennä puistoon jossa katsotaan nenänvartta
pitkin.Tosin ei minua kiinnosta sellaisetkaan äidit jotka vertailevat
pilttien hintoja (pitkään kotona olleita,homssuiset verkkariäidit).
Olisko jotain siltä väliltä....?! ;)
Miksi julistat sitä täällä? Ketä kiinnostaa?
olin 21-vuotias, käytiin puistossa mut, ei muo huolittu oikein mukaan. Kuopuksen saadessani oli 28-vuotias ja, sama juttu. Aika pienet piirit tuntuu olevan näillä puistomammoilla, ei niitten piireihin niin vaan tuppaudutakkaan. Ehkä vikaa minussakin, taisin jäädä aina jalkoihin jos puistossa oli enemmän mammoja. Olisi vaan ehkä pitäny olla suunapäänä enemmän. En tosin kyllä koe jääneeni mistään paitsi, vaikka porukkaan en mukaan mahtunutkaan.
Minäkään en vaan jaksa niitä puistojuttuja, en iänikuista jauhamista lapsista äitien kanssa, enkä varsinkaan sitä, että vertaillaan koko ajan mitä meidän piltti jo osaa ja eikö teillä vieläkään..
Myös mammakerhot kierrän kaukaa ja kiireellä.
Itse inhoan puistoja ja mammakerhoja. Esikoisen kanssa ei käyty oikein koskaan. Sitte, kun piti hoitoon mennä, niin se oli puoli vuotta huutoa, ja toiset lapset alkoivat jo kiusata. Lapsen takia niissä mammakerhoissa kuitenkin käydään...
En myöskään viihtynyt puistoissa ja perhekerhoissa kovin hyvin, mutta lasten vuoksi kävin niissä melko säännöllisesti.
Useiden äitien puheenaiheet eivät vaan olleet kiinnostavia ja spontaaneita. Kunkin koulutukset ja työtehtävät, tittelit ja talonrakennukset eivät jaksaneet todellisuudessa kiinnostaa. Monet olivat omituisen sulkeutuneita ja katselivat toisiaan nenänvartta pitkin. Jotenkin ennakkoluuloisia. Siellä kuitenkin kävimme erilaiset äidit. Lapset saivat seuraa toisistaan ja ihan sulassa sovussa olimme, erilaisuudestamme huolimatta. Kyllä siellä yksi parempi ystävyyssuhdekin alkoi.
Mikän pakko ei noissa paikoissa ole käydä. Ehkä ilmapiirikin puistoissa ja kerhoissa paranee kun sopeutumattomat pysyvät poissa omissa oloissaan.
Minkäikäinen lapsesi meni hoitoon? Meillä on kyllä sisaruksia omastakin takaa, joten ainoa lapsi ei ole. Ajattelin että voisi mennä kerhoihin tuossa 4-vuotiaana.
ap.
4-vuotias on jo liian vanha sopeutumaan isompaan ryhmään
tutkimusten mukaan lapselle riittää oma perhe 5-vuotiaaksi asti, silloin alkaa tarvita kavereita
varmasti lapsesi ajautuu sosiaaliseen kontaktiin sitä ennen, älä huoli
nauti elämästä, älä suorita sitä
kotipiha on paras.
lähipuiston mammapiirissä...Näytän vielä ikäistäni nuoremmalta ja olen habitukseltani ja pukeutumiseltani hieman erilainen kuin nämä reilusti yli kolmekymppiset elitistimammat. Minua kyräiltiin, eikä lähestymis-/jutteluyrityksiini koskaan oikein reagoitu. Luultiin yleensä lapseni hoitajaksi ja kun tuli ilmi, että olin " ihan oikea" äiti, kohoteltiin kulmia (luultiin todella nuoreksi synnyttäjäksi, vaikka olin kyllä yli 20-vuotias lapsen saadessani)...Jonkun aikaa puistossa yksin mammapiiriä seurattuani päätin jäädä omalle pihalle, jossa lapsikin tuntui viihtyvän hyvin. Minulla kuitenkin on aina ollut lapsellisia kavereita, joita tapasimme tiuhaan myös kotonaoloaikanani. Lisäksi lapsi aloitti päivähoidon jo hieman alle kolmevuotiaana ja hänellä on siitä asti ollut laaja kaveripiiri tarhan kautta (jännää muuten, etteivät nämä töissä käyvät tarhalasten äidit karsasta minua ollenkaan, vaikka ovat samaa ikä ja sosiaaliluokkaa kuin ne puistossa seisoskelleet). Mielestäni lapsesi sosiaalistuminen EI TODELLAKAAN katso sitä, seisoskeletteko puistossa, jossa kumpikaan ei viihdy. Ja täytyy sen kotonaoloajan olla äidillekin mielekästä. Koittaisin kuitenkin jonkinlaista kaveritoimintaa järjestää lapsille jo ennen neljää ikävuotta. Kerho? Ystäväperheiden lapset? Perhekahvilat? Joku harrastus, jossa käydään lasten kanssa? Kyllä oman ja lähipiirini kokemuksen mukaan lapsille näyttää jo siinä 3 ikävuoden paikkeilla olevan kaveriseura erittäin mieluisaa ja tärkeää.