Nyky-yhteiskunnassa on vaativaa noudattaa terveellisiä elintapoja

On aina helpompi syyttää kaikkia muita saamattomuudestaan kuin katsoa peiliin. Saithan sinäkin ponnisteltua elämäsi uusille urille, kun vain tahtoa löytyi. Suurin ongelma taitaa olla se, ettei sitä tahtoa oikeasti ole, ja sitten vedotaan kuun asentoon, huonoihin lähtökohtiin, köyhyyteen, lihavuuteen, sairauksiin jne.

lihavuudestaan. Hänellä on ollut sellaisia pyrähdyksiä, jolloin elää terveellisemmin. Itse sivullisena vaan näen, kuinka hänen työnsä ruokkii sellaista elämäntapaa, jota toteuttavana ei voi olla terve, hoikka ja jaksava. Siihen ei liity mitään voivottelua.

Ja tuohon tahtokysymykseen. Ei kaikilla todella ole sitä tahtoa, ystävänikin on lapseton eikä hänellä ole perhettä. En siis tiedä, minkä vuoksi hän jaksaisi alkaa taistella itselleen toisenlaisen elämän.

Minusta muuten vähättelet noita huonoja lähtökohtia syinä. Kyllä ne ovat monille ihan todellisia syitä. Asioilla on tapana kumuloitua, jos on huonommat lähtökohdat niin sellaiset voivat alkaa kasata elämään niitä huonoja asioita. Toisin sanoen sellaiset ihmiset, joilla on hyvät lähtökohdat - heille alkavat kasautua ne positiiviset asiat. Ja tämä antaa heille oikeutuksen tulla neuvomaan, kuinka helppoa on tehdä elämänmuutos, huolimatta siitä, että heillä ei ole sitä kokemusta asiasta ja ovat päässeet paljon helpommalla.

7

Itsekin teen vuorotyötä, jos sellaisiksi lasketaan 24h mittaiset työvuorot.

kestävät univajetta paremmin, toiset huonommin. Paljon säännöllistä unta tarvitseva ihminen ei ole sinua laiskempi tai huonompi.

kun siis kirjoitin, että ystävälläni ei ole perhettä eli syitä ponnistella toisenlaiseen elämäntapaan, jäi siis selittämättä että minulle on syntynyt kuva, että tämän huonon työpaikan työyhteisö merkitsee hänelle paljon ja sen vuoksi on vaikea lähteä sieltä vaikka se voisi olla hänen terveydelleen parempi.

Ja elämäänsä on vaikea muuttaa, samoin niitä elintapoja, joihin on tottunut. Kuinka moni edellä kiukutellesta on sen tehnyt? Oliko helppoa?

Mun lapsuudenkodissa syötiin epäterveellisesti eikä liikuttu. Lisäksi oli mielenterveys-, alkoholi- ja muita ongelmia.

Opettelin terveelliset elintavat aikuisena. Kärsin vuosia masennuksesta yms. ja painoni on jojoillut 50-80 kilon välissä. Oli tosi vaikeaa alkaa muuttamaan elämäänsä ja uskoa siihen, että kaikki ei aina mene huonosti ja etten ole loppueläämääni sairas, köyhä, masentunut ja lihava.

Oli vaikea alkaa harrastaa liikuntaa varsinkin kun se ei nostanut mielialaani ensimmäisen parin vuoden aikana oikeastaan yhtään.

Oli vaikeaa lopettaa tunteiden turruttaminen alkoholilla ja ahmimisella. Olin oppinut kotoani mallin siihen. En tiennyt yhtään, mitä muuta voisin tehdä.

No okei, tupakoinnin lopettaminen. Se ei ollut vaikeaa :)

Nykyään harrastan liikuntaa noin 5 kertaa viikossa, syön terveellisesti ja olen normaalipainoinen, jopa hoikka.

Muutos on mahdollinen, mutta ei sitä tuosta vaan tehdä, varsinkaan jos muutettavaa on paljon ja kyseessä lapsuudesta opitut käyttäytymismallit.

Ei kaikilla ole aina voimavaroja kaikkeen.

Olihan sinullakin voimavaroja, vaikka lähtökohtasi olivat varmasti vaikeat. Ehkä kaikilla ei ole voimavaroja, mutta useimmilla on (koska Suomessa olisi ennen vanhaan ilman oma-aloitteisuutta kuoltu nälkään, joten ei kaikille ole laiskuusgeenit voinut periytyä). On aina helpompi syyttää kaikkia muita saamattomuudestaan kuin katsoa peiliin. Saithan sinäkin ponnisteltua elämäsi uusille urille, kun vain tahtoa löytyi. Suurin ongelma taitaa olla se, ettei sitä tahtoa oikeasti ole, ja sitten vedotaan kuun asentoon, huonoihin lähtökohtiin, köyhyyteen, lihavuuteen, sairauksiin jne.

tähän kymmenen vuotta... Pieni voimavaran ripe silloin tällöin oli, ja lopulta hyvät vaikutukset alkoivat kasautua. Mutta ihmisiä on paljon huonommissa tilanteissa ja huonommissa lähtökohdissa. Toiset saavat apua "matkan varrella", toiset eivät. En varmaan olisi päässyt tähän ilman yhteiskunnan kustantamaa useamman vuoden terapiaa, ja kävi sellainenkin tuuri, että sain puolisokseni urheilijan. Kaikki eivä saa terapiaa, kaikilla ei ole edes ystäviä.

Ei tietenkään muiden syyttelyllä tai itsesäälillä mihinkään pääse. Mutta on kyllä suoranaista tyhmyyttä väittää, että KAIKKI olisi itsestä kiinni. Ja aikamoista yksisilmäisyyttä vaatii se, että ei näe omaa etuoikeutettua asemaansa. Esimerkiksi mun lapset ovat aina syöneet terveellisesti, heillä on liikunta- ja taideharrastuksia, heillä on malli vanhemmista, jotka liikkuvat kaikki vapaahetkensä ja suunnittelevat lomansakin urheiluharrastusten mukaan. Heidän on varmasti tulevaisuudessa minua helpompi ajatella, että sairaat ja lihavat ovat sitä omasta syystään :/

Joku myös kommentoi liikunnan piristävästä vaikutuksesta yms. Sekin on totta. Mutta itse olen tehnyt vuorotyötä ja tiedän mitä se väsymys on: seiniä päin kävelyä, oksentelua, harhanäkyjä, muistihäiriöitä... Vaatii todella paljon lähteä aivan uupuneena liikkumaan. Se kierre, mistä joku kirjoitti, on totista totta ja hankalasti katkaistavissa.

joilla kaikki elämässä menee ns. päin persettä, eikä sen takia jaksa. AP syytti liikkumattomuudesta ja epäterveellisistä elintavoista nyky-yhteiskunnan hektistä rytmiä, ja se on mielestäni huuhaata. Normaali ihminen jaksaa kyllä työmatkapyöräillä stressaavan työn lisäksi. Jos on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva skitsofreenikko, niin varmaan on astetta vaikeampaa, mutta silloin yhteiskunnan hektisyydellä ei ole asian kanssa paljoa tekemistä.

Kaikki lähtee itsestä, kukaan muu ei tule sinua vetämään ylös ahdingostasi! Itse pääsin pois vanhasta huonosta elämästäni luontaisterapioiden avulla, ne tekivät ihmeitä minulle. Löysin itselleni sopivan ruokavalion, jolla paino tippui helposti ja se innosti liikkumaan ja nämä kaikki yhdessä saivat aikaan hyvänolontunteita ja aloin nukkua paremmin. Minulle kirkastui hyvin selvästi, että voin todellakin itse vaikuttaa omaan hyvinvointiini ja ihan koko elämääni.



Aloin ajatella, puhua ja toimia positiivisesti. Inhosin henkisesti raskasta työtäni, joten aloin mielessäni kuvitella itseni unelmatyössäni ja kas, tänään muutamia vuosia myöhemmin olen unelmatyössäni, jossa ei stressiä ole oikeastaan ollenkaan. Itseasiassa työ ei edes tunnu työltä, se on vain osa elämää. Rahahuolet helpottuivat nopeasti ja nyt rahaa on riittävästi. Harmaa avioliittokin muuttui onnelliseksi. Pienet vastoinkäymiset otan ihan eritavalla kuin ennen, enää ne eivät masenna tai itketä viikkokausia, vaan elän ne täysillä läpi ja muutaman päivän kuluttua huomaan, että olo on jo kevyempi ja voin jatkaa hyvää elämääni.



Ei ole ihan hirveän vaikeaa muuttaa elämänsä suuntaa, jos etsii avoimin mielin.

täysin sua 7.



-12

kolmivuorotyötä, jossa unirytmi on jatkuvasti hukassa?

kolmivuorotyötä, jossa unirytmi on jatkuvasti hukassa?

Teen 8-16 työaikaa, jonka päälle tulevat nämä 24h työvuorot. Että varmaan sitten unirytmin kannalta ihan täysin eri asia.

Ja joku (sori, en muista numeroa) kommentoi, että ystävällä on tahto hukassa. Näin voi olla, mutta eihän se silloin ole yhteiskunnan vika!

Koko kirjoitukseni pointti oli, että jos tahtoa on, niin elintapojaan pystyy muuttamaan. Jos tahtoa taas ei ole, siitä ei kannata syyttää yhteiskuntaa. Enkä vähättele toisten lähtökohtia, kuten sanottu, ymmärrän, ettei kaikille ole samat lusikat jaossa, enkä itsekään ole varmaan parhaita eväitä elämälleni aikanaan saanut. Mutta kyllä se on ihan itsestä kiinni, haluaako tuudittautua siihen, että on saanut paskat kortit, vai haluaako tehdä asialle itse jotain.

Ja elämäänsä on vaikea muuttaa, samoin niitä elintapoja, joihin on tottunut. Kuinka moni edellä kiukutellesta on sen tehnyt? Oliko helppoa?

Mun lapsuudenkodissa syötiin epäterveellisesti eikä liikuttu. Lisäksi oli mielenterveys-, alkoholi- ja muita ongelmia.

Opettelin terveelliset elintavat aikuisena. Kärsin vuosia masennuksesta yms. ja painoni on jojoillut 50-80 kilon välissä. Oli tosi vaikeaa alkaa muuttamaan elämäänsä ja uskoa siihen, että kaikki ei aina mene huonosti ja etten ole loppueläämääni sairas, köyhä, masentunut ja lihava.

Oli vaikea alkaa harrastaa liikuntaa varsinkin kun se ei nostanut mielialaani ensimmäisen parin vuoden aikana oikeastaan yhtään.

Oli vaikeaa lopettaa tunteiden turruttaminen alkoholilla ja ahmimisella. Olin oppinut kotoani mallin siihen. En tiennyt yhtään, mitä muuta voisin tehdä.

No okei, tupakoinnin lopettaminen. Se ei ollut vaikeaa :)

Nykyään harrastan liikuntaa noin 5 kertaa viikossa, syön terveellisesti ja olen normaalipainoinen, jopa hoikka.

Muutos on mahdollinen, mutta ei sitä tuosta vaan tehdä, varsinkaan jos muutettavaa on paljon ja kyseessä lapsuudesta opitut käyttäytymismallit.

Ei kaikilla ole aina voimavaroja kaikkeen.

Olihan sinullakin voimavaroja, vaikka lähtökohtasi olivat varmasti vaikeat. Ehkä kaikilla ei ole voimavaroja, mutta useimmilla on (koska Suomessa olisi ennen vanhaan ilman oma-aloitteisuutta kuoltu nälkään, joten ei kaikille ole laiskuusgeenit voinut periytyä). On aina helpompi syyttää kaikkia muita saamattomuudestaan kuin katsoa peiliin. Saithan sinäkin ponnisteltua elämäsi uusille urille, kun vain tahtoa löytyi. Suurin ongelma taitaa olla se, ettei sitä tahtoa oikeasti ole, ja sitten vedotaan kuun asentoon, huonoihin lähtökohtiin, köyhyyteen, lihavuuteen, sairauksiin jne.

tähän kymmenen vuotta... Pieni voimavaran ripe silloin tällöin oli, ja lopulta hyvät vaikutukset alkoivat kasautua. Mutta ihmisiä on paljon huonommissa tilanteissa ja huonommissa lähtökohdissa. Toiset saavat apua "matkan varrella", toiset eivät. En varmaan olisi päässyt tähän ilman yhteiskunnan kustantamaa useamman vuoden terapiaa, ja kävi sellainenkin tuuri, että sain puolisokseni urheilijan. Kaikki eivä saa terapiaa, kaikilla ei ole edes ystäviä.

Ei tietenkään muiden syyttelyllä tai itsesäälillä mihinkään pääse. Mutta on kyllä suoranaista tyhmyyttä väittää, että KAIKKI olisi itsestä kiinni. Ja aikamoista yksisilmäisyyttä vaatii se, että ei näe omaa etuoikeutettua asemaansa. Esimerkiksi mun lapset ovat aina syöneet terveellisesti, heillä on liikunta- ja taideharrastuksia, heillä on malli vanhemmista, jotka liikkuvat kaikki vapaahetkensä ja suunnittelevat lomansakin urheiluharrastusten mukaan. Heidän on varmasti tulevaisuudessa minua helpompi ajatella, että sairaat ja lihavat ovat sitä omasta syystään :/

Joku myös kommentoi liikunnan piristävästä vaikutuksesta yms. Sekin on totta. Mutta itse olen tehnyt vuorotyötä ja tiedän mitä se väsymys on: seiniä päin kävelyä, oksentelua, harhanäkyjä, muistihäiriöitä... Vaatii todella paljon lähteä aivan uupuneena liikkumaan. Se kierre, mistä joku kirjoitti, on totista totta ja hankalasti katkaistavissa.

joilla kaikki elämässä menee ns. päin persettä, eikä sen takia jaksa. AP syytti liikkumattomuudesta ja epäterveellisistä elintavoista nyky-yhteiskunnan hektistä rytmiä, ja se on mielestäni huuhaata. Normaali ihminen jaksaa kyllä työmatkapyöräillä stressaavan työn lisäksi. Jos on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva skitsofreenikko, niin varmaan on astetta vaikeampaa, mutta silloin yhteiskunnan hektisyydellä ei ole asian kanssa paljoa tekemistä.

masennus, mielenterveysongelmat, toimeentulo-ongelmat jne. ovat hyvin yleisiä nykyään. Ei minun tarinani ole mitenkään äärimmäinen. (Enkä ole sairaseläkkeellä oleva skitsofreenikko btw.)

Ap sanoi: "Väitän, että osalle ihmisistä normaalipainon ylläpitäminen on henkisesti liian raskas taakka. Nyky-yhteiskunnan vaatimukset ovat kovat ja elämisen tahti on stressaava ja kiihkeä." Ei hän missään vaiheessa sanonut, että suurin osa läskeistä on sitä yhteiskunnan hektisyyden takia.

Ja kyllä se vaan on hektistä jos meinaa kaikki nykyajan "vaatimukset" täyttää. Naisen pitäisi olla nuori, hoikka, kaunis, liikkua paljon, hyvä työntekijä, koulutettu, harrastaa, olla sosiaalinen, kierrättää jätteet, tehdä itse ruokaa, muodikas, sisustaa, tienata paljon, olla hyvä vaimo....herra ties mitä!! Toki nämä voi jättää omaan arvoonsa, mutta on selvää, että ne vaikuttavat ihmisiin.

Eikä tuo työmatkapyöräily kyllä paljon mitään ongelmia ratkaise. Liikunnaksi se on aika vähäistä eikä juuri kuluta. Toki parempi kuin ei mitään...

Ja joku (sori, en muista numeroa) kommentoi, että ystävällä on tahto hukassa. Näin voi olla, mutta eihän se silloin ole yhteiskunnan vika!

Kyllä minusta yhteiskunta on muuttunut ja useampi tekee vuorotyötä ja vielä aikapaineella. Esimerkiksi palvelualojen työpaikkoja on paljon enemmän sellaisia, joissa ollaan myöhään töissä ja vuorotöissä, kuin vaikka 20 vuotta sitten. Vartiointiliikeitä on enemmän ja tekevät vuorotyötä.

On siis enemmän duunariammatteja, kuin 20 vuotta sitten, joissa ollaan vuorotöissä. Edellähän oli puhe siitä, että parempituloiset voivat tehdä näitä valintoja. Eli juuri nuo duunariammatit ovat muuttuneet työajoiltaan vaihtelevimmiksi ja työtahdiltaan kiireisimmiksi. Sillä tavoin voi sanoa, että yhteiskuntakin on muuttunut.

Ap sanoi: "Väitän, että osalle ihmisistä normaalipainon ylläpitäminen on henkisesti liian raskas taakka. Nyky-yhteiskunnan vaatimukset ovat kovat ja elämisen tahti on stressaava ja kiihkeä." Ei hän missään vaiheessa sanonut, että suurin osa läskeistä on sitä yhteiskunnan hektisyyden takia.

Ja kyllä se vaan on hektistä jos meinaa kaikki nykyajan "vaatimukset" täyttää. Naisen pitäisi olla nuori, hoikka, kaunis, liikkua paljon, hyvä työntekijä, koulutettu, harrastaa, olla sosiaalinen, kierrättää jätteet, tehdä itse ruokaa, muodikas, sisustaa, tienata paljon, olla hyvä vaimo....herra ties mitä!! Toki nämä voi jättää omaan arvoonsa, mutta on selvää, että ne vaikuttavat ihmisiin.

Eikä tuo työmatkapyöräily kyllä paljon mitään ongelmia ratkaise. Liikunnaksi se on aika vähäistä eikä juuri kuluta. Toki parempi kuin ei mitään...

En voi sille mitään, mutta mielestäni noissa luettelemissasi vaatimuksissa ei ole mitään ihmeellistä :) Ja eihän syöminen kulutuksensa mukaan ole sen vaikeampaa, oli ympäristö sitten millainen hyvänsä. Ja työmatkapyöräily ei toki kuluta kaloreita, mutta on nivelystävällistä liikuntaa, joka taas puolestaan piristää mieltä ja auttaa yöuniin. Lihavuus tulee kuitenkin yksiselitteisesti siitä, että syö enemmän kuin kuluttaa, liikunta voi siinä olla vain hyvänä tukena.

Ja joku (sori, en muista numeroa) kommentoi, että ystävällä on tahto hukassa. Näin voi olla, mutta eihän se silloin ole yhteiskunnan vika!

Kyllä minusta yhteiskunta on muuttunut ja useampi tekee vuorotyötä ja vielä aikapaineella. Esimerkiksi palvelualojen työpaikkoja on paljon enemmän sellaisia, joissa ollaan myöhään töissä ja vuorotöissä, kuin vaikka 20 vuotta sitten. Vartiointiliikeitä on enemmän ja tekevät vuorotyötä.

On siis enemmän duunariammatteja, kuin 20 vuotta sitten, joissa ollaan vuorotöissä. Edellähän oli puhe siitä, että parempituloiset voivat tehdä näitä valintoja. Eli juuri nuo duunariammatit ovat muuttuneet työajoiltaan vaihtelevimmiksi ja työtahdiltaan kiireisimmiksi. Sillä tavoin voi sanoa, että yhteiskuntakin on muuttunut.

tai työn hektisyys siihen, että on pakko syödä enemmän kuin kuluttaa?

Mutta miten liittyy vuorotyö

tai työn hektisyys siihen, että on pakko syödä enemmän kuin kuluttaa?

että univaje ja stressi nostavat kortisolitasoja ja laskevat serotoniinitasoja. On ihan tutkimuksissa todistettu (löydät tämän helposti googlaamalla), että unen vähyys ja stressin määrä lisäävät lihavuutta. Yksinkertaisin selitys on se, että väsyyneenä ja stressaantuneena tekee mieli makeaa ja rasvaista ruokaa. Toki mielitekoa vastaan voi taistella, mutta se on vaikeampaa kuin levänneenä, jolloin kyseessä todennäköisesti on ulkoinen yllyke. Väsynyt taas yrittää parantaa toimintakykyään nostamalla hormonitasojaan syömällä (tämä on tiedostamatonta).

Lisäksi kortisoli saa elimistön kerämään enemmän rasvaa. Siis myös ihan kunnon ruoasta. Se vain tarttuu tiukemmin. Tarkoituksena on ennenmuinoin ollut varautua vaikeisiin aikoihin, joiden koittamisesta stressi on elimistölle kertonut.

Sekin vaikuttaa, että puhkipoikkiväsyneenä ei jaksa alkaa keittämään ja viipailoimaan punajuuria, vaan lykkää helpommin pakastepitsan uuniin. Edelleen, tähäkin voi itse vaikuttaa, mutta se on vaikemapaa kuin levänneenä. Levänneenä jaksaa myös paremmin etsiä reseptejä, pilkkoa, höyryttää, haudutella jne.

-ohis (oli pakko vastata, vaikka en tuo kirjoittaja ollutkaan)

olen vaan itse huomannut saman asian, johon laitoit nuo tarkemmat selvitykset kortisoli- ja serotoniinitasoista. Huonosti nukutun yön jälkeen oma mieliteko voi olla roiskeläppäpizza ja aski salmiakkia, hyvin nukutun yön jälkeen ei koskaan.

7

Kaupat pursuavat tänä päivänä maukkaita, helppoja teollisesti valmistettuja ruokia ja herkkuja, jotka vetoavat suoraan ihmisen evoluution aikana kehittyneisiin rasvan ja makean mieltymyksiin. Nämä herkut ovat lisäksi niin edullisia että useimmilla länsimaisilla on niihin varaa.



Lisäksi kun tulee tosiaan stressin ja unettomuuden hormonaaliset vaikutukset ja kiireinen elämä työ+lapset+harrastukset joka ei oikein tahdo jättää voimia kunnollisen ruoan alusta asti laittoon, ei ihme että ihmiset lihovat. Lihavuustutkija Pentti Mustajoki ainakin sanoo kirjoissaan ihan suoraan että nyky-yhteiskunta on obesigeeninen, lihomista edistävä, ja että hänestä on ihme että niinkin moni onnistuu kaikesta huolimatta pysymään normaalipainoisena.

Mutta miten liittyy vuorotyö

tai työn hektisyys siihen, että on pakko syödä enemmän kuin kuluttaa?

että univaje ja stressi nostavat kortisolitasoja ja laskevat serotoniinitasoja. On ihan tutkimuksissa todistettu (löydät tämän helposti googlaamalla), että unen vähyys ja stressin määrä lisäävät lihavuutta. Yksinkertaisin selitys on se, että väsyyneenä ja stressaantuneena tekee mieli makeaa ja rasvaista ruokaa. Toki mielitekoa vastaan voi taistella, mutta se on vaikeampaa kuin levänneenä, jolloin kyseessä todennäköisesti on ulkoinen yllyke. Väsynyt taas yrittää parantaa toimintakykyään nostamalla hormonitasojaan syömällä (tämä on tiedostamatonta).

Lisäksi kortisoli saa elimistön kerämään enemmän rasvaa. Siis myös ihan kunnon ruoasta. Se vain tarttuu tiukemmin. Tarkoituksena on ennenmuinoin ollut varautua vaikeisiin aikoihin, joiden koittamisesta stressi on elimistölle kertonut.

Sekin vaikuttaa, että puhkipoikkiväsyneenä ei jaksa alkaa keittämään ja viipailoimaan punajuuria, vaan lykkää helpommin pakastepitsan uuniin. Edelleen, tähäkin voi itse vaikuttaa, mutta se on vaikemapaa kuin levänneenä. Levänneenä jaksaa myös paremmin etsiä reseptejä, pilkkoa, höyryttää, haudutella jne.

-ohis (oli pakko vastata, vaikka en tuo kirjoittaja ollutkaan)

näin varmasti on. Täytyiskö kuitenkin myös miettiä, mitä sen univajeen taustalla on? Pelkkää vuorotyötä siitä ei voi syyttää.

että univaje ja stressi nostavat kortisolitasoja ja laskevat serotoniinitasoja. On ihan tutkimuksissa todistettu (löydät tämän helposti googlaamalla), että unen vähyys ja stressin määrä lisäävät lihavuutta. Yksinkertaisin selitys on se, että väsyyneenä ja stressaantuneena tekee mieli makeaa ja rasvaista ruokaa. Toki mielitekoa vastaan voi taistella, mutta se on vaikeampaa kuin levänneenä, jolloin kyseessä todennäköisesti on ulkoinen yllyke. Väsynyt taas yrittää parantaa toimintakykyään nostamalla hormonitasojaan syömällä (tämä on tiedostamatonta).

Lisäksi kortisoli saa elimistön kerämään enemmän rasvaa. Siis myös ihan kunnon ruoasta. Se vain tarttuu tiukemmin. Tarkoituksena on ennenmuinoin ollut varautua vaikeisiin aikoihin, joiden koittamisesta stressi on elimistölle kertonut.

Sekin vaikuttaa, että puhkipoikkiväsyneenä ei jaksa alkaa keittämään ja viipailoimaan punajuuria, vaan lykkää helpommin pakastepitsan uuniin. Edelleen, tähäkin voi itse vaikuttaa, mutta se on vaikemapaa kuin levänneenä. Levänneenä jaksaa myös paremmin etsiä reseptejä, pilkkoa, höyryttää, haudutella jne.

-ohis (oli pakko vastata, vaikka en tuo kirjoittaja ollutkaan)

Mutta miten liittyy vuorotyö

tai työn hektisyys siihen, että on pakko syödä enemmän kuin kuluttaa?

että univaje ja stressi nostavat kortisolitasoja ja laskevat serotoniinitasoja. On ihan tutkimuksissa todistettu (löydät tämän helposti googlaamalla), että unen vähyys ja stressin määrä lisäävät lihavuutta. Yksinkertaisin selitys on se, että väsyyneenä ja stressaantuneena tekee mieli makeaa ja rasvaista ruokaa. Toki mielitekoa vastaan voi taistella, mutta se on vaikeampaa kuin levänneenä, jolloin kyseessä todennäköisesti on ulkoinen yllyke. Väsynyt taas yrittää parantaa toimintakykyään nostamalla hormonitasojaan syömällä (tämä on tiedostamatonta).

Lisäksi kortisoli saa elimistön kerämään enemmän rasvaa. Siis myös ihan kunnon ruoasta. Se vain tarttuu tiukemmin. Tarkoituksena on ennenmuinoin ollut varautua vaikeisiin aikoihin, joiden koittamisesta stressi on elimistölle kertonut.

Sekin vaikuttaa, että puhkipoikkiväsyneenä ei jaksa alkaa keittämään ja viipailoimaan punajuuria, vaan lykkää helpommin pakastepitsan uuniin. Edelleen, tähäkin voi itse vaikuttaa, mutta se on vaikemapaa kuin levänneenä. Levänneenä jaksaa myös paremmin etsiä reseptejä, pilkkoa, höyryttää, haudutella jne.

-ohis (oli pakko vastata, vaikka en tuo kirjoittaja ollutkaan)

Mulla menee juuri näin..

Mutta miten liittyy vuorotyö

tai työn hektisyys siihen, että on pakko syödä enemmän kuin kuluttaa?

että univaje ja stressi nostavat kortisolitasoja ja laskevat serotoniinitasoja. On ihan tutkimuksissa todistettu (löydät tämän helposti googlaamalla), että unen vähyys ja stressin määrä lisäävät lihavuutta. Yksinkertaisin selitys on se, että väsyyneenä ja stressaantuneena tekee mieli makeaa ja rasvaista ruokaa. Toki mielitekoa vastaan voi taistella, mutta se on vaikeampaa kuin levänneenä, jolloin kyseessä todennäköisesti on ulkoinen yllyke. Väsynyt taas yrittää parantaa toimintakykyään nostamalla hormonitasojaan syömällä (tämä on tiedostamatonta).

Lisäksi kortisoli saa elimistön kerämään enemmän rasvaa. Siis myös ihan kunnon ruoasta. Se vain tarttuu tiukemmin. Tarkoituksena on ennenmuinoin ollut varautua vaikeisiin aikoihin, joiden koittamisesta stressi on elimistölle kertonut.

Sekin vaikuttaa, että puhkipoikkiväsyneenä ei jaksa alkaa keittämään ja viipailoimaan punajuuria, vaan lykkää helpommin pakastepitsan uuniin. Edelleen, tähäkin voi itse vaikuttaa, mutta se on vaikemapaa kuin levänneenä. Levänneenä jaksaa myös paremmin etsiä reseptejä, pilkkoa, höyryttää, haudutella jne.

-ohis (oli pakko vastata, vaikka en tuo kirjoittaja ollutkaan)

näin varmasti on. Täytyiskö kuitenkin myös miettiä, mitä sen univajeen taustalla on? Pelkkää vuorotyötä siitä ei voi syyttää.

Siis jos sinulla ei ole unirytmiä, saat kuitenkin nukuttua tarpeeksi?

Etkä kärsi valvomisesta?

Mikähän oma kokemuksesi asiasta on?

Toinen kysymys on tietysti, minkä ikäinen olet. Tuo unirytmin puuttuminen alkaa nimittäin tuntua vasta 30 ikävuodesta eteenpäin. Nuorempana rytmin sekaisuus ei haittaa niin paljon.

Väitän, että osalle ihmisistä normaalipainon ylläpitäminen on henkisesti liian raskas taakka. Nyky-yhteiskunnan vaatimukset ovat kovat ja elämisen tahti on stressaava ja kiihkeä.

Tiedän, että väitteelleni voi esittää monia vasta-argumentteja. Kuitenkin toivoisin, että seuraavaksi kun mielesi haluaa tuomita ylipainoisen ihmisen laiskaksi ja tyhmäksi, yritä asettua hänen housuihinsa ja miettiä, mistä hänen arkiset valintansa voisivat johtua.

Mutta se laihduttamisen aloittaminen ei ole niin vaativaa, stressaavaa jne.

Ensimäisenä kun ottaa ja tekee ruokaremontin, jättää pois kaiken mässyn hetkeksi, ei napostele ja syö paljon kasviksia aterioilla, on jo miltei puolitiessä laihtumisen kanssa. Kunhan ruokavalio on kunnossa, voi silloin tällöin sallia herkuttelu päiviä itselleen.

Silläkin on merkitystä että käykö ruokatunnilla syömässä mäkissä vai ottaako eväät mukaan.

Liikuntakaan ei ole niin vaikeaa ja stressaavaa. Jo sillä että kulkisi kävellen ja polkupyörällä pienet matkat (alle 10 km), saisi kuntoa parannettua. Tottakai se liikunnan aloittaminen on aluksi rankkaa, mutta ei mene pitkään kun huomaa että se 10 kilometriäkin sujuu reippaasti alle tuntiin jne.

No mutta tekosyyhän se tuokin toki ap on, kai sinä sen ymmärrät. Samalla tavalla kuin ne "raskauskilot" joita naiset päivittelevät vielä silloinkin kun lapsi on yli vuoden.

Ja jos joku upattaa että "ei laiha voi tietää näistä jutuista mitään" niin voi että, vielä reippaat puoli vuotta sitten painoin 98kg ja pituutta minulla on 172cm. Silloin löytyi tekosyitä, oli "raskauskiloja", stressiä jne. mutta kun vihdoinkin myönsin itselleni että kaikki ne syyt kiloilleni ovat tekosyitä, sain aloitettua laihduttamisen ja nyt, 7kk myöhemmin, painan 86kg. Edelleen ylipainoinen olen ja laihdutan itseäni nyt 70kg:aan.

Tokihan kaikki saavat selitellä itselleen mitä tahansa, mutta loppujenlopuksi melkolailla kaikki puolustelut ylipainolle ovat tekosyitä ja karhunpalveluksia itselleen.

Meillä kaikilla on heikkoutemme! Minun heikkous on se, että ahmin helposti liikaa ja jojoilen painon kanssa. Itsekuri ON SIINÄ ASIASSA huono. Toisaalta pidän kodin siistinä, minulla on kaksi yliopistotutkintoa ja olen tosi mukava ihminen. Olen mahdottoman kiltti, en koskaan nalkuta tai huuda, touhailen lasten kanssa kaikkea jne. Minulla on monessa muussa asiassa paljon parempi itsekuri kuin jollain, joka saa kyllä painonsa pidettyä kurissa, mutta koti on sikolätti ja kiukkuilee ympäristölleen. Kukaan meistä ei ole täydellinen...



Kysymys kuuluu: miksi ylipaino tarkoittaisi automaattisesti laiskuutta ja tyhmyyttä, jos vaikka matala koulutus, epäsiisti koti tai huono käytös kanssaihmisiä kohtaan ei tarkoittaisi sitä? Entäs nämä ihmiset, jotka kokee oikeudekseen huutaa perheelle joka asiasta? Eikös heilläkin ole huono itsekuri ja sitä kautta tyhmiä ja laiskoja ihmisiä, koska eivät pysty hillitsemään itseään?